Vanha lauta, ei tuule ja yksi jalka puuttuu

Aina kannattaa lähteä. Oikeasti.
Esimerkkiä näytää Ceasar Finies jonka touhuja kuvasimme eräänä tuulettomana aamuna.

-Lee-

http://youtu.be/9vrIUQbkaAM

PS. Videon alussa näkyvää yksijalkaista miestä ei jalan puute estänyt purjelautailemasta :-)

Lyhyt lento ja hyvät suunnitelmat

Mukavat pari viikkoa tulivat täyteen Bonairella joten oli aika siirtyä eteenpäin. Meillä oli ollut iltaisin mukavasti aikaa tehdä selvitystyötä siitä miten pääsisimme edullisesti ja kätevästi siirtymään Costa Ricaan. Iloksemme huomasimme että sopivasti aikatauluja sovittamalla pääsemme viettämään vuorokauden Aruballa ennen kuin jatkolento lähtee Miamin kautta Costa Ricaan. Eri nettisivustojen kautta tehdyt vertailut tarjosivat edullisimman yhteyden Bonairelta Aruballe Tiara Airilla. Kamat reppuun ja aamulla lentokentälle. Lento Bonairelta Aruballe on naurettavan lyhyt, se kestää ainaostaan 40 minuuttia. Meillä olisi koko päivä kierrellä ympäri Arubaa ja sen rantoja. Hyvästellessämme hostellin puuhanaista Liannea, hän kysäisi, millä yhtiöllä lennämme Aruballe. Vastauksemme sai hänet sulkemaan silmänsä ja pudistamaan päätään.

Saavuimme ajoissa Bonairen vaaleanpunaiselle lentokentälle. Lennon oli tarkoitus lähteä kello 10.55. Teimme check in:in ja siirryimme turvatarkastuksen kautta lentokentän kansainväliselle puolelle joka kooltaan vastaa isohkoa suomalaista omakotitaloa. 

Meistä tuntui hieman oudolta, kun meidän lisäksemme kyseisellä lennolla ei näyttänyt olevan kuin kolme muuta matkustajaa, toki saattoi kyseessä olla joku aivan pieni kone. Lentoa ei myöskään näkynyt kentän infotaululla. Mutta eihän sitä aikatauluilla ennenkään ole lennetty. Yhdentoista jälkeen kurkkasimme netistä lentokentän sivuilta tilannetta ja siellä meidän lentomme kohdalle oli merkitty statukseksi: lähtenyt. Kun kyselimme asiaa Tiara Airin henkilökunnalta, he eivät tienneet milloin kone mahdollisesti saapuu Bonairelle, mutta olivat kyllä ihan varmoja, että se saapuu jossain vaiheessa. Kellon lähestyessä kahtatoista Tiara Airin henkilökunta tuli hakemaan meidät kansainväliseltä puolelta takaisin aulaan. Samalla meille tarjottiin myöhästymisen takia lounaat. Tiedustelut lennon tilasta tuottivat vastauksen:

- "Olemme yrtittäneet soittaa heille Aruballe mutta he eivät vastaa".

Lounaan jälkeen kello lähestyi yhtä. Alkuperäinen suunnitelma Arubaan tutustumisesta alkoi muuttumaan rennoksi iltapäiväksi Hotellin lähellä olevalla rannalla. Eihän Aruban hotellilta ollut kuin muutama sata metriä rantaan. Tätä suunnitelmaa varjosti se että lounaalla tehty internetin penkominen oli tuottanut huolestuttavia tuloksia koskien Tiara Airia. Heillä on ollut viime aikoina taloudellisia ongelmia ja sen takia myös ongelmia lentojen kanssa. Mutta Tiara Airin henkilökunta vakuutti meille että tällä kertaa ei olisi syytä huoleen. Aruballa kone on täynnä asiakkaita mutta kone vain vaati pientä huoltoa ennen kuin pääsisi matkaan. Koneen pitäisi olla Bonairella kello 14.00

Odottavan tunnit ovat pitkiä. Kello oli valunut yli kahden mutta konetta ei kuulunut eikä näkynyt. Tällä välin Tiara Airin pieni huoltotyö oli saanut hieman uutta väriä pintaan. -"Koneenne tulee varmasti mutta se on hieman myöhässä koska sen piti ennen Bonairelle tuloa lentää ensin Venezuelaan".

Miksi ihmeessä jos se oli täynnä ihmisiä jotka olivat tulossa Arubalta Bonairelle?

Tässä vaiheessa aloimme kokemaan suurta houkutusta lähetyä toista lentoyhtiötä jonka koneita olimme nähneet nousevan ja laskevan pitkin päivää. Kaisa saikin varattua meille InselAirin iltakoneeseen kaksi paikkaa. Uskomatonta mutta niitä ei kuitenkaan ei tarvinnut vielä onneksi maksaa ja saattoihan olla että Tiara Airin kone tulisi Venezuelasta, tai missä se nyt sitten lensikin, Bonairelle.

Puntaroimme että lunastammeko kalliit liput heti ilta koneeseen ja varmistamme siten seuraavan vielä kalliimmat jatkolennot Arubalta Costa Ricaan ja reklamoimme myöhemmin konkurssikypsää lentoyhtiötä ja yritämme saada heiltä rahat takaisin.

Odotellessamme aloimme jutella Arubalaisen tyypin kanssa, joka oli tulossa samalle lennolle. Mies kertoi tuntevansa Tiara Airin omistajan, ja yritti soittaa tälle, saadakseen jonkinlaisen arvion onko kone tulossa vai ei. Tosin hän itse sanoi puhelun olevan turha, koska ei kuitenkaan usko mitä omistaja sanoo. Sitäpaitsi, vaikka kone saapuisikin Bonairelle, se ei kuitenkaan olisi tae siitä että lentomme Aruballe toteutuisi. Tässä vaiheessa kello lähestyi kuutta. Ajatus mukavasta päivästä Aruballa oli muuttunut tilanteeksi jossa mietimme että pääsemmekö ollenkaan Aruballe. Kun InselAirin iltakoneen lähtöön oli aikaa reilu 1,5 tuntia, Kaisa sai Tiara Airin henkilökunnan maksamaan meille InselAirin lennot, maalaillen uhkakuvia kaikista dollareista joita menetämme, jos emme ehdi seuraavan aamun jatkolennolle.

Pääsimme InselAirin viimeisille paikoille kello lähtevälle lennolle Curacaon kautta Aruballe. Curacaolla oli vielä tunnin odotus ennen kuin pääsimme, parhaat päivänsä nähneellä, 14 matkustajan pikkukoneella Aruballe. Perillä Aruballa olimme kymmenen jälkeen illalla. Lentokentältä taksilla hotelliin ja illalliseksi pienet pussit sipsejä. Aamulla oli aikainen herätys ja lähtö kohti seuravaa kohdetta, Costa Ricaa.

Aruba olisi ollut kuitenkin ihan tyhmä paikka :-)

Kaisa & Lee

It wasn't actually so simple to leave Bonaire. Maybe it was because we really didn't want to, nor the guys in Tiara Air weren't much help.
Our plane was scheduled to leave at 10:55 to Aruba but we spent the whole day at the airport listening to different explanations why the plane still hasn't come. There was a moment when they had technical problems and then the plane was heading to Venezuela first. The only thing that mattered to us was to get to Aruba by next morning as our connecting flight would leave there to Costa Rica.
The day on the beach in Aruba turn to a day at the Flamingo Airport in Bonaire, but finally we got Tiara Air guys to book us to an InselAir flight in the evening via Curacao and all went well. 
Didn't see much of Aruba but guess it would have been a boring place anyway:)

 Bonairen lentokentän nimi on Flamingo

Päivän mittaan lentokentällä touhusi joukko sotilaita, mustia maastoautoja ja palokunta sekä traktorin kuljettaja joka ajeli edes takaisin kenttää.

Olut Curacaolla / Beer at Curacao

 Penkiltä näki kätevästi lentäjien touhuja.

Puolessavälissä lentoa ilmanvaihtosuuttimista alkoi tulemaan höyryä.

 Koneessa melkein mahtui seisomaan. 

Kun kuvan iso kaveri istahti koneen takaosaan nitkahti se hieman taaksepäin.

Lentokentän lisäksi tässä kuvassa on lähes kaikki mitä näimme Arubasta.

Donkey Sanctuary

Oli siis pakko pitää vapaapäivä, kun kunto eivätkä kädet kestäneet enää surffia. Ykkösetappimme oli Bonairen Donkey Sanctuary eli vapaasti käännettynä aasien suojelufarmi. Kun saarella ajelee, näkee väistämättä teiden varsilla vapaana eläviä aaseja, tai ennemminkin aasilaumoja. Aaseja tuotiin Bonairelle 1600-luvulla työjuhdiksi ja kun sitten edistys tuli kylään, aaseja ei yhtäkkiä tarvittukaan. Niinpä ne jätettiin oman onnensa nojaan kuljeskelemaan luontoon. Aasit eivät kuitenkaan olleet ihan sinut vapautensa kanssa Niitä kuoli paljon aliravitsemukseen, sairauksiin ja nestehukkaan. Niitä kohdeltiin kaltoin ja tänäkin päivänä ne joutuvat usein yhteentörmäyksiin autojen kanssa. Varsoja jää orvoiksi ja haavoittuneet eläimet kärsivät.

Marina Melis perusti suojelufarmin 90-luvun alussa. Hän häärää itse tilalla vapaaehtoistyöntekijöiden avustamana, missionaan pelastaa Bonairen aasit. Jossakin vaiheessa aaseja tuntui olevan liikaa ja niitä haluttiin ampua tai kuljettaa Haitiin syötäväksi. 

Marina sai kuitenkin projekteinensa aikaan sen, että näistä keinoista luovuttiin. Farmin alue on valtava ja siellä aasit saavat vapaasti elää laumoissa ja ne saavat ravintoa sekä tarvittaessa lääkintää. Hänen ajatuksiinsa kuuluu myös asukkaiden asenteiden muutaminen, koululaiset käyvät retkellä aaseja katsomassa ja oppivat kohtelemaan niitä hyvin.

Jos joku raportoi heille loukkaantuneesta aasista tai yksin jääneestä varsasta, vapaaehtoispatrolli lähtee paikalle ja tuo aasin farmille.

Vierailu on aika metka kokemus, farmilla voi ajella pieniä teitä pitkin ja aasit tulevat moikkaamaan laumoittain. Huomaa hyvin, että aasi on kotieläin ja kaipaa seuraa. Monet tulevat rapsutettavaksi. Farmilla on yli 400 aasia.

Aaseja voi tietysti adoptoida ja rahaa voi lahjoittaa, mutta projekti saa varoja myös saaren hallitukselta sekä pääsymaksuista.

Hauska paikka ja Marinasta huomaa kyllä, että hän on todella omistautunut aaseilleen.

http://www.donkeysanctuary.org

Saari on luonnostaan karu 

Yksi asukeista tekee tuttavuutta

Pupu-Aasi

Orpo Pikku-aasi joutui olemaan vielä omassa karsinassaan 

koska varaemoa ei ollut vielä löytynyt

You just have to do it 3000 times.

Aloitin aikanani purjelautailun Gardalla asuessani, ja pääsin silloin vaiheeseen jonka jälkeen ei näyttänyt olevan paluuta. Oli hirveä halu oppia ja toinkin tuliaisina mukanani laudan Suomeen. Sitten alkoi reissuelämä ja viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana olen päässyt vesille todella harvoin. 

Tilanne parani huomattavasti viime vuonna, kun saimme konttipaikan Kallvikista ja löysimme oman "kotirannan" Helsingistä. Kovin montaa kertaa eivät silti kelit sattuneet kohdalleen sinne matkojeni väliin. Ja joka kerta kun pääsi vesille, tuntui kuin olisi aloittanut alusta.

Toissa kesänä yritimme myös lomailla viikon Rodoksella purjelautailun merkeissa ja sen loman oli tarkoitus saada minut taas plaaniin, mutta vaikka heinäkuu on kyseisellä saarella yleensä hyvä tuulikuukausi, meidän viikollemme sattui yksi tuulinen päivä. 

Nyt täällä Bonairella ollaan sitten otettu vahinkoa takaisin ja koska täällä on loistavat olosuhteet harjoitella, kehitystä on tapahtunut nopeasti. Ensimmäisenä päivänä olin ihan ulalla, täällä käytetään hyvin pieniä eviä, ja se ainakin minulle muutti touhua aika paljon. 

Kun pääsin vauhtiin niin ajaminen on alkanut tuntua tosi hyvältä. Tuuli on tasainen, kahdeksasta purjelautapäivästä yksi on ollut tuuleton, muuten tuuli on puhaltanut sellaista 18-21 solmua. Lautakoko on pienentynyt 130 litrasta 104 litraan ja takajalan lenkkiin laitto ei enää pelota niinkuin ennen, vaan on luontevaa kuin mikä. Olen saanut paljon hyviä neuvoja Jibe Cityn tyypeiltä, koskien niin ajoasentoa ja muita juttuja.

Tänään sitten aloitin treenaamaan jiippiä. 

Kävi ilmi että hassut surffipojat meidän hotellissa ovatkin maailman parhaimmistoa freestylessa (paras sijalla 6.) ja tänään sain yhdeltä heistä hyvän oppitunnin. Pääsin siihen asti että sain jalat käännettyä laudan toiselle puolelle, purje vielä jäi jälkeen. Iltapäivällä tuuli hiipui joten pääsen tosissani treenaamaan vasta huomenna.

Myös erilaisten lautojen testaus on ollut avartavaa. Niissä todellakin on eroja! En ole ikinä ollut mikään välinefriikki missään lajissa, mutta pakko kai se on tässäkin friikahtaa.

JP Australian uusi 2014 Magic Ride Pro 104l on ihan huippukiva vehje!
Niin ja otsikko tulee siitä, että tuskaillessani jiippejäni, poitsu joka on maailman ranking kuutonen, totesi:
"You just have to do it 3000 times."

I started windsurfing when living in Lake Garda and got really hooked.

Then, back to Finland, I started to travel for work and spent more than two years almost without practicing this wonderful sport. Every time I had a possibility to go out, it was like starting all over.

Bonaire has got me back in action and I'm so happy about that.

Conditions here are just perfect. It has also been really great to try different boards.

Today I started with power jibe. Let's see if 3 more days will be enough to learn!

-Kaisa

Ruoka ja ruokailu

Ruoka ja ruokailu

Majoitumme hostellissa joka on mukavan pieni ja rauhalisessa paikassa.

Henkilökunta on rentoa ja avuliasta. Olin äsken hostellin keittiössä juttelemassa mukavia ruuasta ja sen valmistamisesta aikaisemmin kadonneen jamaikalainen kokin kanssa. Tällä kertaa ruoka näytti valmistuvan ja päätyvän pöytään asti.

Molemmat pidämme hyvästä ruuasta mutta matkabudjetin rajallisuus asettaa rajat sille että emme voi juurikaan syödä ulkona. Onneksi hostelli tarjoaa hyvän aamiaisen jonka voimalla pärjää aamupäivän vesillä. Muutaman kerran olemme syöneet Jibe Cityn vieressä olevassa ravintolassa mutta useimmin mukana on omat eväät. Me, hyvän ruuan rakastajat, olemme valinneet eväiksemme laadukkaat sekä ravitsevat ainekset. Peruslounas sisältää säilykemaissia, kätevä kuljettaa mukana. Leipää jonka väliin tungetaan säilyketonnikalaa, kätevä kuljettaa mukana. Jotain hedelmiä tai keksejä, kätevä kuljettaa mukana. Noita kaikkia, jos jäi vielä epäselväksi, on kätevä kuljettaa mukana eivätkä ne lötkähdä kuumuudessa. Huippulounas kruunataan lämpimällä vedellä.

Täällä ulkona syöminen on yllättävän kallista. Tavallinen lounas ilman juomia maksaa 9-12$. Vaikka saarta ympäröivät kalaa täynnä olevat vedet niin tarjolla tuntuu olevan enemmän lihaa kuin kalaa. Tänään kävimme syömässä paikallista ruokaa tarjoavassa paikassa, Maiky Snackissa. Vaikka nimi viittaa jonkinlaiseen pikaruokapaikkaan on kyseessä ennemmin hidasta ruokaa tarjoava piharakennuksen ja varaston yhdistelmä. Porukkaa oli paikalla yllättävän paljon vaikka Maiky Snack sijaitsee huonokuntoisen tien päässä kaktusten ja hiekan ympäröimänä.

Paikka on tunnettu vuohimuhennoksestaan joten tilasin sitä. Kaisa tilasi kalaa ja maissitankoja. Hieman polentaa muistuttavia pötköjä. Pääraaka-aine juoksenteli pihalla vapaana yhdessä toisen suositun raaka-aineen, kanan, kanssa.

Vuohi tuli aikanaan takapihan autonvanne-halkaistu kaasupullo-grillistä.

Vuohi oli yksinkertaisesti loistavaa. Mehevää ja maukasta.

Aikaisemmin mainittu jamaikalainen kokki valmisti illallisen meille kahdelle. Ketään muuta ei tullut illalliselle joten saimme viettää romanttisen illallisen kahdestaan. Ruuaksi oli riisiä ja vihanneksia, paistettua banaania ja suolakalaa. Auringon lasku värjäsi taivaan ja kaktukset punaiseksi samalla kun neonvalo värjäsi terassin kelmeäksi. Karibialaiseen tyyliin musiikiksi oli valittu 80-luvulta Malcom McLarenin renkutus. Seura oli ihanaa ja kokki mukava. Tiskit tiskasin itse. 

Liitteenä muutama kuva kyseistä ravintolasta.

Vuohet juoksevat kuin niitä syötäisiin

Keittiö

Ravintola

Lounasta made by Hyvän ja laadukkaan Ruuan Rakastajat

Vapaapäivä

Eilen oli pidettävä vapaapäivä purjelautailusta.
Ei sillä etteikö intoa ja halua olisi ollut mutta toimistotyöntekijän kädet eivät kestä.
Kämmenien nahka on hiertynyt punaiseksi, Kaisan kämmenet ovat täynnä rakkoja.
Peukalot on täytynyt teipata koska puomissa roikkuminen on muuttunut turhan kivuliaaksi.

"These hands are made for office working"

Sitkeä ja hidas mutta myös pidemmän päälle epämukava skootterimme kuljetti meitä eilen pitkin saarta. Kävimme saaren eteläosassa katsomassa suola-altaita ja orjien entisiä asumuksia.

Sieltä sitten kohti pohjoista, 1000 steps nimistä snorklauspaikkaa. Aallokosta johtuen vesi oli hieman utuista. Välipäivä teki hyvää koska tänään purjelautailu sujui paremmin kuin aikaisempina päivinä. Aamun tuuli oli loistava mutta iltapäivää haittasi laskeva vesi. Veden madaltuessa alkoi laudan evä ottamaan pohjaan kiinni ja hommat oli lopetettava.

Ohessa muutama kuva eiliseltä.

-Lee-

1000 steps ja kolmen euron Cousteau

Tyrskyjä etelässä

Suola-altaat

Vesimylly

Orjien entisiä asumuksia

Be a "hero"

Be a "hero".

Paikkana Bonaire on yksi hienoimmista purjelautailupaikoista maailmassa.

Lähes joka päivä tulee, tuuli on tasaista ja vesi lämmintä. Tuulesta huolimatta Lac Bayn lahden vesi on tasainen. Isommat aallot eivät pääse ulompana olevan koralliriutan yli. Itse en osaa arvostaa aaltopaikkoja vaan pidän enemmän siitä että pääsen ajamaan lujaa tasaisessa vedessä.

Hankin itselleni viime keväänä GoPro Hero 3 kameran. Heidän sloganinsa on: Be a Hero.

Monet ovat nähneet GoProlla kuvattuja hienoja otoksia kun sankarit kiitävät erilaisten laitteiden kanssa uskomattoman hienosti, kuolemaa uhmaten, täydellisissä maisemissa. Aurinko on aina oikeassa asennossa valaisemaan sankarin juuri oikein. Kamera on asetettu juuri oikein jotta se pystyy tallentamaan juuri halutun tapahtuman. Lihaksikkaat urheilijat ja kauniit naiset näyttävät hyviltä kun hidastetuissa kohtauksissa vesi roiskuu heidän päältään.

Näissä fiiliksissä kiinnitin alkukesästä purjelautaani GoPron. Kamera käyntiin ja suunta kohti Kallvikin lahtea.

Kun kotona kävin läpi kameran kuvaamaa materiaalia joduin tuijottomaan ruudulta epämääräistä sähellystä. Milloin kamera sojotti taivaaseen, milloin kuvakulma oli muuten vaan pielessä. Suomalainen maisema ei tuntunut olevan kameran tallentama yhtä hieno kuin mainosvideot.

Nyt GoPro on kuvannut muutaman päivän ajan touhuilujani Lac bayn lahdessa. Siellä vesi on turkoosia, aurinko paistaa ja muutenkin ympäristö on uskomattoman kaunis. Lopputulos on se että joudun käymään läpi pitkiä pätkiä käsittämättömän tylsää videomateriaaia jossa ei tapahdu yhtään mitään. Yhden päivän aikana saan ehkä 5-10 sekunttia edes jotenkin mielenkiintoista materiaalia. Jos haluaa että mikään ei onnistu niin kannattaa laittaa kamera päälle. 

Ohessa video siitä miltä se oikeasti näyttää kun amatööri yrittää kuvata omaa "sankaruuttaan".

GoPron valmistaja on varmaan pian minuun yhteydessä ja pyytää sopivaa korvausta vastaan poistamaan "sankari" videoni. Jos näin ei tapahdu jatkan sankarivideoiden postailua :-)

Tässä linkki videoon: http://www.youtube.com/watch?v=SP32DP2gTMw
Videota on pakattu paljon jotta sen olisi saanuut Youtubeen näiden hitaiden yhteyksien kautta.

PS. Sunnuntaisin täällä on tarjolla Jamaican BBQ. Alkuperäisten tietojen mukaan päivän tarjoilu loppuu klo 17. Nyt klo on 18.30  eikä tarjoilu ole vielä edes alkanut. Rastapäistä kokkia ei ole näkynyt vähään aikaan. Kuitenkin grilli on ilmestynyt jostain kuntosalilaitteiden viereen.

Surfhostel Bonaire

Matkan varsinaiseen majapaikkaamme tein avolavan kyydissä, jota selvästi oli jostain syystä hakattu lekalla kaikkialle mihin vain voi. Lee oli mennyt vuokraamaan skootteria ja joku random- tyyppi tuli hakemaan minua ja tavaroita.

Ajoimme keskelle kaktusviidakkoa ja sieltähän se Surfhostel, pienen off-roadingin jälkeen, tuli vastaan.

Uudenvuoden päivänä paikalla ei  ollut muita, kuin hostellia jollakin tasolla pyörittävät purjelautailijaveljekset, sekä 4 nuorta tyyppiä, erimaalaisia prosurffareita, täysin oman genrensä karikatyyrejä, hieman krapuloissaan. Kukaan ei tiennyt mistään mitään ja illalla tuli hetkeksi sellainen olo, että onko koko hostelli pelkkä peitetarina. Tutustuimme myös hostellin tiloissa vakituisesti asuvaan naiseen, joka sanoi että hänellä ei ole mitään tekemistä koko hostellin kanssa, mutta auttoi silti meitä löytämään uuden kaasupullon keittiöön jotta pystyimme valmistamaan illallista.

Illalla alkoi sataa. Lujaa. Sade jatkui koko yön todella rajuina kuuroina. Aamulla ei oikein tiennyt mitä odottaa, paitsi kuraista tietä. Iloisena yllätyksenä saimme aamiaista, keittiössä hääräsi Lianne, koko hostellia pyorittävän työllistämisprojektin vastaava. 

Lämmintä vettä ei tule, generaattori pamahtaa pois päältä yhdeltätoista ja koko paikan rakentaminen on vielä vähän vaiheessa, mutta meille tämä toimii täydellisesti. Rauhallista, keskellä ei mitään, iso huone, oma terassi (josta tosin näkymät keskeneräiselle uima-altaalle), koiria ja skootterilla pääsee surffimestoille viidessätoista minuutissa.

Jos tämä joskus saadaan valmiiksi, paikasta tulee tosi hieno! Kaivuri on jo pysäköity paikan ulkopuolelle, on sekin edistystä. Varmaa on että reggae soi!

Hieno juttu on se, että Surfhostel on samalla myös projekti, joka työllistää hieman erilaisia nuoria. Toiset ovat lievästi kehitysvammaisia, toiset muuten vain syrjäytyneitä. Tämän siis opimme hieman myöhemmässä vaiheessa Liannelta.

Niin ja tienviitassa lukee: Jamaican BBQ, Landhuis sekä Local Art. Ei esimerkiksi että Surfhostel.

We are staying in Surfhostel Bonaire. It's in the middle of nothing but heaps of cactuses and the road gets really muddy after rain. We got a lot of that the first night.

They are kind of still building the place, but actually we are super happy about everything. Nice little terrace, big room, dogs, really peaceful location and after a little bit of off-roading with a scooter you get to the windsurf beach.

www.surfhostelbonaire.com

 Ei ollenkaan hassumpi 35 dollarin majoitukseksi.

 Kivalta näyttää tästäkin suunnasta.

Uima-allas osasto kaipaisi hieman päivitystä.

Kuvassa hostellin kuntosali joka toimii myös autotallina :-)

Pöydän päässä toimii netti ja samalla voi kuunnella hostellin keittiössä kuuluvaa reggaeta.

Here we go!

Here we go

Kaikki alkoi pehmeällä laskulla kohti surfhostellimoodia.

Amsterdamin hotelli oli bookingin supersecret-tarjouksella hilpeän edullisesti buukattu Radisson SAS, jossa tunnetusti kaikki pelaa, tyynyvalikoimat ovat huikeat ja suihkussa on kunnon paine. Ei siis puhettakaan vielä reppumatkailusta. Ajoimme taksilla hotelliin ja kävimme syömässä illallisen hotellissa ja koimme siitä jotenkin koomisesti molemmat huonoa omaatuntoa.

Seuraavaan aamuna Bonairen koneeseen ja yhdeksän ja puolen tunnin hujauksessa perillä Karibialla.

Oli ollut pakko varata yhdeksi yöksi ihan normihotelli, koska hostellissa ei ollut heti tilaa, joten uuden vuoden aatto vietettiin Hotel Roomerissa. 

Kiva hotelli, koiria, syötiin doradot hotellin baarissa, koska kaikki oli kiinni ja mentiin nukkumaan noin kahdeksalta, vaikka yritettiin sinnitellä. Raketit molemmat kuulivat unen läpi, joten tuli juhlittua.

Pieniä koomisia kohtauksia:

- Damiin saapuessa, matkan ensimmäinen taksimatka Euroopassa ja kuljettaja yritti vedättää vaihtorahojen kanssa. Ei ole aikaisemmin varmaan ikinä oikeasti niin räikeästi tapahtunut missään, 

ehkä Napolissa 90-luvulla.

- Arkeflyn koneessa olisi ollut hyvä osata hollantia tai papiamentoa (Bonairen hassu kieli, joka on sekoitus espanjaa, ranskaa, englantia ja portugalia ainakin), jotta olisi tuntenut kuuluvansa porukkaan.

- Molemmat jättivät sandaalit kotiin, olisikohan numero 3 top kympissä tärkeimmässä tavarassa joita täällä tarvitsee. Koska kaikki oli kiinni, ainoat släbärit mitä onnistuttiin hankkimaan olivat ihanat I love Bonaire- sellaiset. Samanlaiset molemmille.

Ensivaikutelma Bonairesta:

- Paras mahdollinen tuulen ja lämpötilan suhde

- Karibialainen meininki mutta erittäin suuri hollantilainen twisti.

- Flamingoja ja lisää flamingoja

- High season tarkoittaa sitä että ketään ei ole missään.

- Kulkuneuvo on oltava, mielellään avolavamaasturi, paremman puutteessa skootteri.

Here we are in Bonaire, in the Dutch Antilles. We flew from Amsterdam on Tuesday and very quickly got our first impression on Bonaire:

- very nice climate

- Caribbean atmosphere with a Dutch twist

- Flamingos and more flamingos

- High season means there nobody around. 

 Sorry to be brief in English :-)

Kaisa

Lac Bay, tehty purjelautailuun

Jibe City

Röykkiöittäin simpukankuoria

Majapaikan vierestä alkaa aavikko

Miltä nyt tuntuu?

Miltä nyt tuntuu kun olette lähdössä?
Jännittääkö?
Onko hienoa?

Tähän kysymykseen on saanut vastata useasti viime päivinä. Tylsä sanoa mutta ei vielä tunnu oikein miltään muulta että hyvä että kaikenlainen tylsä järjestäminen ja säätäminen on loppu. Ei enää rokotuksia, matkavakuutuksen kanssa säätämistä. Ei tavaroiden kantamista.
Vihdoinkin pääsee itse asiaan: reissuun.

-Lee

Ensimmäinen "matka-aamu"

Muutto, ihana tekosyy

Muutto on tehty. Muutto on loistava syy heittää kaikkea tarpeetonta roskiin. Jos jotain tavaraa ei ole tarvinnut pariin vuoteen niin tuskin sitä tulee tarvitsemaan lähitulevisuudessakaan.
Vaikka omasta mielestäni meillä ei ole paljoa tavaraa niin jostain sitä tuntui kertyvän aina vielä yhden laatikon verran lisää.

Pakkasin rinkan matkatavaroilla täyteen. Vaaka näytti mielyttävän alhaista lukemaa: 11kg.
Tuossa määrässä oli lähes kaikki tarpeellinen. Käsimatkatavaroihin tulee kannetta, kamera ja objektiivit.

Lähtöön aikaa neljä yötä.

-L-

Kesäloma joulukuussa

Kesäloma on tullut talven keskelle. Oma kesälomani on tältä vuodelta pitämättä joten pidän sen nyt, joulukuussa. Sinällään hyvä juttu että pääsee hoitamaan muuton ja mahdolliset viime hetken hankinnat ilman kiirettä. Oli aika kummallista olla maanantaina kotona ihmettelemässä mitä sitä tekisi. Vetelehtimiseen tuli heti pieni tauko kun tiistaina kävin pitämässä työni puolesta koulutuksen. Hyvä että työstä vieroittuminen tapahtuu pienin askelin :-)

Nyt on myös hankittu Helsinki-Amsterdam lento. Lento kohti Amsterdamia lähtee 30.12. ja seuraavana päivä kohti Bonairea jossa tarkoitus olisi viettää ainakin kuukausi purjelautailemassa. Bonairen jälkeen pariksi kuukaudeksi Costa Ricaan lainelautailemaan. Mukavaa kun ei ole tiukkaa ja tarkkaa matkasuunnitelmaa vaan voi mennä sen mukaan mikä kiinnostaa. Jos jossain viihtyy paremmin niin siellä voi olla pidempään. Ja jos jokin paikka ei ole mieluinen niin ei ole mitään aikataulua sitomassa paikalleen.

Tällä viikolla hammaslääkärin lisäksi ei ole muita matkaan liittyviä touhuja tiedossa.
Toivottavasti pian tulee kunnolla kylmä niin ehtisi jäälle leijan kanssa.

-L-

Bonaire

Eli siis ensimmäinen lento varattu. Ensimmäinen kohde on siis Bonaire Hollannin Antilleilla.

Ja miksi ihmeessä? Missä se edes on...

Yksinkertaisesti siksi, että se ollut meille molemmille päähänpinttymä siitä asti, kun joskus vuosia sitten näimme ensimmäisen siellä kuvatun purjelautavideon. Paikka jossa kuulemma tuulee lähes aina, on flättiä ja vesi ulottuu kainaloihin laguunissa eikä tarvitse märkkäriä. 

Se valikoitui ensimmäiseksi kohteeksi kahdesta syystä:

- oletuksena oli, että se tulee olemaan yksi hintatasoltaan kalleimmista paikoista, joten mennään kun on vielä varaa. Todellisuudessa löysimme jo kämpän 35 taalaa yö, joten ei kauhean pahalta vaikuta. Purjelautakamojen vuokriin kyllä sitten meneekin enemmän rahaa.

-löysimme halvan lennon uuden vuoden aattona Amsterdamista Tuin lomalennolla, reilu viisisataa euroa per naama, kun kaikki muut lentoyhdistelmät maksoivat lähemmäksi kahta tonnia.

- Ja no, Karibia ei varmaan voi olla huono paikka aloittaa loma ja matka. 

Nyt alkaa vähän tuntua siltä että ollaan lähdössä.

Tosin shamppanjaa ei saatu vieläkään korkattua. Senkin aika vielä tulee.

K

Syksy on nopea!

Riippuu ilmeisesti näkökulmasta.
Merkkailin tuossa kalenteriin päivämääriä ja totesin että aikaa on aivan tolkuttoman vähän.
Tulin juuri työmatkalta Aasiasta ja ennen lähtöä on vielä toinen kahden viikon Etelä-Amerikan keikka. Päivät jotka sinne väleihin jäävät, ovat todella kortilla.
Hiipivä paniikki, piilotettu epävarmuus.
Alan ehkä nyt vasta herätä siihen että ei ole hitsi vieköön kahtakaan kuukautta ja pitäisi jo olla matkalla kohti Karibiaa ja työhuolet haudattuna.
Koska en pysty keskittymään ajassa peräkkäisiin projekteihin kuin yhteen kerrallaan, täydellinen omistautumiseni The matka- projektille alkanee joulukuun toisella viikolla kun viimeinenkin kiertomatka on saatu päätökseen. Ja sitten aikaa on ihan helkkarin vähän!
Viime tinka on kuitenkin ollut ystäväni aina, joten eiköhän sitä tälläkin kertaa selvitä.
Asioita joita ainakin pitää vielä hoitaa:
-tarkastaa oma vakuutukseni, yrittäjän tapaturmavakuutuksen lisäksi
-keskustella kirjanpitäjän kanssa
-tilata uudet luottokortit (vanhenevat alkuvuodesta)
-käydä parilla lääkärillä
-miettiä lääkepolitiikka
-miettiä pankkiasiat
-miettiä mitä kaikkea mukaan
-ostaa uusi rinkka
-varmasti paljon muuta jota ei tule juuri nyt mieleen, kun siinä on niin paljon muuta

Asioita joita on hoidettu minun puoleltani:
-Varattu ensimmäinen lento!!!
-Varattu ensimmäinen majoitus
Onhan tuokin jo jotain...

Tästä lisää seuraavassa postauksessa.
K

Matkavakuutus osa 2 ja rokotukset

Töissä eletään jännittäviä aikoja. Sijaiseni rekrytointi on edennyt haastatteluvaiheeseen. Erityisen tuskattuvaa on se että en voi tehdä itse asian eteen mitään. Asia on muiden käsissä- hakijoiden ja haastattelijan. Positiivinen asia on se että hakemuksia on tullut mukavasti joten uskoisin sopivan henkilön heistä löytyvän.

Olen tullut siihen tulokseen että otan matkavakuutuksen LähiTapiolasta. Kuten aikaisemmin kerroin, heillä on kilpailukykyinen hinnoittelu. Lopullisesti asian on ratkaissut LähiTapiolan eduksi se että heillä vakuutuksen piiriin kuuluu paljon erilaisia urhelulajeja- kuten esimerkiki purjelautailu ja surffaus. Turvalla nämä lajit eivät kuuluneet. If putosi heti alussa pois pelistä kalliin hinnan takia. Alkuperäinen 390 eur tarjous nousi reilulla 100 eurolla koska otin kattavamman vakuutuksen.
Erikoista on se että vakuutusta ei voi maksaa laskulla vaan se maksetaan kortilla, käteinenkään ei kelpaa, LähiTapiolan konttorissa ennen matkaan lähtöä.

Jos matkavakuutukset ovat yllättäneet edullisuudellaan niin rokotukset ovat yllättäneet kalleudellaan. Sain viime kuussa terveyskeskuksesta rokotuksen jäykkäkouristusta ja poliota vastaan. Piikittämisen jälkeen sain käteeni reseptin jolla saa tarvittavat rokotukset seuraavaa kertaa varten. Rokotteet tulisi säilyttää viileässä eli toisin sanoen jääkaapissa. Päätin hakea rokotteet vasta samana päivänä kun ne tultaisiin injektoimaan vartalooni jotta minun ei pistettäisiä ranskalaiselle homejuustolle haisevia eliksiirejä.
Apteekista löytyi kätevästi tarvittavat kolme rokotetta, Japanin aivokuumetta, A ja B hepatiittia sekä keltakuumetta vastaan. Hintaa satsille kertyi 227 eur. Vielä pitäisi hakea seuraavan kierroksen rokotteet ja ilmeisesti hinta on sama. Näissä säästäminen tuntuisi typerältä joten maksaa minkä maksaa.

-L-

On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi. - Muumilaakson marraskuu-

Lähteminen on merkillinen juttu. Tämän blogin varsinainen clue on iso lähtö ja iso matka, mutta voisi sanoa että olen kyllä muutenkin lähtemisen asiantuntija.
Syksyn mittaan lähden taas matkalle ainakin seitsemän kertaa. Siis ENNEN the Matkaa.

Joskus tuntuu siltä, että en halua ajatellä lähtöä ennen kuin juuri edellisenä iltana. Pakkaus sujuu sen verran rutiinilla, että siitä kyllä selviää nopeasti ja tehokkaasti. Toinen puoliskoni kyllä huomaa, milloin lähtöahdistus alkaa. Se tulee usein varsinkin silloin jos on ollut pitkään ( lue: kuukauden tai yli) kotona, ja toisaalta myös silloin, kun edellisestä kotiinpalusta on kulunut liian vähän aikaa.
Lähtöahdistus alkaa pienenä kireytenä ja ajatuksina siitä mitä kaikkea olisi pitänyt tai pitäisi tehdä ennen lähtöä. Päivien käydessä vähiin lisääntyy usein hölmö epävarmuus siitä onko valmis kyseiseen työmatkaan...Joskus ihan ymmärrettävästi, jos edessä on uusi maa tai erityisen haastava ryhmä, useimmiten ihan turhaan kuitenkin. Sisäinen perfektionisti se siellä nostaa päätään ja miettiin mitä kaikkea olisi voinut tehdä enemmän kyseisen matkan eteen.
Esimerkiksi tällä kertaa tilanne on se, että jos ihan järjellä ajattelen, olen tehnyt juurikin sitä kaikkein tärkeintä, eli levännyt, yrittänyt aktiivisesti olla tekemättä mitään. Kuitenkin jossain korvan juuressa joku niistä monesta minästä nalkuttaa, että senkin ajan olisi voinut opiskella alppikasveja tai Laosin historiaa tai mitä niitä kaikkia tämän syksyn juttuja nyt sitten olikaan.

Mutta vaimennan äänet ja päätän että en stressaa enempää kuin on tarpeen, sillä enää muutama kuukausi ( ja muutama maa ja matka) ja hengaillaan Bonairella!
Sinällään jännää että the Matkalle lähtö ei ahdista yhtään vaikka ennen sitä on monenlaista puuhaa ja asiaa ratkottavana  ja vaikka kovin montaa päivää en ehdi Suomessa olla näitä asioita järjestämässä.
Ensi viikolla tulee Forenom katsastamaan kämpän ja siitä se lähtee! Tekisi jo mieli alkaa pistämään kotia pakettiin, minähän rakastan ylimääräisestä tavarasta luopumista!

-K

Huono omatunto.

Mietin sitä että miksi itselläni on huono omatunto siitä että olen jättämässä vuodeksi työelämän taakseni.
Miksi sitä tuntee itsensä jollain oudolla tavalla petturiksi niitä kohtaan jotka käyvät töissä ja pitävät tämän maan pystyssä. Heitä jotka toimivat yrittäjinä ja tuottavat tähän maahan hyvinvointia. Toisaalta tiedän että olen maksanut veroja, olen toiminut yrittäjänä ja työllistänyt muita ja tuottanut yhteiskunnalle tuloja. Mutta silti tuntuu petturilta. Sellaiselta joka elää muiden kustanuksella. Niinhän se oikeasti on. Muiden hyvä tahto mahdollistaa oman surffaukseni.

Tunteeko veijari joka on työkykyinen mutta työhaluton huonoa omatuntoa siitä että ei tee mitään?

Spekulointi ja moralisointi sikseen. Puhutaan enemmin tulevasta reissusta. Haluaisin päästä Ranskan rannikolle muutamaksi kuukaudeksi. Portugalin rannikko kiinnostaa myös. Haluan päästä jonkun ihmisen keittiöön ihmettelemään ruuan valmistusta ja tekemään itse ruokaa. Mutta miten sinne keittiöön päästään? -Hei, olen Suomesta ja haluan tulla teille kylään. En tiedä. Ehkä oikeat ihmiset löytyvät surfirannoilta. Mutta osaavatko surfarit tehdä ruokaa? Eivät välttämättä mutta heidän äitinsä luultavasti osaavat.

Vaikka aikaa on vuosi, se on kuitenkin aika lyhyt aika siihen että oppisi edes auttavasti valmistamaan hyvää ruokaa.


Tänään tein Souffle au Gruyeren eli juustokohokkaan.

80g gruyere juustoa
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 1/4 dl maitoa
suolaa ja mustapippuria
3 munaa
muskottipähkinää
ja tämän lisäksi voita vuokiin

Raasta juusto.
Lämmitä maito valmiiksi. Laita uuni lämpenemään 180C:een.

Sulata voi pienessä kattilassa. Ripottele sekaan vehnäjauhot. Sekoita kunnolla.
Kaada lämmin maito voin ja jauhojen sekaan. Pippuri ja suola oman maun mukaan.

Erota keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset maidon ja voin sekaan. Vatkaa valkuaiset kovaksi ja lisää sekaan suolaa. Sekoita juusto voin ja maidon sekaan. Lisää muskottipähkinää.  Laita valkuainen kevyesti sekoittamalla juuston / maidon sekaan.

Voitele vuoka voilla ja kaada massa vuokiin.
15-20min uunissa. Tarjoile heti ja ole varovainen kun tarjoilet ne ettei kohokas lässähdä.
Ohessa video omasta touhuilustani.

-L-

https://www.youtube.com/watch?v=N8lI4aVL9yI

Säiden armoilla

Enpä olisi uskonut toivovani joskus niin kovasti, että ei seuraavana päivänä ei tuulisi. Ja sitten taas vaihteeksi että tuulisi. Vuoristossa sää vaihtuu tiheään ja välillä olo on avuton kun asiakkaat kyselevät viiden minuutin välein mihin suuntaan sää muuttuu. Omat tietolähteeni, alppioppaat ja hissimiehet          ( jotka puolestaan saavat tietonsa kylän vanhoilta miehiltä), pyörittelevät päätään ja ovat varmasti minun kyselyistäni yhtä ärsyyntyneitä kuin minä asiakkaiden.

Kukaan ei tiedä mistä huomenna tuulee vai tuuleeko ollenkaan. Piste.

Pitäisi vaan rauhoittua, hymyillä maailmoja syleilevästi ja todeta että tilanne on nyt tämä. Eikä alkaa järjestämään maailmaa uudestaan, niin kuin itselläni on usein tapana. 

Pientä harmia siis tällä viikolla, mutta nyt aion vaan opetella ottamaan rennosti. Yritän parhaani, jos se ei riitä, se siitä sitten. Nautin siitä että aamulla ulos ikkunasta katsoessani näen yhden Euroopan korkeimmista vuorista ja että saan viettää ulkoilmaelämää melkein jokaikinen päivä. 

Kylä viime lauantaina ennen lentokentälle lähtöä.

Sitä paitsi Bonairen ajatteleminen helpottaa. Ja tieto siitä, että paras seuralaiseni, niin matkalla kuin elämässä yleensäkin, on tulossa tänne uuteen pieneen maailmaani jo ensi viikolla.

Olen nyt myös jo aika vakuuttunut että ensimmäinen kohde the Matkalla on Peniche. Tai ehkä vasta Pohjois-Ranskan jälkeen, jos kokkiosapuoli niin toivoo.

-K

Surffaus ja ruoka, ihmisen perustarpeet.

Ongelma taitaa olla siinä, ettemme kumpikaan ole kovin hyviä suunnittelemaan asioita pitkälle eteenpäin. Olemme onnistuneet elämään suunnittelematta pitkään ja tavallaan se on ollut pakon sanelemaakin niin ammattien kuin asuinpaikkojenkin takia.

Nyt jotenkin tuntuu siltä että pitäisi suunnitella, sillä suunnittelemalla voisi säästää paljon rahaa ja ehkä jonkin verran hermoja. Pois lähteminen on kuitenkin projektina sen verran mittava että jotakin järkeä touhuun olisi saatava.

Mutta mistä aloittaa?

Oikeastaan emme edes vielä tarkkaan tiedä mihin haluamme ja kuinka pitkäksi aikaa.

Varmaa on vain että haluamme surffata ja purjelautailla. Noin vuoden. Toinen haluaa myös oppia kokkaamaan paikallisia ruokia, toinen petrata lisää kielitaitoa ja ehkä sivussa myös saada pääomaa omia duuneja varten.

Paikkoja joihin ainakin haluamme mennä ovat:

-Bonaire, koska se on purjelautailun mekka

-Costa Rica, koska siellä on hyvä opetella lainelautailua

-Portugali, koska se on nasta maa, siellä voi surffata, siellä on edullista ja koska pitää pysyä aluksi hetki Euroopassa…ai niin ja siellä voi myös oppia lisää portugalia ja oppia tekemään merenantimista ruokaa.

Suunnittelussa olisi myös se hyvä puoli, että kun lähtöön on nyt sellaiset ikuisuudelta tuntuvat yhdeksän kuukautta, se saisi asian tuntumaan konkreettisemmalta. Vuodelta 2013 on lupa odottaa paljon. Hyvin paljon. -L&K