Säiden armoilla

Enpä olisi uskonut toivovani joskus niin kovasti, että ei seuraavana päivänä ei tuulisi. Ja sitten taas vaihteeksi että tuulisi. Vuoristossa sää vaihtuu tiheään ja välillä olo on avuton kun asiakkaat kyselevät viiden minuutin välein mihin suuntaan sää muuttuu. Omat tietolähteeni, alppioppaat ja hissimiehet          ( jotka puolestaan saavat tietonsa kylän vanhoilta miehiltä), pyörittelevät päätään ja ovat varmasti minun kyselyistäni yhtä ärsyyntyneitä kuin minä asiakkaiden.

Kukaan ei tiedä mistä huomenna tuulee vai tuuleeko ollenkaan. Piste.

Pitäisi vaan rauhoittua, hymyillä maailmoja syleilevästi ja todeta että tilanne on nyt tämä. Eikä alkaa järjestämään maailmaa uudestaan, niin kuin itselläni on usein tapana. 

Pientä harmia siis tällä viikolla, mutta nyt aion vaan opetella ottamaan rennosti. Yritän parhaani, jos se ei riitä, se siitä sitten. Nautin siitä että aamulla ulos ikkunasta katsoessani näen yhden Euroopan korkeimmista vuorista ja että saan viettää ulkoilmaelämää melkein jokaikinen päivä. 

Kylä viime lauantaina ennen lentokentälle lähtöä.

Sitä paitsi Bonairen ajatteleminen helpottaa. Ja tieto siitä, että paras seuralaiseni, niin matkalla kuin elämässä yleensäkin, on tulossa tänne uuteen pieneen maailmaani jo ensi viikolla.

Olen nyt myös jo aika vakuuttunut että ensimmäinen kohde the Matkalla on Peniche. Tai ehkä vasta Pohjois-Ranskan jälkeen, jos kokkiosapuoli niin toivoo.

-K