sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

55km kilometrin kävely


Penichestä suuntasimme etelään, takaisin Alentejoon, jossa pistäydyimme asuntoa Portugalista etsiessämme. Vaikka emme sinne liikkumisongelman takia voineet jäädä silloin huhtikuussa pidemmäksi aikaa, se kuitenkin jäi kaivelemaan.
Emme olleet sen ihmeemmin suunnitelleet mitään, ainostaan buukanneet majoituksen Vilanova de Milfontesista kahdeksi yöksi. Ilma oli lämmin, auringonlasku jo ensimmäisenä iltana upea ja muutenkin fiilis kohdallaan, joten aloimme miettiä mitä tehdä seuraavaksi seudulla pysytellen.  Kun pari vuotta sitten olin alueella työn puolesta opintomatkalla, ajattelin jo silloin, että joskus vielä haluan kävellä rannikkoa pitkin kulkevan patikkareitin Fisherman's trailin. Ja kysymys olikin, miksi ei nyt?
Niinpä lähetimme rinkat edeltä kuljetuksella kolmen päivän patikkamatkan päähän Odeceixeen, heitimme päiväreput selkään ja lähdimme kävelemään.
Päätös osuittautui loistavaksi. Lee kertoo siitä seuraavassa lisää, olihan tämä hänelle ensimmäinen "majalta majalle" patikointimatka.

-Kaisa

Kävelyretki alkoi Vilanova de milfontesin kylästä kohti Almograven kylää. Edessä oli 15 kilometrin kävely jonka tarpomiseen piti opaskirjan mukaan mennä 5 tuntia aikaa. Ilmasta ei oikein osannut sanoa mitään- taivaalla roikkuvat pilvet olivat tummia ja taivas näytti muutenkin synkältä. Mutta toisaalta aurinko pilkisti pilvien välistä.

Alkumatka kuljettiin pitkin tienviertä mutta melko pian reitti kääntyi pois maantieltä, kohti merta. Polku oli merkitty selkeästi ja sitä oli helppo seurata, emme tainneet ensimmäisenä päivänä eksyä kertaakaan. Polku myötäili rannikkoa ja kulki pääsääntöisesti korkean rantatörmän päällä. 15 kilometriä ei kuulosta kovin pitkältä matkalta mutta reissuun tulee lisähaastetta jos sen kulkee pehmeässä hiekassa. Kengät ja sukat olivat täynnä hienoa hiekkaa. Aluksi kenkiä tuli tyhjennettyä usein mutta jonkin ajan kuluttua kilo hiekkaa kengässä ei enää haitannut. Pidimme reipasta tahtia yllä ja saavuimme perille tuntia aikaisemmin kuin mitä oppaan mukaan aikaa olisi pitänyt kulua. Ensimmäisenä päivänä tapasimme reitillä 2 pariskuntaa.

Almograven kylä ei ole koolla pilattu vaan koko kylän pystyy näkemään kerralla korkean hiekkadyyniin päältä. Kylän pienuus aiheutti myös sen että majapaikkoja ei ollut mitenkään liikaa tarjolla eli valitsimme kylän ainoan hostellin. Hostelli oli hauska tapaus siinä mielessä että se oli samalla aikamatka edesmenneeseen Neuvostoliittoon ja massiiviiseen betonirakentamisen historiaan. En muista että olisin nähnyt samanlaista Kose-Lükatin pioneerileirin reinkarnaatiota kuin tämä laitois oli. Kokemuksen autenttisuuden varmistamiseksi suihku oli säädetty hienosti kylmän ja haalean välimaastoon. Myös paikan asiakaspalvelu viety NL:n aikojen tasolle.
Hostellin vastaanotossa:

Me: Päivää, onko teillä vapaita huoneita ensi yöksi.
Hotellin täti: Kyllä on. Yhteismajoitus maksaa 28euroa ja kahdenhengen huone 30 euroa. Kumman otatte?
Me: Otetaan kahdenhengen huone.
Hotellin täti: Asia selvä. Nyt minulla alkoi lounastauko menkää odottamaan tuonne baariin (Baari oli kiinni). Tulen hakemaan teidät myöhemmin.

Yö saatiin nukuttua hyvin ja aamiaisen jälkeen (aamiaista valvoi tuima täti jonka tehtävänä oli tarkkailla että jokainen vieras otti ruokalan tiskistä lapussa imoitetun määrään aamaistarvikkeita eikä yhtään enempään) jatkoimme Zambujeira do Marin kylää. Päivän etappi oli pituudeltaan 22 kilometriä ja 7 tuntia. Ilma oli edellistä päivää kuumempi mutta mukava tuuli piti huolen jäähdytyksestä. Kävely jatkui pehmeässä hiekassa tarpoen. Maisemat muuttuivat edellistä päivää hienommiksi, jylhemmiksi ja näyttävimmiksi. Itse kävely alkoi muuttua myös mukavammaksi. Jollain tavalla aloin pitämään verkkaisesta tavasta matkustaa.

Kun kävelleen saapuu perille niin siitä on erilainen tunnelma kuin että olisimme tulleet bussilla. Nyt kylään saavuttin hiljalleen eikä siten että meidät olisi kipattu ulos, tavaroineen päivineen, linja-autoasemalle. En muista että olisin koskaan juonut yhtä hyvän makuista olutta kuin tämän tarpomisen jälkeen. Illalla menimme katsomaan jalkapalloa baariin, tiedossa oli Ghana- Portugal peli. Ottelun aikana tilasimme ruokaa joka oli iso tarjotin täynnä taskurapua eri muodoissa ja pullo valkoviiniä. Katsoimme peliä, vasaroimme rapuja palasiksi ja nautimme kylmää valkoviiniä. Koko komeus maksoi yhteensä 15 euroa. Valitettavasti Portugal putosi jatkosta.

Viimeinen osuus, Odeiceixen kylään, oli opaskirjan mukaan 18 kilometriä ja kestoltaan 7 tuntia. Tiedossa olisi hieman aikaisempaa enemmän nousua ja laskua. Viimeinen päivä oli maisemiltaan paras. Matkalla oli jyrkkien kallioiden päällä pesivia haikaroita, mahtavia kielekkeitä sekä lähes pienen autiomaan oloisia hiekkadyynejä. Tällä kertaa suurin osa matkasta sujui kova pohjaisella polulla eikä meidän tarvinnut tarpoa upottavassa hiekassa.

Tämä oli ensimmäinen kunnollinen patikkani. Kävely on mukavaa ja rauhallista etenemistä. Kävellessä ehtii huomata paljon pieniä asioista jotka jäisivät huomaamatta jos liikkuisi vaikka autolla. Hienointa patikoinnissa ei ole kävely vaan perille saapuminen. On hienoa kun tuntee ansainneensa oluen ja hyvän illallisen. Lähden erittäin mielelläni uudestaan patikoimaan. Ja saattaa olla että tiedossa on vielä muutama patikka ennen kuin reissu on ohi.

-Lee-
Vilanova de milfontes.

Laskuvesi.

Vilanova de milfontesin auringonlasku.



Almograven rantoja.

Hiekkaa hiekkaa. 

Kulkija eläkeputkessa. 

 Lopussa odotti Odeixecen ranta.


Matkamittarin tuloksia.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kauppa joka kannatti

Tullessamme Penicheen tuskailimme valinnan kanssa: pitäisikö vuokrata surffilaudat ja polkupyörät vai kannattaisiko ne ostaa ja sitten myydä kun lähdemme eteenpäin? Erilaisten pohdintojen ja spekulointien päätteeksi päätimme ostaa laudat ja pyörät. Urheiluvälineiden ostaminen aiheutti meille ison loven budjettiin mutta toivoimme saavamme ainakin jotain takaisin kun myymme välineet eteenpäin.
Alku näytti hyvältä koska alussa monet olivat kiinnostuneita polkupyöriemme ostamisesta.

Parin kuukauden aikana pyörät pysyivät hyvässä kunnossa, mutta toinen surffilauta oli epäonninen. Kerran joku pamautti omalla laudallaan päin lautaamme, sillä tuloksella että keulaan tuli kaksi isoa dingiä. Toisella kerralla laudan yksi evistä irtosi kiinnikkeineen päivineen ilman mitään syytä. Ainoa mikä mielestäni olisi ehkä saattanut aiheuttaa evän irti repeämisen, voisi olla leashin (laudan karkuremmi) kietoutuminen evän ympärille joten kaatuessani se ehkä olisi repäissyt evän irti. Tiedä häntä. Homma jää mysteeriksi.
Ja kolmannen kerran pamautin itse laudan jo kertaalleen korjatun keulan oven karmeihin, sillä tuloksella, että meillä oli jälleen kerran asiaa lautakorjaamoon. Postiivistä asiassa on se että kaikki kolhut ja murheet kohdistuivat saaamaan lautaan. Toinen lauta oli kahden kuukauden käytön jälkeen käytännössä virheetön.

Huono-onnisen laudan kanssa menin suoraan korjaamosta samaan kauppaan josta olimme sen ostaneet. Myyjä oli luvannut ostaa ne puoleen hintaan takaisin mikäli olisivat kunnossa. Hämmästyksekseni kolhut eivät vaikuttaneet hintaan, koska ne oli korjattu kunnolla. Kauppias teki kunnollisen tarjouksen joka oli paljon parempi kuin olin luullut. En kuitenkaan voinut olla tinkaamatta vielä vähän lisää... :-)

Toisen lautamme osti vuokraisäntämme joka hankki sen ala-asteen oppilaiden käyttöön. Hienoa että parempi lauta meni hyvään käyttöön!

Alun perin kovasti halutut polkupyörät muuttuivat pieneksi ongelmaksi. Kauppias, joka alunperin oli ostamassa pyöriä, ei enää halunnutkaan niitä koska niistä puuttui vaihteet ja hänellä itsellään oli riittävästi vuokrapyöriä. Siirryimme tekemään itse aktiivista myyntityötä. Kävimme tarjoamassa pyöriä vuokraamoihin, pysäytin kadulla ihmisiä, olin jo tekemässä markkinointisuunnitelmaa, jossa ajattelin teipata Se Vende- lappuja pyöriin ja pysäköidä ne suosittujen kahviloiden eteen. Kaisa kuitenkin ehdotti että pistäytyisimme vielä lähikahvilassa kysymässä tutulta baarinpitäjältä josko hän tarvitsisi niitä. Tarve oli nolla, mutta ehdotin provisiopalkkaa: Jos myyt pyörät, kaikki mitä saat haluamani summan päälle saat pitää itselläsi. Kaveri otti valokuvat pyöristä ja laittoi ne Facebookiin. Kolmen vartin päästä   kuluttua hän seisoi ovemme takana (en tiedä mistä hän tiesi missä me asumme) ja kysyi voisinko jättää pyörät hänen kahvilaansa, niitä oltaisiin tulossa katsomaan hetken kuluttua. Tästä kului aikaa vajaat puoli tuntia ja herra kahvilanpitäjä seisoi taas oven takana rahat kourassa. Ehdotin hänelle luopumista kannattamattomasta kahvilabisneksestä ja siirtymistä aktiiviseen polkupyöräkaupan tekoon.

Loppujen lopuksi meidän oli paljon kannattavampaa ostaa laudat ja pyörät kuin vuokrata. Tarkkaa summaa on hankala laskea mutta arvioni mukaan säästö oli useita satoja euroja. Tällä kertaa kauppa kannatti.

-Lee-

Laadukas lautakorjaamo.


Lautamies ja epäonnen lauta

Kaisan eroahdistus.

Lähdön tunnelmaa ja vinkkejä surffilomalle Penicheen


Kohta on aika lähteä eteenpäin ja jättää Peniche taakse. Se tuntuu samaan aikaan jännittävältä ja kurjalta. Kutkuttavaa lähteä eteenpäin uusiin seikkailuihin, mutta toisaalta kurjaa jättää taakse tukikohta ja jo kodiksi muodostunut ympäristö. Tänään pestään märkkäreitä ja juodaan ylijäänyttä piscoa pois, huomenna mennään vielä jännittämään Portugalin peliä Bar do Quebradoon. Meri on päättänyt olla nämä viimeiset päivät täysin tyyni, toisaalta, laudatkin on jo myyty pois hyvään hintaan.

Tässä kuitenkin meidän kokemuksiemme mukaan muutamia loistojuttuja Penichestä:

Majoitus: kämppämme oli loistava. Valoisa, tilava, edullinen, lähellä rantaa, kunnon keittiö, grilli parvekkeella, pesukone, lähellä keskustaa ja kaiken lisäksi on omistajakin todella avulias ja hauska heppu! Kun aaltoja on Praia Norten puolella, rannalle voi kävellä helposti märkkärissä lauta kainalossa.
Monet majoittuvat Balealin päässä, mutta ainakin näin pitkään oleskellessa Penichen puoli tuntui mukavammalta, oikealta pikkukaupungilta. Supermarketti on lähellä ja periaatteessa pärjää ilman autoa.
Biitsiä pitkin kestää kävellä Balealiin noin 40 minuuttia.
Meillä on fillarit, jotka toimivat hyvin ja niilä pystyi hurauttamaan myös Molhe Lesten ja Supertubosin puolelle, silloin kun oli tarvis.
Miguelilla on kolme asuntoa samassa talossa, mutta ylin kerros on paras!
Kämppä löytyy osoitteesta: http://www.rentalia.com/33583

Surffikamakauppa: ADN Surfshop Praia do Balealin ja Ferrelin välissä. Ostimme sieltä uudet laudat ja sinne ne myös myimme takaisin. Hyvää palvelua ja reilua kaupankäyntiä. Ja plussaa myös siitä että omistaja on kotoisin lempikylästäni Pohjois-Portugalin takahikiältä Sendimistä ja tykkää aaseista.

Surffikoulu: Alex Surfschool Balealin rannalla. Hyvät opettajat ja pieni koulu jolla pienet ryhmät. Itse en oikein näe pointtia isoissa ryhmätunneissa, paitsi ihan aloittelijana tai jo todella osaavana. Otin kaksi tuntia, eka tunti oli yksityistunti ja auttoi todella paljon eteenpäin blokista, joka oli vaivannut siitä asti kun saavuimme Penicheen. Toisella kertaa olin "ryhmätunnilla" jossa meitä oli kaksi oppilasta. Menimme Almagreiran isolle autiolle rannalle, kun Balealin aallot olivat surkeat ja saimme surffata ihan keskenämme ja suht' hyviä aaltoja, vaikka muualla Penichessä keli on huono. Erityisplussa siitä että tunnit sovittiin aina sillä ehdolla että keliä oikeasti on.
www.alexsurfschool.com

Surffilaudan korjaus: João, Ferrelin kirkon takaa Almagreiran biitsiä kohti. Sattuneesta syystä tuli hyvin tutuksi. Kaikki Penichessa suosittelevat, joten kysy surffikouluilta. Saa laudan myös seuraavaksi päiväksi jos pyytää kauniisti.


Ilha da Berlenga: saari Penichen rannikolla, laivasta riippuen 35 minuutin -tunnin matkan päässä. Se kuuluu Unescon biosfäärialueisiin ja on maisemiltaan hätkähdyttävä paikka. Lokkien ja muiden merilintujen asuttaman saaren vedet ovat kristallinkirkkaita ja vihertäviä ja asutusta siellä on muutaman betonimökin verran. Saarella on myös Sao Joãon linnoitus ja upeita luolia.
Luonnollisesti paikka on omiaan snorklaukselle ja sukellukselle.
Laivat kulkevat toukokuusta lähtien ja matka maksaa noin 20 euroa edestakaisin. Reissu on ehdottomasti sen arvoinen! Seuraavalla kerralla vuokraamme merikajakit ja menemme teltalla yöksi. Aika sikahieno leirintäalueen paikka ja varmasti maaginen tunnelma sen jälkeen kun päiväretkeilijät ovat lähteneet pois,

Ruokaa: Kovin paljoa emme ulkoa syöneet, sattuneestä syystä. Intermarche- marketista sai hyvin mereneläviä ja lihaa. Kaksi ruokapaikkaa kuitenkin pitää mainita.

Ensimmäinen on Mirandum Marisqueira ( R. Heroes Ultramar 23), loistava pikkuravintola, josta saa kaikkea mahdollista meressä elävää. Tuoreus on taattu, samaan aikaan kun olet syömässä, paikalliset kalastajat raahaavat ämpärissä simpukoita takaovesta sisään. Söimme valtavan vadillisen rapuja, simpukoita ja kalaa ja joimme pullon viiniä, lasku oli 70 euroa. Siitä olisi syönyt kolme henkeä.


Toinen on lähellä kämppäämme sijaitseva Inter Churrasco ( Avenida 25 de Abril, 50). Kotiruokaa ja grillattua kanaa take awayna tai paikan päällä ja halvalla. Tosin sillä kertaa ei tullut niin halvaksi kun Lee osti epähuomiossa meille kahdelle kanaa kahdellakympillä ja sitä oli kolme laatikollista...

ja kiva baari lähellä kämppää, rannassa: Bar do Quebrado, joka siis on nimensä mukaisesti Praia do Quebradolla.

Aalto-olosuhteita tutkittiin päivittäin lähinnä Magicseaweedistä, mutta parhaiten se selvisivät katsomalla. Penichesurfguide.comia jossa on (välillä) toimivat webcamit rannoille.

Plussat ja miinukset:

Plussaa:
+ Helppo tulla, Lissabon lähellä. Bussimatka kestää 1,5-2 tuntia ja maksaa 9,00. Bussifirma on nimeltään Rede Espresso ja lähtee Sete Rioksen bussiasemalta joka on siis sama kuin metroasema Jardin Zoologico.
+ Melkoisen aaltovarma, vaikka meillä nämä viimeiset päivät ovatkin jotain muuta. Niemen molemmilla puolilla on pitkät biitsit ja yleensä jommalle kummalle puolelle tulee aaltoa,
+ Kohtuulliset hinnat, varsinkin sesongin ulkopuolella.
+ Varsinkin Penichen puolella ei yhtään turistipaikka-fiilis. Pieni kaupunki jossa eletään pikkukaupunkielämää, ihmiset mukavia, rento meininki.
+ Paljon surffikouluja ja vuokraamoja.
+ Rannat oikeasti tosi hienot
Lähellä paljon kivoja paikkoja, jos on auto. Nazaré, Obidos, Aveiro eikä Coimbraan tai Douron viinialueellekaan ole pitkä matka.

Miinukset:
-Ainakin tänä vuonna huhtikuussa ja toukokuun alkupuoliskolla ilma usein kylmä ja sumuinen.
-Merivesi aluksi aivan järkkykylmää. Vähintään 4/3 märkkäri tarvittiin ja siltikin kädet ja jalat kohmeessa. Itselläni ainakin se vaikutti myös surffiin. Wipe outit ei tunnu kivalta jääkylmässä vedessä.
Molhen ja Supertubosin puolella vieläkin kylmempää.

So we are leaving Peniche on Monday. It feels exciting as there are more adventures ahead but also kind of sad and disturbing as we enjoyed our time here a lot

and it's hard to leave our nice flat that feels almost like home after all these vagabond months.

So we decided to give a couple of tips for a surf holiday in Peniche. Feel free to ask.

Accommodation: We loved our flat, check: http://www.rentalia.com/33583, talk with Miguel.
Surfshop: ADN surfshop between Baleal and Ferrel
Surf school: Alex surfschool in Baleal: www.alexsurfschool.com
Board repair: look for João, road behind Ferrel church, towards Almagreira beach. Ask anybody.
Must see: Ilha da Berlenga. A stunning place. Go there.
Food: Lots of seafood in Mirandum Marisqueira. 
Inter Churrasco: Cheap and good take away. Also roasted chicken.
Nice bar for beers: Bar do Quebrado, on Praia do Quebrado.

-Kaisa


Going to Ilha da Berlenga


Lee in action

Penicheä mereltä päin
Peniche from the sea


Incredible Ilha da Berlenga


Pientä haikkaamista


Silta linnalle
Bridge to the castle


Forte S. Joao 








lauantai 21. kesäkuuta 2014

Maailman hitain balsamico

Reggio Emilian kokkikoulun ohjelmaan kuului myös paikallisiin herkkuihin tutustuminen.
Mamma vei meidät yhdelle suurimmista alueen balsamicotehtaista. Joskin sanan tehdas käyttö tässä yhteydessä on mielestäni voimakkaasti liioittelua. Ennemminkin kyse on rauhallisesta odottelusta kuin varsinaisesta aktiivisesta valmistamisesta.

Paikan omistaja, Marco Picci, esitteli meille tehdastaan joka oli kaksikerroksinen vanha tiilirakennus. Alimmaisessa kerroksessa keitettiin kerran vuodessa rypäleitä ja ylemmässä kerroksessa kypsytettiin tammitynnyreissä balsamicoa. Aitoa ja alkuperäistä aceto balsamico tradizionale viinietikkaa valmistetaan vain kahdessa paikassa- Modenassa ja Reggio Emiliassa. Näitä kahta ei tule sekoittaa lähes jokaisessa ruokakaupassa myytävään aceto balsamico di Modenaan. Aceto balsamico di Modena voi olla melkeinpä mitä tahansa joka muistuttaa jotenkin balsamicoa. Sen sijaan aceto balsamico tradizionalea kypsytetään tynnyreissä vähintään 12 vuotta ja tämän lisäksi joutuu balsamico instituutin tiukkaan seulaan. Balsamico valmistetaan haihduttamalla ja siksi tynnyreissä ei ole korkkia vaan reikä on peitetty liinalla jotta ilmanvaihto ja haihtuminen olisivat mahdollisia. Vanhin balsamico on kypsynyt tynnyrissä vähintään yli 25 vuotta. Aluksi tynnyreissä on 250l viinimehua ja 25 vuoden haihduttamisen jälkeen jäljellä on muutamia litroja pullotettvaksi kelpaavaa aceta balsamico tradizionalea. Kyseisen balsamicon litrahinta on tällä hetkellä n 750eur / litra. Suomessa näkee usein laitettavan balsamicon kaltaista nestettä salaatteihin. Marco oli sitä mieltä että salaattiin ei tulisi tuhlata missään nimessä balsamicoa vaan siihen on hyvä käyttää juuri noita "balsamicon" kaltaisia tuotteita. Sen sijaan aitoa balsamicoa tulisi hänen mielestään käyttää tippa kerrallaan esimerkiksi seuraavien ruokien kanssa:

- 12 vuoden ikäinen balsamico soveltuu mm carpaccion kanssa, kala sekä liha.
- 20 vuoden ikäinen balsamico sopisi juustojen, hanhenmaksan ja pihvien kanssa.
- 25 vuoden ikäinen mansikoiden ja jälkiruokien kanssa.

Tehtaalla käynti oli vaikuttava kokemus vaikka siellä ei tapahtunut yhtään mitään. Haihtumisessa ei ole paljoa katselemista. Mutta maailman hitaimman tuotantolinjaston vieressä seisoessa tuntui hienolta, että kaikkea ei olla vielä pystytty koneistamaan ja nopeuttamaan. On upeaa että edes jotkin asiat pysyvät sellaisina kuin ne oli alunperin tarkoitettu ja kaikessa ei tarvita jatkuvaa kehitystä. Jotkin asiat maailmassa eivät enää voi tämän paremmaksi muuttua, yksi niistä on yli tuhat vuotta samalla menetelmällä valmistettu aceto balsamico tradizionale.

Tämän linkin takaa löytyy muutama aiheeseen liittyvä resepti.

-Lee-

 Balsamicon valmistusta.

Tynnyrit peitetään pellavaliinan palasella. Jotkin tynnyreistä ovat satoja vuosia vanhoja. 

Oppilas ja maailman hitain tuotantolinjasto käynnissä. 

Joskus pitää tuulettaa.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Italiassa mamman keittiössä- osa 4 (zuppa inglese)

Viimeinen mammalta saamani oppitunnin aiheena oli jälkiruoka nimeltä Zuppa inglese, englantilainen keitto. Nimi on erikoinen siinä mielessä koska jälkiruoka ei ole keittoa eikä muistuta englannin lippua mutta ei nimi jälkiruokaa pahenna. Sanoisin jopa päinvastoin.


Halkaistuja keksejä
Hommaan tarvitaan seuraavia aineksia.

- 1 litra maitoa
- 5 ruokalusikallista jauhoja
- Sassolinoa tai rommia tai konjakkia
(Sassolino on Modenan läheltä, Sassuolosta, kotoisin oleva aniksen makuinen likööri, jota käytetään lähinnä leivonnassa.)
- Alchermesiä tai rommia tai konjakkia
(Alchermes on italialainen, leivonnassa käytettävä likööri, jonka yhtenä raaka-aineena on punaväri jota saadaan tietynlaisista ötököistä…)
- Savoiardi keksejä 1-2 pakettia
(Parempi jos on käytettävissä savoiardi reggiani, jotka on isompia ja halkaistavia. Jos ei, niin ei voi mitään:)
- 5 munan keltuaista
- Sitruunaa
- Sokeria
- vaniliaa ja kaakaota 






Kiehauta ensin maito ja vanilijatanko, anna sitten maidon hieman jäähtyä.
Tällä välin erottele keltuaiset astiaan, jonne lisätään myös viisi lusikallista sokeria.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Kaada seos tasaisesti maidon sekaan- koko ajan vatkaten.

Kiehauta maidon ja munan seos siten että seos hieman jähmettyy. Sekoita halkaistulla sitruunalla joka on tökätty haarukkaan.




Jaa massa kahteen osaan. Toiseen osaan lisätään kaakaota oman maun mukaan. Mukaan lorautetaan hieman sassolinoa. Lämmitä seosta kunnes alkoholi on haihtunut.









Kaada lautasen pohjalle Alchemersia ja pyörittele halkaistut keksit molemmilta puolilta ja nosta ne tämän jälkeen vuokaan.


Keksien päälle tulee parin sentin kerros seosta jossa ei ole kaakaota.
Sitten seuraava kerros keksejä ja niiden päälle suklaakerros.


Suklaakerroksen päälle tulee viimeinen keksikerros. Koko komeus laitetaan vähintään vuorokaudeksi jääkaappiin.












Tältä sen pitäisi lopuksi näyttää. Tämä kuva ei ole meidän tekemästä Zuppa Ingelesestä vaan otettu netistä. Oma kuvani oli valitettavasti tärähtänyt.













Kokki ja oppilas.

Grazie mille Luciana!

-Lee


Onnea voittajalle!

Oikeaa vastausta ei tullut mutta pitkällisten mietintöjen jälkeen olemme päässeet yksimielisyyteen voittajasta.

Kilpailun tuomaristo arvosti vastauksen syvyyttä, yhteiskunnallista kritiikkiä sekä käytännönläheistä otetta. Pidimme myös vauhdikkaasta lopetuksesta. Suosittelemme lämpimästi vastaajaa osallistumaan tulevaisuudessakin vastaaviin kilpailuihin.
Palkintosade on taattu!

Tässä voittajan vastaus:
"Aulis Gerlander kampaa hiuksensa tällä joka lähetykseen!"


Toivotamme kaikille osallistuneille hyvää juhannusta!

Ai niin, se oikea vastaus on: gnocchien pyöristämiseen ja raidoittamiseen tehty laite.

-Lee & Kaisa


Gnocchin palanen pyöräytetään peukalolla pitkin tuota levyä.
Kas näin ikään.


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pikkuisen työkuvioita ja Sisilia

Italianreissun päätteeksi olin viikon töissä. Työssäni on se hyvä puoli, että sitä voin tehdä mistä käsin vaan. Alun perin piti mennä Andalusiaan tekemään vanha tuttu patikka, mutta viime hetkessä asiakas pyysi että lähtisinkin Sisiliaan paikkaamaan sairastunutta opasta. Päivämäärät olivat samat ja Sisilia on ollut ikuinen projektini joten eikun sinne. On hassua että kaikkien näiden italiavuosien aikana en ollut koskaan päässyt Sisiliaan asti, Liparisaaria lukuunottamatta. Aina tuntui siltä että pitäisi olla enemmän aikaa, että ehtisi sinne kunnolla.

Letkeiden ja huolettomien Reggio Emilia- päivien jälkeen Lee siis lähti Portugaliin ja minä Sisiliaan. Työnteko tuntui oikeastaan tosi kivalta. Huomasin tosin, että muutaman päivän jälkeen olin aivan puhki. Kun viikko oli ohi, tuntui siltä kuin kaikki voimat olisivat hävinneet. Eikä tällä viikolla edes sattunut mitään kummallista.Vähän nauratti moinen, mutta samalla tämä oli hyvä opetus itselleni. Normaalielämässä saatan tehdä samalla tavalla töitä kuukauden tai kaksi putkeen, aamusta iltaan ilman yhtään vapaa-aikaa. Kun työputki on päällä, asiaa ei edes mieti, paahtaa vaan ja ajattelee aina päivän tai kaksi kerrallaan eteenpäin. Vaikka olisi kuinka kipeä tai loppu niin kotiinjäämismahdollisuutta ei ole kuin todella extreme-tapauksissa. Jatkossa varmasti ainakin teoriassa yritän jaksottaa töitäni paremmin. Ja yritän myös muistaa, että jos on tehnyt vaikkapa kaksi viikkoa töitä ilman lepoa, palautumisaikaa olisi hyvä olla enemmän kuin päivä tai kaksi. 

Muutenkin on tullut mietittyä paljon työtä ja sen tärkeyttä itselle ja ennen kaikkea itsetunnolle. Olen myös tullut siihen tulokseen, että oma työ on varsin mielekästä, sillä se on jollakin tapaa mielessä suurimman osan ajasta, vaikka tätä lomaa on nyt jo pitkään jatkunutkin. Hyvällä tavalla siinä mielessä, että on tullut kaikenlaisia ideoita työhön liittyen, ja huonolla siksi, että työpainajaisista olen päässyt eroon vasta nyt kun ollaan kohta puolessa välissä. On myös liikuttavaa, miten hyvältä tuntuu se, kun taas tuntee itsensä tarpeelliseksi työn kautta.

Niin, ja se Sisilia, se on upea. Tällä reissulla ehkä ei, mutta pian varmaan pitää päästä sinne takaisin vähän syväluotaavammalle turneelle.


After those relaxing days in Reggio Emilia I flew to Sicily for work. It was actually really nice to be operative again. And Sicily, it was extremely beautiful and of course now I'm looking forward to go back! Maybe not on this trip but soon enough.

-Kaisa

Auringonlasku Capo d'Orlando
Sunset at Capo d'Orlando

Liparisaaret Vulcanolta katsottuna
Aeolian islands from Vulcano

Etnan rinteillä
Etna

Gran Cratere, Vulcano

Petralia Sottana

Random Orchidea



Mamman keittiössä - osa 3

Tällä kertaa kahden euron Jeimi Oliviär on kopioinut menestyksekkäästi mamman perunagnocchi ja tomaattikastike -reseptin. Tämän tekeminen on yksinkertaista paitsi yhden kohdan osan osalta.

Ainekset:

- Perunoita 800g
- Hienoja jauhoja 400-450g
- Suolaa
- 1 muna

Kastike:

- Laardia, nokare
- Salotti sipulia
- Tomaattipyrettä (kuulemma säilyke ei käy mutta....)
- Suolaa

Päälle parmesania.

T: Kahden euron copy-paste Jeimi Oliviär

 Perunat lohkotaan ja keitetään pehmeiksi.

 Jauhoista tehdää laakea "tulivuori".
Perunat puristetaan perunapuristimella jauhojen sekaan.

 Muna ja suola sekaan. Suolaa hyppysellinen tai oman maun mukaan.

 Taikinan teko aloitetaan nyppimällä perunaa ja jauhoja sekaisin keskenään.

 Taikinaa vaivataan.

 Taikinan annetaan levätä huoneen lämmössä tunnin verran.
Jonka jälkeen siitä leikataan palasia jostä pyöritetään pötköjä. Pötköstä leikataan
n 1-2 cm pituisia palasia.

 Sitten tulee vaikea vaihe. Tuollaisella pyritään yhdellä peukalon pyöräytyksella tekemään palasista pyöreitä ja raidallisia. Myös iso haarukka käy. Poirot :-)
 Tuollaisia.

Kastiketta varten kuulotetaan salottisipuli laardissa. Ja lisää pyree ja suola.
Annetaan olla miedolla lämmöllä sen aikaa kun alkaa maistumaan hyvältä eli n 1h.

Noita keitetään isossa kattilassa muutaman minuutin ajan.
Yksinkertaista mutta niin perhanan hyvää.