torstai 26. joulukuuta 2013

Blogista

En ollut uskoa silmiäni, kun huomasin, että olemme aloittaneet tämän blogin kirjoittamisen melkein vuosi sitten. Aluksi tarkoitus oli kai pitää tätä myös kanavana jonka kautta kommunikoida keskenämme matkaan liittyvistä asioista. Sitten se lähti kulkemaan omia polkujaan. Lee kirjoitti kokkailuistaan ja kaikista matkaan liittyvistä toimenpiteistä. Hän takuulla teki suurimman työn niissä. Minä kun olen ollut pääsääntöisesti poissa. Ja blogia lukiessani tajusin kuinka helpolla olenkaan päässyt.
Minä sitten kirjoittelin epämääräisiä pohdintojani milloin mistäkin, vuoden varrella mieltäni askarruttavasta asiasta.
Emme myöskään uskaltaneet kirjoittaa omilla nimillämme, oli niin paljon epäselvää ja epävarmaa vielä ihan viime metreille asti.
Nyt kuitenkin lähtö on lähellä, neljän yön takana, ja tästä blogista on tarkoitus tulla oikea matkapäiväkirja.
Moni on pyytänyt minua kirjoittamaan myös jollakin muulla kielellä kuin suomeksi, joten varmasti jotakin pientä yritämme raapustaa myös englanniksi. Toisaalta kuvat myöskin tulevat puhumaan puolestaan, kunhan tästä liikkeelle päästän.
Niin se käy.
Kaisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti