Paluu maan pinnalle Marrakechissa

Paluu vuoristokylien ystävällisestä ja leppoisasta tunnelmasta Marrakechiin ei ollut ihan kivuton. Lihassäryn lisäksi jouduimme taas vastakkain niiden meille tässä maassa vaikeiden asioiden kanssa. Agressiivisuus löi jälleen silmille. Kun et mene ohikulkemaasi ravintolaan syömään, perään huudellaan "bastard!" ja sen  verran taitavia ovat muutenkin kettuilemaan, että väistämättä jossakin kohtaa itsekin muuttuu haluamattaan agressiiviseksi.
Jotakin kuitenkin olimme varmasti oppineet, sillä suhteellisen vähän meitä kadulla häirittiin, ja arabiaksi sanottu ei kiitos tuntui olevan tehokkain tapa häätää kaupustelijat.

Marrakech on kaoottinen ja kuuma. Lämpötilat lähentelivät neljääkymmentä astetta, eikä keskipäivällä tehnyt mieli olla liikkeellä. Ihanan keitaan tarjosi kuitenkin majapaikkamme. Summamutikassa booking.comista varattu Riad Dar Saba, oli yksi parhaita yöpymispaikkojamme tällä reissulla.
Sinne mentiin kapeita kujia pitkin ja puisen oven takaa paljastui viihtyisä sisäpiha. Huoneessamme         (jonka nimi oli secret du desert, aavikon salaisuus) oli maailman ihanin sänky ja hiljaista sekä viileää. Huoneiden ovissa ei edes ollut lukkoja, joten puisen raskaan oven takana oli todellakin eri maailma.
Aamiaiseksi saimme marokkolaisia beghrir ja msemen pannukakkuja. Kaikki tämä parilla kympillä, joten budjettimatkailijan sydäntä lämmitti. On vähän huolestuttavaa kun hotelli on niin kiva että ei haluaisi lähteä sieltä ulos! Varmasti osasyynä oli myös vuoristokeikan jälkeinen fyysinen väsymys.

Jonkun verran jaksoimme kyllä katsella nähtävyyksiä, käveleskelimme souqissa, yritimme ymmärttää Djemaa el Fna -aukion suosiota ja vierailimme Jardin Majorellessa ja Berberimuseossa.
Kaikenkaikkiaan jäi sellainen fiilis, että Marrakech oli ensimmäinen todellinen turistirysä Marokossa.
Djemaa el Fna oli kaikkein häiritsevin asia. Unescon jostain kumman syystä suojelema aukio, jossa myydään kaikenlaista Kiinassa tehtyä krääsää, ylihinnoiteltua appelsiinimehua ja jossa tulee paha mieli katsellessa eläimiä, jotka on raahattu sinne ihmisten viihdykkeeksi. Apinat ketjussa, puolikuollut korppikotka sekä huumatun oloiset käärmeet. Ehkä myöhemmin illalla siellä olisi ollut enemmän myös paikallisia, mutta ainakin puoli kymmeneen asti valtaosa ihmisistä oli turisteja, joiden kimppuun kaupustelijat, apinatyypit ja hennatatuoijat hyökkivät. Meidät jätettiin sielläkin suhteellisen rauhaan, mitä nyt yksi hennatatuoija kävi käteen kiinni ja sananmukaisesti yritti riuhtoa mukaansa. Fyysinen kontakti oli yleistä. Myös Leen kimppuun kävi huivimyyjä joka heitti takaa huivin kaulaan. Kieltäytymistä seurasi raju huivin riuhtaisu niin että kaulaan tuli punainen jälki.

Toista ääripäätä edusti Jardin Majorelle, Yves Saint Laurentinkin aikanaan omistama puutarha, jossa oli mukavia varjoja istuskella ja pieni, mutta hieno, berbereistä kertova museo. Jos Marrakechiin tulisi pidemmäksi aikaa, kannattaisi varmaan katsella myös mitä Ville Nouvellen puolella on tarjolla.

-Kaisa

After the mountains Marrakech felt hot, noisy and  quite unfriendly. Luckily we had booked a most wonderful room in Riad Dar Saba. Marrakech actually felt like the first really touristic place in Morocco. And we weren't so much in the mood for sightseeing with our aching feet. 

Kapean kujan päässä...

On matala käytävä...

Josta löytyy tammiovi sisäpihalle....

Jonka takaa löytyy rauhallinen oma tila.

 Aamiainen syödään sisällä mutta ulkona koska kattoa ei ole.

Marokon katunäkymää auringonlaskussa. 

Koutubian minareetti

Jardin Majorelle 

Johnny on ollut tuhma ja mennyt raaputtamaan yhtä

puutarhan bambuista. 

Kaisa by YSL 

Jardin Majorellessa on huikea värimaailma. 

Kaunista on jokapuolella. 

Mustamäen tori 90-luvulla. Eikun Djemaa el-Fna 

Djemaa el-Fna auringonlaskussa

Matkan ensimmäinen epämiellyttävä maa?

Seuraavana aamuna lähdimme bussilla Marakeshista kohti Essaouiraa. Matka sujui mukavasti eikä kestänytkään kuin reilut pari tuntia. Bussiasemalla meitä oli vastassa sekalainen joukko erilaisia palveluita tarjoavia veijareita. Joku oli valmis kuljettamaan reppumme kärryillä majapaikkaamme, toinen oli sitä mieltä että meidän pitäisi ottaa taksi kolmas tarjosi opas palveluita jotta löytäisimme perille. Lähdimme reppujemme kanssa kävelemään kohti medinaa. Kaisa oli unohtanut bussiin hattunsa joten palasin takaisin linja-autoasemalle. Hattu löytyi kuljettajan hallusta. Hattua ei saanutkaan takaisin ilman että olisin maksanut löytöpalkkion kuskille. Kuski seisoi toinen käsi ojossa ja toisessa kädessä hattu. Minkäs teet, taskua oli kaivettava. Hotelli löytyi medinan keskeltä, pienen mutta vilkkaan kadun varrelta. Hotelli, tai paremminkin riad, oli erittäin kaunis ja viihtyisä. Ja huoneesta löytyi hämmästyttävän hyvät unet tarjoava sänky. En ymmärrä mikä siitä tekin niin erikoisen mutta en muista että olisin koskaan nukkunut yhtä hyvin kuin kyseissä sängyssä.

Essaouiran piti olla viehättävämpi ja ihmisten täällä ystävällisempiä kuin pohjoisessa. Pieni kaupunki on tavallaan ihan kivan näköinen mutta suurin ongelma kaupunkiin tutustumisessa on sen ihmiset. Mihinkään ei voi pysähtyä katsomaan nähtävyyksiä kun joku tulee selittämään jotain. Kaupungilla liikkuminen on muodostunut lähinnä välttämättömäksi pahaksi. Jatkuvasti saa kieltäytyä hasis kauppiaden tarjouksista, leivoksia tarjoavien miesten ehdotuksista tai kerjäläisten pyynnöistä. 

Rannalla saa toistuvasti tarjouksia kamelin tai hevosen kanssa ratsastamiesta.

Ja välillä perään tulee liuta solvauksia kun et jaksa vastata kymmenettä kertaa kysymykseen: 

Hello, where are you from? Hash? Smoke? Kaisa saa toistuvasti  väistellä miehiä jotka kävelevät suoraan päin tai tunkevat törkeästi eteen. Kävin katsomassa jalkapallo-ottelua kahvilassa, joissa on vain miehiä. Tilasin kokiksen. Herra Baarimestari karjui jotain. Ei mitään käsitystä mistä oli kyse.

Herra lähti tiskin takaa paukuttelemaan kylmäkaapin ovea josta minun olisi pitänyt tajuta mennä itse mennä ottamaan pullo. No, maksoin pyydetyn summan, herra pamautti kolikkoni tiskiin tuijotti äkäisesti. Edelleenkään en ymmärrä mistä oli kyse.

Paljon puhuttu marokolainen ystävällisyys saa edelleen odottaa. Tähän mennessä maasta on hyvin ristiriitainen kuva. Jotenkin ihan viehättävä mutta kovin vaikea tästä on löytää hyviä asioita.

Tänään on ensimmäinen päivä kun emme ole nähneet tappelua. Ainakaan vielä, onhan vasta iltapäivä. Yhden hyvän asian olen löytänyt: ruoka on hyvää.

-Lee-

 Riad valaistaan talon keskellä olevan kuilun avulla. Alhaalla voi nähdän Kaisan.

Näkymä riadin katolta. 

 Medina ja sen muurit.

Kalastajia. 

Kalastusveneitä.

Yksinäistä surffia ison porukan keskellä

Italiassa tiemme erosivat. Kaisa lähti työmatkalle Sisiliaan ja minä suuntasin takaisin Portugaliin.
Ajattelin että hienoa päästä olemaan viikon ajan omassa rauhassa. No onhan se mukavaa vaihtelua tiiviin yhdessä olemisen jälkeen. Hauskuutta kesti 1,5 päivää. Sitten iski tylsyys. En osaa nauttia täällä olosta ilman Kaisaa. Syön huonosti koska en viitsi kokata itselleni. Ei huvita lähteä illalla fillaroimaan ja katsomaan auringonlaskua. Ei tämä reissaaminen ole kivaa yksinään. Ainakin minä tarvitsen ihmisen rinnalleni, jotta pystyn nauttimaan matkan tarjoamista kokemuksista. Jaettu ilo jne.

Huomasin että vaikka tämänkin blogin esittelyssä kerrotaan että olemme surffaamassa vuoden niin siitä on kirjoitettu aika vähän.Tämän yksinäisyyden (no voi, ihan viikon verran) keskellä on jotain hyvääkin. Aallot ovat olleet tällä viikolla erinomaisia ja olenkin ollut vesillä kahdesti päivässä. Tuuli on tullut oikeasti suunnasta eikä ole sekoittanut vettä mössöksi vaan se pysynyt mukavan sileänä.
Aaltojen korkeus on ollut parhaimmillaan 3,5 metriä joka on omalle osaamistasolle enemmän kuin riittävä koko.

Jos olemme saaneet tähän asti nauttia tyhjästä rannasta ja yksityisistä aalloista niin tilanne näyttää muuttuvan kesän myötä. Täällä on porukkaa todella paljon. Aikaisemmin "omassa rauhallisessa paikassani" jonne tuli hyvää aaltoa on saanut olla lähes yksinään niin viime sunnuntaina laskin että samaa aaltoa oli kyttäämässä yli 40 surffaria. Seassa on surffikoululaisia joita opettaja yrittää paimentaa. Nämä sinkoilevat miten sattuu lautojen kanssa. Sitten on aloittelijoita jotka eivät ymmärrä / kunnioita yhtään väistämissääntöjä. Ja sitten on todella taitavia kavereita jotka löytävät oman kolonsa melkein jokaisesta aallosta. Surffareiden iso määrä ei ole niinkään ongelma vaan se että porukka sinkoilee yhtäaikaa iloisena kaaoksena täysin sattumanvaraisiin suuntiin. Toinen laudoistamme kävi jo paikattavana kun yksi sankari päättii täräyttää sivusta päin lautaa.
Tiedä sitten onko kyseessä jonkinlainen sisäinen suomalainen mentaliteetti joka tuskastuu kun sääntöjä ei noudateta :-).

Joka tapauksessa jos tuo väkimäärä pysyy tuollaisena niin meillä taitaa tulla eteenpäin siirtyminen nopeammin ajankohtaiseksi kuin suunnittelimme.

-Lee-

- Mitä tällä viikolla on opittu? Ihmisille, ainakin saksalaisille, pitää huutaa jotta tajuavat noudattaa sääntöjä.

On ollut hyviä kelejä.

Haluan rannan takaisin tälläiseksi.

"Katson autiota hiekkarantaa...."

Asunnon vuokraamisen hauskuus

Asuntomme on ollut vuokrattavana reilu pari viikkoa.
Kävijöitä ja kyselijöitä on ollut mukavasti mutta lopullista kyllä päätöstä ei ole vielä keneltäkään tullut.
Asuntomme, 60m2, 2h+k, on remontoitu pari vuotta sitten ja sijaitsee Helsingin Punavuoressa.

Katsomassa on käynyt niin kimppakämpän etsijöitä kuin pariskuntia ja sinkkuja.
Eräs pariskunta halusi että pariovet eteisen ja olohuoneen välille.
Toiselle pariskunnalle asunto oli väärään ilmansuuntaan suuntaan. En osaa sanoa mitä merkitystä sillä on kun asunnon ikkunat sijaitsevat sisäpihalle päin. Kolmannelle olohuone oli liian pieni joogatuntien pitämiseen.

Suomalaisia sanotaan edelleen juroiksi eivätkä he muka osaa small talkia. Olen eri mieltä.
Tänään asuntoa katsomaan tuli eri kaksi porukkaa. Eikä aikaakaan kun asunnon valtasi puheensorina. Toisilleen vieraat ihmiset juttelivat ja nauroivat keskenään ja tuntuivat aidosti viihtyvän keskenään Hetken päästä koko ryhmä oli ahtautuneena keittiöön jossa maistelimme toisen ryhmn herrasmiehen mukana ollutta mustikka-lakritsijuuri kakkua. Samalla keskustelimme kyseisen herran raakaruokaharrastuksesta. Kakku oli sen verran hyvää että toivottavasti saan kyseisen reseptin. Asuntoon ei löytynyt tällä kertaa vuokralaista mutta se ei haitannut yhtään.

-L-