Hyvästi sivistynyt viidakko

Eilen oli aika siirtyä eteenpäin ja jättää Nosara ja sivistynyt viidakko taakse. Aamulla herätys oli hieman viiden jälkeen. Odotimme että kotikoiramme, Hund, olisi lähtenyt saattamaan. Viime aikoina Hund on viettänyt aikaa luonamme, nukkuen sängyn vieressä tai sitten seuraamalla meitä rannalle. Valitettavasti Hundia ei näkynyt ja saimme kävellä pimeässä ja ilman seuraa bussipysäkille. Bussipysäkki on oikeastaan tarkemmin sanottuna sorateiden risteys eikä varsinaisesti merkitty pysäkki. Bussi saapui aikanansa ja edessä oli pitkä bussimatka. Ensimmäinen bussi Nosarasta Nicoyaan oli vanha ja kilometrejä nähnyt entinen Yhdysvaltalainen koulubussi. Bussin ikkunoista tulvi pölyä sisään ja ovet pysyivät kiinni joten kuten. Matka Nicoyaan kesti pari tuntia.

Söimme myöhästyneen aamaisen linja-autoasemalla ja odotimme seuraavaa bussia kohti San Joseeta. Meidän piti jäädä bussista pois jossakin matkan varrella, mystisellä La Irman pysäkillä. Kuljettaja komensi meidät etupenkkiin, jotta muistaisi jättää meidät oikeassa paikassa kyydistä. Itseni yllätti se että Nicoyan linja-autoasemalla oli kellomyymälä jossa tehtiin pariston vaihtoja mm Rolexin kelloihin. Tietääkseni Rolex on valmistanut ainoastaan yhden paristokäyttöisen mallin. 

San Josen bussi oli nykyaikainen ja tarjosi mukavat oltavat. Reitti eteni melko mutkattomasti, välillä kuljettaja poikkesi ostamaan varaosia ja samalla bussillinen matkustajia odotti kiltisti kunnes ostokset saatin tehtyä. Herra Linja-autonkuljettajalla oli mukanaan myös apumies joka istui puujakkaralla linja-auton keskikäytävällä.

Nousimme pois kyydistä La Irmassa, joka oli yhden ravintolan, yhden huoltoaseman ja yhden vesimelonikojun yhdistelmä eikä muuta. Internetistä saatujen tietojen mukaan jatkoyhteys Monte Verdeen lähtisi klo 14. Joten meillä olisi 2 tuntia aikaa odottaa. Lounaan jälkeen kysyimme rouva Paikalliselta Kokilta että lähteehän bussi varmasti kello 14.00 tuosta risteyksestä. 

-"Ei, vaan se lähtee kello 14 ja 15 välillä". 

Siirryimme kuitenkin ajoissa pysäkille odottamaan bussia. Pysäkillä olevassa kyltissä luki että bussi saapuisi kello 15.00.

Iltapäivän kuumuudessa lämpömittari näytti 38C. Kello ryömi hiljalleen yli kolmen mutta bussia ei näkynyt. Paikalliset, jotka odottivat myös samaa bussia, eivät olleet huolissaan sillä heidän mukaansa bussi tuli usein lähempänä kello neljää. Odottaminen jatkui, mutta onneksi pysäkin lähellä ollut vesimelonikoju tarjosi syötävää. Lopulta bussi saapui puoli viideltä. Ei kuitenkaan se bussi jota olimme odottaneet vaan joku pienempi paikallisbussi. Kamat kyytiin ja enää  reilut 30 kilometriä matkaa perille. Loppumatkaan meni hieman pidempään kuin olisi luullut sillä kolistelimme hitaasti ylös jyrkkää vuoristoista soratietä. Lopulta päivän matkaan meni aikaa reilut 12 tuntia. 

Mitä opimme tästä? Emme juuri mitään mutta reissussa on kiva olla.

-Lee-

 Nicoyan linja-autoasema

  Nicoyan linja-autoasema

 Yrittäjä avaa myymälänsä ovet

 La Irman ravintola

La Irman bussipysäkki

Matkasuunnittelua ja tunnelmia Guionesista

Viikko jäljellä tätä "sophisticated jungle livingiä", sen jälkeen alkaa aktiivisempi kausi. Vaikka välillä on puhuttu kyllästymisestä ja hassuista asukkaista, niin onhan meillä täällä ollut aika luksusta ja kivaa. Ja ennen kaikkea rentoa. Vaikka lihakset välillä huutaa kuolemaa, niin päiväunia ja kirjan lukemista on kyllä mahtunut ohjelmaan yllin kyllin surffin lisäksi. Molemmat ovat varmasti laihtuneet, vaikka hyvin on syötykin, ja tukka on vaalentunut.

Ensi viikon maanantaina jätetään kuitenkin Nosara taakse, ja lähdetään kohti uusia seikkailuja. Aika paljon on mietitty sitä, mihin ja milloin seuraavaksi. Pikkuhiljaa suunnitelma on muotoutunut.

Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tämän viikon aikana ainakin muutama lento on varmaankin varattava. Tarkoistus olisi käydä Costa Rican puolella vielä parissa paikassa, lähinnä paikallisbusseilla liikkuen, ja sen jälkeen ylittää raja Panaman puolelle Bocas de Toron saaristoon. Vielä on vähän hakusessa se, missä voisi nähdä manaatteja…

Seuraava etappi onkin sitten Panama City ja sieltä lennähdämme Patagoniaan. Mietimme kauan sitä, onko Patagonia kuitenkin liian kaukana ja liian pitkän lentomatkan päässä, mutta koska molemmat olemme sinne aina halunneet, päätimme loppujen lopuksi matkustaa melkein maailman loppuun.

Sen jälkeen luultavasti tulemme Chileä pitkin ylös, lentäen ja busseilla. Chilessä on viininkorjuu maaliskuussa, joten yritetään käydä viinialueilla ja Atacaman autiomaa on myös listalla. Välimatkat ovat hurjia, mutta toisaalta, meillähän ei ole kiire. 

Lopuksi sitten toivottavasti päädymme Perun puolelle ja yritämme päästä tekemään neljän päivän Inca Trail- vaelluksen Macchu Picchuun. Se on vielä hieman auki, sillä yleensä paikka vaellukselle pitää buukata puoli vuotta etukäteen.  Moiseen suunnitelmallisuuteen me emme millään pystyneet. Odottelemme juuri vastausta paikalliselta patikkafirmalta.

Limasta sitten lennämme Eurooppaan joskus huhtikuussa. 

Joka tapauksessa edessä on puolitoistakuukautta reipasta matkustamista, sitten Portugalissa on aikaa levätä ja olla aloillaan.

Videossa hieman tunnelmia "kotibiitsiltämme" täällä Guionesissa. Kaikki mainittavan arvoinen tapahtuu siellä.

-Kaisa

Surffauksen jälkeen matkalla kämpille

Yksinkertaistettu reittisuunnitelma

Päivän arvoitus

Päivän Costa Rica-arvoitus:
Miksi surffilauta on suihkussa? Lauantai iltana tätä oli miettimässä kolme miestä ja tulimme siihen tulokseen että on parasta laittaa surffilauta suihkuun.

Tarjoan palattuani oikein arvanneelle vapaavalintaisen drinkin sekä lähetämme täältä postikortin :-)

-Lee-

Pieni huviretki

Yksinkertainen elämä maistuu mukavalle ja rutiinit tuntuvat turvallisilta, mutta parin viikon jälkeen pelkän surffin ja kämpän ympärille muodostunut elämä alkoi tuntua hiukan tylsältä. Päätimme siis lähteä parin päivän ekskursiolle. Kohteeksi valikoitui maailman 20 upeimman kansallispuiston joukkoonkin valittu Manuel Antonion kansallispuisto, johon oli matkaa reilu 300 kilometriä. Puisto on yksi suosituimpia nähtävyyksiä Costa Ricassa, se vähän arvelutti, mutta toisaalta nimenomaan kuuluisa siitä, että siellä on paljon eläimiä, joita on suhteellisen helppo bongata. Itse halusin päästä näkemään erityisesti laiskiaisen.

Ajomatka kesti hippusen kauemmin kuin odotimme, oli tietyötä, rekkoja, kapeita ja mutkaisia teitä.

Kun saavuimme Queposin kylään, puiston lähelle, oli jo melkein aika auringon laskea. Olin varannut pedit Vista Serena -hostellista, joka  on kuuluisa upeasta, auringon laskun ihailuun passelista terassistaan. Ja se oli kyllä kyllä aika huikea. Siis auringonlasku. Ja olimme perillä juuri sopivasti.

Seuraavana aamuna nousimme aikaisin, sillä kaikki opaskirjat ja vastaavat neuvoivat olemaan puiston porteilla seitsemältä kun se avataan, ja siellähän me sitten oltiin. Mietittiin hetki oppaan ottamista, heillä on kiikarit ja eläinten spottaaminen on helpompaa heidän kanssaan, mutta pihimies / -nainen -kohtaus iski, ja lähdimme kaksistaan matkaan. Puiston portilla kuulimme että osa puiston trekkipoluista oli suljettu ja se hiukan madalsi mielialaa. Aika pian alkoi kuitenkin eläimiä tulla esiin. Puistossa on siis polkuja sademetsässä. Polut ovat aika baanoja ja helppoja seurata. Ajoitus osui meillä kuitenkin oikeaan, saatiin vaellella melkolailla rauhassa ja eläimiä näkyi yli odotusten. Ensin tulivat esiin apinat, joita loppujen lopuksi näimme kolmenlaisia. Polulla tuli vastaan kauriita ja kasvillisuuden seassa vipelsivät agutit eli kultajänikset.

Kun pysähdyimme rannalle uimaan, huomion keräsi puusta pudonnut vihreä käärme, joka oli ohut, mutta noin puolentoista metrin pituinen. Sen touhuja seurattiin pitkään, ja onnistuttiin myös hyppäämään puoli metriä ilmaan, kun käärme yhtäkkiä hyppäsi sammakon perässä kohti meitä. 

Paikalle tuli myös muutama puiston opas, ja he kertoivat että käärme hyppäää puusta uhrin niskaan. Eivätkä siis tarkoittaneet meitä vaan sammakkoa. Kun käärmeestä oltiin toivuttu, paikalle asteli muina miehinä pesukarhu.

Vierailun draaman kaaren nostatti huippuunsa se, että kun olimme jo kävelemässä pois päin, näime vielä sen laiskiaisen. Siinä se roikkui, pään yläpuolella, eikä ollut moksiskaan. Huikeata oli myös se, ettää näimme sen liikkuvan! Ei se ollutkaan niin laiska ja hidas kuin Avara Luonto antaa ymmärtää.

Ajomatkalla takaisin kämpille pysähdyimme vielä Jacón ja Punta Arenasin välillä krokotiilisillalla. Sieltä pystyi turvallisen välimatkan päästän katselemaan sillan alla hiekkasärkällä pötkötteleviä krokoja.

Ihan hyvä, että ei nähty niitä ennen sitä Playa Buena Vista krokotiilijokea…

Eläinmaailma on ihmeellinen ja niiden tarkkaileminen aina yhtä palkitsevaa. Kiva kun lähdettiin!

-Kaisa

It's good to have routines, and surf, beach, yoga and food don't sound bad as a routine, but we still started to feel a bit bored with our smooth days in Guiones. It was time to hit the road for a small excursion. We rented a car for couple of days and drove to Manuel Antonio national park, one of the most famous national parks in Costa Rica.
As it's popular, we were a bit worried about the crowd, but it wasn't really a problem as we were early birds and woke up at six to be in the park by seven. The park is very nice with lots of animals. We spotted at least 3 kinds of monkeys, raccoons, agutis, a  green vine snake and a sloth. Our hostel, Vista Serena, was really nice with a great terrace for sunset and breakfast. 

 Auringonlasku terassilta

 Hostelli

 Mystinen Costa Ricalainen "sähkösuihku" osa 2

 Hostellin aamiaisterassi

 Vaaleanpunainen kukka. 

Hortonomiset taidot eivät riitä tunnistamiseen.

 Playa Manuel Antonio

 Vihreä sammakoita jahtaava käärme eli green vine.

 Erittäin hankala nähdä luonnossa.

Vaikka kuva näyttää värisokeiden testiltä niin keskellä on laiskiainen.

Krokoja

Autolla Manuel Antonioon

Yleisesti reissussa pääsee liikkumaan kätevimmin vuokra-autolla tai -skootterilla.

Toki julkisilla kulkuneuvoillakin se onnistuu, mutta niiden aikataulut ja reitit ovat enemmän tai vähemmän suuntaa antavia. Busseilla tai junilla liikkumalla säästää paljon rahaa verrattuna vuokra-autolla kulkemiseen, mutta vuokra-auto tarjoaa ilmaistoinnin, omat aikataulut ja reitit, jota paraskaan säästäminen ei onnistu korvaamaan. Näiden kahden vaihtoehdon välissä on skootteri.

Bonairella liikuimme reilun viikon verran Kymcon 50cm2 skootterilla. Tämä vauhtihirmu ja aerodynamiikan ihme kulki kaksi päällä myötuuleen 70km/h. Ylämäessä vauhti hyytyi 15km/h vauhdiksi. Kilometrejä kulkupelillä kertyi yli 500. Sangen mukava pyllynpuuduttaja.

Samarassa vuokrasimme päiväksi Hondan 125cm2 skootterin. Käsittämättömän vaikea ja hankala laite ajaa. Kytkin oli yhdistetty vaihdepolkimeen eli aina kun vaihdoit jalalla vaihdetta käytit samalla kytkintä. Kytkimen käyttö täysin tunnottoman vaihdevivun kanssa oli karmeaa. Laitteessa ei myöskään ollut jarruja. Pysähtymisestä piti huolen ilmanvastus jota laitteesta löytyi reilusti.

Tällä kertaa lähdimme kohti Manuel Antonion kansallispuistoa vuokra-autolla. Koska matkaa yhteen suntaan kertyy yli 300 kilometriä, skootterit ovat poissa laskuista. Pieniä kaupunkiautoja täällä ei vuokrata koska teiden kunto vaatii nelivetoisen maastoauton. Kulkineen tehtävään valjastettiin nelivetoinen Daihatsu Terios. Yli 700 kilometrin röykytyksen jälkeen on pakko sanoa että uskomattoman kestävä kapistus kun pysyy kasassa näillä teillä. Epäonnistuimme lukuisissa yrityksistä hannkkia kunnollinen maantiekartta, tuntuu että tässä maassa ei ole myynnissä ollenkaan karttoja. Maantiekarttana käytimme hyvin suurinpiireteistä Lonely Planetin karttaa.

Costa Rican liikenne on melko rauhallista, pois lukien San Jose, ja nopeudet ovat alhaisia. Koska maasta puuttuu käytännössä kokonaan raideliikenne, siirretään kaikki rahti rekoilla paikasta toiseen. Rekkoja näkyy liikenteessä todella paljon, usein niitä tuntuu olevan liikkeellä enemmän kuin henkilöautoja. Opastus ja kyltitys vaikuttaa hyvin summittaiselta. Kyltteihin tuntuu valikoituvan sattumanvaraisesti valittuja paikkakuntia. Esimerkiksi tien varressa on kyltti joka kertoo että edessä päin ovat paikat a, b ja c. Seuraavassa T-risteyksessä on vain yksi kyltti: a kääntyy vasemmalle eikä mitään merkintää siitä että minne b ja c menevät. Kylien tai kaupunkien nimiä ei näy missään. Sen sijaan jokainen pienikin puropahanen on nimetty isosti. Ehkä pitää hankkia jokikartta eikä maantiekartta? Erikoinen tapa liikenteessä tuntuu olevan se että ohituskaistan tullessa kohdalle hitaammat jatkavat vasemmalla kaistalla ja muut ajavat oikealta ohitse. Paitsi jos ohitettava on rekka. Silloin rekka siirtyy oikealle kaistalle ja muut ajavat vasemmalta ohi. 300 kilometrin matkaan meni aikaa yli kuusi tuntia. Tien koosta tai laadusta ei pysty päättelemään sitä että onko kysessä iso valtakunnallinen päätie vai kylätie. Lyhyt, muutaman kilometrin moottoritie saattaa muuttua lennosta soratieksi.

Paikallisista liikenteelliisistä erikoisuuksista huolimatta matkustaminen autolla on täällä mukavaa. Tien varret ovat täynnä hyvää ja edullista ruokaa tarjoavia Sodia. Luonto ja maisemat ovat kauniita sekä ihmiset ovat avuliaita neuvomaan eksynyttä matkaajaa.

-Lee-

Kymco maastotehtävissä.

Terios, kestää röykytystä.

Hullunkuristen asukkaiden talo

Puolentoista viikon ajan olemme voineet tutustua talomme asukkaisiin. Osa heistä on ehtinyt vaihtumaan ja osa heistä on ollut täällä pitkään eikä aiokkaan palata vielä hetkeen takaisin kotiin.
Talo on remontoitu noin kuusi kuukautta sitten. Remontti on tehty pintapuolisesti eli talon ikä näkyy siellä täällä. Takapihalla sijaitsevat mökit jotka on remontoitu läpikotaisin.
Oma asuntomme sijaitsee talon alakulmassa. Hyvä niin koska ylempänä olisi kuumempi. Täällä rakenteet pysyvät mukavan viileinä.

Tämä talo vetää puoleensa erikoisia persoonallisuukksia. Tai sitten tämä paikka onnistuu korostamaan ihmisten porsoonallisia piirteitä. En tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus.
Aloitetaan talon isännällä. Noin 50 vuotias, iso, Saksassa syntynyt mutta 10 vuoden ikäisenä muuttanut Kanadaan. Päättänyt muuttaa Costa Ricaan jokunen vuosi sitten ja onnistunut käynistämään majoitustoiminnan. Käynistäminen on edelleen hieman vaiheessa. Hän tuntuu kärsivän ruuansulatus ongelmista koska noin joka neljäs tai viides lause alkaa röyhtäisyllä. Ajattelin antaa Pepsidiä läksijäislahjaksi. Majoitusta ei voi maksaa kortilla koska täällä ei ole vastaanottoa tms vaan isäntä ottaa vieraat vastaan uima-altaasta käsin. Maksu hoidetaan kävelyllä automaatille ja maksamalla käteisellä. Illat isäntämme viihtyy vieraiden ja oluen parissa takapihan katoksessa. Osa vieraista tuntuu olevan omistajan kavereita. Huoneen siivouksen piti tapahtua kahdesti viikossa mutta nyt 1,5 viikon jälkeen siivoaja on käynyt kerran. Siivoaja on hyvin herttainen ja Kaisa on onnistunut sopimaan siivouksen, ehkä, huomiselle.

Alakerran seinänaapurimme on kanadalainen, keski-ikäinen, rouva joka pelkää heinäsirkkoja. Hän polttaa mielellään iltaisin makean tuoksuisia suitsukkeita joiden tuoksu leviää ympäriinsä. Hänen kanssaan tulee keskusteltua melko paljon. Hän on käynyt monta kertaa tässä samassa paikassa. Ja tulee omien puheidensa mukaan käymään jatkossakin. Muualla Costa Ricassa käyminen ei oikein tunnu kiinnostavan.

Yläkerrassamme, isännän lisäksi asuu, "entinen Dallas tähti". Tai sillä nimellä häntä kutsumme. Nainen joka on myynyt kaiken ja muuttanut tänne. Hänen piti palata Yhdysvaltoihin viime maanantaina, mutta hän siirsi lähtöään parilla kuukaudella kun nyt oli juuri löytänyt "valaistumisen". Hän nimittäin käy 5-7 kertaa viikossa jonkinlaisessa itsensä löytämiseen keskittyvässä ryhmässä. On virhe kysyä häneltä enempää asiasta, koska selityksen tulva on pitkä. Menin kuitenkin kysymään ja sain pitkän vastauksen jossa selvisi että ryhmää vetää kuulemma joku "ex-corporate hitman", eli henkilö joka lähetettiin lahjomaan valtioiden päättäviä henkilöitä, jotta suuryritykset saisivat tahtonsa läpi esimerkiksi koskien suuria rakennushankkeita. Jollain näistä retkistään tämä tuleva guru oli sairastunut viidakossa vakavasti. Onneksi lähettyvillä oli ollut shamaani, joka oli parantanut miehen ja kertonut että hänen pitää muuttua. Joten hän päättänyt vetää itsensä löytämiseen keskittyviä kursseja vanhemille amerikkalaisille naisille Costa Ricassa.

Takapihan porukka on jäänyt hieman vieraammaksi. Paitsi, nyt jo entinen asukas, herra Besser Wisser. Ei ollut sellaista asiaa mihin hänellä ei olisi löytynyt kommenttia tai neuvoa. Herra lähti aikaisin aamulla surffaamaan, jossa hän on sangen taitava. Ja talolle palattuuan hän aloitti taukoamattoman ohjeiden, neuvojen ja vinkkien jakamisen. Myös niille jotka eivät kaivanneet neuvoja tai eivät kuunnelleet häntä. Saimme ohjeita siitä, miten vieras koira kommenetaan kotiin. Samoin siitä että naapurikylään ei kannata ajaa polkupyötällä, koska matka on pitkä. Oikeasti aikaa menee noin 15 minuuttia. Sen lisäksi hän ohjeisti yhtä asukasta siitä miten riippukeinusta kuuluu nousta oikeaoppisesti ylös.

Takapihan asukkaana oli myös kanadalainen nuoripari jonka kanssa keskustelu oli melko lyhyt. Miestä kiinnosti ainaostaan se mitä mieltä me olemme siitä että: "we have taken your finest!". Oletin että asia liittyy jotenkin Finlandia vodkaan, sehän myytiin joitakin vuosia sitten Yhdysvaltoihin. Olin väärässä. "oh, what do you mean? Our vodka?"
- No no, I mean hockey players, Henrik and Daniel Sedin.
- Aaaa... ok. But they are from Sweden. But we have Koivu brothers and Selänne.
- Who?
- Mikko and Saku Koivu. And Teemu Selänne.
- Who? Oh, you mean, Miikou Koivuuu and Saakuuu Koivuuu. But who is that Teemu?
- I mean, Teemu, one of the best hockey players in Nhl. (Tässä kohtaa oma jääkiekkotietämykseni oli ammennettu tyhjiin)
- Aaaa....Tiimi Zeilännii. Tiimi is amazing.

Sen lisäksi siellä asuu muutama pariskunta jotka ovat omissa oloissaan ja polttelevat hieman toisenlaisia suitsukkeita.

-Lee-

Asumme vasemmassa alakulmassa

Takapihan katos

Kun eilen söimme illallista niin tämä loikki ohi. Koko ei välity

kuvan kautta mutta tämä oli oikeasti marsun kokoinen.

Jumittaa vai eikö jumittaa

Ollaan nyt oltu viikko taas paikoillamme. On surffattu joka päivä, kaksi kertaa päivässä sekä joogattu ja that's it. Tänään molemmilla on ollut jonkinlainen motivaation puute ja kyllästyminen valloillaan. Itse huomasin olevani jotenkin tosi poikki fyysisesti ja tajusimme, että tarvitsemme hiukan vapaata surffista. Iltapäivällä lähdimmekin siis aaltojen sijasta vain kävelylle rannalle, ja päätimme, että vielä huomennakin, ainakin aamulla, pidämme vapaata ja lähdemme käymään Nosara townissa. On aika saada hetken hengähdystauon myös tähän pohjois-amerikkalaisuuteen! 
Wow, amazing!
On myös ollut sellainen olo, että pitäisi olla joku projekti, että pelkkä surffinopettelu ei riitä, sitä kun voimat antaa periksi tehdä vain rajallisen määrän päivässä.

Hiukan myös tuli suunniteltua ensi viikolle pientä yli yön ekskursiota vähän etelämpään, Manuel Antonion kansallispuistoon. Katsotaan nyt, taas parin päivän päästä voidaan olla sitä mieltä, että yhtään aaltoaikaa ei tuhlata. Eläimiä tosin näkee tässä pihapiirissäkin mölyapinoista nenäkarhuun, puhumattakaan meidän koirajengistä. Naapuruston koirien saattue on usein mukana kun kävellään rannan suuntaan, ainakin siihen asti kun haukut äkkäävät jonkun paremmalta haisevan peesailtavan. Uskollisin niistä on vuokraisännän aerodynaaminen koira Hund, joka oli meillä tänäänkin kävelyretkellä mukana.

-Kaisa

Aerodynaaminen Hund

Hund, Kaisa ja puu

 Ex-Palmu

 Random surffari

Random surffari 2

Ikä tai koko ei estä surffaamista

Päivän vieras

Tavallisesti ruoka tulee syötyä ulkona terassilla. Samalla pääsee tarkkailemaan luontoa. Ruokahetkellä on tullut nähtyä monenlaisia eläimiä: Nenäkarhu, erilaisia liskoja, mölyapinoita, erilaisia kummallisia lintuja. Eläimet ovat valitettavan nopeita liikkeissään ja erittäin harvoin niistä ehtii nappaamaan kuvaa.

Tänään ruokailua kävi seuraamassa tälläinen veijari.

-Lee-

Kuvattava pysyi kiltisti hetken paikallaan

Päivät aalloilla

Olemme olleet muutaman päivän surffaamassa "kunnon aalloissa". Samaran pettymyksen jälkeen on ollut hienoa kun on päässyt joka päivä kunnon aalloille eikä ole tarvinnut kärvistellä rannalla.
On mukavaa huomata että viime vuonna Savate-salilla ahertaminen kantaa nyt hedelmää. Kädet eivät väsy helposti melomiseen ja muutenkin tuntuu että jaksan aalloissa pyörimistä melko hyvin.

Tavallisesti päivä etenee seuraavalla tavalla: herään ilman herätyskelloa 6-7 välissä, syödään aamiainen terassilla ja luen uutiset netistä sekä selaan vuorovesitaulukkoa. Riippuen siitä, onko vuorovesi
nousemassa tai laskemassa, pitäisi aaltojen olla tietynlaisia. En ole vielä ymmärtänyt yhtään mitään siitä miten nousu- tai laskuvesi korreloi aaltojen muodon kanssa. Aina niitä tuntuu olevan ja joskus aallot ovat helpompia ja joskus pelkkää sotkua. Riippumatta siitä onko vesi nousussa vai laskussa. Taulukkojen ihmettelyn jälkeen otetaan lauta kainaloon ja kävellään kohti rantaa. Surffataan muutaman tunnin ajan ja sitten kotiin päivälliselle. Vuorossa on päiväunet tai jos oikein jaksaa niin jopa kirjan lukemista. Iltapäivällä mennään uudestaan rannalle. Illalla syödään seitsemän maissa illallista ja kymmeneltä alkaa päivän liikunta-annos painamaan silmiä. Vaikka kuinka yrittää lukea ja pysyä hereillä niin luultavasti nukkumatti on tullut kylään viimeistään ennen yhtätoista. En ole varmaan koskaan viettänyt yhtä terveellistä ja säännönmukaista elämää :-)

Alla pari kuvaa ja video siitä miten touhu on kehittynyt.

-Lee-

Ei se aina onnistu

Rennosti eteenpäin

Kyllä se siitä...