Matka mantereelta toiselle ja taistelua lentovarausten kanssa

Kun Machu Picchu oli nähty, meihin iski totaalinen väsymys ja halu asettua paikalleen.
Päätimme, että lähdemme Limasta takaisin Eurooppaan niin pian kuin suinkin mahdollista. Tämä meni niin pitkälle, että jäimme Cuzcon koneesta suoraan kentälle etsimään mahdollista lentoa jo samalle illalle. Tästä alkoi erilaisten lentohakukoneiden kanssa pelleily, joka opetti taas monta asiaa.
Ensin kysyimme Lanin tiskiltä, mutta hinta oli sen verran korkea, että sitä emme edes harkinneet. 
Ennen vanhaan kentältä saattoi saada stand-by paikkoja lennolle halvalla, ei toimi enää. Viimehetken hinnat ovat kalleimmat mahdolliset.

Tiesimme että illalla kolme lähtee konetta Eurooppaan: Lan Peru, Iberia ja KLM. KLM oli törkeän kallis ja Amsterdam vähän turhan kaukana määränpäästä. Sen sijaan teimme mielenkiintoisen huomion: monet lentosivustot tarjosivat samaa Lanin lentoa Madridiin paljon halvemmalla, kunhan vaan samaan varaukseen otti jatkolennot Espanjan sisällä, ja halvin mahdollinen kombinaatio oli Lima-Madrid-Bilbao. Yritimme siis varata sitä, ja ajattelimme sitten jättävämme käyttämättä sen Bilbao-osuuden. Aluksi aina varausta tehdessämme saimme viestin, jonka mukaan lento ei ollut varattavissa. Omituista sinänsä, että se kuitenkin oli myynnissä niin Skyscannerissa kuin Momondossa ( molemmat lentovaraussivustoja, joita olemme paljon käyttäneet). Samoin seuraavan päivän aamulle Air Europan lento tuntui olevan mahdoton varata vaikka kaikki sivustot näyttivät siellä olevan tilaa. Viimein varaus meni läpi ja olimme todella fiiliksissä siitä että pääsemme lähtemään saman tien. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä hetken päästä kolahti sähköpostiin viesti, jonka mukaan varauksen hinta oli muuttunut ja näin ollen se on peruttu. Hauskinta tässä kuviossa oli se, että luottokortille oli kuitenkin tehty katevaraus kyseiselle summalle, joten sillä kortilla ei enää pystynyt maksamaan toista lentoa. Onneksi meillä on useampi kortti, silti vähän hirvitti yrittää seuraavaa varausta.

Jossakin vaiheessa varausmaratoniin kyllästyneinä päätimme sitten lähteä yöpymään Limaan ja saimme saimme kuin saimmekin tuntien säätämisen jälkeen lennon hyvällä hinnalla seuraavan päivän illalle Madridiin. Olimme myös nähneet että Madridista oli Air Europan halpa aamulento saatavilla. Emme uskaltaneet sitä kuitenkaan vielä buukata koska vaihtoon oli vähän aikaa. Ehkä olisi kannattanut ottaa riski, olisimme säästyneet paljolta.

Kävimme siis nukkumassa Limassa, hengailimme vielä hieman seuraavana aamuna edestakaisin, Lee kävi syömässä Perulaisen pikaruoka-annoksen cevicheä, äyriäisrisottoa ja chicha moradaa (perulaisten suosikkia, punaisesta maissista tehtyä makeaa juomaa), minä puolestani tyydyin edelleen paahtoleipään ja teehen. 

Olimme Madridissa perillä aamulla ja aloimme selvittää jatkomahdollisuuksia, määränpäänä siis Lissabon. Jälleen Air Europan halpa lento kummitteli varattavissa seuraavalle aamulle, teimme varauksen ja tyytyväisenä varasimme myös hotellin lentokentän läheltä haaveilimme jo suihkusta ja sängystä. Juuri kuin hotellivaraus oli mennyt läpi, tuli jälleen sähköposti joka ilmoitti, että lentovarauksemme ei ollut voimassa vaikka siitä oli jo tullut vahvistus. Muut lennot olivat sikakalliita, joten päätimme epätoivoisina lähteä matkaan yöjunalla. Hotellihuonetta ei tietysti voinut enää perua, joten ajelimme hotellin tarjoamalla shuttlella sinne, kävimme suihkussa ja otimme pienet nokoset ja sitten taas reissuun. Hotellivierailumme kesti siis viisi tuntia. 

Yöjunaan ei ollut makuuvaunupaikkoja jäljellä, joten istuimme ja torkuimme ja nuokuimme  kymmenen tuntia rauhallisessa yöjunassa, joka saapui seitsemän maissa seuraavana aamuna Lissaboniiin. Meillä oli vuokra-auto odottamassa, joten siitä sitten hyppäsimme samoilla silmillä autoon ja kohti Penicheä, rantakaupunkia Lissabonin pohjoispuolella, joka oli ensimmäinen paikka missä meillä oli asuntonäyttöjä sovittuna. Leetä ei onneksi siinä kohtaa kauheasti väsyttänyt, ja ajattelimme että pysähdymme nukkumaan sitten johonkin tienposkeen jos siltä tuntuu. Oli muuten mahtava tunne saada kamat autoon ja lähteä liikkeelle. Vapaus mennä minnä vaan.

Kun pääsimme Penicheen alkoivat väsymys ja aikaero tehdä tepposia. Kun emme kahvilassa pystyneet suorittamaan pientä päässälaskua ja tajusimme että näytämme suhteellisen rähjäiseltä kahden yön matkustamisen jälkeen, päätimme ottaa huoneen ja mennä nukkumaan pariksi tunniksi. Se oli hyvä päätös ja kohta aloimme taas näyttää ihmisiltä. Seuraava koitos oli sitten uuden kodin metsästys mutta siitä tuonnenpana. 

Joka tapauksessa on hauska olla Euroopassa, kaikki tuntuu kovin helpolta, rauhalliselta ja kotoisalta!

Varausepisodin seurauksena muutama lentovaraussivusto meni mustalle listalle: Bravofly (panttaa rahoja vaikka varaus ei mene läpi), Travelgenio (lisäsi usen kympit käsittelykulut) sekä Youbookit (mainostaa usein parhaita hintoja mutta mikään varaus ei mene läpi).
Kokemus myös kannusti edes yrittämään jatkossa päättämään hieman aikaisemmin mihin haluamme lentää ja minne. Sinänsä hassua, että kaikki säätämiset vain vahvistavat sitä olettamusta, että lentohinnat eivät seuraa oikein minkäänlaista logiikkaa. Joskus parhaan hinnan saa varatessa etukäteen, joskus viimetingassa kunhan ei samana päivänä. Joskus menopaluu on halvempi kuin yhdensuuntainen ja joskus tosiaan jatkolento alentaa varsinaisen mannerten välisen lennon hintaa. Mielenkiintoista 
myös tällaiselle matkailusta leipänsä saavalle!

-Kaisa

I know I've been terribly lazy writing in English and I apologize for that, our non-finnish friends around! You have got an idea from the pictures I guess, but I promise to try to be more productive in the future. Anyway, after our adventures in Patagonia and Peru, including a short visit to a hospital in Cuzco, we were quite ready to settle down for a while. So we booked the flights from Lima to Madrid and continued by train to Lisbon. All this included a lot of struggling with the flight websites and reservations, but at least we learnt something: Never use sites like Bravofly, Travelgenio or Youbookit. And don't try to do things last minute.
It was a funny feeling to back in Europe. Everything was so easy, secure and homey. We are going to hang around in Portugal, in Peniche, for a while now. I guess we really need a break from traveling and I know it sounds funny. 

Koko sählingin jälkeen näytimme suunnilleen tältä Machu Picchun laamalta.
After all the travelling we looked like this lama.

Pikaruokaa Limalaisittain: ceviche, äyriäisrisotto ja chicha morada.
Fast food peruvian way

Lii Lissabonissa. Ah, ihana Eurooppa.
  Lee enjoying the european atmosphere in Lisbon.

Vaikeuksien kautta Machu Picchulle

Pahoittelemme radiohiljaisuutta. Ollaan tässä taisteltu vastaan Inkan kostoa, lentoyhtiöitä ja aikaeroväsymystä  sekä vaihdettu maanosaa ja jotenkin aikaa on vain vierähtänyt. Mutta takaisin Peruun.

Alunperinhän meillä oli suunnitelmissa patikoida joku Machu PIcchun maisemissa tehtävä trekki, luultavasti Salkantay Trek. Leen polviongelmien, puutteellisen varustetason ja oman patikkakyllästymiseni takia hylkäsimme kuitenkin ajatuksen ja päätimme tutustua Machu Picchuun ja Inkojen Pyhään Laaksoon eli Sacred Valleyhin muin konstein.
Ensin kuitenkin piti lennähtää Cuzcoon. Lennon varaaminen ei ollut ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella, sillä Peruvianin sivut menivät tilttiin juuri sillä hetkellä kun lennot piti maksaa. Onnistuimme kuitenkin saamaan varauksen puhelimitse ja jopa  maksamaan sen myöhään illalla supermarketin yhteydessä olevaan pankkiin.

Cuzcossa totesimme että on taas kylmä, kuulemma talvi oli tullut aikaisemmmin kuin piti. Majapaikkamme oli erittäin viehättävä, halpa ja omistajat superystävällisiä, mutta kylmänsietokykymme oli ilmeisesti laskenut minimiin. Onneksi saimme heti hotelliin saavuttua kupilliset kokateetä ja myös ylimääräisen lämmittimen ja olo parani. Cuzco oli myös kiva kaupunki hengailla ja olin siellä myös yhdellä elämäni parhaista museokierroksista! 

Paitsi että, seuraavana yönä ja aamuna Leen on/offina oikutellut vatsa alkoi taas vaivaamaan. Aamulla olotila oli sen verran kamala, että kutsuin lääkärin. Lääkäri tulikin melkein heti, ja nappasi miehen saman tien mukaansa. Minä tietysti lähdin myös henkiseksi tueksi, ja niin saimme ambulanssikyydin sairaalaan. Mies pistettiin tippaan ja tehtiin tarvittavat kokeet. Vaiva selvisi, kerrottiin että nestettä on syytä lykkiä yön yli lääkkeiden kera ja myös minä sain tulla viereiseen petiin nukkumaan. Sairaalakokemus oli kaikin puolin miellyttävä. Saimme oman huoneen, ruokaa, kannettavan tietokoneen, telkkarin  ( josta saattoi katsoa "Mi gato endemoniadoa" eli käyttäytymishäiriöisiä kissoja)  ja maksut hoituivat suoraan vakuutusyhtiön kautta. Olin aika hämmentynyt asiasta, sillä aika usein päivystän asiakkaiden kanssa sairaaloissa ympäri maailmaa, eikä varmasti koskaan proseduuri ole sujunut niin helposti, edes Euroopassa.

Yhden yön jälkeen kaikki oli kunnossa. Lee entistä ehompi ja aloimme suunnitella matkaa eteenpäin.
Päätimme lähteä colectivolla Ollaytantamboon ja sieltä junalla sitten Aguas Calientesiin eli Machu Picchu Villageen, josta sitten menee bussi ylös itse Machu Picchuun. Sinne pääseminen ei ole ihan yksinkertaista, vaikka ei kävelisikään.  Aina voi tietysti ottaa valmiin retken, pääsee luultavasti halvemmallakin, mutta se ei olisi yhtä kivaa.

Colectivot ovat pikkubussitaxeja, jotka lähtevät jostakin tietyltä takapihalta sitä mukaa kuin ne täyttyvät. Kahden tunnin matka kustansi 10 solia eli 3 taalaa. Matkalla näkyivät lumihuippuiset Andit ja kaikenlaista maanseudun elämää. Ollaytantambo on viehättävä pikkukylä, jossa myös on inkojen raunioita. Hengailimme siellä päivän ja oli lämmintä ja ihanaa. 
Junamatkan jälkeen saavuimme sitten yöksi Aguas Calientesiin, joka puolestaan on todella hämmentävä sekoitus souvenireja, slummia, värivaloja ja sademetsää.
Koska aamulla oli aikainen herätys, menimme suoraan nukkumaan. Inkan kirous ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Yöllä nimittäin heräsin vuorostani minä siihen, että oksensin kitarisani pellolle. Aamulla olo oli kamala, sain juotua vähän teetä mutta lähdimme kuitenkin matkaan.

Ja kun pääsimme perille on pakko sanoa, että vaikka aika heikossa hapessa oltiin, niin paikan upeus kyllä sai unohtumaan kaiken muun. Otimme paikallisoppaan sveitsiläisen pariskunnan kanssa, ja se kannatti, muuten raunioista ei kauheasti olisi ymmärtänyt, ilman mittavaa etukäteisopiskelua. Toisaalta, olisi voinut hyvin myös seistä vaan pällistelemässä maisemia, sekin olisi jo maksanut vaivan. Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, miten vaikea minun on vaikuttua. Työni varjopuoli on varmaankin se, että näkee jatkuvasti kauniita maisemia, ja harvoin tulee vastaan näkymiä, jotta todella saavat hengen salpautumaan. No nyt tuli.
Kuvat kertokoon puolestaan.

Vaikka kumpikaan ei ollut ihan elämänsä kunnossa, päätimme kuitenkin yrittää kiukulla 
kiivetä kaupungin yllä kohoavalle vuorelle, Montana de Machu Picchulle. Alkoi kuitenkin sataa vettä ja huippu veti sumuun, joten saimme hyvän tekosyyn olla kiipeämättä ihan ylös. Maisemat palkitsivat vähän alempaakin.

-Kaisa

 Ainoastaan junalla pääsee perille. Machu Picchuun ei mene yhtään tietä.

 Machu Picchun maisemia

 Ei ihme että espanjalaiset eivät löytäneet paikkaa, on sen verran hankalassa paikassa.

Aikaisin aamulla Machu Picchussa oli rauhallista. 

 Kivitöitä.

Näkymä viereiseltä vuorelta alas kaupunkiin.

Cuscon kauppahallin tarjontaa.

Juustokauppaa 

Ollantaytambon inkakaupungin katunäkymää. 

Vanhempi rouva.

Ollantaytambon linnoituksen vartija työssään. 

Ollantaytambon linnoitus.

Terveisiä Kanelle ja Pikelle.

Maaliskuun listauksia

Taas on yksi kuukausi matkaa takana ja jonkinlaisen yhteenvedon aika.

Tässä kuussa olemme matkustaneet paljon. Luultavasti enemmän kuin tulemme minään toisena kuukautena reissaamaan. Öitä on nukuttu lentokentillä, nuokuttu kymmeniä tunteja busseissa, vaihdettu tiheään hotelleja ja oltu muutenkin koko ajan liikkeessä. Alkukuun vietimme Costa Ricassa ja Panamassa, suurin osa ajasta kului Patagoniassa ja loppukuusta saavuimme Peruun.

Kivat jutut:

- Koirat.

- Luonto, guanakot, ketut, pingviinit. Huikeat maisemat.

- Uudet ystävät.

- Pitkänmatkan Bus Pachegon yllättävät evästarjoilut.

- Liman Mirafloresin tunnelma sunnuntaisin.

- Ruoka kaikkialla muualla patsi Patagoniassa. Ceviche ja Pisco Sour suosikkeina.

- Ihmisten rehellisyys.

- Ihmisten yritteliäisyys. 

- Se kun saa hukatun Kindlen hetken päästä takaisin.

- Panaman kanava.

- Tuttuuden tunnetta luo se, että missä tahansa Etelä- tai Väli- Amerikan maassa avaa television, sieltä tulee takuulla Mi gato endemoniado eli Kissani on paholainen. Ohjelma käsittelee huonosti käyttäytyviä kissoja ja niiden kouluttamista. ( Kaisan juttu)

- Aika. Ei ole kiire jos ei niin halua. On aikaa istua puistossa ja ihmetellä maailmaa.

Ei niin kivat jutut:

- Koirat. Surullisen paljon kulkukoiria.

- Kylmä, kostea ja erittäin tuulinen ilma Patagoniassa. Ihan eri tavalla kylmä kuin Suomessa talvella. Kosteus tekee ilmasta käsittämättömän kylmää.

- Kylmät, kosteat ja vetoiset asunnot. Missään vaiheessa ei pääse kuivumaan ja lämpenemään kunnolla.
- Jatkuva arvuuttelu siitä tuleeko majapaikassa kuumaa vettä.

- Taksit. Aina jonkinlainen vänkääminen hinnoista.

- Liikunnan vähyys ja kipeä polvi (Lee).

- Kakkahätä.

- Kindlen unohtaminen lentokoneeseen, juuri kuin edessä on 14 tunnin lentokenttänuokkuminen.

- Lomalla työfiilis.

Muuta:

- Tämän päivän intiaanit eivät käytä mokkasiineja vaan Crocseja perinteisen vaatetuksen kanssa

- Perulaiset auton äänimerkin käyttötavat- ei mitään logiikkaa.

- Miksi Väli-Amerikassa joku aina kuljettaa uusia patjoja jonnekkin?

Ei väliä minne katselee, niin näkee patjakuljetuksen olevan käynnissä. Kuka niillä nukkuu?

- Miksi Patagoniassa hyvätkin talot rakennetaan pellistä vaikka se ei eristä yhtään. Ja miksi ne tehdään näyttämään puutaloilta?

- Kuka on keksinyt että tyttöjen koulupukuun kuuluu minimaalinen hame ja paljaat sääret paikassa jossa tuulee ja on kylmää ympäri vuoden.

- Miten patagonialaiset tarkenevat t-paidassa kun itsellä on kylmä talvivaatteissa?

- Älyttömät Etelä-Amerikkalaiset tv-ohjelmat. Kuka ehtii katsoa 30-50 erilaista saippuasarjaa ja

saman verran erilaisia, älyttömiä, tv-kilpailuita. Painotus sanalla älytön.

- Miksi halvoissa hotelleissa on mukavempia ihmisiä kuin kalliimmissa?

- Miten Argentiinassa ruokaostosten maksaminen voi kestää niiiiiin pitkään?
- Kun juttelee muiden reissaajien kanssa, huomaa että monet ovat suunnitelleet matkareittinsä todella loogisesti. Me emme.

Kaisa & Lee

Panaman kanavamuseo

Näkymä kohti Punta Arenaksen keskustaa ja Magalhaesin salmea.

 Katunäkymä Punta Arenaksesta

Punta Arenaksen syrjäisempiä katuja 

 Punta Arenaksen hautausmaan käytävä

Sama hautausmaa 

 Puerto Nataleksessa rekka voi ajaa päin päätä

 Peltisiä taloja vaikka näyttävät puisilta. 

Kanaali ei päästä yli.

Lima

Parin viikon takainen Liman visiitti kesti 1,5 päivää ja sinä aikana emme ehtineet tutustua kunnolla kaupunkiin. Nyt meillä oli neljää päivää aikaa ennen kuin matka taas jatkuu.
Itselläni ei ollut juuri minkäänlaisia odotuksia Limaa kohtaan, se on iso, 8 miljoonan asukkaan, kaupunki. Ehkä odotusten puuttumisen takia kaupunki on yllättänyt positiivisesti. Täällä on monenlaista nähtävää ja tekemistä.

Lima on levinnyt laajalle alueelle ja siinä on monta itsenäistä kaupunginosaa. Meille jossakin määrin tutuiksi ovat tulleet Miraflores, ns. kaupungin uusi keskusta, sekä vanha, varsinainen keskusta.
Suurin osa majoituspaikoista on Mirafloresissa, joka sijaitsee meren rannalla. Kyseessä on selkeästi parempiosaisten kaupunginosa, jossa vartijoita on joka kulmalla, ihmiset viettävät aikaa puistoissa ja tunnelma on hämmästyttävän turvallinen ja rento. Viikonloppuisin asukkaille järjestetään kaikenlaisia aktiviteetteja. Vanha keskusta puolestaan on puolen tunnin taksimatkan päässä, ja sieltä voi ihailla kolonialistista arkkitehtuuria ja barokkikirkkoja. Niin, ja syödä hyvin edullisen hämmentävään hintaan.

Aloitimme kapunkiin tutustumisen kivikasoista. Huaca Pucllanan argeloginen alue on rakennettu miljoonista, käsin valetuista, tiilistä. Tiilistä on kasattu erilaisia rakennuksia 6 hehtaarin alueelle. Isoin rakennuksista on tiilipyramidi. Paikka oli siinä mielessä erikoinen että se sijaitsi kaupungin keskellä. Ensin on moderneja kerrostaloja ja kaupungin teitä. Sitten esiin tulee iso arkeologinen kaivaus.
Hallinnon alamaiset maksoivat veronsa hallitsijalla työskentelemällä kolme kuukautta vuodesta tiilien tekemisen parissa. Nykyisin joutuu työskentelemään enemmän valtiolle jotta saa veronsa maksettua.

Taksilla ajelu on Limassa oma taiteenlajinsa. Takseja on kaikenvärisiä, erilaisilla kylteillä ( myös itsetehdyillä) varustettuja ja kunnoltaan kaikkea romuautosta limusiiniin. Kovasti myös varoitellaan epävirallisista takseista. Hankalaa on se, että kukaan ei oikein osaa sanoa mistä tunnistaa virallisen. Jonkun mielestä ne ovat keltaisia, toisen mukaan ruudutus kyljessä kertoo totuuden. Kaikki ovat samaa mieltä että taksiin mentäessä sen numero pitää ottaa muistiin, ja erään taksikuskin mukaan parasta olisi soittaa taksi.
Siinä kadulla heilutellessa yrität sitten analysoida näitä asioita, ja ensimmäinen jonka pysäytät luultavasti sanoo ettei suostu ajamaan sinne mihin haluat mennä, koska se on liian kaukana. Taksilla ajaminen on kuitenkin niin halpaa, ettei kannata mennä ostamaan bussiin tarvittavaa korttia.

Tästä huolimatta otimme Huaca Pucllanasta  taksin vanhaan, historialliseen keskustaan.
Ensin pyörimme hetken kaupungin keskusaukiolla, Plaza des Armasilla. Sieltä menimme katsomaan San Fransiscon luostaria. Luostari on edelleen toiminnassa ja siellä asuu tälläkin hetkellä yli 30 munkkia. Luostarin alakerran katakombeihin on haudattu yli 70.000 ihmistä. Omasta mielestäni luostarin vaikuttavin paikka oli vanha kirjasto jossa oli 25.000 vanhaa kirjaa.

Liikenne Limassa erikoista. Liikenne sujuu ja soljuu melko mukavasti mutta jalankulkijan asema todella surkea. Liikennevaloihin ei voi luottaa eivätkä autot tee elettäkään väistääkseen kadun yli yrittävää kävelijää. Jalankulkijalle ei välttämättä ole omia valoja vaan tien ylittämiseen sopivan hetken katsominen tapahtuu autoilijan valoista. Mutta ei aina. Joskus jalankulkijan liikennevaloissa löytyy kello joka näyttää montako sekuntia on aikaa kunnes valot muuttuvat taas punaiseksi. Lyhin aika jonka olen nähnyt oli 3 sekuntia. Autoilijat soittavat torvea mm seuraavissa tilanteissa:
- varoittavat jalankulkijoita
- ilmoittavat toisille autoilijoille että ovat vaihtamassa kaistaa
- aikovat ajaa päin punaisia
- ovat ajamassa kovalla vauhdilla risteykseen ja varoittavat kaikkia
- näkevät hyvän näköisen naisen
- äänimerkkiä soittava auto taksi ja yrittää saada kävelijän kyytiin
- muuten vaan
Ongelmallista tässä se että ei koskaan voi olla varma mistä on kyse. Yrittääkö taksi kiinnittää huomiotasi vai luuleeko joku sinua hyvän näköiseksi naiseksi.

Jos Patagonian ruoka oli tähän mennessä Etelä-Amerikan huonointa niin Perun tarjoama ruoka on sijaan loistavaa. Pois lukien Patagonia, emme ole saaneet vielä missään huonoa ruokaa. Ei ole ollut merkitystä sillä olemmeko syöneet pienessä tienvarsi kahvilassa vai hienommassa ravintolassa, aina ruoka on ollut vähintään hyvää. Olenkin syönyt täällä joka päivä Perun lahjaa maailman keittiöille, cevicheä. Yksinkertaista mutta niin hyvää. Ruoka on edullista ja lounas aikaan pienet ravintolat tarjoavat kahden ruokalajin menun joka maksaa noin kolme euroa.

Kaiken kaikkiaan kiva kaupunki olematta niin iso kuin luulisi.

Mitä opimme tällä kertaa? Perussa laskun maksaminen pankissa on paljon, paljon nopeampaa kuin kaupan kassalla ruoka ostosten maksaminen.

-Lee-

Tiilirakentamista 

 Pyramidi

 Huaca Puclla on kaupungin sisällä

 San Franciscon luostari

 Luostarin sisäpiha

 Ei se niin tarkkaa ole missä sitä lentää

 Liman liikuntapäivä. Joka sunnuntai Mirafloresin keskusta suljetaan klo 7.00-13.00 jalankulkijoiden ja

 pyöräilijöiden käyttöön

 Tanssinopetusta pääkadulla.

Oppilaiden jalka ei nouse ihan yhtä korkealle kuin opettajan.

 Hieman vanhempia tanssijoita

Keskustan surffirannan laituri

Laiskottelua Limassa

Helposti tulee kirjoitettua enemmän siitä kun tapahtuu paljon. Pitkällä matkalla olo on kuitenkin paljon muutakin kuin jatkuvaa toimintaa. Aluksi siihen on vaikea tottua. On sellainen olo että pitäisi jotenkin kokea ja suorittaa kaikenlaisia matkailijajuttuja koko ajan, muuten aika menee hukkaan.

Silloin kun on selkeä missio esimerkiksi surffata, tällainen olo ei niin helposti tule päälle. Muuten kyllä, yllättävän helposti.

Totuus on kuitenkin, että tulee ähky, ei jaksa, haluaa vaan olla rauhassa välillä. Jatkuva kokemisen vyöry turruttaa ja alituinen seuraavan päivän suunnittelu alkaa tympimään.

Saavuimme Limaan aamulla, melko rasittavan, Santiagon kentällä vietetyn yön jälkeen. Itse olin nukkunut viimeisellä lennolla parisen tuntia, en juuri muuta. Olo oli unenpuutteesta krapulainen. Huonetta emme luonnollisesti saaneet heti tullessamme, mutta onneksi hostellissa oli miellyttävä kattoterassi ja sohva, johon saattoi pötkähtää. Kävimme lähibaarissa syömässä pari empanadaa eli lihapiirakkaa ja sen jälkeen kaaduimme päiväunille. Pienten unienkaan jälkeen olo ei ollut mitenkään skarpein, joten lähdimme maltilliselle kävelylle ja syömään. Päädyimme Mirafloresin keskellä olevaan puistoon, joka tuntuu olevan kaupunkilaisten olohuone. Sen keskellä on eräänlainen kivestä tehty amfiteatteri, jossa on mukava istua ja lorvimme siellä mittaamattoman ajan ja katselimme menoa ympärillämme. 

Joukko nuoria askarteli tervetulo-julisteita ystävälleen ja paikalla pyörähti kuvausryhmä haastattelemassa heitä tulevista jalkapallon MM-kisoista. Puisto on täynnä kulkukissoja, ja monet kävivät silittelemässä niitä, lapset lähinnä jahtasivat.  Kissoista ilmeisesti pidetään huolta muutenkin ja niihin suhtaudutaan kuin lemmikkeihin. Ihmiset istuskelivat kissa sylissä, ja kun he lähtivät pois, kissa vaihtoi seuraavaan syliin. Paikalla oli myös mies, joka alkoi tekemään penkillä sähkötöitä, ja kaivoi laukustaan valtavan määrän johtoja ja erilaisia vempaimia.  Päivän paras oli kuitenkin vanhempi, kiinalainen mies. Hänellä oli kädessään pieni matkaradio, joka raikasi todella korvia särkevää kiinalaista musiikkia. Olimme jossakin vaiheessa aivan varmoja, että kyse on piilokamerasta, sillä hän asetti aina radion niin, että musiikki kuului hänestä poispäin, luukutti täysillä ja istui muina miehinä vieressä. Välillä tuntui kuin hän olisi seuraillut ohikulkijoiden reaktioita. Ihmmiset vilkuilivat ensin huvittuneesti ja hetken päästä jo hieman ärtyneesti.

Välillä herra nousi ylös ja käveli soitto soiden ympäri puistoa.

Ehkä kyseessä oli jonkinlainen kulttuurivienti. Keino jolla muutkin saataisiin ymmärtämään herran lempimusiikkia.

Joskus on kiva vain olla ja pällistellä, varsinkin kun viime päivinä ollaan liikuttu edestakaisin satoja ja tuhansia kilometrejä. Ja aurinko ja lämpö tuntuivat todella luksukselta Patagonian jatkuvan viiman jälkeen.

-Kaisa

 Tällä kertaa puistossa oli käynnissä keramiikapaja

Liman keskustan läheltä löytyy surfiranta