Pieni huviretki

Yksinkertainen elämä maistuu mukavalle ja rutiinit tuntuvat turvallisilta, mutta parin viikon jälkeen pelkän surffin ja kämpän ympärille muodostunut elämä alkoi tuntua hiukan tylsältä. Päätimme siis lähteä parin päivän ekskursiolle. Kohteeksi valikoitui maailman 20 upeimman kansallispuiston joukkoonkin valittu Manuel Antonion kansallispuisto, johon oli matkaa reilu 300 kilometriä. Puisto on yksi suosituimpia nähtävyyksiä Costa Ricassa, se vähän arvelutti, mutta toisaalta nimenomaan kuuluisa siitä, että siellä on paljon eläimiä, joita on suhteellisen helppo bongata. Itse halusin päästä näkemään erityisesti laiskiaisen.

Ajomatka kesti hippusen kauemmin kuin odotimme, oli tietyötä, rekkoja, kapeita ja mutkaisia teitä.

Kun saavuimme Queposin kylään, puiston lähelle, oli jo melkein aika auringon laskea. Olin varannut pedit Vista Serena -hostellista, joka  on kuuluisa upeasta, auringon laskun ihailuun passelista terassistaan. Ja se oli kyllä kyllä aika huikea. Siis auringonlasku. Ja olimme perillä juuri sopivasti.

Seuraavana aamuna nousimme aikaisin, sillä kaikki opaskirjat ja vastaavat neuvoivat olemaan puiston porteilla seitsemältä kun se avataan, ja siellähän me sitten oltiin. Mietittiin hetki oppaan ottamista, heillä on kiikarit ja eläinten spottaaminen on helpompaa heidän kanssaan, mutta pihimies / -nainen -kohtaus iski, ja lähdimme kaksistaan matkaan. Puiston portilla kuulimme että osa puiston trekkipoluista oli suljettu ja se hiukan madalsi mielialaa. Aika pian alkoi kuitenkin eläimiä tulla esiin. Puistossa on siis polkuja sademetsässä. Polut ovat aika baanoja ja helppoja seurata. Ajoitus osui meillä kuitenkin oikeaan, saatiin vaellella melkolailla rauhassa ja eläimiä näkyi yli odotusten. Ensin tulivat esiin apinat, joita loppujen lopuksi näimme kolmenlaisia. Polulla tuli vastaan kauriita ja kasvillisuuden seassa vipelsivät agutit eli kultajänikset.

Kun pysähdyimme rannalle uimaan, huomion keräsi puusta pudonnut vihreä käärme, joka oli ohut, mutta noin puolentoista metrin pituinen. Sen touhuja seurattiin pitkään, ja onnistuttiin myös hyppäämään puoli metriä ilmaan, kun käärme yhtäkkiä hyppäsi sammakon perässä kohti meitä. 

Paikalle tuli myös muutama puiston opas, ja he kertoivat että käärme hyppäää puusta uhrin niskaan. Eivätkä siis tarkoittaneet meitä vaan sammakkoa. Kun käärmeestä oltiin toivuttu, paikalle asteli muina miehinä pesukarhu.

Vierailun draaman kaaren nostatti huippuunsa se, että kun olimme jo kävelemässä pois päin, näime vielä sen laiskiaisen. Siinä se roikkui, pään yläpuolella, eikä ollut moksiskaan. Huikeata oli myös se, ettää näimme sen liikkuvan! Ei se ollutkaan niin laiska ja hidas kuin Avara Luonto antaa ymmärtää.

Ajomatkalla takaisin kämpille pysähdyimme vielä Jacón ja Punta Arenasin välillä krokotiilisillalla. Sieltä pystyi turvallisen välimatkan päästän katselemaan sillan alla hiekkasärkällä pötkötteleviä krokoja.

Ihan hyvä, että ei nähty niitä ennen sitä Playa Buena Vista krokotiilijokea…

Eläinmaailma on ihmeellinen ja niiden tarkkaileminen aina yhtä palkitsevaa. Kiva kun lähdettiin!

-Kaisa

It's good to have routines, and surf, beach, yoga and food don't sound bad as a routine, but we still started to feel a bit bored with our smooth days in Guiones. It was time to hit the road for a small excursion. We rented a car for couple of days and drove to Manuel Antonio national park, one of the most famous national parks in Costa Rica.
As it's popular, we were a bit worried about the crowd, but it wasn't really a problem as we were early birds and woke up at six to be in the park by seven. The park is very nice with lots of animals. We spotted at least 3 kinds of monkeys, raccoons, agutis, a  green vine snake and a sloth. Our hostel, Vista Serena, was really nice with a great terrace for sunset and breakfast. 

 Auringonlasku terassilta

 Hostelli

 Mystinen Costa Ricalainen "sähkösuihku" osa 2

 Hostellin aamiaisterassi

 Vaaleanpunainen kukka. 

Hortonomiset taidot eivät riitä tunnistamiseen.

 Playa Manuel Antonio

 Vihreä sammakoita jahtaava käärme eli green vine.

 Erittäin hankala nähdä luonnossa.

Vaikka kuva näyttää värisokeiden testiltä niin keskellä on laiskiainen.

Krokoja

Autolla Manuel Antonioon

Yleisesti reissussa pääsee liikkumaan kätevimmin vuokra-autolla tai -skootterilla.

Toki julkisilla kulkuneuvoillakin se onnistuu, mutta niiden aikataulut ja reitit ovat enemmän tai vähemmän suuntaa antavia. Busseilla tai junilla liikkumalla säästää paljon rahaa verrattuna vuokra-autolla kulkemiseen, mutta vuokra-auto tarjoaa ilmaistoinnin, omat aikataulut ja reitit, jota paraskaan säästäminen ei onnistu korvaamaan. Näiden kahden vaihtoehdon välissä on skootteri.

Bonairella liikuimme reilun viikon verran Kymcon 50cm2 skootterilla. Tämä vauhtihirmu ja aerodynamiikan ihme kulki kaksi päällä myötuuleen 70km/h. Ylämäessä vauhti hyytyi 15km/h vauhdiksi. Kilometrejä kulkupelillä kertyi yli 500. Sangen mukava pyllynpuuduttaja.

Samarassa vuokrasimme päiväksi Hondan 125cm2 skootterin. Käsittämättömän vaikea ja hankala laite ajaa. Kytkin oli yhdistetty vaihdepolkimeen eli aina kun vaihdoit jalalla vaihdetta käytit samalla kytkintä. Kytkimen käyttö täysin tunnottoman vaihdevivun kanssa oli karmeaa. Laitteessa ei myöskään ollut jarruja. Pysähtymisestä piti huolen ilmanvastus jota laitteesta löytyi reilusti.

Tällä kertaa lähdimme kohti Manuel Antonion kansallispuistoa vuokra-autolla. Koska matkaa yhteen suntaan kertyy yli 300 kilometriä, skootterit ovat poissa laskuista. Pieniä kaupunkiautoja täällä ei vuokrata koska teiden kunto vaatii nelivetoisen maastoauton. Kulkineen tehtävään valjastettiin nelivetoinen Daihatsu Terios. Yli 700 kilometrin röykytyksen jälkeen on pakko sanoa että uskomattoman kestävä kapistus kun pysyy kasassa näillä teillä. Epäonnistuimme lukuisissa yrityksistä hannkkia kunnollinen maantiekartta, tuntuu että tässä maassa ei ole myynnissä ollenkaan karttoja. Maantiekarttana käytimme hyvin suurinpiireteistä Lonely Planetin karttaa.

Costa Rican liikenne on melko rauhallista, pois lukien San Jose, ja nopeudet ovat alhaisia. Koska maasta puuttuu käytännössä kokonaan raideliikenne, siirretään kaikki rahti rekoilla paikasta toiseen. Rekkoja näkyy liikenteessä todella paljon, usein niitä tuntuu olevan liikkeellä enemmän kuin henkilöautoja. Opastus ja kyltitys vaikuttaa hyvin summittaiselta. Kyltteihin tuntuu valikoituvan sattumanvaraisesti valittuja paikkakuntia. Esimerkiksi tien varressa on kyltti joka kertoo että edessä päin ovat paikat a, b ja c. Seuraavassa T-risteyksessä on vain yksi kyltti: a kääntyy vasemmalle eikä mitään merkintää siitä että minne b ja c menevät. Kylien tai kaupunkien nimiä ei näy missään. Sen sijaan jokainen pienikin puropahanen on nimetty isosti. Ehkä pitää hankkia jokikartta eikä maantiekartta? Erikoinen tapa liikenteessä tuntuu olevan se että ohituskaistan tullessa kohdalle hitaammat jatkavat vasemmalla kaistalla ja muut ajavat oikealta ohitse. Paitsi jos ohitettava on rekka. Silloin rekka siirtyy oikealle kaistalle ja muut ajavat vasemmalta ohi. 300 kilometrin matkaan meni aikaa yli kuusi tuntia. Tien koosta tai laadusta ei pysty päättelemään sitä että onko kysessä iso valtakunnallinen päätie vai kylätie. Lyhyt, muutaman kilometrin moottoritie saattaa muuttua lennosta soratieksi.

Paikallisista liikenteelliisistä erikoisuuksista huolimatta matkustaminen autolla on täällä mukavaa. Tien varret ovat täynnä hyvää ja edullista ruokaa tarjoavia Sodia. Luonto ja maisemat ovat kauniita sekä ihmiset ovat avuliaita neuvomaan eksynyttä matkaajaa.

-Lee-

Kymco maastotehtävissä.

Terios, kestää röykytystä.