Seuraavaksi suuntasimme kohti Filippiinejä. Nyt molemmilla oli jo fiilikset sellaiset, että ei enää yhtään ylimääräistä matkustamista, johonkin mukavaan paikkaan vaan seis ja siellä sitten surffia niin paljon kuin sielu sietää. Ihan vaan nettitekstien perusteellä päätimme, että tuo mukava paikka, voisi olla Siargaon saari Pohjois-Mindanaolla, kuulemma Filippiinien ykköspaikka surffareille. Niinpä lennähdimme Manilan kautta Cebuun ja siellä yövyttyämme jatkoimme saman tien Siargaolle. Cebussa törmäsimme ensimmäisen kerran siihen, että kaikki matkustajat punnittiin käsimatkatavaroineen. Kyse oli kuulemma koneen vakauttamisesta Siargaon kentän lyhyen kiitoradan takia.
Koneestä jo näkyi valtavasti saaria ja turkoosia merta. Matka lentokentältä perille General Lunan kylään antoi jo esimakua siitä, että olimme tulleet oikeaan paikkaan. Matkan varrella näkyi jonkin verran vaatimatonta asutusta, vesipuhveleita ja enimmäkseen viidakkoa. Majapaikkastamme, Pesangan Surf Campistä, löytyi odotuksiamme parempi huone, jossa oli myös oma terassi riippumatolla. Ehdimme jo ensimmäisenä iltana myös käydä katsomassa kuuluisaa Cloud 9 surffispottia, joka paikkana on todella maaginen, ei sillä, että sinne olisi meillä asiaa…
Joku sanoi, että paikka on kuin Bali 70-luvulla. Väitteessä saattaa olla jotain perää. Rannat ovat puhtaita, vesi naurettavan kirkasta, paikalliset todella kivoja, surffituristeja kyllä on, mutta niistäkin suuri osa Filippinoja.
Vielä kaiken kaikkiaan aika autenttista menoa. Ai niin, ja kukaan ei yritä myydä mitään.
Teimme laudoista vuokradiilin Hippie's Surf Shopissa, kun osoittautui että majapaikkamme ei mikään varsinainen surf camp ollutkaan, eikä heillä ollut myöskään lautoja. Samalla sovimme seuraavaksi aamuksi treffit paikallisen surffioppaan kanssa. Kaikki spotit ovat riutoilla ja monille mennään veneellä, joten paikallistuntemusta tarvitaan. Surffipaikkoja on paljon ja eri taitotasoille. Osa toimii nousu- ja osa laskuveden aikaan, ja tuulikin vaikuttaa kokonaisuuteen. Mitenkään kovin helppoa koko systeemin ymmärtäminen ei ole, joten hyvistä neuvoista maksaa mielellään sen pienen hinnan, mitä oppaat pyytävät.
Aamulla satoi vettä kaatamalla. Me kuitenkin, hetken mietittyämme, hyppäsimme skootterin selkään ja ajoimme tapaamispaikalle. Eihän sitä vettä kannata pelätä kun veteen ollaan menossa muutenkin.
Oppaamme Joel vei meidän ensin Cloud 9 viereen Quicksilver-nimiselle spotille. Vesi oli aika matalalla ja riutta suhteellisen terävää korallia, joten vähän jännitti. Kyllä me siellä surffasimme, mutta noin tunnin jälkeen vettä oli paikoitellen enään polviin asti, ja sanoimme että nyt riittää. Sovimme uudet treffit iltapäivälle, ja palasimme kämpille syömään aamiaiseksi kuivattua kalaa, buwadia, sekä munakokkelia.
Kolmen maissa suuntasimme Stimpy's nimiselle spotille. Sinne oli noin kymmenen minutin venematka helvetillistä pärinää pitävällä paatilla. Iltapäivästä tuli huikea. Vesi Siargaolla on naurettavan väristä, välillä vihreää, välillä syvän sinistä ja kirkasta kuin mikä. Stimpy's on pienen, kivisen palmusaaren kupeessa ja me olimme siellä aivan keskenämme: Lee, minä, Joel ja venekuskimme, joka harppuunoi kaloja illallispöytään. Varmaan jokaisen surffarin unelma on oma spotti, jossa ei ole muita. Siinä se oli. Koettu on jo heti alkumetreillä. Näiden spottien lisäksi olemme surffanneet Daku Islandilla ja Lee myös Matanjakilla.
-Kaisa
Our next destination was the Philippines. We just wanted to get directly to Siargao, island in the north of Mindanao, that was said to be top destination for surfing. After just few days we could definitely agree with this. What a place with the most beautiful clean beaches, clean water, super friendly locals and nice vibe. We are staying at Pesangan Surf Camp, in a nice small room with a private terrace and a hammock. Surfing has been good, there are lots of different spots for different levels. It's a bit difficult to understand the spots, and when they work though. Anyway we are pretty positive, we made the right choice! So far we've surfed at Quicksilve, Matanjak, Stimpy's and Daku Island. Cloud 9 is of course too difficult for us, but it's nice to watch the good guys!
|
Kahden päivän lentohärdellin jälkeen tällainen naurattaa kummasti
Sorry this is funny only for Finnish speakers |
|
Aamiainen Siargaolla
Breakfast at Siargao
Venemies turkoosissa vesissä
Boatman in turquoise waters
|
Surffispoteille mennään tämän näköisillä veneillä
You go to the surf spots with this kind |
Syvä sininen
Deep blue
Daku Island spot
Daku Island 2
|
Cloud 9 ja joku puskee aallosta läpi
Cloud 9, some one is pushing throught the waves
Cloud 9
Cloud 9 kävellään pitkin tälläistä siltaa
You can reah Cloud 9 by walking on this kind of bridge
|
Tornista näkee suoraan Cloud ) ja Quicksilver spoteille
From the tower you can see straight to the Cloud 9 and Quicksilver spots |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti