Hemma bra, borta bäst eiku miten se nyt meni?

Kolme kuukautta sitten kotiuduimme reissusta suoraan Hunkkeliin, keskelle metsää. Ensimmäiset viikot olivat auvoisia. Joulutohinat rakkaiden ihmisten kanssa tuntuivat kivoilta, rauha ja kaiken toimivuus sekä sauna tekivät paikasta paratiisin, vaikkakin joskus yöllä heräsimme aikaeroissamme kuuntelemaan hiljaisuutta ja ihmettelemään että missä oikein olemme. Lunta tuli jouluksi ja maisemat olivat upeat, joten ulkoilimme paljon ja nautimme vaan olemisesta. Omaan kotiin pääsimme vasta tammikuun puolen välin jälkeen ja itse ehdin olemaan siellä vain yhden yön, sitten alkoikin taas oma työmatkustamiseni ja suuntasin Ranskan Alpeille viideksi viikoksi. Kun tuon rupeaman jälkeen pääsin kotiin Helsinkiin, se tuntui niin ihanalta, että melkein itku tuli.

Kun on viettänyt toisen kanssa melkein vuoden joka päivä 24 h, onkin yhtäkkiä kamalaa olla eri paikassa. Kun vielä kommunikaatio pelasi todella huonosti surkeiden nettiyhteyksien sekä ranskalaisen puhelinoperaattorin mystisyyden takia, välillä tunsi olevansa ihan hukassa, kun ei saanutkaan analysoida päivän tapahtumia toisen kanssa. Ennen viime vuotta olimme tottuneet olemaan paljon erillämme, ensin eri maissa asumisen, sitten työni takia, ja ihan syystä jännitimmekin miten jatkuva yhdessä hengaaminen sujuisi. No, sujui tosi hyvin, ei mennyt hermo ja nyt tuntuu siltä että ei jaksaisi enää olla niin paljon eri paikassa kuin toinen, tuntuu vaan jotenkin puolikkaalta.

Vuoden matkallaolo tuntui olevan myös jonkinlainen matka itseen. Pelkästään matkustamisen kannaltahan noin pitkä reissussa olo ei ole mitenkään ideaalia. Reissaamisen väsyy, aina ei jaksa innostua, monet hienot paikat kokevat inflaation, koska juuri sillä hetkellä on kurkkua myöten täynnä matkustamisen epämukavuutta. Kaikista jutuista ei varmasti osannut nauttia täysillä, ja oli hetkiä, jolloin vain odotti että pääsisi kotiin tai edes johonkin, missä voisi olla samassa paikassa pidempään. Mitä pidempään oli paikallaan, sitä mukavammalta yleensä tuntui. Liikkuvan työni takia varsinkin minä ahdistuin nopeasti, jos liian paljon liikuttiin paikasta toiseen, tuntui työltä.
Kun jälkeenpäin on lueskellut tätä meidän blogia, ihan hengästyy ja helposti miettii, että olimmeko oikeasti tuollakin ja tuolla…Ja ehkä vielä enemmän tajuaa, miten hieno reissu on takana ja miten mieletön mahdollisuus tuollainen välivuosi on.

En ole koskaan ollut mikään suuri shoppailija, mutta matkan jälkeen on tajunnut miten vähän oikeasti tarvitsee ja miten kaikki ylimääräinen roina vain ärsyttää. Kun on elänyt vuosia matkalaukkuelämää on tietysti ollut jo tuttua se, miten tullaan toimeen rajatulla määrällä kamaa. Viime vuosi vein tämän ajattelun vielä paljon eteenpäin.

Entäpä itse matkakohteet?
Mikä oli parasta tai missä olo tuntui mukavimmalta:
-Siargao oli varmasti se paikka mitä oikeastaan etsimme koko vuoden jollakin tavalla.
-Portugalissa oli kotoisa olo, minulle se oli ennestään tuttu, mutta viime vuosi vain vahvisti fiilistä.
-Bonaire, mieletön aloitus reissulle!
-Japani oli vain upea ja onnistui salpaamaan hengen vielä aivan matkan loppumetreillä.

Entä sitten yksittäiset kokemukset?
-Tanjung Puting, laivamatka ja orangit Borneolla
- Kiipeäminen Jebel Toubkalille Marokossa
- Jokainen laivamatka surffispoteille Siargaolla sekä paikalliset pippalot joihin meitä kutsuttiin.
- Pingviinisaari Punta Arenaksessa Patagoniassa

Tai sitten lista voisi olla toisenlainenkin. Jonain toisena päivänä.
Joka tapauksessa tuloksena on paljon uusia ajatuksia ja suunnitelmia. Ja seikkailu, nimeltään elämä, jatkuu.

-Kaisa

Bonaire

Portugal

Portugal

Laran ja Stefanon häät

Imlil, Marokko

Marokko 

Surffari puskee aallon läpi, Siargao, Filippiinit

Marokko, Casablanca

Indonesia, Pangandaran

Singapore

3 kuukautta paluun jälkeen ja loppu

Matkamme päättyi muutama päivä ennen joulua. Nyt kun siitä on kulunut hieman vaille kolme kuukautta, on oikea hetki katsoa taakse päin, muistella menneitä, miettiä mitä sitä tulikaan tehtyä ja kannattiko reissuun ylipäätänsä lähteä.

Matkaan lähteminen ei ollut omalta osaltani aivan helppo juttu. Vuorotteluvapaasta neuvottelu työnantajani kanssa oli hieman hankalaa, mutta lopulta löysimme keinon, jolla vuorotteluvapaani mahdollistui. Olin kuitenkin valmis lähtemään reissuun, vaikka vuorotteluvapaani ei olisikaan toteutunut.

Muistan kuinka sanoin Kaisalle Bonairella kahden viikon reissaamisen jälkeen: ”vielä 50 viikkoa jäljellä. Miten sitä mahtaa saada aikansa kulumaan? ” Kuinka väärässä ihminen voi olla? 50 viikkoa ei riitä mihinkään.  Pitkällä matkalla on usein kyse siitä mitä ei mene katsomaan ja kokemaan, kuin siitä mitä kaikkea näkee. Paljon enemmän jää näkemättä kuin aluksi luulee.

Ensimmäinen kuukausi meni siihen että opetteli kulkemaan ilman matkapuhelinta ja olemaan ahdistumatta jos ei päässytkään nettiin lukemaan uutisia. Oikeasti on aika hienoa kun huomaa, että ole moneen päivään edes katsonut puhelinta tai lukenut uutisia. Eikä niitä ole edes tarvinnut. Yksi asia joka matkalta on jäänyt tavaksi on se, että jos joudun jossain odottamaan jotain, niin en ensimmäiseksi kaivakaan puhelinta ja ala selaamaan Amppareiden uutistarjontaa, vaan katselen mieluummin mitä muu maailma ympärilläni tekee.

Hankalimmat hetket, matkaväsymyksen osalta, tulivat itselleni eteen Marokossa ja Patagoniassa. Maan yleinen tunnelma oli negatiivinen ja ihmisten kanssa kanssakäyminen hankalaa. Tuntui siltä kuin olisi mieluummin jossain muualla kuin Marokossa. Toki paikalla oli hyvätkin hetkensä. Toinen paikka jossa matkaväsymys alkoi painamaan oli Patagonia. Paikka oli kerta kaikkiaan huikea ja luonto mahtava. Mutta kipeä polveni, jatkuva kylmyys ja kosteus painoivat tunnelmaa alaspäin. Lähtisin Patagoniaan mielelläni uudestaan mutta paljon paremmin varustautuneena.

Parhaat paikat ja parhaat kokemukset ovat eri asioita. Vaikka paikkana Marokko ei ollut kärkikastia, niin silti siellä koin yhden reissun parhaista jutuista: kiipeäminen Pohjois-Afrikan korkeimmalle vuorelle, Toubkalille oli vaikuttava kokemus. Toinen asia joka on jäänyt väkevänä kokemuksena mieleen, on Japanin maaseudulla kävely ja paikallisissa majataloissa yöpyminen. Filippiinien Siargaolla kuolleen tädin syntymäpäivät ja paikalliset häät ovat olleet unohtumaton kokemus. Mutta yksi ylitse muiden on 4 päivän veneseikkalu Borneon viidakossa. Siellä pääsimme kohtaamaan orankeja ja paluumatkalla näkemään tulikärpästen täyttämiä puita öisen joen varrella.

Paikkoina itse pidin Portugalista, Japanista, Bonairesta ja Filippiineistä.  Kaikki neljä ovat hyvin erilaisia paikkoja mutta yksi asia niitä tuntuu yhdistävän, mukavat ihmiset. Kaikissa näissä paikoissa oli helppo tulla toimeen paikallisten kanssa.

Matkajälkeinen krapula vaivaa jollain tavalla edelleen. Meillä, Suomessa, pitäisi olla asiat paremmin kuin juuri missään muualla maailmassa. Silti kulkiessani Helsingin kaduilla en näe hymyileviä ihmisiä. Jollain tavalla on vaikea ymmärtää mököttäviä ihmisiä jotka asuvat tämän kaiken hyvinvoinnin, turvallisuuden ja huikeiden mahdollisuuksien keskellä ja siitä huolimatta kokevat olevansa hankalassa ahdingossa vaikka kaikki on hyvin.

Lopuksi se kaikkein tärkeimmät kysymykset, kannattiko lähteä ja lähtisitkö uudestaan?

Kyllä kannatti ja lähtisin uudestaan vaikka heti huomenna.

Menkää tekin vielä kun voitte. Ja jos lähdette reissuun niin kirjoittakaa siitä matkakertomus itsellenne, muuten ei muista sitä kaikkea mitä on kokenut ja nähnyt. Ottakaa myös paljon valokuvia. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Vieläkö te istutte siellä koneen ääressä?

Hus! Menkää jo siitä!

-Lee- 

- Alla kuvia jotka eivät olen niin hyviä mutta niistä tulee itselleni hyvä fiilis.

Costa Rica

Isla Magdalena, Patagonia

Peniche, Portugal

Vihainen mies juo kahvia Portugalissa 

Portugal

Lissabon

Hurjaa yöelämää

Marokko

Marokko

Veneseikkailu Borneolla

Jonohierontaa Hanoissa

Jeesus väärinpäin

Surffaritar

Kyntämistä vedessä

Illallinen on katettu japanilaiseen tapaan

Japani tuntuu kotoiselta

Viimeinen kohteemme matkalla oli Japani. Suuri syy visiittiin oli Yuki, ystäväni kahdenkymmenen vuoden takaa. Tutustuimme lukiolaisina vaihto-oppilaina Reggio Emiliassa, ja sen jälkeen olimme tavanneet kerran Italian maaperällä. Olemme kuitenkin aina pitäneet enemmän tai vähemmän yhteyttä ja olin todella iloinen päästessäni vihdoin tutustumaan  myös hänen perheeseensä.

Saavuimme Tokioon, ja nukuimme yhden yön Yukin talon vierashuoneessa Tokion Akasakassa. Pääsimme heti loistavaan sushipaikkaan Roppongissa, Yukin vanhemman pojan, Yu:n lempiravintolaan. Seuraavana aamuna lähdimme reissaamaan, olimme sopineet että palaamme sitten lopuksi neljäksi päiväksi Tokioon kun myös Yukilla olisi vapaata. Ennen kuin hyppäsimme junaan kohti Kyotoa, kävimme viemässä perheen nuorimmaisen päiväkotiin. Pikku Yoh ihastui Leehin ikihyviksi ja alkoi kutsua häntä nimellä Finlan- Ojisan eli Setä Suomi.

Shinkansenilla eli luotijunalla matka Kiotoon ei kovin kauaa kestänyt. Ostimme matkalle mukaan ensimmäiset bento-laatikot eli japanilaiset lounasboxit. Sen verran kiire tuli junaan mentäessä, että kovin tarkaan emme ehtineet niitä valita. Valinnanvaraa Tokyon rautatieasemalla on valtavasti ja siellä voisi kierrellä niitä tutkimassa vaikka kuinka kauan.

Saavuttuamme, jouduimme taas ensi töiksemme vaateostoksille. Kiotossa oli nimittäin todella kylmä. Onneksi olimme jo oppineet että Uniglo on se paikka mistä saa halvalla hyviä lämpiä vaatteita. Majoituspaikat kaiken kaikkiaan Japanissa olivat aika mielenkiintoisia. Ensimmäinen niistä oli pieni yksiö jossa oli luonnollisesti soiva, lämmitetty vessanpytty sekä pieni amme, jossa saattoi katsoa telkkarista japanilaista mainoskanavaa.

Heti Japaniin tultaessa tuli hassu fiilis, kaikki tuntui jotenkin todella kotoisalta muuhun Aasiaan verrattuna. Valo oli talvinen, lämpötila hyvää esimakua Suomesta, syötiin hyvää lohta, kaduilla oli hiljaista, rakennuksissa käytetty paljon vaaleta puuta ja joka paikassa jonotettiin nätisti.

-Kaisa

Arriving to Japan felt like coming home in a way. After the rest of Asia, there were so many familiar things to us: light was just like winter light  in Finland, eating raw salmon, everything well organized, lot of wooden ambiences…
The most important motive for our visit was my friend Yuki. We met in Reggio Emilia as AFS exchange students 20 (!!!) years ago and now I finally had the opportunity to meet her again, in her hometown and get to know her family!

The first night she and her elder son Yu took us to Roppongi to eat wonderful sushi. That was Yu's favorite restaurant and we loved it also.

Laulava lämmitetty vessa.Singing and warm toilet.

Pieni amme joka on varustettu ostoskanavalla
Small tub with shopping channel

Kyoto tower

Kioton rautatieasema
Railway station of Kyoto

Kioton rautatieasema 2
Kyoto´s railwaystation 2

Bento

Kovia tuulia ja köhinää

Viime päivinä ystävänämme on ollut kova tuuli. Aurinko kyllä posottaa täysiä, mutta väärästä suunnasta puhaltava tuuli on sabotoinut surffaustamme. Toisaalta itse sain myös jonkinlaisen lentsun joten kelien huonous ei sinällään harmita, kun kylmään veteen ei muutenkaan tee mieli, tai tekee mutta jokin järki sentään on vielä päässä. Lee on kyllä käynyt meloskelemassa toiveikkaana, aalloista ei silti oikein ole voinut puhua. Huomenna tuulen suunnan pitäisi muuttua, toivottavasti myös tämä taudin poikanen katoaa tuulten mukana. Hassua, miten alussa veden kylmyys ahdisti, mutta nyt kun mereen on tottunut, tuntuu pahalta olla sieltä pois.

Ranta kyllä toimii muutenkin, esimerkiksi lenkkimaastona. En voi kuvitella paljon upeampaa paikkaa juosta, kuin veden kovettama hiekka laskuveden aikaan, kohiseva meri vieressä ja autio ranta ilta-auringossa. 

Itseasiassa olemme tykästyneet koko Penicheen niin, että luultavasti hengailemme täällä vielä kesäkuunkin, Italian jälkeen. Vähän kyllä huolestuttaa se, että miten ollenkaan totumme jatkossa enään varsinaiseen matkustamiseen. Kun tulimme Lissabonista viimeksi yhden yön reissulta, olimme molemmat niin onnellisia päästessämme "kotiin".
Saimme myös palattuamme huippuhyvää ruokaa, hauska vuokraisäntämme Miguel oli kutsunut meidät illalliselle kotiinsa. Hänen vaimonsa Suzanna oli valmistanut uunimustekalaa ja dinneriä lopeteltiin perusteellisesti maistellen erilaisia aguardienteja eli paikallisia brandyja. Pariskunnalla on kaksi suloista poikaa, ja vanhempi, kiharatukkainen Gaspar, on veljenpojan Simon ikäinen veijari, joten vähän tuli ikävä…

-Kaisa

Last days have been quite windy, so no good waves. I don't mind that much as I got a nasty flu, but Lee has been paddling around hopelessly trying to find something to surf.
We've really started to like Peniche a lot. Actually we are thinking about staying here also whole June.
It was really quite funny that when we came back from Lisbon after from a one night trip, we were truly happy to be "at home" again. I just wonder how will we manage to ever leave here for more traveling?
We also enjoyed a wonderful dinner at our landlord Miguel's home. His wife Suzanna had prepared octopus in the owen and other delicacies. Playing with their sons made me miss my nephews back in Finland. Gaspar is the same age with Simo!

Penichen tuulen ja hiekan muokkaamia kallioita  

Matkalaiset harvinaisessa yhteiskuvassa

 Balealin taloja

Tyylikäs kulkinen ja kypärä

Keväisiä kukkia

Penichen rantaa

Matkalainen katsoo horisonttiin

Työpaikka

Vaikka henkinen päätös lähdöstä on tehty niin kaikista isoin ja henkilökohtaisesti myös jännittävin asia on vielä täysin auki- suostuuko työnantajani ehdottamaani järjestelyyn.

Työantajallani ei ole mitään syystä eikä tarvetta tukea surffaus ja ruoka touhujani. Eiväthän ne edes liity mitenkään nykyisiin työtehtäviini,  Itselleni murhetta aiheuttaa myös se että pidän aidosti työstäni ja työpaikastani. En haluaisi pilata siellä mitään tai tehdä omasta elämästäni hankalampaa.

Mutta mitä tapahtuu kun nostan asiani lopulta esille?

- Olisi yksi asia mistä haluaisin puhua.

- Noh? Mitä mielessä?

- Ajattelin lähteä vuodeksi surffaamaan. Onko ok?

Mitä jos se ehdotukseeni ei suostuta? Tarkoittaako se samaa kuin se että minut koetaan työntekijäksi jonka varaan ei tulevaisuudessa kannata laskea? Eihän tuo ole edes sioutunut työntekijä vaan haihattelee jostain reissusta. Toisaalta työnantajani saattaa ajatella että hyvä että kaveri lähtee tuulettumaan ja hankkimaan uusia ajatuksia. Takaisin tulee kiitollinen ja onnellinen työntekijä joka pitää työstään. Asiaa on aikaa miettiä vielä muutaman kuukauden ajan.

Vaikka toivon että olemme 8-9kk kuluttua jossain muualla, luultavasti Portugalissa, niin se ei vaikuta työmotivaatiooni negatiivisesti- ennemminkin päinvastoin. Mielummin sitä tekee hommansa kunnolla ja siten että kehtaa tulla takaisin 

Ennen kuin asiasta on syytä edes puhua työpaikalla täytyy vuorotteluvapaaseen liittyvät asiat saada selväksi työ- ja elinkeinotoimistossa. Tänään tuli sähköpostilla vastaus aikaisempaan kysymykseeni joka oli yksinkertaisuudessaan: "selvitämme asiaa". Kerron myöhemmin miksi tähän yksinkertaiseen prosessiin tarvitaan lisäselvityksiä.

-L

Teemaan liittyvä mash up: Beatles VS James Brown - We can work it out