Lopettakaa bileet

Aamulla lähdimme aikaisemmin tapaamamme venezuelalaisen pariskunnan, Silvian ja Cristianin, kanssa katsomaan vesiputouksia. Aamiaisen jälkeen ajoimme pikkubussilla vuorille ja edessä oli 3-4 tunnin kävely. Kaunis reitti kulki kolmen eri vesiputouksen kautta. Oli mukavaa saada seuraa retkelle ja varsinkin Christianin tuntemus kasveista oli loistava lisä. Hän tekee ja suunnittelee työkseen puutarhoja. Johtuen Venezuelan poliittisesta tilaanteesta he ovat myyneet kaiken Venezuelassa ja muuttaneet vuoden alusta Panama Cityyn.

Tripadvisor on loistava apuväline kun yrittää saada selvyyttä siitä minne kannattaa mennä ja missä kannattaa majoittua. Aivan sokeasti senkään arvosteluihin ei voi luottaa. Esimerkiksi tätä trekkiä oli arvosteltu siitä että polut ovat huonossa kunnossa. Omasta mielestäni metsässä kulkemisen idea on juuri siinä että reitti ei ole päällystetty asfaltilla.

Tripadvisorista puheen ollen,viime aikoina ollemme naureskelleet sille, että nykyisin netistä saa niin paljon tietoa etukäteen kaikesta, että ei tarvitsisi välttämättä matkustaa minnekkään. Ollaan jopa mietitty pitäisikö jättää täysin lukematta etukäteen. Toisaalta, joskus on myös eritäin hyvää viihdettä lukea, miten eri tavoin matkailijat näkevät asiat.

Seuraavana aamuna meillä oli edessä aikainen herätys ja kahdeksan tunnin bussimatka. Toiveet rauhallisesta ja hyvin nukutusta yöstä sai unohtaa. Hostelli järjesti vetäjän johdolla takapihalla grillijuhlat joissa soitettiin jonkinlaista mölypinakaraokea. Kävin muutamaan kertaan sanomassa (keski-ikäinen yrittää pilata nuorison juhlat) respassa että voitko käydä laittamassa mölyä pienemmälle. Kaveri levitteli käsiään ja sanoi että ei oikein voi tehdä mitään kun pomo itse on mölyämässä.

Jälkeen päin kun luin ihmisten arvosteluita kyseistä hostellista niin siellä nousi esiin kaksi asiaa.
Mahtava paikka! Hienoa kun pääsee porukalla juhlimaan. Toinen näkemys oli se että muuten hyvä paikka mutta siellä on karmea meteli eikä pysty nukkumaan. Tuskin tulee kenellekkään yllätyksenä että juhlinnasta valittajat olivat meidän ikäisiä pariskuntia.

Mitä opimme tällä kertaa?  Älä luota arvosteluihin. Toinen haluaa polkunsa sileänä toinen ei.

-Lee-

Silvia ja Christian

 Kaisa vesiputouksen takana

Kävelyllä

Hullunkuristen asukkaiden talo

Puolentoista viikon ajan olemme voineet tutustua talomme asukkaisiin. Osa heistä on ehtinyt vaihtumaan ja osa heistä on ollut täällä pitkään eikä aiokkaan palata vielä hetkeen takaisin kotiin.
Talo on remontoitu noin kuusi kuukautta sitten. Remontti on tehty pintapuolisesti eli talon ikä näkyy siellä täällä. Takapihalla sijaitsevat mökit jotka on remontoitu läpikotaisin.
Oma asuntomme sijaitsee talon alakulmassa. Hyvä niin koska ylempänä olisi kuumempi. Täällä rakenteet pysyvät mukavan viileinä.

Tämä talo vetää puoleensa erikoisia persoonallisuukksia. Tai sitten tämä paikka onnistuu korostamaan ihmisten porsoonallisia piirteitä. En tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus.
Aloitetaan talon isännällä. Noin 50 vuotias, iso, Saksassa syntynyt mutta 10 vuoden ikäisenä muuttanut Kanadaan. Päättänyt muuttaa Costa Ricaan jokunen vuosi sitten ja onnistunut käynistämään majoitustoiminnan. Käynistäminen on edelleen hieman vaiheessa. Hän tuntuu kärsivän ruuansulatus ongelmista koska noin joka neljäs tai viides lause alkaa röyhtäisyllä. Ajattelin antaa Pepsidiä läksijäislahjaksi. Majoitusta ei voi maksaa kortilla koska täällä ei ole vastaanottoa tms vaan isäntä ottaa vieraat vastaan uima-altaasta käsin. Maksu hoidetaan kävelyllä automaatille ja maksamalla käteisellä. Illat isäntämme viihtyy vieraiden ja oluen parissa takapihan katoksessa. Osa vieraista tuntuu olevan omistajan kavereita. Huoneen siivouksen piti tapahtua kahdesti viikossa mutta nyt 1,5 viikon jälkeen siivoaja on käynyt kerran. Siivoaja on hyvin herttainen ja Kaisa on onnistunut sopimaan siivouksen, ehkä, huomiselle.

Alakerran seinänaapurimme on kanadalainen, keski-ikäinen, rouva joka pelkää heinäsirkkoja. Hän polttaa mielellään iltaisin makean tuoksuisia suitsukkeita joiden tuoksu leviää ympäriinsä. Hänen kanssaan tulee keskusteltua melko paljon. Hän on käynyt monta kertaa tässä samassa paikassa. Ja tulee omien puheidensa mukaan käymään jatkossakin. Muualla Costa Ricassa käyminen ei oikein tunnu kiinnostavan.

Yläkerrassamme, isännän lisäksi asuu, "entinen Dallas tähti". Tai sillä nimellä häntä kutsumme. Nainen joka on myynyt kaiken ja muuttanut tänne. Hänen piti palata Yhdysvaltoihin viime maanantaina, mutta hän siirsi lähtöään parilla kuukaudella kun nyt oli juuri löytänyt "valaistumisen". Hän nimittäin käy 5-7 kertaa viikossa jonkinlaisessa itsensä löytämiseen keskittyvässä ryhmässä. On virhe kysyä häneltä enempää asiasta, koska selityksen tulva on pitkä. Menin kuitenkin kysymään ja sain pitkän vastauksen jossa selvisi että ryhmää vetää kuulemma joku "ex-corporate hitman", eli henkilö joka lähetettiin lahjomaan valtioiden päättäviä henkilöitä, jotta suuryritykset saisivat tahtonsa läpi esimerkiksi koskien suuria rakennushankkeita. Jollain näistä retkistään tämä tuleva guru oli sairastunut viidakossa vakavasti. Onneksi lähettyvillä oli ollut shamaani, joka oli parantanut miehen ja kertonut että hänen pitää muuttua. Joten hän päättänyt vetää itsensä löytämiseen keskittyviä kursseja vanhemille amerikkalaisille naisille Costa Ricassa.

Takapihan porukka on jäänyt hieman vieraammaksi. Paitsi, nyt jo entinen asukas, herra Besser Wisser. Ei ollut sellaista asiaa mihin hänellä ei olisi löytynyt kommenttia tai neuvoa. Herra lähti aikaisin aamulla surffaamaan, jossa hän on sangen taitava. Ja talolle palattuuan hän aloitti taukoamattoman ohjeiden, neuvojen ja vinkkien jakamisen. Myös niille jotka eivät kaivanneet neuvoja tai eivät kuunnelleet häntä. Saimme ohjeita siitä, miten vieras koira kommenetaan kotiin. Samoin siitä että naapurikylään ei kannata ajaa polkupyötällä, koska matka on pitkä. Oikeasti aikaa menee noin 15 minuuttia. Sen lisäksi hän ohjeisti yhtä asukasta siitä miten riippukeinusta kuuluu nousta oikeaoppisesti ylös.

Takapihan asukkaana oli myös kanadalainen nuoripari jonka kanssa keskustelu oli melko lyhyt. Miestä kiinnosti ainaostaan se mitä mieltä me olemme siitä että: "we have taken your finest!". Oletin että asia liittyy jotenkin Finlandia vodkaan, sehän myytiin joitakin vuosia sitten Yhdysvaltoihin. Olin väärässä. "oh, what do you mean? Our vodka?"
- No no, I mean hockey players, Henrik and Daniel Sedin.
- Aaaa... ok. But they are from Sweden. But we have Koivu brothers and Selänne.
- Who?
- Mikko and Saku Koivu. And Teemu Selänne.
- Who? Oh, you mean, Miikou Koivuuu and Saakuuu Koivuuu. But who is that Teemu?
- I mean, Teemu, one of the best hockey players in Nhl. (Tässä kohtaa oma jääkiekkotietämykseni oli ammennettu tyhjiin)
- Aaaa....Tiimi Zeilännii. Tiimi is amazing.

Sen lisäksi siellä asuu muutama pariskunta jotka ovat omissa oloissaan ja polttelevat hieman toisenlaisia suitsukkeita.

-Lee-

Asumme vasemmassa alakulmassa

Takapihan katos

Kun eilen söimme illallista niin tämä loikki ohi. Koko ei välity

kuvan kautta mutta tämä oli oikeasti marsun kokoinen.

Surfhostel Bonaire

Matkan varsinaiseen majapaikkaamme tein avolavan kyydissä, jota selvästi oli jostain syystä hakattu lekalla kaikkialle mihin vain voi. Lee oli mennyt vuokraamaan skootteria ja joku random- tyyppi tuli hakemaan minua ja tavaroita.

Ajoimme keskelle kaktusviidakkoa ja sieltähän se Surfhostel, pienen off-roadingin jälkeen, tuli vastaan.

Uudenvuoden päivänä paikalla ei  ollut muita, kuin hostellia jollakin tasolla pyörittävät purjelautailijaveljekset, sekä 4 nuorta tyyppiä, erimaalaisia prosurffareita, täysin oman genrensä karikatyyrejä, hieman krapuloissaan. Kukaan ei tiennyt mistään mitään ja illalla tuli hetkeksi sellainen olo, että onko koko hostelli pelkkä peitetarina. Tutustuimme myös hostellin tiloissa vakituisesti asuvaan naiseen, joka sanoi että hänellä ei ole mitään tekemistä koko hostellin kanssa, mutta auttoi silti meitä löytämään uuden kaasupullon keittiöön jotta pystyimme valmistamaan illallista.

Illalla alkoi sataa. Lujaa. Sade jatkui koko yön todella rajuina kuuroina. Aamulla ei oikein tiennyt mitä odottaa, paitsi kuraista tietä. Iloisena yllätyksenä saimme aamiaista, keittiössä hääräsi Lianne, koko hostellia pyorittävän työllistämisprojektin vastaava. 

Lämmintä vettä ei tule, generaattori pamahtaa pois päältä yhdeltätoista ja koko paikan rakentaminen on vielä vähän vaiheessa, mutta meille tämä toimii täydellisesti. Rauhallista, keskellä ei mitään, iso huone, oma terassi (josta tosin näkymät keskeneräiselle uima-altaalle), koiria ja skootterilla pääsee surffimestoille viidessätoista minuutissa.

Jos tämä joskus saadaan valmiiksi, paikasta tulee tosi hieno! Kaivuri on jo pysäköity paikan ulkopuolelle, on sekin edistystä. Varmaa on että reggae soi!

Hieno juttu on se, että Surfhostel on samalla myös projekti, joka työllistää hieman erilaisia nuoria. Toiset ovat lievästi kehitysvammaisia, toiset muuten vain syrjäytyneitä. Tämän siis opimme hieman myöhemmässä vaiheessa Liannelta.

Niin ja tienviitassa lukee: Jamaican BBQ, Landhuis sekä Local Art. Ei esimerkiksi että Surfhostel.

We are staying in Surfhostel Bonaire. It's in the middle of nothing but heaps of cactuses and the road gets really muddy after rain. We got a lot of that the first night.

They are kind of still building the place, but actually we are super happy about everything. Nice little terrace, big room, dogs, really peaceful location and after a little bit of off-roading with a scooter you get to the windsurf beach.

www.surfhostelbonaire.com

 Ei ollenkaan hassumpi 35 dollarin majoitukseksi.

 Kivalta näyttää tästäkin suunnasta.

Uima-allas osasto kaipaisi hieman päivitystä.

Kuvassa hostellin kuntosali joka toimii myös autotallina :-)

Pöydän päässä toimii netti ja samalla voi kuunnella hostellin keittiössä kuuluvaa reggaeta.