* Surf ja Turf *: Vaikeuksien kautta Machu Picchulle

Pahoittelemme radiohiljaisuutta. Ollaan tässä taisteltu vastaan Inkan kostoa, lentoyhtiöitä ja aikaeroväsymystä sekä vaihdettu maanosaa ja jotenkin aikaa on vain vierähtänyt. Mutta takaisin Peruun.

Alunperinhän meillä oli suunnitelmissa patikoida joku Machu PIcchun maisemissa tehtävä trekki, luultavasti Salkantay Trek. Leen polviongelmien, puutteellisen varustetason ja oman patikkakyllästymiseni takia hylkäsimme kuitenkin ajatuksen ja päätimme tutustua Machu Picchuun ja Inkojen Pyhään Laaksoon eli Sacred Valleyhin muin konstein.
Ensin kuitenkin piti lennähtää Cuzcoon. Lennon varaaminen ei ollut ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella, sillä Peruvianin sivut menivät tilttiin juuri sillä hetkellä kun lennot piti maksaa. Onnistuimme kuitenkin saamaan varauksen puhelimitse ja jopa maksamaan sen myöhään illalla supermarketin yhteydessä olevaan pankkiin.

Cuzcossa totesimme että on taas kylmä, kuulemma talvi oli tullut aikaisemmmin kuin piti. Majapaikkamme oli erittäin viehättävä, halpa ja omistajat superystävällisiä, mutta kylmänsietokykymme oli ilmeisesti laskenut minimiin. Onneksi saimme heti hotelliin saavuttua kupilliset kokateetä ja myös ylimääräisen lämmittimen ja olo parani. Cuzco oli myös kiva kaupunki hengailla ja olin siellä myös yhdellä elämäni parhaista museokierroksista!

Paitsi että, seuraavana yönä ja aamuna Leen on/offina oikutellut vatsa alkoi taas vaivaamaan. Aamulla olotila oli sen verran kamala, että kutsuin lääkärin. Lääkäri tulikin melkein heti, ja nappasi miehen saman tien mukaansa. Minä tietysti lähdin myös henkiseksi tueksi, ja niin saimme ambulanssikyydin sairaalaan. Mies pistettiin tippaan ja tehtiin tarvittavat kokeet. Vaiva selvisi, kerrottiin että nestettä on syytä lykkiä yön yli lääkkeiden kera ja myös minä sain tulla viereiseen petiin nukkumaan. Sairaalakokemus oli kaikin puolin miellyttävä. Saimme oman huoneen, ruokaa, kannettavan tietokoneen, telkkarin ( josta saattoi katsoa "Mi gato endemoniadoa" eli käyttäytymishäiriöisiä kissoja) ja maksut hoituivat suoraan vakuutusyhtiön kautta. Olin aika hämmentynyt asiasta, sillä aika usein päivystän asiakkaiden kanssa sairaaloissa ympäri maailmaa, eikä varmasti koskaan proseduuri ole sujunut niin helposti, edes Euroopassa.

Yhden yön jälkeen kaikki oli kunnossa. Lee entistä ehompi ja aloimme suunnitella matkaa eteenpäin.
Päätimme lähteä colectivolla Ollaytantamboon ja sieltä junalla sitten Aguas Calientesiin eli Machu Picchu Villageen, josta sitten menee bussi ylös itse Machu Picchuun. Sinne pääseminen ei ole ihan yksinkertaista, vaikka ei kävelisikään. Aina voi tietysti ottaa valmiin retken, pääsee luultavasti halvemmallakin, mutta se ei olisi yhtä kivaa.

Colectivot ovat pikkubussitaxeja, jotka lähtevät jostakin tietyltä takapihalta sitä mukaa kuin ne täyttyvät. Kahden tunnin matka kustansi 10 solia eli 3 taalaa. Matkalla näkyivät lumihuippuiset Andit ja kaikenlaista maanseudun elämää. Ollaytantambo on viehättävä pikkukylä, jossa myös on inkojen raunioita. Hengailimme siellä päivän ja oli lämmintä ja ihanaa.
Junamatkan jälkeen saavuimme sitten yöksi Aguas Calientesiin, joka puolestaan on todella hämmentävä sekoitus souvenireja, slummia, värivaloja ja sademetsää.
Koska aamulla oli aikainen herätys, menimme suoraan nukkumaan. Inkan kirous ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Yöllä nimittäin heräsin vuorostani minä siihen, että oksensin kitarisani pellolle. Aamulla olo oli kamala, sain juotua vähän teetä mutta lähdimme kuitenkin matkaan.

Ja kun pääsimme perille on pakko sanoa, että vaikka aika heikossa hapessa oltiin, niin paikan upeus kyllä sai unohtumaan kaiken muun. Otimme paikallisoppaan sveitsiläisen pariskunnan kanssa, ja se kannatti, muuten raunioista ei kauheasti olisi ymmärtänyt, ilman mittavaa etukäteisopiskelua. Toisaalta, olisi voinut hyvin myös seistä vaan pällistelemässä maisemia, sekin olisi jo maksanut vaivan. Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, miten vaikea minun on vaikuttua. Työni varjopuoli on varmaankin se, että näkee jatkuvasti kauniita maisemia, ja harvoin tulee vastaan näkymiä, jotta todella saavat hengen salpautumaan. No nyt tuli.
Kuvat kertokoon puolestaan.

Vaikka kumpikaan ei ollut ihan elämänsä kunnossa, päätimme kuitenkin yrittää kiukulla
kiivetä kaupungin yllä kohoavalle vuorelle, Montana de Machu Picchulle. Alkoi kuitenkin sataa vettä ja huippu veti sumuun, joten saimme hyvän tekosyyn olla kiipeämättä ihan ylös. Maisemat palkitsivat vähän alempaakin.

-Kaisa