Hemma bra, borta bäst eiku miten se nyt meni?

Kolme kuukautta sitten kotiuduimme reissusta suoraan Hunkkeliin, keskelle metsää. Ensimmäiset viikot olivat auvoisia. Joulutohinat rakkaiden ihmisten kanssa tuntuivat kivoilta, rauha ja kaiken toimivuus sekä sauna tekivät paikasta paratiisin, vaikkakin joskus yöllä heräsimme aikaeroissamme kuuntelemaan hiljaisuutta ja ihmettelemään että missä oikein olemme. Lunta tuli jouluksi ja maisemat olivat upeat, joten ulkoilimme paljon ja nautimme vaan olemisesta. Omaan kotiin pääsimme vasta tammikuun puolen välin jälkeen ja itse ehdin olemaan siellä vain yhden yön, sitten alkoikin taas oma työmatkustamiseni ja suuntasin Ranskan Alpeille viideksi viikoksi. Kun tuon rupeaman jälkeen pääsin kotiin Helsinkiin, se tuntui niin ihanalta, että melkein itku tuli.

Kun on viettänyt toisen kanssa melkein vuoden joka päivä 24 h, onkin yhtäkkiä kamalaa olla eri paikassa. Kun vielä kommunikaatio pelasi todella huonosti surkeiden nettiyhteyksien sekä ranskalaisen puhelinoperaattorin mystisyyden takia, välillä tunsi olevansa ihan hukassa, kun ei saanutkaan analysoida päivän tapahtumia toisen kanssa. Ennen viime vuotta olimme tottuneet olemaan paljon erillämme, ensin eri maissa asumisen, sitten työni takia, ja ihan syystä jännitimmekin miten jatkuva yhdessä hengaaminen sujuisi. No, sujui tosi hyvin, ei mennyt hermo ja nyt tuntuu siltä että ei jaksaisi enää olla niin paljon eri paikassa kuin toinen, tuntuu vaan jotenkin puolikkaalta.

Vuoden matkallaolo tuntui olevan myös jonkinlainen matka itseen. Pelkästään matkustamisen kannaltahan noin pitkä reissussa olo ei ole mitenkään ideaalia. Reissaamisen väsyy, aina ei jaksa innostua, monet hienot paikat kokevat inflaation, koska juuri sillä hetkellä on kurkkua myöten täynnä matkustamisen epämukavuutta. Kaikista jutuista ei varmasti osannut nauttia täysillä, ja oli hetkiä, jolloin vain odotti että pääsisi kotiin tai edes johonkin, missä voisi olla samassa paikassa pidempään. Mitä pidempään oli paikallaan, sitä mukavammalta yleensä tuntui. Liikkuvan työni takia varsinkin minä ahdistuin nopeasti, jos liian paljon liikuttiin paikasta toiseen, tuntui työltä.
Kun jälkeenpäin on lueskellut tätä meidän blogia, ihan hengästyy ja helposti miettii, että olimmeko oikeasti tuollakin ja tuolla…Ja ehkä vielä enemmän tajuaa, miten hieno reissu on takana ja miten mieletön mahdollisuus tuollainen välivuosi on.

En ole koskaan ollut mikään suuri shoppailija, mutta matkan jälkeen on tajunnut miten vähän oikeasti tarvitsee ja miten kaikki ylimääräinen roina vain ärsyttää. Kun on elänyt vuosia matkalaukkuelämää on tietysti ollut jo tuttua se, miten tullaan toimeen rajatulla määrällä kamaa. Viime vuosi vein tämän ajattelun vielä paljon eteenpäin.

Entäpä itse matkakohteet?
Mikä oli parasta tai missä olo tuntui mukavimmalta:
-Siargao oli varmasti se paikka mitä oikeastaan etsimme koko vuoden jollakin tavalla.
-Portugalissa oli kotoisa olo, minulle se oli ennestään tuttu, mutta viime vuosi vain vahvisti fiilistä.
-Bonaire, mieletön aloitus reissulle!
-Japani oli vain upea ja onnistui salpaamaan hengen vielä aivan matkan loppumetreillä.

Entä sitten yksittäiset kokemukset?
-Tanjung Puting, laivamatka ja orangit Borneolla
- Kiipeäminen Jebel Toubkalille Marokossa
- Jokainen laivamatka surffispoteille Siargaolla sekä paikalliset pippalot joihin meitä kutsuttiin.
- Pingviinisaari Punta Arenaksessa Patagoniassa

Tai sitten lista voisi olla toisenlainenkin. Jonain toisena päivänä.
Joka tapauksessa tuloksena on paljon uusia ajatuksia ja suunnitelmia. Ja seikkailu, nimeltään elämä, jatkuu.

-Kaisa

Bonaire

Portugal

Portugal

Laran ja Stefanon häät

Imlil, Marokko

Marokko 

Surffari puskee aallon läpi, Siargao, Filippiinit

Marokko, Casablanca

Indonesia, Pangandaran

Singapore

3 kuukautta paluun jälkeen ja loppu

Matkamme päättyi muutama päivä ennen joulua. Nyt kun siitä on kulunut hieman vaille kolme kuukautta, on oikea hetki katsoa taakse päin, muistella menneitä, miettiä mitä sitä tulikaan tehtyä ja kannattiko reissuun ylipäätänsä lähteä.

Matkaan lähteminen ei ollut omalta osaltani aivan helppo juttu. Vuorotteluvapaasta neuvottelu työnantajani kanssa oli hieman hankalaa, mutta lopulta löysimme keinon, jolla vuorotteluvapaani mahdollistui. Olin kuitenkin valmis lähtemään reissuun, vaikka vuorotteluvapaani ei olisikaan toteutunut.

Muistan kuinka sanoin Kaisalle Bonairella kahden viikon reissaamisen jälkeen: ”vielä 50 viikkoa jäljellä. Miten sitä mahtaa saada aikansa kulumaan? ” Kuinka väärässä ihminen voi olla? 50 viikkoa ei riitä mihinkään.  Pitkällä matkalla on usein kyse siitä mitä ei mene katsomaan ja kokemaan, kuin siitä mitä kaikkea näkee. Paljon enemmän jää näkemättä kuin aluksi luulee.

Ensimmäinen kuukausi meni siihen että opetteli kulkemaan ilman matkapuhelinta ja olemaan ahdistumatta jos ei päässytkään nettiin lukemaan uutisia. Oikeasti on aika hienoa kun huomaa, että ole moneen päivään edes katsonut puhelinta tai lukenut uutisia. Eikä niitä ole edes tarvinnut. Yksi asia joka matkalta on jäänyt tavaksi on se, että jos joudun jossain odottamaan jotain, niin en ensimmäiseksi kaivakaan puhelinta ja ala selaamaan Amppareiden uutistarjontaa, vaan katselen mieluummin mitä muu maailma ympärilläni tekee.

Hankalimmat hetket, matkaväsymyksen osalta, tulivat itselleni eteen Marokossa ja Patagoniassa. Maan yleinen tunnelma oli negatiivinen ja ihmisten kanssa kanssakäyminen hankalaa. Tuntui siltä kuin olisi mieluummin jossain muualla kuin Marokossa. Toki paikalla oli hyvätkin hetkensä. Toinen paikka jossa matkaväsymys alkoi painamaan oli Patagonia. Paikka oli kerta kaikkiaan huikea ja luonto mahtava. Mutta kipeä polveni, jatkuva kylmyys ja kosteus painoivat tunnelmaa alaspäin. Lähtisin Patagoniaan mielelläni uudestaan mutta paljon paremmin varustautuneena.

Parhaat paikat ja parhaat kokemukset ovat eri asioita. Vaikka paikkana Marokko ei ollut kärkikastia, niin silti siellä koin yhden reissun parhaista jutuista: kiipeäminen Pohjois-Afrikan korkeimmalle vuorelle, Toubkalille oli vaikuttava kokemus. Toinen asia joka on jäänyt väkevänä kokemuksena mieleen, on Japanin maaseudulla kävely ja paikallisissa majataloissa yöpyminen. Filippiinien Siargaolla kuolleen tädin syntymäpäivät ja paikalliset häät ovat olleet unohtumaton kokemus. Mutta yksi ylitse muiden on 4 päivän veneseikkalu Borneon viidakossa. Siellä pääsimme kohtaamaan orankeja ja paluumatkalla näkemään tulikärpästen täyttämiä puita öisen joen varrella.

Paikkoina itse pidin Portugalista, Japanista, Bonairesta ja Filippiineistä.  Kaikki neljä ovat hyvin erilaisia paikkoja mutta yksi asia niitä tuntuu yhdistävän, mukavat ihmiset. Kaikissa näissä paikoissa oli helppo tulla toimeen paikallisten kanssa.

Matkajälkeinen krapula vaivaa jollain tavalla edelleen. Meillä, Suomessa, pitäisi olla asiat paremmin kuin juuri missään muualla maailmassa. Silti kulkiessani Helsingin kaduilla en näe hymyileviä ihmisiä. Jollain tavalla on vaikea ymmärtää mököttäviä ihmisiä jotka asuvat tämän kaiken hyvinvoinnin, turvallisuuden ja huikeiden mahdollisuuksien keskellä ja siitä huolimatta kokevat olevansa hankalassa ahdingossa vaikka kaikki on hyvin.

Lopuksi se kaikkein tärkeimmät kysymykset, kannattiko lähteä ja lähtisitkö uudestaan?

Kyllä kannatti ja lähtisin uudestaan vaikka heti huomenna.

Menkää tekin vielä kun voitte. Ja jos lähdette reissuun niin kirjoittakaa siitä matkakertomus itsellenne, muuten ei muista sitä kaikkea mitä on kokenut ja nähnyt. Ottakaa myös paljon valokuvia. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Vieläkö te istutte siellä koneen ääressä?

Hus! Menkää jo siitä!

-Lee- 

- Alla kuvia jotka eivät olen niin hyviä mutta niistä tulee itselleni hyvä fiilis.

Costa Rica

Isla Magdalena, Patagonia

Peniche, Portugal

Vihainen mies juo kahvia Portugalissa 

Portugal

Lissabon

Hurjaa yöelämää

Marokko

Marokko

Veneseikkailu Borneolla

Jonohierontaa Hanoissa

Jeesus väärinpäin

Surffaritar

Kyntämistä vedessä

Illallinen on katettu japanilaiseen tapaan

Tokio ja matkan päätepiste

Reissumme viimeinen etappi oli Tokio. Olimme ohittaneet sen saapuessamme erinomaisella sushi-illallisella ja oli aika tutustua paremmin ystäväni Yukin kotikaupunkiin. Pääsimme mukaan japanilaisen lapsiperheen arkeen, kävimme saattelemassa poikia päiväkotiin ja viemässä unohtunutta kännykkää kouluun ja kokkailimme kiinalaisia wontoneja koko porukan voimin. Yukin vapaapäivänä lähdimme Asakusaan, Tokion vanhaan downtowniin. Siellä vierailimme poikien kanssa 50-luvulta peräisin olevassa, pilvenpiirtäjien välissä nököttävässä huvipuistossa, teimme loistavia ennustuksia temppelissä, söimme herkullisia udon-nuudeleita ja ihmettelimme keittiövempaimia Kappabashi-kadulla. 

Kaksistaan teimme myös muita tyypillisiä Tokio-juttuja, kuten käväisimme Akihabarassa, shoppailimme tuliaisia Ginzassa ja junailimme vielä tuulisena ja kylmänä päivänä Kamakuraan. Kamakuras

Olimme Yukin kanssa tavanneet viimeksi Italiassa, joskus vuonna 2006, ja oli mielettämän hienoa päästä kurkistamaan sisään hänen elämäänsä kotioloissa. Välillä tuntui aivan hullulta se, että vuosia on kulunut valtavasti, mutta me olemme edelleen ne samat, ehkä hiukkasen viisaampina ja enemmän maailmaa nähneinä, kun silloin teinivaihto-oppilaina. Oikeastaan on aika hankalaa jopa kirjoittaa tästä viisitistä. Lauloimme myös karaokea, Lee varsinkin oli odottanut sitä Filippiineiltä asti.

Viimeisen matkapäivämme kunniaksi Yuki vei meidät upeaan Teppanyaki- ravintolaan Shinjukussa. Söimme uskomatonta ruokaa lumen peittämän Fujin näkyessä taustalla ja totesimme yhteen ääneen, että parempaa lopetusta tällä hulppealle vuodelle ei olisi voinut toivoa. Kun lentokenttäbussimme lähti, ja hyvästelimme Yukin, olin niin täynnä erilaisia tunteita, että tuntui kuin mikään niistä ei olisi osannut tulla ulos. Kaiken kaikkiaan olin äärimmäisen onnellinen että olimme lopulta päättäneet matkan Japaniin, se oli kuitenkin ollut suunnitelmissani viimeiset 20 vuotta.

-Kaisa

Our last stop was Tokyo. I had been planning that for 20 years, to visit my friend Yuki. It was really great to see how she lives, get to know her family and spend some time together.

We spent nice day with Yuki and her fantastic boys in Asakusa, visiting an old fun fair, making prognostics, eating udon-noodles and strolling around Kappabashi. In the evening we made wontons with Yuki, Kensuke and the boys.

We met with Yuki in Italy as exchange students 20 years ago and last time we saw each other was sometime around 2006. It felt funny that even if so much time had passed, we were almost the same, just a bit wiser and more experienced.

While Yuki was at work, we visited places like Akihabara, did some shopping in Ginza and took the train to Kamakura.

Last night we went to sing Karaoke together and the last day Yuki took us to wonderful restaurant in Shinjuku. We sat in the 54 floor, ate teppanyaki and admired Fuji covered with snow.

I was just so happy we decided to go to Japan as our final destination, it was a perfect ending for our trip.

Ennustus

Prophecy

Huonon ennustuksen voi hylätä

You can reject a bad prophecy

Huvipuisto

Amusmentpark

Lentävä laiva

Flying ship

Ravintola

Restaurant

Pakollinen karaoke
Tokyo is right place to try karaoke

Upea ravintola upealla näköalalla
Great restaurant with a great view

Kokki
Chef

Fuji ja Tokyo
Fuji and Tokyo

Japani tuntuu kotoiselta

Viimeinen kohteemme matkalla oli Japani. Suuri syy visiittiin oli Yuki, ystäväni kahdenkymmenen vuoden takaa. Tutustuimme lukiolaisina vaihto-oppilaina Reggio Emiliassa, ja sen jälkeen olimme tavanneet kerran Italian maaperällä. Olemme kuitenkin aina pitäneet enemmän tai vähemmän yhteyttä ja olin todella iloinen päästessäni vihdoin tutustumaan  myös hänen perheeseensä.

Saavuimme Tokioon, ja nukuimme yhden yön Yukin talon vierashuoneessa Tokion Akasakassa. Pääsimme heti loistavaan sushipaikkaan Roppongissa, Yukin vanhemman pojan, Yu:n lempiravintolaan. Seuraavana aamuna lähdimme reissaamaan, olimme sopineet että palaamme sitten lopuksi neljäksi päiväksi Tokioon kun myös Yukilla olisi vapaata. Ennen kuin hyppäsimme junaan kohti Kyotoa, kävimme viemässä perheen nuorimmaisen päiväkotiin. Pikku Yoh ihastui Leehin ikihyviksi ja alkoi kutsua häntä nimellä Finlan- Ojisan eli Setä Suomi.

Shinkansenilla eli luotijunalla matka Kiotoon ei kovin kauaa kestänyt. Ostimme matkalle mukaan ensimmäiset bento-laatikot eli japanilaiset lounasboxit. Sen verran kiire tuli junaan mentäessä, että kovin tarkaan emme ehtineet niitä valita. Valinnanvaraa Tokyon rautatieasemalla on valtavasti ja siellä voisi kierrellä niitä tutkimassa vaikka kuinka kauan.

Saavuttuamme, jouduimme taas ensi töiksemme vaateostoksille. Kiotossa oli nimittäin todella kylmä. Onneksi olimme jo oppineet että Uniglo on se paikka mistä saa halvalla hyviä lämpiä vaatteita. Majoituspaikat kaiken kaikkiaan Japanissa olivat aika mielenkiintoisia. Ensimmäinen niistä oli pieni yksiö jossa oli luonnollisesti soiva, lämmitetty vessanpytty sekä pieni amme, jossa saattoi katsoa telkkarista japanilaista mainoskanavaa.

Heti Japaniin tultaessa tuli hassu fiilis, kaikki tuntui jotenkin todella kotoisalta muuhun Aasiaan verrattuna. Valo oli talvinen, lämpötila hyvää esimakua Suomesta, syötiin hyvää lohta, kaduilla oli hiljaista, rakennuksissa käytetty paljon vaaleta puuta ja joka paikassa jonotettiin nätisti.

-Kaisa

Arriving to Japan felt like coming home in a way. After the rest of Asia, there were so many familiar things to us: light was just like winter light  in Finland, eating raw salmon, everything well organized, lot of wooden ambiences…
The most important motive for our visit was my friend Yuki. We met in Reggio Emilia as AFS exchange students 20 (!!!) years ago and now I finally had the opportunity to meet her again, in her hometown and get to know her family!

The first night she and her elder son Yu took us to Roppongi to eat wonderful sushi. That was Yu's favorite restaurant and we loved it also.

Laulava lämmitetty vessa.Singing and warm toilet.

Pieni amme joka on varustettu ostoskanavalla
Small tub with shopping channel

Kyoto tower

Kioton rautatieasema
Railway station of Kyoto

Kioton rautatieasema 2
Kyoto´s railwaystation 2

Bento

Yogyakarta ja Borobudur

Rauhallinen maalaiselämä jäi taakse kun saavuimme vilkkaaseen Yogyakartaan. Meillä oli kaksi syytä vierailla kyseisessä kaupungissa, Borobudurin temppeli sekä lentomme Balille lähti sieltä. Perille saavuttuamme nappasimme rautatieasemalta polkupyörä taksin- luulin että tarvitsisimme kaksi taksia mutta meidän tungettiin reppujen kanssa polkupyörän etuosaan istumaan. Kaupungin liikenne on kauniisti sanottuna jännittävä. Jotenkin olo oli turvaton kun kaiken liikenteen keskellä istut jonkn tyypin polkupyörän nokassa ja edessä vilistää kaikkea rekasta koiriin.

Yogyakartan, tai lyhyemmin Yogyan, kaupungissa käy enemmän matkailijoita kuin muissa Jaavan kaupungeissa. Kaupunki oli hyvällä tavalla turistinen, tarjolla oli paljon ravintoloita ja erilaisten retkien järjestäjiä. Varasimme hotellin kautta retken Borobudurin temppeliin, joka 1200 vuotta vanha buddhalainen temppeli. Taksi tuli sovitusti hakemaan meitä aamuviideltä. Valitettavasti Kaisa ei voinut hyvin ja jouduin lähtemään retkelle ilman häntä. Seurassani oli espanjalainen pariskunta, joka eimontaa sanaa englantia puhunut, joten päivä sujui ilman suurempia keskusteluita. Retki alkoi sillä, että menimme katsomaan auringon nousua, sekä syömään aamiaista temppeliä vastapäätä olevalle kukkulalle. Temppelin takana näkyi kaksi tulivuorta, joista toinen on vielä aktiivinen. Oikeanpuoleisen tulivuoren huipulta näki savun nousevan. Autonkuljettajamme oli ilmeisesti nähnyt aivan tarpeeksi auringonnousuja, sillä hän päätti sillä välin ottaa torkut kun me ihailimme auringonnousua.

Aikaisemmin Etelä-Amerikassa saimme paljon irti Machu Picchusta oppaan avulla. Joten päätin ottaa oppaan jotta saisin enemmän irti Borobudurin temppelistä. Meitä oli etukäteen varoitettu siitä, että temppelin alueella olisi paljon ihmisiä, jopa ruuhkaksi asti. En tiedä osuiko kohdalleni hiljainen päivä, mutta mielestäni paikka ei kärsinyt ruhkaisuudesta, jopa päinvastoin. Kierrosta oli kestänyt kymmenisen minuuttia, kun seuraani liittyi kaksi hollantilaista tyttöä, jotka eivät olleet saaneet opasta koska ne olivat loppuneet kesken. Oli ihan mukavaa saada seuraa kierrokselle.

Opas teki hyvin selkoa temppelin rakennusvaiheista, mutta kun siirryttiin käymään läpi buddhalaisuutta ja temppelin kuvissa esiintyviä opetuksia, putosin kärryiltä. Uudelleen syntymisen vaiheen ymmärsin jotenkin mutta opetuksien vertauskuvat olivat vaikeasti ymmärrettäviä. Esimerkiksi kuvassa oli apina joka ratsasti ilkeän härän kanssa torille. Opas yritti auttaa ymmärtämään kuvausta kertomalla, että meillä kaikilla on äiti joka neuvoo ja opastaa meitä. En osaa sanoa yrittikö opas kertoa että äitini apina tai härkä. Länsimaisen ihmisen ymmärrys ei riittänyt.

Kun palasin hotellille oli Kaisankin olo parempi ja lähdimme kaupungille syömään. Kaupungin ruokaerikoisuus on hieman makea jakkihedelmäcurry eli gudeg. Päädyimme syömään sitä lattiatasoon. Ruokalistasta emme käytännössä ymmärtäneet mitään, mutta paikkaa pitäneet rouvat osasivat muutaman sanan englantia, joten emme päätyneet syömään kananjalkaa.

-Lee-

We visited city of Yogyakarta. It was busy but nice city. We would have liked to stay there even few days more. I did a trip to Borobudur temple. It was nice place and not so crowded than I expected. My guide tried to teach me something about buddhism, but I just didn´t understand it. I liked a lot to watch sunrise over the valley.

Aamun sarastus

Sumu peittää laaksoa

Kuljettajaa väsytti

Aurinko nousee suomuisen laakson ylle

Apina eikun härkä. Ei vaan joku nyt oli ilkeä. Syntyy matona seuraavaksi. Vai miten se nyt oli.... 

Jokaisessa kellossa on sisällä buddhan patsas 

Yhteensä 504 kpl

Näkymä temppelin huipulta

Buddhalainen temppeli sisältä.

Temppeli oli rakennettu tummasta kivestä

Patsas

Yogyakartan katukeittiö vauhdissa

Kaisa arpoo ruokalistan kanssa

Kuva keittiöstä. Nuo mustat pallot ovat keitettyjä ja paistettuja munia.