Paluu maan pinnalle Marrakechissa

Paluu vuoristokylien ystävällisestä ja leppoisasta tunnelmasta Marrakechiin ei ollut ihan kivuton. Lihassäryn lisäksi jouduimme taas vastakkain niiden meille tässä maassa vaikeiden asioiden kanssa. Agressiivisuus löi jälleen silmille. Kun et mene ohikulkemaasi ravintolaan syömään, perään huudellaan "bastard!" ja sen  verran taitavia ovat muutenkin kettuilemaan, että väistämättä jossakin kohtaa itsekin muuttuu haluamattaan agressiiviseksi.
Jotakin kuitenkin olimme varmasti oppineet, sillä suhteellisen vähän meitä kadulla häirittiin, ja arabiaksi sanottu ei kiitos tuntui olevan tehokkain tapa häätää kaupustelijat.

Marrakech on kaoottinen ja kuuma. Lämpötilat lähentelivät neljääkymmentä astetta, eikä keskipäivällä tehnyt mieli olla liikkeellä. Ihanan keitaan tarjosi kuitenkin majapaikkamme. Summamutikassa booking.comista varattu Riad Dar Saba, oli yksi parhaita yöpymispaikkojamme tällä reissulla.
Sinne mentiin kapeita kujia pitkin ja puisen oven takaa paljastui viihtyisä sisäpiha. Huoneessamme         (jonka nimi oli secret du desert, aavikon salaisuus) oli maailman ihanin sänky ja hiljaista sekä viileää. Huoneiden ovissa ei edes ollut lukkoja, joten puisen raskaan oven takana oli todellakin eri maailma.
Aamiaiseksi saimme marokkolaisia beghrir ja msemen pannukakkuja. Kaikki tämä parilla kympillä, joten budjettimatkailijan sydäntä lämmitti. On vähän huolestuttavaa kun hotelli on niin kiva että ei haluaisi lähteä sieltä ulos! Varmasti osasyynä oli myös vuoristokeikan jälkeinen fyysinen väsymys.

Jonkun verran jaksoimme kyllä katsella nähtävyyksiä, käveleskelimme souqissa, yritimme ymmärttää Djemaa el Fna -aukion suosiota ja vierailimme Jardin Majorellessa ja Berberimuseossa.
Kaikenkaikkiaan jäi sellainen fiilis, että Marrakech oli ensimmäinen todellinen turistirysä Marokossa.
Djemaa el Fna oli kaikkein häiritsevin asia. Unescon jostain kumman syystä suojelema aukio, jossa myydään kaikenlaista Kiinassa tehtyä krääsää, ylihinnoiteltua appelsiinimehua ja jossa tulee paha mieli katsellessa eläimiä, jotka on raahattu sinne ihmisten viihdykkeeksi. Apinat ketjussa, puolikuollut korppikotka sekä huumatun oloiset käärmeet. Ehkä myöhemmin illalla siellä olisi ollut enemmän myös paikallisia, mutta ainakin puoli kymmeneen asti valtaosa ihmisistä oli turisteja, joiden kimppuun kaupustelijat, apinatyypit ja hennatatuoijat hyökkivät. Meidät jätettiin sielläkin suhteellisen rauhaan, mitä nyt yksi hennatatuoija kävi käteen kiinni ja sananmukaisesti yritti riuhtoa mukaansa. Fyysinen kontakti oli yleistä. Myös Leen kimppuun kävi huivimyyjä joka heitti takaa huivin kaulaan. Kieltäytymistä seurasi raju huivin riuhtaisu niin että kaulaan tuli punainen jälki.

Toista ääripäätä edusti Jardin Majorelle, Yves Saint Laurentinkin aikanaan omistama puutarha, jossa oli mukavia varjoja istuskella ja pieni, mutta hieno, berbereistä kertova museo. Jos Marrakechiin tulisi pidemmäksi aikaa, kannattaisi varmaan katsella myös mitä Ville Nouvellen puolella on tarjolla.

-Kaisa

After the mountains Marrakech felt hot, noisy and  quite unfriendly. Luckily we had booked a most wonderful room in Riad Dar Saba. Marrakech actually felt like the first really touristic place in Morocco. And we weren't so much in the mood for sightseeing with our aching feet. 

Kapean kujan päässä...

On matala käytävä...

Josta löytyy tammiovi sisäpihalle....

Jonka takaa löytyy rauhallinen oma tila.

 Aamiainen syödään sisällä mutta ulkona koska kattoa ei ole.

Marokon katunäkymää auringonlaskussa. 

Koutubian minareetti

Jardin Majorelle 

Johnny on ollut tuhma ja mennyt raaputtamaan yhtä

puutarhan bambuista. 

Kaisa by YSL 

Jardin Majorellessa on huikea värimaailma. 

Kaunista on jokapuolella. 

Mustamäen tori 90-luvulla. Eikun Djemaa el-Fna 

Djemaa el-Fna auringonlaskussa

Junassa on hauska matkustaa

Tangerista jatkoimme junalla ensin Marrakechiin, ja sieltä bussilla varsinaiseen päämääräämme Essaouiraan, Atlantin rannikolle. Junamatka alkoi hyvin, menimme asemalle toteamaan että juna, jolla olimme ajatelleet lähteä, ei kulkenutkaan. Ramadan vaikuttaa luonnollisesti myös aikatauluihin. Koska seuraava juna lähti vasta kolmen tunnin päästä, palasimme hotelliin ja pyysimme päästä takaisin huoneeseen, taisimme vielä ottaa toiset torkutkin. Kun juna sitten lähti oli myös epäselvyyttä siitä, mihin aikaan se on perillä. Asiasta oli kaksi eri versiota: lipunmyyjä sanoi kuudelta ja netissä luki että kahdeksalta. Tieto oli meille sinänsä tarpeellinen, että viimeinen bussi Marrakechista Essaouiraan lähti seitsemältä.

Juna oli aluksi aivan tyhjä sekä ilmastoitu, joten matkanteko tuntui todella luksukselta. Myöhemmin saimme kyllä matkaseuraa ja ilmastointikin lopetti toimintansa, homma alkoi tuntua vähän todellisemmalta.
Olimme varautuneet matkaan ostamalla mukaan pientä syötävää, koska emme tienneet myydäänkö junassa mitään. Sosiaalinen paine oli kuitenkin niin suuri, että syöminen ei tuntunut hyvältä paastoajien keskellä, juomaakin otimme koko päivän aikana vain pari huikkaa piilossa.

Vaihdoimme junaa Casablancassa ja maisemat matkan viimeisellä etapilla, sieltä Marrakechiin, olivat todella upeat auringonlaskuineen. Emme siis olleet perillä kuudelta, emmekä loppujen lopuksi kahdeksaltakaan. Jossain vaiheessa tiedustelimme asiaa konnarilta, ja saimme vastaukseksi jotakin, jonka molemmat kuulivat: "never". Sillä hetkellä aurinko oli värjännyt kivisen erämaan punaiseksi ja hetken tuntui siltä, että vaikka asia niin olisikin, ei haittaisi yhtään. Puolisen tuntia aikaisemmin olisimme varmasti vaipuneet epätoivoon, sillä Casablancasta lähdön jälkeen matkustimme tunnin verran osastojen välissä, vessan oven ja muiden yhtä epätoivoisten väliin kiilautuneena. Puolen metrin päässä olevaa junavaunun avonaista ovea olisi voinut muissa olosuhteissa pitää turvallisuusriskinä, mutta sillä hetkellä sisään tuleva ilmavirta tuntui todella miellyttävältä.

Kun aurinko laski, alkoivat älypuhelimien appsit piipata ja sen jälkeen eväspussit rapista. Tyypillisesti paasto lopetetaan syömällä ensimmäiseksi taateleita, mutta Kit Kat tuntui ajavan saman asian. Mekin ahmimme perunalastupussimme ja joimme litran vettä, pian myös ilmestyi nuori nainen jakaen shebakia- nimisiä huippumakeita leivonnaisia kaikille matkustajille. Ilmapiiri muuttui kuin taikaiskusta. Joka puolelta alkoi kuulua naurua ja iloista kälätystä. Ja vielä siis tarkennukseksi: ulkomaalaisen ja ei-muslimin ei oleteta paastoavan, mutta julkisella paikalla syömistä ja juomista ei katsota hyvällä, ja uskokaa pois, ei tee mielikään syödä.

Saavuimme yhdeksän maissa Marrakechiin jalat hieman huterina, ja koska tarkoitus oli aamulla varhain lähteä eteenpäin, kaaduimme lähimpään halpaan hotelliin nukkumaan. Ai niin, olimme niin kertakaikkisen katki ja poikki, että Lee taisi hakea meille lähimmästä ravintolasta, eli mäkkäristä, Ramadan Mealit. Marrakechiin on tarkoitus tutustua myöhemmin, tällä kertaa se jäi vain yöpymispaikaksi.


From Tanger we took the train to Marrakech. The timetables were again different for Ramadan, so it was a bit hard to understand when we would leave and what time to arrive. The last bus to Essaouira was supposed to leave at eight, so we didn't really know if it was possible to catch it or not. We took some snacks with us for the journey, but actually didn't eat or drink much the whole day. Foreigners or non-muslims are not expected to fast, but it's not good manners  to eat in public, and believe me, you really didn't feel like eating or drinking. 
In the end we arrived at nine, after enjoying a beautiful sunset from the train, and kind of participating in breaking the fast, as we also were offered  delicious shebakia pastries.
This time we only slept in Marrakech, we'll be back for more exploration once we'll get bored in Essaouira.

-Kaisa