Matkasuunnittelua ja tunnelmia Guionesista

Viikko jäljellä tätä "sophisticated jungle livingiä", sen jälkeen alkaa aktiivisempi kausi. Vaikka välillä on puhuttu kyllästymisestä ja hassuista asukkaista, niin onhan meillä täällä ollut aika luksusta ja kivaa. Ja ennen kaikkea rentoa. Vaikka lihakset välillä huutaa kuolemaa, niin päiväunia ja kirjan lukemista on kyllä mahtunut ohjelmaan yllin kyllin surffin lisäksi. Molemmat ovat varmasti laihtuneet, vaikka hyvin on syötykin, ja tukka on vaalentunut.

Ensi viikon maanantaina jätetään kuitenkin Nosara taakse, ja lähdetään kohti uusia seikkailuja. Aika paljon on mietitty sitä, mihin ja milloin seuraavaksi. Pikkuhiljaa suunnitelma on muotoutunut.

Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tämän viikon aikana ainakin muutama lento on varmaankin varattava. Tarkoistus olisi käydä Costa Rican puolella vielä parissa paikassa, lähinnä paikallisbusseilla liikkuen, ja sen jälkeen ylittää raja Panaman puolelle Bocas de Toron saaristoon. Vielä on vähän hakusessa se, missä voisi nähdä manaatteja…

Seuraava etappi onkin sitten Panama City ja sieltä lennähdämme Patagoniaan. Mietimme kauan sitä, onko Patagonia kuitenkin liian kaukana ja liian pitkän lentomatkan päässä, mutta koska molemmat olemme sinne aina halunneet, päätimme loppujen lopuksi matkustaa melkein maailman loppuun.

Sen jälkeen luultavasti tulemme Chileä pitkin ylös, lentäen ja busseilla. Chilessä on viininkorjuu maaliskuussa, joten yritetään käydä viinialueilla ja Atacaman autiomaa on myös listalla. Välimatkat ovat hurjia, mutta toisaalta, meillähän ei ole kiire. 

Lopuksi sitten toivottavasti päädymme Perun puolelle ja yritämme päästä tekemään neljän päivän Inca Trail- vaelluksen Macchu Picchuun. Se on vielä hieman auki, sillä yleensä paikka vaellukselle pitää buukata puoli vuotta etukäteen.  Moiseen suunnitelmallisuuteen me emme millään pystyneet. Odottelemme juuri vastausta paikalliselta patikkafirmalta.

Limasta sitten lennämme Eurooppaan joskus huhtikuussa. 

Joka tapauksessa edessä on puolitoistakuukautta reipasta matkustamista, sitten Portugalissa on aikaa levätä ja olla aloillaan.

Videossa hieman tunnelmia "kotibiitsiltämme" täällä Guionesissa. Kaikki mainittavan arvoinen tapahtuu siellä.

-Kaisa

Surffauksen jälkeen matkalla kämpille

Yksinkertaistettu reittisuunnitelma

Hullunkuristen asukkaiden talo

Puolentoista viikon ajan olemme voineet tutustua talomme asukkaisiin. Osa heistä on ehtinyt vaihtumaan ja osa heistä on ollut täällä pitkään eikä aiokkaan palata vielä hetkeen takaisin kotiin.
Talo on remontoitu noin kuusi kuukautta sitten. Remontti on tehty pintapuolisesti eli talon ikä näkyy siellä täällä. Takapihalla sijaitsevat mökit jotka on remontoitu läpikotaisin.
Oma asuntomme sijaitsee talon alakulmassa. Hyvä niin koska ylempänä olisi kuumempi. Täällä rakenteet pysyvät mukavan viileinä.

Tämä talo vetää puoleensa erikoisia persoonallisuukksia. Tai sitten tämä paikka onnistuu korostamaan ihmisten porsoonallisia piirteitä. En tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus.
Aloitetaan talon isännällä. Noin 50 vuotias, iso, Saksassa syntynyt mutta 10 vuoden ikäisenä muuttanut Kanadaan. Päättänyt muuttaa Costa Ricaan jokunen vuosi sitten ja onnistunut käynistämään majoitustoiminnan. Käynistäminen on edelleen hieman vaiheessa. Hän tuntuu kärsivän ruuansulatus ongelmista koska noin joka neljäs tai viides lause alkaa röyhtäisyllä. Ajattelin antaa Pepsidiä läksijäislahjaksi. Majoitusta ei voi maksaa kortilla koska täällä ei ole vastaanottoa tms vaan isäntä ottaa vieraat vastaan uima-altaasta käsin. Maksu hoidetaan kävelyllä automaatille ja maksamalla käteisellä. Illat isäntämme viihtyy vieraiden ja oluen parissa takapihan katoksessa. Osa vieraista tuntuu olevan omistajan kavereita. Huoneen siivouksen piti tapahtua kahdesti viikossa mutta nyt 1,5 viikon jälkeen siivoaja on käynyt kerran. Siivoaja on hyvin herttainen ja Kaisa on onnistunut sopimaan siivouksen, ehkä, huomiselle.

Alakerran seinänaapurimme on kanadalainen, keski-ikäinen, rouva joka pelkää heinäsirkkoja. Hän polttaa mielellään iltaisin makean tuoksuisia suitsukkeita joiden tuoksu leviää ympäriinsä. Hänen kanssaan tulee keskusteltua melko paljon. Hän on käynyt monta kertaa tässä samassa paikassa. Ja tulee omien puheidensa mukaan käymään jatkossakin. Muualla Costa Ricassa käyminen ei oikein tunnu kiinnostavan.

Yläkerrassamme, isännän lisäksi asuu, "entinen Dallas tähti". Tai sillä nimellä häntä kutsumme. Nainen joka on myynyt kaiken ja muuttanut tänne. Hänen piti palata Yhdysvaltoihin viime maanantaina, mutta hän siirsi lähtöään parilla kuukaudella kun nyt oli juuri löytänyt "valaistumisen". Hän nimittäin käy 5-7 kertaa viikossa jonkinlaisessa itsensä löytämiseen keskittyvässä ryhmässä. On virhe kysyä häneltä enempää asiasta, koska selityksen tulva on pitkä. Menin kuitenkin kysymään ja sain pitkän vastauksen jossa selvisi että ryhmää vetää kuulemma joku "ex-corporate hitman", eli henkilö joka lähetettiin lahjomaan valtioiden päättäviä henkilöitä, jotta suuryritykset saisivat tahtonsa läpi esimerkiksi koskien suuria rakennushankkeita. Jollain näistä retkistään tämä tuleva guru oli sairastunut viidakossa vakavasti. Onneksi lähettyvillä oli ollut shamaani, joka oli parantanut miehen ja kertonut että hänen pitää muuttua. Joten hän päättänyt vetää itsensä löytämiseen keskittyviä kursseja vanhemille amerikkalaisille naisille Costa Ricassa.

Takapihan porukka on jäänyt hieman vieraammaksi. Paitsi, nyt jo entinen asukas, herra Besser Wisser. Ei ollut sellaista asiaa mihin hänellä ei olisi löytynyt kommenttia tai neuvoa. Herra lähti aikaisin aamulla surffaamaan, jossa hän on sangen taitava. Ja talolle palattuuan hän aloitti taukoamattoman ohjeiden, neuvojen ja vinkkien jakamisen. Myös niille jotka eivät kaivanneet neuvoja tai eivät kuunnelleet häntä. Saimme ohjeita siitä, miten vieras koira kommenetaan kotiin. Samoin siitä että naapurikylään ei kannata ajaa polkupyötällä, koska matka on pitkä. Oikeasti aikaa menee noin 15 minuuttia. Sen lisäksi hän ohjeisti yhtä asukasta siitä miten riippukeinusta kuuluu nousta oikeaoppisesti ylös.

Takapihan asukkaana oli myös kanadalainen nuoripari jonka kanssa keskustelu oli melko lyhyt. Miestä kiinnosti ainaostaan se mitä mieltä me olemme siitä että: "we have taken your finest!". Oletin että asia liittyy jotenkin Finlandia vodkaan, sehän myytiin joitakin vuosia sitten Yhdysvaltoihin. Olin väärässä. "oh, what do you mean? Our vodka?"
- No no, I mean hockey players, Henrik and Daniel Sedin.
- Aaaa... ok. But they are from Sweden. But we have Koivu brothers and Selänne.
- Who?
- Mikko and Saku Koivu. And Teemu Selänne.
- Who? Oh, you mean, Miikou Koivuuu and Saakuuu Koivuuu. But who is that Teemu?
- I mean, Teemu, one of the best hockey players in Nhl. (Tässä kohtaa oma jääkiekkotietämykseni oli ammennettu tyhjiin)
- Aaaa....Tiimi Zeilännii. Tiimi is amazing.

Sen lisäksi siellä asuu muutama pariskunta jotka ovat omissa oloissaan ja polttelevat hieman toisenlaisia suitsukkeita.

-Lee-

Asumme vasemmassa alakulmassa

Takapihan katos

Kun eilen söimme illallista niin tämä loikki ohi. Koko ei välity

kuvan kautta mutta tämä oli oikeasti marsun kokoinen.

Päivän vieras

Tavallisesti ruoka tulee syötyä ulkona terassilla. Samalla pääsee tarkkailemaan luontoa. Ruokahetkellä on tullut nähtyä monenlaisia eläimiä: Nenäkarhu, erilaisia liskoja, mölyapinoita, erilaisia kummallisia lintuja. Eläimet ovat valitettavan nopeita liikkeissään ja erittäin harvoin niistä ehtii nappaamaan kuvaa.

Tänään ruokailua kävi seuraamassa tälläinen veijari.

-Lee-

Kuvattava pysyi kiltisti hetken paikallaan

Muutto

Versio 1:

Playa Samara ei siis ollut aivan nappivalinta. Ihan kiva, kasi puoli mutta kun niitä aaltoja ei oikein ollut. Eli, aloimme etsiä uutta majapaikkaa urakalla. Oli paljon suosituksia tutuilta ja tuntemattomilta.

Etsimme siis alueelta Mal Pais, Santa Teresa, Nosara ja Marbella. Majoituspaikat tuntuivat olevan joko sikakalliita tai jossakin korvessa, jossa olisi tarvinnut vähintään maasturin, jotta kulku rannalle olisi onnistunut. Sitten saimme järkevän tuntuisen tarjouksen Playa Guionesilta, joka monien lähteiden mukaan olisi loistava surffiranta, mutta nykyisin lähinnä amerikkalaisten kansoittama.

Vuokrasimme skootterin ja lähdimme katsomaan paikkaa, sinnehän oli matkaa vain kolmisenkymmentä kilometriä. Se oli melkoinen virhearvio, vaikea ymmärtää miksi skoottereitä ylipäänsä vuokrataan täällä. Niillä ei voi ylittää jokia ( joissa ehkä on krokotiilejä), tiet ovat pölyäviä hiekkatietä, jotka todella pistävät lujille niin jarruttoman vuokraskootterin jouset kuin matkustajien takapuolet.

Pääsimme perille pölyisen matkan jälkeen, katsastimme kämpän ja se vaikutti ihan mukavalta ja biitsi vaikutti tosi hyvältä joten löimme kaupat kiinni. Meillehän suurin intressi oli, että pääsee surffaamaan ja oppimaan. Kaikki muu oli sitten sivuseikka.

Kun muutimme Guionesille,  etukäteen hiukan kuitenkin jännitti, kuinka tulisimme toimeen ylisosiaalisessa amerikkalaiskommuunissa, me jäyhät rauhaa rakastavat suomalaiset. 

Ensivaikutelma on hieman ristiriitainen. Ranta vaikuttaa todellakin upealta,  aaltoja on, ja kaiken tasoisia, ikäisiä ja kokoisia surffareita. Hiukan hämää se, että täällä ensimmäisen päivän perusteella tulee helpommin toimeen englannilla kuin espanjalla. 

-Kaisa

____________________________________________________________________________

Versio 2:

Muutimme tänään Samarasta Guionesiin. Joka on taustatietojen mukaan pohjois-amerikkalaisten kansoittama. Hyvää on siinä on se, että luultavasti kaikki toimii ja palvelu pelaa. Huonoa taas se, että hinnat ovat kalliimmat ja joutuu loputtomasti vastailemaan kysymykseen:
Where are you guys from? Oh, from Finland! Wooow! Ömeisiing! We are from Niuu Määksikoo. Tai, we are are from Arkansoo. Yllättävää on se että kukaan ei tunnu olevan USA:sta vaan jostain osavaltiosta. Liekö koko valtiota nimeltä United States of America olla edes olemassa? Ensi kerralla kun joku kysyy where are you guys from vastaan: Uudenmaanläänistä.

Ehdimme saada kannettua reput sisään siistiin asuntoomme kun jo ensimmäinen ylisosiaalinen ihminen tuli kertomaan Yhdysvaltojen koulutusjärjestelmästä ja siinä samalla eestiläisistä juuristaan.
Sen jälkeen jutulle tuli majoituskompleksin isäntä, joka oli ilmeisesti juhlinut koko päivän vieraansa syntymäpäiviä ja oli sen mukaisissa tunnelmissa. Oltuamme puolisen tuntia perillä, olimme saaneet kutsun meille täysin tuntemattoman ihmisen syntymäpäiville. Hikisenä ja väsyneenä pölyisestä bussimatkasta, tuntuivat kaikki muut mahdoliset ehdotukset paremmilta, kuin tuntemattomien, ylisosiaalisten amerikkalaisten syntymäpäiväjuhlat. Ruuan syöminen, pari lasia viiniä, suihku ja takapihalta raikaava live-bändi sai meidät toisiin aatoksiin. Hetken kuluttua olimme synttäreillä kuuntelemassa sangen hyvää kahden miehen bändiä.

Muutaman tunnin perusteella paikka vaikuttaa siltä kuin tänne olisi paiskattu nippu vanhoja jenkkejä ryyppäämään keskelle viidakkoa jotka ovat siinä sivussa rakennuttaneet itselleen isoja huviloitaan. Mielenkiintoista nähdä mihin homma kääntyy. Meneekö hermot joutuu jatkuvasti olemaan sosiaalinen eikä saa olla rauhassa? Onko Dominique ja Terry (ilmeisesti synttärisankari) sittenkin mukavia? Entä loput 10-20 yhdysvaltalaista?

Tällä kertaa varoitettiin skorpioneista. "Älkää pitäkö huoneiston ovea auki. Sisään voi tulla skorpioneja".

-Lee-

PS. Aamuisen rantavisiitin perusteella surffaus on kaikkea muuta kuin trendikäs nuorisolaji. Suurinosa rannalla olleista surffareista oli vanhempia setiä tai perheen äitejä lapsineen. Näin yhden nuoren.

Vielä yksi kuva Samaran auringonlaskusta

Synttäreiden juhlintaa