torstai 6. helmikuuta 2014

Hullunkuristen asukkaiden talo

Puolentoista viikon ajan olemme voineet tutustua talomme asukkaisiin. Osa heistä on ehtinyt vaihtumaan ja osa heistä on ollut täällä pitkään eikä aiokkaan palata vielä hetkeen takaisin kotiin.
Talo on remontoitu noin kuusi kuukautta sitten. Remontti on tehty pintapuolisesti eli talon ikä näkyy siellä täällä. Takapihalla sijaitsevat mökit jotka on remontoitu läpikotaisin.
Oma asuntomme sijaitsee talon alakulmassa. Hyvä niin koska ylempänä olisi kuumempi. Täällä rakenteet pysyvät mukavan viileinä.

Tämä talo vetää puoleensa erikoisia persoonallisuukksia. Tai sitten tämä paikka onnistuu korostamaan ihmisten porsoonallisia piirteitä. En tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus.
Aloitetaan talon isännällä. Noin 50 vuotias, iso, Saksassa syntynyt mutta 10 vuoden ikäisenä muuttanut Kanadaan. Päättänyt muuttaa Costa Ricaan jokunen vuosi sitten ja onnistunut käynistämään majoitustoiminnan. Käynistäminen on edelleen hieman vaiheessa. Hän tuntuu kärsivän ruuansulatus ongelmista koska noin joka neljäs tai viides lause alkaa röyhtäisyllä. Ajattelin antaa Pepsidiä läksijäislahjaksi. Majoitusta ei voi maksaa kortilla koska täällä ei ole vastaanottoa tms vaan isäntä ottaa vieraat vastaan uima-altaasta käsin. Maksu hoidetaan kävelyllä automaatille ja maksamalla käteisellä. Illat isäntämme viihtyy vieraiden ja oluen parissa takapihan katoksessa. Osa vieraista tuntuu olevan omistajan kavereita. Huoneen siivouksen piti tapahtua kahdesti viikossa mutta nyt 1,5 viikon jälkeen siivoaja on käynyt kerran. Siivoaja on hyvin herttainen ja Kaisa on onnistunut sopimaan siivouksen, ehkä, huomiselle.

Alakerran seinänaapurimme on kanadalainen, keski-ikäinen, rouva joka pelkää heinäsirkkoja. Hän polttaa mielellään iltaisin makean tuoksuisia suitsukkeita joiden tuoksu leviää ympäriinsä. Hänen kanssaan tulee keskusteltua melko paljon. Hän on käynyt monta kertaa tässä samassa paikassa. Ja tulee omien puheidensa mukaan käymään jatkossakin. Muualla Costa Ricassa käyminen ei oikein tunnu kiinnostavan.

Yläkerrassamme, isännän lisäksi asuu, "entinen Dallas tähti". Tai sillä nimellä häntä kutsumme. Nainen joka on myynyt kaiken ja muuttanut tänne. Hänen piti palata Yhdysvaltoihin viime maanantaina, mutta hän siirsi lähtöään parilla kuukaudella kun nyt oli juuri löytänyt "valaistumisen". Hän nimittäin käy 5-7 kertaa viikossa jonkinlaisessa itsensä löytämiseen keskittyvässä ryhmässä. On virhe kysyä häneltä enempää asiasta, koska selityksen tulva on pitkä. Menin kuitenkin kysymään ja sain pitkän vastauksen jossa selvisi että ryhmää vetää kuulemma joku "ex-corporate hitman", eli henkilö joka lähetettiin lahjomaan valtioiden päättäviä henkilöitä, jotta suuryritykset saisivat tahtonsa läpi esimerkiksi koskien suuria rakennushankkeita. Jollain näistä retkistään tämä tuleva guru oli sairastunut viidakossa vakavasti. Onneksi lähettyvillä oli ollut shamaani, joka oli parantanut miehen ja kertonut että hänen pitää muuttua. Joten hän päättänyt vetää itsensä löytämiseen keskittyviä kursseja vanhemille amerikkalaisille naisille Costa Ricassa.

Takapihan porukka on jäänyt hieman vieraammaksi. Paitsi, nyt jo entinen asukas, herra Besser Wisser. Ei ollut sellaista asiaa mihin hänellä ei olisi löytynyt kommenttia tai neuvoa. Herra lähti aikaisin aamulla surffaamaan, jossa hän on sangen taitava. Ja talolle palattuuan hän aloitti taukoamattoman ohjeiden, neuvojen ja vinkkien jakamisen. Myös niille jotka eivät kaivanneet neuvoja tai eivät kuunnelleet häntä. Saimme ohjeita siitä, miten vieras koira kommenetaan kotiin. Samoin siitä että naapurikylään ei kannata ajaa polkupyötällä, koska matka on pitkä. Oikeasti aikaa menee noin 15 minuuttia. Sen lisäksi hän ohjeisti yhtä asukasta siitä miten riippukeinusta kuuluu nousta oikeaoppisesti ylös.

Takapihan asukkaana oli myös kanadalainen nuoripari jonka kanssa keskustelu oli melko lyhyt. Miestä kiinnosti ainaostaan se mitä mieltä me olemme siitä että: "we have taken your finest!". Oletin että asia liittyy jotenkin Finlandia vodkaan, sehän myytiin joitakin vuosia sitten Yhdysvaltoihin. Olin väärässä. "oh, what do you mean? Our vodka?"
- No no, I mean hockey players, Henrik and Daniel Sedin.
- Aaaa... ok. But they are from Sweden. But we have Koivu brothers and Selänne.
- Who?
- Mikko and Saku Koivu. And Teemu Selänne.
- Who? Oh, you mean, Miikou Koivuuu and Saakuuu Koivuuu. But who is that Teemu?
- I mean, Teemu, one of the best hockey players in Nhl. (Tässä kohtaa oma jääkiekkotietämykseni oli ammennettu tyhjiin)
- Aaaa....Tiimi Zeilännii. Tiimi is amazing.

Sen lisäksi siellä asuu muutama pariskunta jotka ovat omissa oloissaan ja polttelevat hieman toisenlaisia suitsukkeita.

-Lee-


Asumme vasemmassa alakulmassa

Takapihan katos

Kun eilen söimme illallista niin tämä loikki ohi. Koko ei välity
kuvan kautta mutta tämä oli oikeasti marsun kokoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti