3 kuukautta paluun jälkeen ja loppu

Matkamme päättyi muutama päivä ennen joulua. Nyt kun siitä on kulunut hieman vaille kolme kuukautta, on oikea hetki katsoa taakse päin, muistella menneitä, miettiä mitä sitä tulikaan tehtyä ja kannattiko reissuun ylipäätänsä lähteä.

Matkaan lähteminen ei ollut omalta osaltani aivan helppo juttu. Vuorotteluvapaasta neuvottelu työnantajani kanssa oli hieman hankalaa, mutta lopulta löysimme keinon, jolla vuorotteluvapaani mahdollistui. Olin kuitenkin valmis lähtemään reissuun, vaikka vuorotteluvapaani ei olisikaan toteutunut.

Muistan kuinka sanoin Kaisalle Bonairella kahden viikon reissaamisen jälkeen: ”vielä 50 viikkoa jäljellä. Miten sitä mahtaa saada aikansa kulumaan? ” Kuinka väärässä ihminen voi olla? 50 viikkoa ei riitä mihinkään.  Pitkällä matkalla on usein kyse siitä mitä ei mene katsomaan ja kokemaan, kuin siitä mitä kaikkea näkee. Paljon enemmän jää näkemättä kuin aluksi luulee.

Ensimmäinen kuukausi meni siihen että opetteli kulkemaan ilman matkapuhelinta ja olemaan ahdistumatta jos ei päässytkään nettiin lukemaan uutisia. Oikeasti on aika hienoa kun huomaa, että ole moneen päivään edes katsonut puhelinta tai lukenut uutisia. Eikä niitä ole edes tarvinnut. Yksi asia joka matkalta on jäänyt tavaksi on se, että jos joudun jossain odottamaan jotain, niin en ensimmäiseksi kaivakaan puhelinta ja ala selaamaan Amppareiden uutistarjontaa, vaan katselen mieluummin mitä muu maailma ympärilläni tekee.

Hankalimmat hetket, matkaväsymyksen osalta, tulivat itselleni eteen Marokossa ja Patagoniassa. Maan yleinen tunnelma oli negatiivinen ja ihmisten kanssa kanssakäyminen hankalaa. Tuntui siltä kuin olisi mieluummin jossain muualla kuin Marokossa. Toki paikalla oli hyvätkin hetkensä. Toinen paikka jossa matkaväsymys alkoi painamaan oli Patagonia. Paikka oli kerta kaikkiaan huikea ja luonto mahtava. Mutta kipeä polveni, jatkuva kylmyys ja kosteus painoivat tunnelmaa alaspäin. Lähtisin Patagoniaan mielelläni uudestaan mutta paljon paremmin varustautuneena.

Parhaat paikat ja parhaat kokemukset ovat eri asioita. Vaikka paikkana Marokko ei ollut kärkikastia, niin silti siellä koin yhden reissun parhaista jutuista: kiipeäminen Pohjois-Afrikan korkeimmalle vuorelle, Toubkalille oli vaikuttava kokemus. Toinen asia joka on jäänyt väkevänä kokemuksena mieleen, on Japanin maaseudulla kävely ja paikallisissa majataloissa yöpyminen. Filippiinien Siargaolla kuolleen tädin syntymäpäivät ja paikalliset häät ovat olleet unohtumaton kokemus. Mutta yksi ylitse muiden on 4 päivän veneseikkalu Borneon viidakossa. Siellä pääsimme kohtaamaan orankeja ja paluumatkalla näkemään tulikärpästen täyttämiä puita öisen joen varrella.

Paikkoina itse pidin Portugalista, Japanista, Bonairesta ja Filippiineistä.  Kaikki neljä ovat hyvin erilaisia paikkoja mutta yksi asia niitä tuntuu yhdistävän, mukavat ihmiset. Kaikissa näissä paikoissa oli helppo tulla toimeen paikallisten kanssa.

Matkajälkeinen krapula vaivaa jollain tavalla edelleen. Meillä, Suomessa, pitäisi olla asiat paremmin kuin juuri missään muualla maailmassa. Silti kulkiessani Helsingin kaduilla en näe hymyileviä ihmisiä. Jollain tavalla on vaikea ymmärtää mököttäviä ihmisiä jotka asuvat tämän kaiken hyvinvoinnin, turvallisuuden ja huikeiden mahdollisuuksien keskellä ja siitä huolimatta kokevat olevansa hankalassa ahdingossa vaikka kaikki on hyvin.

Lopuksi se kaikkein tärkeimmät kysymykset, kannattiko lähteä ja lähtisitkö uudestaan?

Kyllä kannatti ja lähtisin uudestaan vaikka heti huomenna.

Menkää tekin vielä kun voitte. Ja jos lähdette reissuun niin kirjoittakaa siitä matkakertomus itsellenne, muuten ei muista sitä kaikkea mitä on kokenut ja nähnyt. Ottakaa myös paljon valokuvia. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Vieläkö te istutte siellä koneen ääressä?

Hus! Menkää jo siitä!

-Lee- 

- Alla kuvia jotka eivät olen niin hyviä mutta niistä tulee itselleni hyvä fiilis.

Costa Rica

Isla Magdalena, Patagonia

Peniche, Portugal

Vihainen mies juo kahvia Portugalissa 

Portugal

Lissabon

Hurjaa yöelämää

Marokko

Marokko

Veneseikkailu Borneolla

Jonohierontaa Hanoissa

Jeesus väärinpäin

Surffaritar

Kyntämistä vedessä

Illallinen on katettu japanilaiseen tapaan

Tokio ja matkan päätepiste

Reissumme viimeinen etappi oli Tokio. Olimme ohittaneet sen saapuessamme erinomaisella sushi-illallisella ja oli aika tutustua paremmin ystäväni Yukin kotikaupunkiin. Pääsimme mukaan japanilaisen lapsiperheen arkeen, kävimme saattelemassa poikia päiväkotiin ja viemässä unohtunutta kännykkää kouluun ja kokkailimme kiinalaisia wontoneja koko porukan voimin. Yukin vapaapäivänä lähdimme Asakusaan, Tokion vanhaan downtowniin. Siellä vierailimme poikien kanssa 50-luvulta peräisin olevassa, pilvenpiirtäjien välissä nököttävässä huvipuistossa, teimme loistavia ennustuksia temppelissä, söimme herkullisia udon-nuudeleita ja ihmettelimme keittiövempaimia Kappabashi-kadulla. 

Kaksistaan teimme myös muita tyypillisiä Tokio-juttuja, kuten käväisimme Akihabarassa, shoppailimme tuliaisia Ginzassa ja junailimme vielä tuulisena ja kylmänä päivänä Kamakuraan. Kamakuras

Olimme Yukin kanssa tavanneet viimeksi Italiassa, joskus vuonna 2006, ja oli mielettämän hienoa päästä kurkistamaan sisään hänen elämäänsä kotioloissa. Välillä tuntui aivan hullulta se, että vuosia on kulunut valtavasti, mutta me olemme edelleen ne samat, ehkä hiukkasen viisaampina ja enemmän maailmaa nähneinä, kun silloin teinivaihto-oppilaina. Oikeastaan on aika hankalaa jopa kirjoittaa tästä viisitistä. Lauloimme myös karaokea, Lee varsinkin oli odottanut sitä Filippiineiltä asti.

Viimeisen matkapäivämme kunniaksi Yuki vei meidät upeaan Teppanyaki- ravintolaan Shinjukussa. Söimme uskomatonta ruokaa lumen peittämän Fujin näkyessä taustalla ja totesimme yhteen ääneen, että parempaa lopetusta tällä hulppealle vuodelle ei olisi voinut toivoa. Kun lentokenttäbussimme lähti, ja hyvästelimme Yukin, olin niin täynnä erilaisia tunteita, että tuntui kuin mikään niistä ei olisi osannut tulla ulos. Kaiken kaikkiaan olin äärimmäisen onnellinen että olimme lopulta päättäneet matkan Japaniin, se oli kuitenkin ollut suunnitelmissani viimeiset 20 vuotta.

-Kaisa

Our last stop was Tokyo. I had been planning that for 20 years, to visit my friend Yuki. It was really great to see how she lives, get to know her family and spend some time together.

We spent nice day with Yuki and her fantastic boys in Asakusa, visiting an old fun fair, making prognostics, eating udon-noodles and strolling around Kappabashi. In the evening we made wontons with Yuki, Kensuke and the boys.

We met with Yuki in Italy as exchange students 20 years ago and last time we saw each other was sometime around 2006. It felt funny that even if so much time had passed, we were almost the same, just a bit wiser and more experienced.

While Yuki was at work, we visited places like Akihabara, did some shopping in Ginza and took the train to Kamakura.

Last night we went to sing Karaoke together and the last day Yuki took us to wonderful restaurant in Shinjuku. We sat in the 54 floor, ate teppanyaki and admired Fuji covered with snow.

I was just so happy we decided to go to Japan as our final destination, it was a perfect ending for our trip.

Ennustus

Prophecy

Huonon ennustuksen voi hylätä

You can reject a bad prophecy

Huvipuisto

Amusmentpark

Lentävä laiva

Flying ship

Ravintola

Restaurant

Pakollinen karaoke
Tokyo is right place to try karaoke

Upea ravintola upealla näköalalla
Great restaurant with a great view

Kokki
Chef

Fuji ja Tokyo
Fuji and Tokyo

Kävelylenkki Japanin maaseudulla, Kumano Kodo.

Jotta Japani ei jäisi pelkästään kaupunkien kiertelyksi lähdimme patikoimaan maaseudulle.

Suurimman osan tavaroista jätimme Kaisan ystävän Yukin luokse Tokioon joten pääsimme kävelemään kevyet päiväreput selässä. Tulevien kolmen päivän sääennuste näytti lupaavalta eikä tiedossa ollut sadetta. Ensimmäisen päivän kävely oli melko lyhyt, ainoastaan 2,5 tuntia. Kävely alkoi Takijiri-Ojin kylästä. Aluksi nousimme jonkun verran kukkuloiden päälle josta reitti jatkui tasaisena eteenpäin. Polku oli todella hyvin merkitty ja karttaa ei tarvinnut juurikaan vilkuilla, riitti että seurasi polun varteen laitettuja viittoja. Koska olimme lähteneet liikkeelle vähän liian myöhään jouduimme pitämään hieman kiirettä jotta ehtisimme perille majapaikkaan ennen hämärää.

Yövyimme minshukussa jotka ovat japanilaistyylisiä majataloja. Koska olimme liikkeellä hieman sesongin ulkopuolella niin olimme majatalon ainoat asukkaat. Meidät opastettiin huoneeseemme joka oli sisustettu perinteiseen japanilaiseen tyyliin. Lattia oli peitetty tatamilla ja sen päällä oli kaksi yksinkertaista tuolia ja pöytä. Sänky, tai siis patjat, löytyivät kaapista. Huoneen nurkkaan oli taiteltu siisteihin pinoihin kimonot. Majapaikassa oli onsen eli kuumavesilähteen ympärille rakennettu pieni kylpytila. Saimme koko onsenin omaan käyttöömme koska muita asiakkaita ei ollut. Sesongin ulkopuolella on hyvä matkustaa.

Vaihdoimme patikkavaatteet kimonoihin ja lähdimme onseniin. Onsen oli pieni, viihtyisä tila. Kunnon peseytymisen jälkeen siirryimme kuumavesialtaaseen josta oli näköala alas laaksoon. Patikoinnin jälkeen kuumassa vedessä loikoilu tuntui todella hyvältä. Ainoastaan katosta veteen tippuvien vesipisaroiden ääni rikkoi hiljaisuuden.

Kylpemisen jälkeen oli vuorossa illallinen. Syömään siirryttiin samaiset kimonot päällä. Oletimme että ruoka olisi jotain simppeliä. Mutta olimme hyvin väärässä. Illallinen oli todella monipuolinen, en enää muista kaikkia ruokalajeja mutta tarjolla oli ainakin sashimia, ramen-keittoa, lihaa joka piti itse valmistaa, erilaisia pieniä annoksia ja japanilaisia pikkelsejä ja sakea. En osaa sanoa johtuiko ruuan hyvä maku siitä että tunnelma ja ympäristö olivat, ilman liioittelua, täydellisiä. Olimme kahdestaan japanilaisessa majatalossa, kimonot päällä, nauttimassa loistavaa illallista.

Ruokailun jälkeen oli aika mennä nukkumaan. Petasimme sängyt lasiovien eteen. Aamulla heräsimme siihen että aurinko nousi vuorten takaa ja alkoi valaisemaan huonetta. Runsaan aamiaisen jälkeen, jossa oli muun muassa pieni rasvainen savukala ja japanilaisia, happamia, pikkelsejä (taas), hyvästelimme isännän ja jatkoimme matkaa.

-Lee

We didn't want to stay just in cities. We decided to walk for three days at Kumano Kodo´s pilgrimage. We spend night in minshuku. That is sort of japanese style guest house with japanese furniture. Because we are travelling off season, we were only guests in minshuku. They also had natural hot spring. It was reserved just for us. After a hot bath we had a great dinner. First we thought that it would be just something simple but we were wrong, it was very diverse dinner including many different small dishes and meat what we had to cook by ourselves.

Kumano Kodo

Majapaikka
Our hotel room

Hotellihuone
Hotel room 2

Onsen

"Yksinkertainen" illallinen
"Simple" dinner

Hotellin  virallinen asu
Official outfit of the hotel

Näköala huoneesta
View from the room

Japani tuntuu kotoiselta

Viimeinen kohteemme matkalla oli Japani. Suuri syy visiittiin oli Yuki, ystäväni kahdenkymmenen vuoden takaa. Tutustuimme lukiolaisina vaihto-oppilaina Reggio Emiliassa, ja sen jälkeen olimme tavanneet kerran Italian maaperällä. Olemme kuitenkin aina pitäneet enemmän tai vähemmän yhteyttä ja olin todella iloinen päästessäni vihdoin tutustumaan  myös hänen perheeseensä.

Saavuimme Tokioon, ja nukuimme yhden yön Yukin talon vierashuoneessa Tokion Akasakassa. Pääsimme heti loistavaan sushipaikkaan Roppongissa, Yukin vanhemman pojan, Yu:n lempiravintolaan. Seuraavana aamuna lähdimme reissaamaan, olimme sopineet että palaamme sitten lopuksi neljäksi päiväksi Tokioon kun myös Yukilla olisi vapaata. Ennen kuin hyppäsimme junaan kohti Kyotoa, kävimme viemässä perheen nuorimmaisen päiväkotiin. Pikku Yoh ihastui Leehin ikihyviksi ja alkoi kutsua häntä nimellä Finlan- Ojisan eli Setä Suomi.

Shinkansenilla eli luotijunalla matka Kiotoon ei kovin kauaa kestänyt. Ostimme matkalle mukaan ensimmäiset bento-laatikot eli japanilaiset lounasboxit. Sen verran kiire tuli junaan mentäessä, että kovin tarkaan emme ehtineet niitä valita. Valinnanvaraa Tokyon rautatieasemalla on valtavasti ja siellä voisi kierrellä niitä tutkimassa vaikka kuinka kauan.

Saavuttuamme, jouduimme taas ensi töiksemme vaateostoksille. Kiotossa oli nimittäin todella kylmä. Onneksi olimme jo oppineet että Uniglo on se paikka mistä saa halvalla hyviä lämpiä vaatteita. Majoituspaikat kaiken kaikkiaan Japanissa olivat aika mielenkiintoisia. Ensimmäinen niistä oli pieni yksiö jossa oli luonnollisesti soiva, lämmitetty vessanpytty sekä pieni amme, jossa saattoi katsoa telkkarista japanilaista mainoskanavaa.

Heti Japaniin tultaessa tuli hassu fiilis, kaikki tuntui jotenkin todella kotoisalta muuhun Aasiaan verrattuna. Valo oli talvinen, lämpötila hyvää esimakua Suomesta, syötiin hyvää lohta, kaduilla oli hiljaista, rakennuksissa käytetty paljon vaaleta puuta ja joka paikassa jonotettiin nätisti.

-Kaisa

Arriving to Japan felt like coming home in a way. After the rest of Asia, there were so many familiar things to us: light was just like winter light  in Finland, eating raw salmon, everything well organized, lot of wooden ambiences…
The most important motive for our visit was my friend Yuki. We met in Reggio Emilia as AFS exchange students 20 (!!!) years ago and now I finally had the opportunity to meet her again, in her hometown and get to know her family!

The first night she and her elder son Yu took us to Roppongi to eat wonderful sushi. That was Yu's favorite restaurant and we loved it also.

Laulava lämmitetty vessa.Singing and warm toilet.

Pieni amme joka on varustettu ostoskanavalla
Small tub with shopping channel

Kyoto tower

Kioton rautatieasema
Railway station of Kyoto

Kioton rautatieasema 2
Kyoto´s railwaystation 2

Bento

Visiitti Manilaan

Pitkähkön saarella oleilun jälkeen pääsimme siis lähtemään ongelmitta Siargaolta Cebulle. Cebulla sitten matkanteko tökkäsi hetkeksi, sillä Manilan lentokentän tutka oli rikki ja sinne ei päässyt lentämään. Odottelimme ensin koneessa ja sitten pääsimme takaisin terminaaliin odottelemaan. Olimme palanneet koneeseen ja valmiita lähtöön, kun kuulutettiin, että neljä matkustajaa eivät olleet palanneet koneeseen, joten heidän matkalaukkunsa pitää poistaa. Yli neljän tunnin odottelun jälkeen pääsimme viiimein lähtemään pikku pyrähdyksellemme kohti Manilaa.

Manilassa meillä oli kaksi päivää aikaa. Ensimmäisen päivän varasimme ostoksille. Toisemme tuntien tiesimme, että siitä tulisi vaikeaa, mutta Japania varten oli ostettava vaatteita. Lämpötilat kun kieppuivat Tokiossa kymmenen asteen tienoilla. Toiseksi suurin osa vaatteistamme haisi sen verran tymäkästi homeelle tai oli rikki, että kaupungissa niiden käyttö olisi ollut varmasti vaivaannuttavaa, vaikka saarella ne menettelivät ihan hyvin. Oli ostettava esimerkiksi sukkia, joita emme olleet käyttäneet kuukausiin. Kummallista kyllä, maassa jossa ei tunneta talvea, on kuitenkin mahdollista ostaa kaupoista talvivaatteita.

Toisena päivänä meillä oli treffit Siargaon tuttujemme, Manilalaisten Nickin ja Tatan kanssa. Tytöt olivat varanneet pöydän värikkääseen Café Juanitaan. Se on kuuluisa filipino-ruuasta, joka muistuttaa kotona tehtyä. Kuulemma ulkomailla asuvat sukulaiset viedään aina sinne syömään, kun tulevat Manilaan.  Söimme valtavan määrän annoksia, sillä meidän piti maistaa kaikkea mahdollista. Ruoka oli loistavaa ja seura hauskaa, joten aikaa vierähti muutama tunti. Lounaan jälkeen emme jaksaneet kovin paljoa nähtävyyksiä katsella. Hotellimme oli Makatin kaupungin osassa ja Manilassa liikkuminen vie paljon aikaa. Kävimme siis Ayala-museossa, Makatissa, ja se oli ihan hyvä valinta. Ainakin selvensi vähän Filippiinien historiaa.

Näimme tietysti Manilaa vain vähän, ja niitä ruusuisempia alueita, mutta niiltä osin se oli paljon rauhallisempi, amerikkalaisempi ja siistimpi, mitä kuvittelimme. Liikenne oli järkevää liikkumista eikä mitään Jakartan kaltaista kaaosta.

-Kaisa

After Siargao we spent two days in Manila. The first day had to be dedicated to shopping which we both hate. We just had to buy clothes for Japan as the temperature was hailing around ten grades there. Also, most of our stuff smelled like mold and had holes, so we knew that we wouldn't feel that comfortable in the city. 

The second day we had a lunch date with two Manila girls we had met in Siargao. Nicki and Tata took us to Café Juanita restaurant and we had some good philippino food in super fun company. After that long a delicious lunch we were pretty tired and not so much in the mood for sightseeing, so we just wandered around in Ayala museum in Makati.

Joulu on saapunut Manilaan
It is christmas time in Manila

Tata ja yksi ruuista
Tata and one of the dishes 

Nicki

Perhepotretti
Family portrait

Me
Us

Lähdön tunnelmaa- miten aikuisesta ihmisestä tulee sentimentaalinen hölmö

Eilen lähdimme Siargaolta kohti Manilaa. Jännitimme koko aamun, pääsemmekö lähtemään, sillä kone ei laskeudu lyhyelle kiitoradalle, jos sataa, on liikaa pilviä ja tai tuulee kovaa. Kolme päivää sitten saaren yli pyyhälsi säärintama Queenie, joka meidän silmissämme näytti kyllä ihan kunnon myrskyltä. Rannan palmumökeistä ihmiset muuttivat sukulaistensa tiilitaloihin suojaan, kuulemma suojaan putoilevilta kookospähkinöiltä. Myrskyn jälkeen ilma oli ollut epävakainen, ja vielä aamulla baarin tytöt olivat sitä mieltä että emme varmaan pääse lähtemään.

Hyvästelimme paikallisia tuttuja ja olimme molemmat pala kurkussa. Oli jotenkin hämmentävää, että lähtö teki meihin niin suuren vaikutuksen. Siargaolta lähteminen oli yksinkertaisesti ihan perseestä.
Matkalla lentokentälle toivoimme tosissamme, että oikeasti pääsisimme lähtemään, kukaanhan ei sillä hetkellä vielä tiennyt, onnistuuko se. Ajatus paluusta General Lunaan ja sitten lähtemisestä uudestaan, tuntui todella ahdistavalta.

Mietimme ihmeissämme, mistä tuo voimakas reaktio johtui? Liittyikö se siihen, että vuosi alkaa olla lopuillaan, vai siihen, että tapasimme niin vilpittömiä ja aitoja ihmisiä, jotka saivat meidät tuntemaan olomme osaksi yhteisöä? Vai oliko kyse siitä, että luopuminen päivittäisistä surffireissuista veneellä turkoosin veden päällä ja paljasjalkaelämästä siihen täydellisesti sopivassa ympäristössä, tuntui liian julmalta?

Yhtä kaikki, Siargaosta tuli meille paikka, johon paluuta aloimme välittömästi odottaa sieltä lähdettyämme.

-Kaisa

Matkaa on takana 11 kuukautta. Toisella tavalla ilmoitettuna matkaa on jäljellä enää 3 viikkoa. Jälkimmäinen asia saattaa olla syyllinen siihen että lähtiessäni General Lunasta jouduin pyyhkimään kyyneleitä silmäkulmastani. Tai sitten syyllinen tunnekuohuun oli Siargao itse. Oli syy kumpi tahansa niin sieltä pois lähteminen oli vaikeaa. On inhottavaa pelätä, että sinne palaaminen saattaa olla pettymys. Paikka kehittyy huikeaa vauhtia ja ne kaikki, pienet mahtavat asiat, jotka tekivät Siargaolla olemisesta meille erityisen hienoa saattavat kadota. Saattaa olla, että ensi kerralla paikalla on enemmän liikennettä, muutamia isoja hotelliresortteja on ilmestynyt rantaan, aalloilla on ruuhkaisempaa. Luultavasti paikalliset ovat alkaneet kyllästymään turisteihin eikä heidän suhtautumisensa ole yhtä välitöntä kuin nyt. Tietenkin tuo kaikki on hyvä juttu yhteisölle. He saavat enemmän tuloja ja pystyvät kehittämään koulujaan ja ehkä rakentamaan paremman sairaalan. Toivoisi, että lisääntyvästä rahavirrasta jäisi entistä enemmän myös paikallisille, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yhä useampi pystyisi rakentamaan myrskyn kestävän tiilitalon.

Siargao on juuri se syy miksi tälle reissulle lähdettiin. Halusin paikkaan jossa saa surffata, tavata leppoisia paikallisia ihmisiä ja oppia jotain heidän keittiöstään. Oli hienoa käydä kuolleen tädin synttäreillä, oli mahtavaa päästä häihin, joissa oli älytön meno päällä ja takapihan kokki opetti minulle miten tehdään raa`asta tonnikalasta kinilawta. Oli hauskan ärsyttävää tutustua erilaisiin asioiden säätäjiin, jotka lähinnä onnistuivat sotkemaan kaikki mahdolliset asiat. Pidin siitä, että sain uusia ystäviä niin sieltä kuin Suomesta. Joskus näköjään pitää matkustaa kauas jotta saa uusia ystäviä läheltä.

Yksinkertaisesti Siargao oli itselleni loistava paikka, jonne haluan palata. Jollekin toiselle, toisella hetkellä, paikka saattaa olla vain yksi kaunis saari muiden joukossa. Minulle se on ennen kaikkea sitä mitä tältä matkalta alun perin odotin.

-Lee-

We hated leaving Siargao. Probably because we really loved the island and we got to know nice local people who introduced us to the culture and food and the way of life in Siargao, making us feel at home on the island. The future shows how the things will change there. We just hope that, if and when, the amount of tourists grows, the locals will get their part of the income.
We know for sure that we'll be going back. As soon as we can.

Paikallinen kauppa.
Local shop.

Leikkikenttä ja lasten kuljettamista pyörällä
Play ground and kids transportation with bicycle

Leikkikenttä ei taida ihan täytää kaikkia turvamääräyksiä.
Play ground won´t fit with in all safety regulations in EU. 

Takapihan ruoka ja vene
Back yard food and a boat

Terveysasema
Health center

Paikallisia asumuksia
Local houses

Myrsky, toivottavasti talot kestivät tuulen ja sateen
Storm.  Hopefully all the houses resisted the wind and the rain

Cloud 9 pilvisenä päivänä
Cloud 9 at cloudy day

Ihana päivä
Lovely day

Ruuhkainen lähiranta
Not so crowded beach near by us