Hemma bra, borta bäst eiku miten se nyt meni?

Kolme kuukautta sitten kotiuduimme reissusta suoraan Hunkkeliin, keskelle metsää. Ensimmäiset viikot olivat auvoisia. Joulutohinat rakkaiden ihmisten kanssa tuntuivat kivoilta, rauha ja kaiken toimivuus sekä sauna tekivät paikasta paratiisin, vaikkakin joskus yöllä heräsimme aikaeroissamme kuuntelemaan hiljaisuutta ja ihmettelemään että missä oikein olemme. Lunta tuli jouluksi ja maisemat olivat upeat, joten ulkoilimme paljon ja nautimme vaan olemisesta. Omaan kotiin pääsimme vasta tammikuun puolen välin jälkeen ja itse ehdin olemaan siellä vain yhden yön, sitten alkoikin taas oma työmatkustamiseni ja suuntasin Ranskan Alpeille viideksi viikoksi. Kun tuon rupeaman jälkeen pääsin kotiin Helsinkiin, se tuntui niin ihanalta, että melkein itku tuli.

Kun on viettänyt toisen kanssa melkein vuoden joka päivä 24 h, onkin yhtäkkiä kamalaa olla eri paikassa. Kun vielä kommunikaatio pelasi todella huonosti surkeiden nettiyhteyksien sekä ranskalaisen puhelinoperaattorin mystisyyden takia, välillä tunsi olevansa ihan hukassa, kun ei saanutkaan analysoida päivän tapahtumia toisen kanssa. Ennen viime vuotta olimme tottuneet olemaan paljon erillämme, ensin eri maissa asumisen, sitten työni takia, ja ihan syystä jännitimmekin miten jatkuva yhdessä hengaaminen sujuisi. No, sujui tosi hyvin, ei mennyt hermo ja nyt tuntuu siltä että ei jaksaisi enää olla niin paljon eri paikassa kuin toinen, tuntuu vaan jotenkin puolikkaalta.

Vuoden matkallaolo tuntui olevan myös jonkinlainen matka itseen. Pelkästään matkustamisen kannaltahan noin pitkä reissussa olo ei ole mitenkään ideaalia. Reissaamisen väsyy, aina ei jaksa innostua, monet hienot paikat kokevat inflaation, koska juuri sillä hetkellä on kurkkua myöten täynnä matkustamisen epämukavuutta. Kaikista jutuista ei varmasti osannut nauttia täysillä, ja oli hetkiä, jolloin vain odotti että pääsisi kotiin tai edes johonkin, missä voisi olla samassa paikassa pidempään. Mitä pidempään oli paikallaan, sitä mukavammalta yleensä tuntui. Liikkuvan työni takia varsinkin minä ahdistuin nopeasti, jos liian paljon liikuttiin paikasta toiseen, tuntui työltä.
Kun jälkeenpäin on lueskellut tätä meidän blogia, ihan hengästyy ja helposti miettii, että olimmeko oikeasti tuollakin ja tuolla…Ja ehkä vielä enemmän tajuaa, miten hieno reissu on takana ja miten mieletön mahdollisuus tuollainen välivuosi on.

En ole koskaan ollut mikään suuri shoppailija, mutta matkan jälkeen on tajunnut miten vähän oikeasti tarvitsee ja miten kaikki ylimääräinen roina vain ärsyttää. Kun on elänyt vuosia matkalaukkuelämää on tietysti ollut jo tuttua se, miten tullaan toimeen rajatulla määrällä kamaa. Viime vuosi vein tämän ajattelun vielä paljon eteenpäin.

Entäpä itse matkakohteet?
Mikä oli parasta tai missä olo tuntui mukavimmalta:
-Siargao oli varmasti se paikka mitä oikeastaan etsimme koko vuoden jollakin tavalla.
-Portugalissa oli kotoisa olo, minulle se oli ennestään tuttu, mutta viime vuosi vain vahvisti fiilistä.
-Bonaire, mieletön aloitus reissulle!
-Japani oli vain upea ja onnistui salpaamaan hengen vielä aivan matkan loppumetreillä.

Entä sitten yksittäiset kokemukset?
-Tanjung Puting, laivamatka ja orangit Borneolla
- Kiipeäminen Jebel Toubkalille Marokossa
- Jokainen laivamatka surffispoteille Siargaolla sekä paikalliset pippalot joihin meitä kutsuttiin.
- Pingviinisaari Punta Arenaksessa Patagoniassa

Tai sitten lista voisi olla toisenlainenkin. Jonain toisena päivänä.
Joka tapauksessa tuloksena on paljon uusia ajatuksia ja suunnitelmia. Ja seikkailu, nimeltään elämä, jatkuu.

-Kaisa

Bonaire

Portugal

Portugal

Laran ja Stefanon häät

Imlil, Marokko

Marokko 

Surffari puskee aallon läpi, Siargao, Filippiinit

Marokko, Casablanca

Indonesia, Pangandaran

Singapore

3 kuukautta paluun jälkeen ja loppu

Matkamme päättyi muutama päivä ennen joulua. Nyt kun siitä on kulunut hieman vaille kolme kuukautta, on oikea hetki katsoa taakse päin, muistella menneitä, miettiä mitä sitä tulikaan tehtyä ja kannattiko reissuun ylipäätänsä lähteä.

Matkaan lähteminen ei ollut omalta osaltani aivan helppo juttu. Vuorotteluvapaasta neuvottelu työnantajani kanssa oli hieman hankalaa, mutta lopulta löysimme keinon, jolla vuorotteluvapaani mahdollistui. Olin kuitenkin valmis lähtemään reissuun, vaikka vuorotteluvapaani ei olisikaan toteutunut.

Muistan kuinka sanoin Kaisalle Bonairella kahden viikon reissaamisen jälkeen: ”vielä 50 viikkoa jäljellä. Miten sitä mahtaa saada aikansa kulumaan? ” Kuinka väärässä ihminen voi olla? 50 viikkoa ei riitä mihinkään.  Pitkällä matkalla on usein kyse siitä mitä ei mene katsomaan ja kokemaan, kuin siitä mitä kaikkea näkee. Paljon enemmän jää näkemättä kuin aluksi luulee.

Ensimmäinen kuukausi meni siihen että opetteli kulkemaan ilman matkapuhelinta ja olemaan ahdistumatta jos ei päässytkään nettiin lukemaan uutisia. Oikeasti on aika hienoa kun huomaa, että ole moneen päivään edes katsonut puhelinta tai lukenut uutisia. Eikä niitä ole edes tarvinnut. Yksi asia joka matkalta on jäänyt tavaksi on se, että jos joudun jossain odottamaan jotain, niin en ensimmäiseksi kaivakaan puhelinta ja ala selaamaan Amppareiden uutistarjontaa, vaan katselen mieluummin mitä muu maailma ympärilläni tekee.

Hankalimmat hetket, matkaväsymyksen osalta, tulivat itselleni eteen Marokossa ja Patagoniassa. Maan yleinen tunnelma oli negatiivinen ja ihmisten kanssa kanssakäyminen hankalaa. Tuntui siltä kuin olisi mieluummin jossain muualla kuin Marokossa. Toki paikalla oli hyvätkin hetkensä. Toinen paikka jossa matkaväsymys alkoi painamaan oli Patagonia. Paikka oli kerta kaikkiaan huikea ja luonto mahtava. Mutta kipeä polveni, jatkuva kylmyys ja kosteus painoivat tunnelmaa alaspäin. Lähtisin Patagoniaan mielelläni uudestaan mutta paljon paremmin varustautuneena.

Parhaat paikat ja parhaat kokemukset ovat eri asioita. Vaikka paikkana Marokko ei ollut kärkikastia, niin silti siellä koin yhden reissun parhaista jutuista: kiipeäminen Pohjois-Afrikan korkeimmalle vuorelle, Toubkalille oli vaikuttava kokemus. Toinen asia joka on jäänyt väkevänä kokemuksena mieleen, on Japanin maaseudulla kävely ja paikallisissa majataloissa yöpyminen. Filippiinien Siargaolla kuolleen tädin syntymäpäivät ja paikalliset häät ovat olleet unohtumaton kokemus. Mutta yksi ylitse muiden on 4 päivän veneseikkalu Borneon viidakossa. Siellä pääsimme kohtaamaan orankeja ja paluumatkalla näkemään tulikärpästen täyttämiä puita öisen joen varrella.

Paikkoina itse pidin Portugalista, Japanista, Bonairesta ja Filippiineistä.  Kaikki neljä ovat hyvin erilaisia paikkoja mutta yksi asia niitä tuntuu yhdistävän, mukavat ihmiset. Kaikissa näissä paikoissa oli helppo tulla toimeen paikallisten kanssa.

Matkajälkeinen krapula vaivaa jollain tavalla edelleen. Meillä, Suomessa, pitäisi olla asiat paremmin kuin juuri missään muualla maailmassa. Silti kulkiessani Helsingin kaduilla en näe hymyileviä ihmisiä. Jollain tavalla on vaikea ymmärtää mököttäviä ihmisiä jotka asuvat tämän kaiken hyvinvoinnin, turvallisuuden ja huikeiden mahdollisuuksien keskellä ja siitä huolimatta kokevat olevansa hankalassa ahdingossa vaikka kaikki on hyvin.

Lopuksi se kaikkein tärkeimmät kysymykset, kannattiko lähteä ja lähtisitkö uudestaan?

Kyllä kannatti ja lähtisin uudestaan vaikka heti huomenna.

Menkää tekin vielä kun voitte. Ja jos lähdette reissuun niin kirjoittakaa siitä matkakertomus itsellenne, muuten ei muista sitä kaikkea mitä on kokenut ja nähnyt. Ottakaa myös paljon valokuvia. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Vieläkö te istutte siellä koneen ääressä?

Hus! Menkää jo siitä!

-Lee- 

- Alla kuvia jotka eivät olen niin hyviä mutta niistä tulee itselleni hyvä fiilis.

Costa Rica

Isla Magdalena, Patagonia

Peniche, Portugal

Vihainen mies juo kahvia Portugalissa 

Portugal

Lissabon

Hurjaa yöelämää

Marokko

Marokko

Veneseikkailu Borneolla

Jonohierontaa Hanoissa

Jeesus väärinpäin

Surffaritar

Kyntämistä vedessä

Illallinen on katettu japanilaiseen tapaan