* Surf ja Turf *: 3 kuukautta paluun jälkeen ja loppu

Matkamme päättyi muutama päivä ennen joulua. Nyt kun siitä on kulunut hieman vaille kolme kuukautta, on oikea hetki katsoa taakse päin, muistella menneitä, miettiä mitä sitä tulikaan tehtyä ja kannattiko reissuun ylipäätänsä lähteä.

Matkaan lähteminen ei ollut omalta osaltani aivan helppo juttu. Vuorotteluvapaasta neuvottelu työnantajani kanssa oli hieman hankalaa, mutta lopulta löysimme keinon, jolla vuorotteluvapaani mahdollistui. Olin kuitenkin valmis lähtemään reissuun, vaikka vuorotteluvapaani ei olisikaan toteutunut.

Muistan kuinka sanoin Kaisalle Bonairella kahden viikon reissaamisen jälkeen: ”vielä 50 viikkoa jäljellä. Miten sitä mahtaa saada aikansa kulumaan? ” Kuinka väärässä ihminen voi olla? 50 viikkoa ei riitä mihinkään. Pitkällä matkalla on usein kyse siitä mitä ei mene katsomaan ja kokemaan, kuin siitä mitä kaikkea näkee. Paljon enemmän jää näkemättä kuin aluksi luulee.

Ensimmäinen kuukausi meni siihen että opetteli kulkemaan ilman matkapuhelinta ja olemaan ahdistumatta jos ei päässytkään nettiin lukemaan uutisia. Oikeasti on aika hienoa kun huomaa, että ole moneen päivään edes katsonut puhelinta tai lukenut uutisia. Eikä niitä ole edes tarvinnut. Yksi asia joka matkalta on jäänyt tavaksi on se, että jos joudun jossain odottamaan jotain, niin en ensimmäiseksi kaivakaan puhelinta ja ala selaamaan Amppareiden uutistarjontaa, vaan katselen mieluummin mitä muu maailma ympärilläni tekee.

Hankalimmat hetket, matkaväsymyksen osalta, tulivat itselleni eteen Marokossa ja Patagoniassa. Maan yleinen tunnelma oli negatiivinen ja ihmisten kanssa kanssakäyminen hankalaa. Tuntui siltä kuin olisi mieluummin jossain muualla kuin Marokossa. Toki paikalla oli hyvätkin hetkensä. Toinen paikka jossa matkaväsymys alkoi painamaan oli Patagonia. Paikka oli kerta kaikkiaan huikea ja luonto mahtava. Mutta kipeä polveni, jatkuva kylmyys ja kosteus painoivat tunnelmaa alaspäin. Lähtisin Patagoniaan mielelläni uudestaan mutta paljon paremmin varustautuneena.

Parhaat paikat ja parhaat kokemukset ovat eri asioita. Vaikka paikkana Marokko ei ollut kärkikastia, niin silti siellä koin yhden reissun parhaista jutuista: kiipeäminen Pohjois-Afrikan korkeimmalle vuorelle, Toubkalille oli vaikuttava kokemus. Toinen asia joka on jäänyt väkevänä kokemuksena mieleen, on Japanin maaseudulla kävely ja paikallisissa majataloissa yöpyminen. Filippiinien Siargaolla kuolleen tädin syntymäpäivät ja paikalliset häät ovat olleet unohtumaton kokemus. Mutta yksi ylitse muiden on 4 päivän veneseikkalu Borneon viidakossa. Siellä pääsimme kohtaamaan orankeja ja paluumatkalla näkemään tulikärpästen täyttämiä puita öisen joen varrella.

Paikkoina itse pidin Portugalista, Japanista, Bonairesta ja Filippiineistä. Kaikki neljä ovat hyvin erilaisia paikkoja mutta yksi asia niitä tuntuu yhdistävän, mukavat ihmiset. Kaikissa näissä paikoissa oli helppo tulla toimeen paikallisten kanssa.

Matkajälkeinen krapula vaivaa jollain tavalla edelleen. Meillä, Suomessa, pitäisi olla asiat paremmin kuin juuri missään muualla maailmassa. Silti kulkiessani Helsingin kaduilla en näe hymyileviä ihmisiä. Jollain tavalla on vaikea ymmärtää mököttäviä ihmisiä jotka asuvat tämän kaiken hyvinvoinnin, turvallisuuden ja huikeiden mahdollisuuksien keskellä ja siitä huolimatta kokevat olevansa hankalassa ahdingossa vaikka kaikki on hyvin.

Lopuksi se kaikkein tärkeimmät kysymykset, kannattiko lähteä ja lähtisitkö uudestaan?

Kyllä kannatti ja lähtisin uudestaan vaikka heti huomenna.

Menkää tekin vielä kun voitte. Ja jos lähdette reissuun niin kirjoittakaa siitä matkakertomus itsellenne, muuten ei muista sitä kaikkea mitä on kokenut ja nähnyt. Ottakaa myös paljon valokuvia. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Vieläkö te istutte siellä koneen ääressä?

Hus! Menkää jo siitä!

-Lee-

- Alla kuvia jotka eivät olen niin hyviä mutta niistä tulee itselleni hyvä fiilis.