Eräs asia mitä todella halusimme tehdä Indonesiassa ollessamme, oli mennä moikkaamaan orankeja. Siihen on kaksi vaihtoehtoa Borneo tai Sumatra. Kun kuulimme Borneon Kalimantanilla sijaitsevasta Tanjung Putingin kansallispuistosta, ja siellä tehtävistä jokiristeilyistä, tulimme siihen tulokseen, että sinne haluamme ehdottomasti mennä. Paikka on Kalimantanin etelärannikolla, lähin lentokenttä on nimeltään Pangkalan Bun, ja paljon muuta siellä kovin lähellä ei sitten olekaan. Pangkalan Buniin lentää vain kaksi pientä lentoyhtiötä eikä, kummankaan lentoja ei saa varattua ulkomaalaisella luottokortilla, joten lennoissa oli pikkuisen värkkäämistä. Lombokilla saimme kutenkin erään keskeneräisen hotellin takahuoneessa olevassa matkatoimistossa buukattua menolennon, ja paluun päätimme jättää myöhempien aikojen päänsäryksi.
Lombokilta siis lensimme Surabayaan, joka on Jaavan toiseksi suurin kaupunki itäosassa saarta, ja siellä hätäisesti yövyttyämme jatkoimme Pangkalan Buniin.
Borneolla liikkuminen tapahtuu usein veneillä jokia pitkin ja kansallispuistoonkin pääsee ainoastaan vesiteitse. Olimme varanneet veneen etukäteen, ja kun saavuimme, meitä oli vastassa paikallisen matkatoimiston edustaja Wati, joka oli selkeästi huojentunut kun vihdoista viimein pääsimme tulemaan. Olimme vatvoneet ajankohdan kanssa aika tavalla, johtuen omista Euroopan kuvioistani sekä lentojen hankaluudesta.
Ajoimme ensin taksilla Kumaihin, pieneen rantakaupunkiin, joka elää pääskysenpesistä. Koko kaupunki on täynnä kerrostalon näköisiä rakennuksia, joissa ei ole ikkunoita. Niissä pesivät pääskyset, joiden pesät sitten myydään parempiin suihin. Kumaissa siirryimme jokiveneeseemme, eli klotokiin. Klotokit ovat asuntoveneitä, joissa on kajuutta sekä katettu kansi, josta yöksi tulee makuuhuone. Miehistössämme oli yksikätinen kapteeni, iloinen kokki, apupoika sekä oppaamme Asa. Asa on dayak-kansaan kuuluva iäkäs herra, joka puhui jonkin verran englantia, ja yritti meille kyllä opettaa indonesiaa myös ahkerasti. Hän oli opastanut puistossa kahdeksankymmentäluvulta asti ja turvallisuuden tunnetta lisäsi ritsa, jota hän kantoi mukanaan agressiivisen orangin hyökkäyksen varalta. Puiston alfauroshan painaa vain sellaiset 120 kiloa ja sen voimat ovat moninkertaiset ihmiseen verrattuna.
Laivalla meille tarjottiin ensin lounas, joka aloitti laivaolosuhteissa toinen toistaan hämmästyttävämpien ruokailujen ketjun. Joka aterialla oli monta ruokalajia ja hedelmät jälkiruuaksi. Olimme kuvitelleet syövämme kolme päivää pelkkää riisiä.
Laiva putputteli mukavan verkkaista tahtia jokea pitkin, eikä mennyt kauaakaan kun näimme ensimmäiset nenäapinat. Nämä ainoastaan Borneolla tavattavat veijarit istuskelivat joen varsilla koko reissun ajan ja tekivät huimia hyppyjä puusta toiseen. Paikalliset kutsuvat niitä hollantilaisiksi apinoiksi, koska kuulemma muistuttavat Indonesian entisiä siirtomaaisäntiä hollantilaisia.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Tanjung Harapanin kylä, jonka asukkaiden elinkeino liittyy ristiriitaisesti sekä orankeihin että palmuöljyn tuotantoon. Palmuöljy on eräs Indonesian suurimpia vientituotteita, ja palmujen tieltä hakataan jatkuvalla syötöllä metsiä, jotka ovat orankien selviytymisen avain. Kylässä meininki oli korostetun rauhaisa. Kylästä jatkoimme sitten tapaamaan ensimmäisiä orankejamme. Mutta siitä lisää ensi kerralla...
-Kaisa
Before leaving Indonesia we wanted to visit Tanjung Puting National Park in Southern Kalimantan.
We decide to make a tour with a river boat, klotok, as it's the best way to see the park and it's animals.
The highlight was of course visiting the orangutans, but there were also lots of other animals near to the river. Travelling by boat was itself an experience. We slept in the boat and ate in the boat. Our guide was an elderly gentleman Asa, who was himself a dayak, so he taught us lots of words in indonesian and dayak language. On the boat we also had a captain, assistant and very cheerful lady as a chef.
Laiva putputteli mukavan verkkaista tahtia jokea pitkin, eikä mennyt kauaakaan kun näimme ensimmäiset nenäapinat. Nämä ainoastaan Borneolla tavattavat veijarit istuskelivat joen varsilla koko reissun ajan ja tekivät huimia hyppyjä puusta toiseen. Paikalliset kutsuvat niitä hollantilaisiksi apinoiksi, koska kuulemma muistuttavat Indonesian entisiä siirtomaaisäntiä hollantilaisia.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Tanjung Harapanin kylä, jonka asukkaiden elinkeino liittyy ristiriitaisesti sekä orankeihin että palmuöljyn tuotantoon. Palmuöljy on eräs Indonesian suurimpia vientituotteita, ja palmujen tieltä hakataan jatkuvalla syötöllä metsiä, jotka ovat orankien selviytymisen avain. Kylässä meininki oli korostetun rauhaisa. Kylästä jatkoimme sitten tapaamaan ensimmäisiä orankejamme. Mutta siitä lisää ensi kerralla...
-Kaisa
Before leaving Indonesia we wanted to visit Tanjung Puting National Park in Southern Kalimantan.
We decide to make a tour with a river boat, klotok, as it's the best way to see the park and it's animals.
The highlight was of course visiting the orangutans, but there were also lots of other animals near to the river. Travelling by boat was itself an experience. We slept in the boat and ate in the boat. Our guide was an elderly gentleman Asa, who was himself a dayak, so he taught us lots of words in indonesian and dayak language. On the boat we also had a captain, assistant and very cheerful lady as a chef.
 |
| Kumain satama Harbour of Kumai |
 |
| Matka alkaa Beginning of the journey |
 |
| Klotok |
 |
| Sisäänpääsy Entrance |
 |
| Valkoinen lintu White bird |
 |
| Lentävä nenäapina Flying proboscis monkey |
 |
| Paikalliset kaahasivat jokea pitkin tälläisillä. Pitävät perhanan kovaa ääntä. Locals used this kind of boats. They are very loud. |
 |
| Taloja Tanjung Harapanissa Houses in Tanjung Harapan village |
 |
| Kylän taloja Villages houses |
 |
| Kylän taloja Villages houses |
 |
| Ja vielä yksi And one more |
 |
| Kylän asukas One of villagers |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti