Tokio ja matkan päätepiste

Reissumme viimeinen etappi oli Tokio. Olimme ohittaneet sen saapuessamme erinomaisella sushi-illallisella ja oli aika tutustua paremmin ystäväni Yukin kotikaupunkiin. Pääsimme mukaan japanilaisen lapsiperheen arkeen, kävimme saattelemassa poikia päiväkotiin ja viemässä unohtunutta kännykkää kouluun ja kokkailimme kiinalaisia wontoneja koko porukan voimin. Yukin vapaapäivänä lähdimme Asakusaan, Tokion vanhaan downtowniin. Siellä vierailimme poikien kanssa 50-luvulta peräisin olevassa, pilvenpiirtäjien välissä nököttävässä huvipuistossa, teimme loistavia ennustuksia temppelissä, söimme herkullisia udon-nuudeleita ja ihmettelimme keittiövempaimia Kappabashi-kadulla. 

Kaksistaan teimme myös muita tyypillisiä Tokio-juttuja, kuten käväisimme Akihabarassa, shoppailimme tuliaisia Ginzassa ja junailimme vielä tuulisena ja kylmänä päivänä Kamakuraan. Kamakuras

Olimme Yukin kanssa tavanneet viimeksi Italiassa, joskus vuonna 2006, ja oli mielettämän hienoa päästä kurkistamaan sisään hänen elämäänsä kotioloissa. Välillä tuntui aivan hullulta se, että vuosia on kulunut valtavasti, mutta me olemme edelleen ne samat, ehkä hiukkasen viisaampina ja enemmän maailmaa nähneinä, kun silloin teinivaihto-oppilaina. Oikeastaan on aika hankalaa jopa kirjoittaa tästä viisitistä. Lauloimme myös karaokea, Lee varsinkin oli odottanut sitä Filippiineiltä asti.

Viimeisen matkapäivämme kunniaksi Yuki vei meidät upeaan Teppanyaki- ravintolaan Shinjukussa. Söimme uskomatonta ruokaa lumen peittämän Fujin näkyessä taustalla ja totesimme yhteen ääneen, että parempaa lopetusta tällä hulppealle vuodelle ei olisi voinut toivoa. Kun lentokenttäbussimme lähti, ja hyvästelimme Yukin, olin niin täynnä erilaisia tunteita, että tuntui kuin mikään niistä ei olisi osannut tulla ulos. Kaiken kaikkiaan olin äärimmäisen onnellinen että olimme lopulta päättäneet matkan Japaniin, se oli kuitenkin ollut suunnitelmissani viimeiset 20 vuotta.

-Kaisa

Our last stop was Tokyo. I had been planning that for 20 years, to visit my friend Yuki. It was really great to see how she lives, get to know her family and spend some time together.

We spent nice day with Yuki and her fantastic boys in Asakusa, visiting an old fun fair, making prognostics, eating udon-noodles and strolling around Kappabashi. In the evening we made wontons with Yuki, Kensuke and the boys.

We met with Yuki in Italy as exchange students 20 years ago and last time we saw each other was sometime around 2006. It felt funny that even if so much time had passed, we were almost the same, just a bit wiser and more experienced.

While Yuki was at work, we visited places like Akihabara, did some shopping in Ginza and took the train to Kamakura.

Last night we went to sing Karaoke together and the last day Yuki took us to wonderful restaurant in Shinjuku. We sat in the 54 floor, ate teppanyaki and admired Fuji covered with snow.

I was just so happy we decided to go to Japan as our final destination, it was a perfect ending for our trip.

Ennustus

Prophecy

Huonon ennustuksen voi hylätä

You can reject a bad prophecy

Huvipuisto

Amusmentpark

Lentävä laiva

Flying ship

Ravintola

Restaurant

Pakollinen karaoke
Tokyo is right place to try karaoke

Upea ravintola upealla näköalalla
Great restaurant with a great view

Kokki
Chef

Fuji ja Tokyo
Fuji and Tokyo

Kananmunakahvia Hanoissa

Hoi Anista otimme lennon Hanoihin. Vietnamin sisäiset lennot ovat melko edullisia joten lentely ei tule mitenkään kohtuuttoman kalliiksi. Kaisa oli käynyt aikaisemmin lyhyellä työvisiitillä Hanoissa, ja oli sitä mieltä että Hanoi on hyvin erilainen kuin Saigon. Ensimmäinen ero jonka itse huomasin on se että kaupunki on hiljaisempi kuin Saigon. Osan hiljaisuudesta ehkä selittää sähköskoottereiden suuri määrä vaikka liikennemäärä on lähes yhtä suuri Saigonissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että kadun ylittäminen olisi helpompaa. Kadun ylittäminen on aina jonkinlainen elämän-loukkaantumisen-selviämisen yhdistelmä. Liikenteen virta ei katkea missään välissä, paloi sitten vihreä tai punainen liikennevalo. Kadun ylittämisen ensimmäinen vaihe on vaikein, pitää tehdä päätös, että nyt minä astun tuon helvetillisen liikennevirran keskelle, ja kukaan ei tule jarruttamaan. Sen jälkeen alkaa henkinen taistelu jossa käyt kamppailua askel askeleelta itsesi kanssa. Olet kadulla ja tuntuu siltä että kaikki haluavat ajaa päin sinua. Sinun pitäää ottaa tuima ilme ja ohjata tuijotuksellasi tuhannet skootterikuskit väistämään sinua. Pahin virhe mitä tässä voi tehdä on se että annat periksi kauhulle ja alat juoksemaan tai vielä pahempaa, lamaannut ja pysähdyt kadulle. Sen jälkeen alkaa syntymään sekasorto koska kukaan muu liikenteessä ei voi käsittää tilannetta jossa katua ylittävä ihminen ei olekaan tasaisessa liikkeessä kohti kadun toista puolta.

Toinen ero on se että turisteja ei ollut läheskään yhtä paljon liikkeellä Saigonissa. Ja kolmas ero on se että kaupunki on jollain tavalla eurooppalaisempi kuin Saigon. Kaupungin rakennukset ovat vanhoja, eivätkä moderneja sosialistisia betonihirvityksiä. Suuri osa vanhasta kaupungista on kiinalaisten ja ranskalaisten rakentamaa. Vanhan kaupungin kadut ovat kapeita, ja kadun kulmissa on pieniä katuravintoloita. Ravintola perustetaan aamuisin ja puretaan iltaisin. Ruoka valmistetaan kadulle kyhätyssä keittiössä, ja ravintolasalin virkaa ajaa epämääräinen määrä pieniä tuoleja jotka on laitettu jalkakäytävälle. Näissä ravintoloissa ruoka on tuoretta ja hyvää. Tai ainakaan meille ei osunut kohdalle katuravintolaa josta olisi saanut pahaa ruokaa. Ensimmäisen päivän iltana meillä oli treffit Kaisan tutun Vanin ja hänen vaimonsa kansa. Van vei meidät syömään kalaa pieneen, perheen pitämään ravintolaan, joka oli enemmänkin piilossa ihmisiltä kuin selkeästi näkyvillä. Kala ja kasvikset piti itse valmistaa pöytään tuodulla peltipanulla jonka alla paloi liekki. Saimme lyhyen oppitunnin miten annos kootaan.

Alle riisiä, sekaan kalakastiketta ja chiliä. Sen jälkeen kasvikset päälle sekä kalan palat. Päälle laitetaan oman maun mukaan soijaa tai jotain muuta kastiketta. Tämän jälkeen siirryimme katuravintolaan syömään jälkiruokaa. Jälkiruoka oli jonkinlaisia isohkoja riisitaikina palloja, jotka oli täytetty makealla paputahnalla, kellumassa makeassa liemessä. Jälkiruuan jälkeen oli kahvin aika. Jos ensimmäinen ravintola oli hieman piilossa, niin kahvila on oikeasti yritetty piilottaa asiakkailta. Sinne mentiin ompelutarvikkeita myyvän liikkeen läpi, sen jälkeen pitkin hämärää käytävää, jonka jälkeen noustiin kaksi kerrosta hämärän, Hanoilaisen talon sisäpihalla olevia portaita pitkin ylös. Ylhäältä oli hieno näköala keskustassa olevalle järvelle. Mutta se kahvi. Tai oikeastaan jälkiruokakahvi, oli vietnamilainen versio cappuccinosta. Joka tarkoittaa sitä että kahvikupin pohjalla on tilkka vahvaa kahvia ja päälle laitetaan reilusti hyvin makeaa munan valkuaisen ja kahvin yhdistelmää. Maku muistuttaa hieman raakaa sokerikakkutaikinaa johon on sekoitettu kahvia. Tai oikeastaan se muistutti eniten koogel moogelia. Pahoittelut lukijoille- kaikki eivät voi tietää mitä on koogel moogel. En itsekään ole varma kirjoitusasusta.

-Lee-

We spend few days in Hanoi. It was nice city with wonderful atmosphere. Only problem was chaotic traffic. Street crossing was battle of will- you vs 1000 scooters. There were also plenty of good street restaurants. It seems that in Hanoi it is very difficult to find bad food.

Jade vuoren temppeli- se ei ole vuorella vaan keskellä järveä
Temple of Jade mountain- it is not on the mountain, it is middle of the lake 

Herrat katselemassa järveä
Men watching the lake

Kilpikonnatorni
Turtle tower

Koko perhe mahtuu sähköskootterin kyytiin
Whole family fit on electric scooter

Katukauppias
Street vendor

Katuravintola
Street restaurant

Toinen katuravintola
Another street restaurant

Hanoin vanha talo
Old house of Hanoi

Dim Sum-aamiainen, kantonilaista kulinarismia

Olimme tutustuneet Dim Sumeihin jo itseksemme DimDimSum Dim Sum Speciality Storessa, jonka huippukokit olivat Newsweekissa valinneet yhdeksi 101 ravintolasta maailmassa, jossa pitää käydä. 

Paikka oli loistava ja edullinen, mutta kuten jälkeenpäin saimme kokea, aika kaukana autenttisesta Dim Sum-kokemuksesta.

Sovimme Gladysin ja Wangin kanssa menevämme aamiaiselle kahdeksalta ennen Macaoon lähtöä perinteiseen Dim Sum- ravintolaan. Olisimme olleet kohtalaisen hukassa ilman paikallisia oppaitamme, sillä ruokailuun kuului monenlaista kommervenkkia. Ravintola muistutti hieman rähjäistä koulun ruokalaa. Asiakaskunta oli suhteellisen iäkästä ja tyypillisesti keskenään vieraat ihmiset istutetaan samaan pöytään.

Koko ruokailu aloitettiin teen valinnalla. Monet asiakkaat kuulemma tuovat oman teensä, koska ravintoloissa ei koskaan tarjoilla sitä parasta. Teen purut laitettiin kippoihin, joita on yksi aina kahta syöjää kohti. Sen jälkeen iso kaljupäinen mies kaatoi valtavasta rautapannusta kiehuvan kuumaa vettä purujen päälle. Seuraavaksi juomakupit ja syömäpuikot pestiin teessä. Kun teekupin kannen jätti auki, se tarkoitti että haluaa lisää vettä teen purujen päälle.

Itse syötävät saapuvat kärryissä. Tarjoilijat tulevat kärryn kanssa pöydän viereen ja kysyvät mitä halutaan. Ruokalistaa ei ole olemassa ja valikoima vaihtuu päivittäin kokin mielialan ja raaka-aineiden mukaan.

Dim Sumit voivat olla monenlaisia: on höyrytettyjä täytettyjä taikinanyyttejä, lotuksen lehden sisässä valmistettua riisiä, erilaisia friteerattuja juttuja ja sitten…kananjalkoja.

Pelätyin ruokalaji meille oli todellakin ne kananjalat. Itse tiesin että en pysty, mutta Lee niitä urheasti pureskeli aamupalaksi. Kuulemma maistui ihan hyvältä kun ei ajatellut mitä syö, ainoastaan se tuntui hieman ilkeältä kun kynsi raapaisi hieman kitalakea.

Ainoa pettymys itselleni oli se, että kenelläkään ei ollut lintuhäkkiä mukana. Ennen vanhaan kuulemma oli tyypillistä ottaa lemmikkilintu mukaan aamiaiselle. Ravintolassa oli vielä koukutkin tallella, johon häkin voi kätsysti ripustaa. 
Kaiken kaikkiaan ruoka oli hyvää ja varsinkin vihreä tee maistui. Musta tee oli hieman liian tujua meidän makuumme. Nyt sitten jäämme odottelemaan että Hong Kongilaiset paljon matkustelevat ystävämme tulevaan Suomeen kokeilemaan paikallisia erikoisuuksia!

We had already had one dim sum-experience in a place called DimDimSum Dim Sum Speciality Storessa ( what a name!) that has been chosen as one of 101 restaurants in the world where you should eat by Newsweek. Food was good and price low but it was quite far from an authentic dim sum meal as we learnt later. Wang and Gladys took us to have a breakfast to a traditional place in Sheung Wan and that was a different story. We would have never understood by ourselves what to do and order but with them it was really nice to learn and the food was great. The only thing that was a bit too much for me were chicken feet. Lee of course tried them too.

Now we just wait our friends from Hong Kong to visit us in Finland, once we get back!

-Kaisa

Vielä hymyilyttää kananjalka kupissa

Nyt ilme jo vakavampi

Aamiaspöydän tarjontaa. 

Emme olleet ainoita ruokailijoita.

Aika sanoa näkemiin mutta ei hyvästi.

Ruoka ja ruokailu

Ruoka ja ruokailu

Majoitumme hostellissa joka on mukavan pieni ja rauhalisessa paikassa.

Henkilökunta on rentoa ja avuliasta. Olin äsken hostellin keittiössä juttelemassa mukavia ruuasta ja sen valmistamisesta aikaisemmin kadonneen jamaikalainen kokin kanssa. Tällä kertaa ruoka näytti valmistuvan ja päätyvän pöytään asti.

Molemmat pidämme hyvästä ruuasta mutta matkabudjetin rajallisuus asettaa rajat sille että emme voi juurikaan syödä ulkona. Onneksi hostelli tarjoaa hyvän aamiaisen jonka voimalla pärjää aamupäivän vesillä. Muutaman kerran olemme syöneet Jibe Cityn vieressä olevassa ravintolassa mutta useimmin mukana on omat eväät. Me, hyvän ruuan rakastajat, olemme valinneet eväiksemme laadukkaat sekä ravitsevat ainekset. Peruslounas sisältää säilykemaissia, kätevä kuljettaa mukana. Leipää jonka väliin tungetaan säilyketonnikalaa, kätevä kuljettaa mukana. Jotain hedelmiä tai keksejä, kätevä kuljettaa mukana. Noita kaikkia, jos jäi vielä epäselväksi, on kätevä kuljettaa mukana eivätkä ne lötkähdä kuumuudessa. Huippulounas kruunataan lämpimällä vedellä.

Täällä ulkona syöminen on yllättävän kallista. Tavallinen lounas ilman juomia maksaa 9-12$. Vaikka saarta ympäröivät kalaa täynnä olevat vedet niin tarjolla tuntuu olevan enemmän lihaa kuin kalaa. Tänään kävimme syömässä paikallista ruokaa tarjoavassa paikassa, Maiky Snackissa. Vaikka nimi viittaa jonkinlaiseen pikaruokapaikkaan on kyseessä ennemmin hidasta ruokaa tarjoava piharakennuksen ja varaston yhdistelmä. Porukkaa oli paikalla yllättävän paljon vaikka Maiky Snack sijaitsee huonokuntoisen tien päässä kaktusten ja hiekan ympäröimänä.

Paikka on tunnettu vuohimuhennoksestaan joten tilasin sitä. Kaisa tilasi kalaa ja maissitankoja. Hieman polentaa muistuttavia pötköjä. Pääraaka-aine juoksenteli pihalla vapaana yhdessä toisen suositun raaka-aineen, kanan, kanssa.

Vuohi tuli aikanaan takapihan autonvanne-halkaistu kaasupullo-grillistä.

Vuohi oli yksinkertaisesti loistavaa. Mehevää ja maukasta.

Aikaisemmin mainittu jamaikalainen kokki valmisti illallisen meille kahdelle. Ketään muuta ei tullut illalliselle joten saimme viettää romanttisen illallisen kahdestaan. Ruuaksi oli riisiä ja vihanneksia, paistettua banaania ja suolakalaa. Auringon lasku värjäsi taivaan ja kaktukset punaiseksi samalla kun neonvalo värjäsi terassin kelmeäksi. Karibialaiseen tyyliin musiikiksi oli valittu 80-luvulta Malcom McLarenin renkutus. Seura oli ihanaa ja kokki mukava. Tiskit tiskasin itse. 

Liitteenä muutama kuva kyseistä ravintolasta.

Vuohet juoksevat kuin niitä syötäisiin

Keittiö

Ravintola

Lounasta made by Hyvän ja laadukkaan Ruuan Rakastajat