Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. syyskuuta 2014

Lötköilysaari Gili Air

Lähdimme Gerupukin loistavista aalloista kohti saareen pohjoisosaa Gili Airin saarelle. Meillä oli kolme päivää aikaa ennen lennon lähtöä Borneolle, ja halusimme hieman lepuuttaa surffista kipeitä lihaksiamme. Automatka kesti kolmisen tuntia ja polveili mukavasti vuoren muuttuvissa maisemissa. Yllättävää oli se, kuinka paljon Lombokin saari muuttuu lyhyen automatkan aikana. Saaren eteläpuolen kuivuus muuttui reheviksi vihreiksi metsiksi. Matka kulki myös Monkey Forestin läpi. Tien varressa olikin paljon apinoita ihmettelemässä ihmisten kiireitä.

Kun pääsimme lauttarantaan, meidän piti hankkia venelippu Gili Airille. Kuulostaa helpolta varsinkin kun saarelle kulkee julkinen yhteys. Sen sijaan jouduimme vääntämään lipuista melkoisesti paikallisten myymämiesten kanssa. Meille kerrottiin että julkinen venekyyti lähtee kun vene on myyty täyteen. Saimme myös tietää, että tämä saattaisi kestää 3-4h, koska tarvitaan 50 myytyä lippua ja me kuulemma olimme ensimmäiset. Tarjottiin toki ystävällisesti mahdollisuutta odottaa viereisessä tyhjässä huoneessa. Hintaero näiden veijareiden tarjoamaan speed boat kyydin ja julkisen venekyydin välillä oli 28 kertainen, joten jatkoimme etsimistä. Lopulta löysimme pienen kioskin, josta sai lippuja, ja olimme numerot 15 ja 16. Viidenkymmenen myydyn lipun sijaan tarvittiin 30 myytyä lippua jotta vene lähtee liikkeelle. Kolmen tunnin sijaan siihen meni aikaa vajaat 20 minuuttia. 

Gili Air on pieni saari. Sen ympäri ajaa polkupyörällä reilussa 30 minuutissa. Saarella kuljetaan joko pyörällä, hevoskyydillä tai kävellen sillä moottorilla kulkevia laitteita siellä ei ole. Airin tunnelma on mukavan löysä ja hidas. Koko saari on oikeastaan kuin iso lomaresortti jossa on erilaisia pieniä hotelleja ja ravintoloita. Mutta jotenkin paikan "turistisuus" ei haitannut vaan se jopa tuntui sopivan paikkaan. Gili Airilla ei voi oikeastaan tehdä mitään muuta kuin lukea kirjaa varjon alla tai snorklata. Hienot snorklausvedet alkavat heti, muutaman metrin päästä rannasta. Kävimmekin snorklaamassa monta kertaa päivässä ja se oli auringonlaskun katselun lisäksi lähestulkoon ainoa aktiviteetti. Kaiken kaikkiaan Gili Air oli positiivinen yllätys. Mutta muutama päivä pelkkää velttoilua oli aivan tarpeeksi.

-Lee-

From Gerupuk we took a ride to island of Gili Air. It is small island with lazy and slow atmosphere. There is no cars or mopeds so you can move around with a horse, with a bike or walking. With a bicycle you can drive around the island in 30 minutes. On Gili Air there is not much to do, reading a book or snorkeling or watch a sun set. Those were nice four days but it was enough.


Pääkatu
Main street
Polkupyörällä saaren ympäri
Around the island with a bicycle
Sandaalipuu
Flip flop tree
Majapaikka
Our bungalow
Kirjan lukemista, eipä paljon muuta...
Just book reading, nothing else...
Pääkatu
Main street
Kaisa snorklaa
Kaisa is snorkeling
Saaren kulkuneuvoja
Vehicles of the island
Paikallinen ja turistit
Local and tourists
Saarella liikuttiin hevosilla
They use horses on the island
Auringonlasku
Sunset




sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kirjoista ja niiden hamstraamisesta

Tämä nyt liittyy ja ei liity the Matkaan.
Jokaisella on varmasti joku turvapaikka. Sellainen johon voi mennä jos mikään muu ei huvita, tai jos olemassa olo jossakin päin maailmaa alkaa hetkellisesti ahdistaa.
Minä inhoan ostoksilla käymistä, mutta kirjakaupoissa voisin haahuilla tunteja. Saatan olla hirvittävän pihi ruokakaupassa tai vaatekaupassa, mutta tuskin miltään matkalta ( ja niitä on vuoden aikana paljon, onhan matkustaminen työtäni) tulen kotiin niin, että yhtään kirjaa ei olisi tarttunut mukaan.
Onneksi lentokentillä on pokkarishopit ja Italiassa isoilla rautatieasemillä Feltrinellit!

Siitä lähtien kun muutin takaisin Suomeen ja Helsinkiin, on turvapaikkani ollut Akateeminen kirjakauppa ja Cafe Aalto. Toinen paikka johon menen aina odottavaisin mielin, ja jossa saan pidätellä itseäni liioittelemasta, on Rikhardinkadun kirjasto. Olen maksanut koko opiskeluaikanani satoja euroja  eri kirjastoille, yliopistollahan oli mahdollista velkaantua vaikka joka tiedekunnan ja oppiaineen kirjastolle, joten päätin joskus tyhmyyksissäni, että on halvempaa ostaa kirjat itse kuin maksella ikuisesti sakkoja (Löysin mm.vuosien jälkeen Tyyni Tuulion suomentaman Danten Jumalaisen näytelmän, joka oli minulta hukkunut ja olin siitä kirjastoon aikanaan maksanut ihan käyvän hinnan).
Sehän on tietysti ihan höpönlöpöä, ja liittyi varmaankin jonkinlaiseen siirtymäriittiin opiskelijaelämästä oikeaan työelämään. Kirjasto on yksi parhaita asioita Suomessa ja  tänä päivänä siis raahaan surutta selkä vääränä kirjoja kotiin, luen niistä ehkä puolet ja viis veisaan siitä, sillä parhaat kiksit saa nimenomaan siitä löytämisestä ja raahaamisesta.

Opastyössä tulee aina eteen uusia maita ja seutuja, joita pitää opiskella. Mikä ihana syy ostaa ja lainata kirjoja! Kirjasto kotona kasvaa ja pakko myöntää että kirjat ovat ainoa tavara, jonka määrästä en ahdistu.
Italia-, Portugali-, Azorit- ja Meksiko- hyllyt ovat jo aika täynnä ja kohta alkaa Aasian ja Etelä-Amerikan osuus lisääntyä huomattavasti. Siis jo ennen the Matkaa.

Mutta entäs the Matkalla? Miten ihmeessä pystyn välttymään opaskirjojen ostamiselta!
Sain viime jouluna lahjaksi Kindlen ja se on kätsy ja ehdin jo vähän innostuakin, mutta todellisuudessa en ole vielä yhtäkään kirjaa kokonaan lukenut siitä, joten tottumista tarvitaan.

Ehkä nyt ei ole suurin ratkaistava asia tällä hetkellä mutta tulipahan vain mieleeni.
Kartoista nyt puhumattakaan.
-K