Kävelylenkki Japanin maaseudulla, Kumano Kodo.

Jotta Japani ei jäisi pelkästään kaupunkien kiertelyksi lähdimme patikoimaan maaseudulle.

Suurimman osan tavaroista jätimme Kaisan ystävän Yukin luokse Tokioon joten pääsimme kävelemään kevyet päiväreput selässä. Tulevien kolmen päivän sääennuste näytti lupaavalta eikä tiedossa ollut sadetta. Ensimmäisen päivän kävely oli melko lyhyt, ainoastaan 2,5 tuntia. Kävely alkoi Takijiri-Ojin kylästä. Aluksi nousimme jonkun verran kukkuloiden päälle josta reitti jatkui tasaisena eteenpäin. Polku oli todella hyvin merkitty ja karttaa ei tarvinnut juurikaan vilkuilla, riitti että seurasi polun varteen laitettuja viittoja. Koska olimme lähteneet liikkeelle vähän liian myöhään jouduimme pitämään hieman kiirettä jotta ehtisimme perille majapaikkaan ennen hämärää.

Yövyimme minshukussa jotka ovat japanilaistyylisiä majataloja. Koska olimme liikkeellä hieman sesongin ulkopuolella niin olimme majatalon ainoat asukkaat. Meidät opastettiin huoneeseemme joka oli sisustettu perinteiseen japanilaiseen tyyliin. Lattia oli peitetty tatamilla ja sen päällä oli kaksi yksinkertaista tuolia ja pöytä. Sänky, tai siis patjat, löytyivät kaapista. Huoneen nurkkaan oli taiteltu siisteihin pinoihin kimonot. Majapaikassa oli onsen eli kuumavesilähteen ympärille rakennettu pieni kylpytila. Saimme koko onsenin omaan käyttöömme koska muita asiakkaita ei ollut. Sesongin ulkopuolella on hyvä matkustaa.

Vaihdoimme patikkavaatteet kimonoihin ja lähdimme onseniin. Onsen oli pieni, viihtyisä tila. Kunnon peseytymisen jälkeen siirryimme kuumavesialtaaseen josta oli näköala alas laaksoon. Patikoinnin jälkeen kuumassa vedessä loikoilu tuntui todella hyvältä. Ainoastaan katosta veteen tippuvien vesipisaroiden ääni rikkoi hiljaisuuden.

Kylpemisen jälkeen oli vuorossa illallinen. Syömään siirryttiin samaiset kimonot päällä. Oletimme että ruoka olisi jotain simppeliä. Mutta olimme hyvin väärässä. Illallinen oli todella monipuolinen, en enää muista kaikkia ruokalajeja mutta tarjolla oli ainakin sashimia, ramen-keittoa, lihaa joka piti itse valmistaa, erilaisia pieniä annoksia ja japanilaisia pikkelsejä ja sakea. En osaa sanoa johtuiko ruuan hyvä maku siitä että tunnelma ja ympäristö olivat, ilman liioittelua, täydellisiä. Olimme kahdestaan japanilaisessa majatalossa, kimonot päällä, nauttimassa loistavaa illallista.

Ruokailun jälkeen oli aika mennä nukkumaan. Petasimme sängyt lasiovien eteen. Aamulla heräsimme siihen että aurinko nousi vuorten takaa ja alkoi valaisemaan huonetta. Runsaan aamiaisen jälkeen, jossa oli muun muassa pieni rasvainen savukala ja japanilaisia, happamia, pikkelsejä (taas), hyvästelimme isännän ja jatkoimme matkaa.

-Lee

We didn't want to stay just in cities. We decided to walk for three days at Kumano Kodo´s pilgrimage. We spend night in minshuku. That is sort of japanese style guest house with japanese furniture. Because we are travelling off season, we were only guests in minshuku. They also had natural hot spring. It was reserved just for us. After a hot bath we had a great dinner. First we thought that it would be just something simple but we were wrong, it was very diverse dinner including many different small dishes and meat what we had to cook by ourselves.

Kumano Kodo

Majapaikka
Our hotel room

Hotellihuone
Hotel room 2

Onsen

"Yksinkertainen" illallinen
"Simple" dinner

Hotellin  virallinen asu
Official outfit of the hotel

Näköala huoneesta
View from the room

Kävelyllä

Terveiset Japanista Kii-vuorilta. Meillä on ollut hieman teknisiä ongelmia ja muuta ajateltavaa viime aikoina ja blogin päivittäminen on ollut hankalaa. Kävelemme nyt täällä Kumano Kodon pyhiinvaellusreitillä muutaman päivän ja palaamme sitten Hiroshiman kautta Tokioon. 

Sen jälkeen palaamme blogissa Manilaan ja tänne Japaniin.

-Kaisa

Regards from the Kii-mountains in Japan. We've had some technical problems and other things in our minds and it has been hard to write the blog.

We are walking now on Kumano Kodo Pilgrimage route in Kansai. At the end of the week we are returning to Tokyo and will come back with our stories beginning from Manila.

Our room in Takahara

Synttärit huipulla - osa 2

Yö sujui yllättävän hyvin vaikka samassa tilassa nukkui toistakymmentä henkilöä. Onneksi en ollut ainoa joka kuorsasi. Enemmäin muiden yöunia taisi häiritä englantilainen kaveri joka puhui melko paljon unissaan. Ihmiset alkoivat heräilemään aamu neljältä ja pakkasivat reppujaan päivän tulevaa nousua varten. Aamiaisella oli hiljainen joukko joiden keskustelu oli keskittynyt lähinnä siihen mitä kukin aikoo laittaa päällensä. Aamiaisen aikana alkoi aamun kajo näkymään horisontissa mutta osa ihmisistä lähti liikkeelle otsalamppujen kanssa. Oli hieno seurata otsalamppujen täplittämän jonon etenemistä pimeydessä. Me sen sijaan odottelimme hetken jotta auringon valaisisi reittiä paremmin. Lähdimme nousemaan hämärässä pienten reppujen kanssa ylöspäin. Jacob, joka oli suunnitellut ehtivänsä illaksi Fesiin, ei malttanut pysyä meidän mukana vaan päätti lähteä nopeammin kohti huippua.

Huipulle oli tiedossa nousua reilu 900 metriä ja aikaa kuluisi noin 3-4 tuntia. Se ei kuulosta paljolta mutta reitti on hyvin jyrkkä ja välillä on melko hankalia irtokiviä ja liukasta hiekkaa. Ennen meitä oli lähtenyt ryhmä ranskalaisia ja nuoripari oppaan kanssa. Vaikka emme omasta mielestä kiiruhtaneet ylös niin saavutimme ranskalaiset melko pian. Nuoripari oli pysähtynyt 100 metrin jälkeen ja miettivät miten tästä jatkaisivat sillä tyttö ei jaksanut pidemmälle.

Itseni yllätti se, että kuinka suuri ero on olla 3000 metrin korkeudessa tai vajaan 4000 metrin korkeudessa. Oma vauhtini alkoi hidastumaan mitä ylemmäksi päästiin. Pientä lohtua omaan tuskaani toi se että Jacob istui puuskuttamassa kiven päällä. Olin varma että hän oli tulossa jo alas, sillä sen verran kovalla vauhdilla hyväkuntoinen nuori mies oli lähtenyt kapuamaan vuorta ylös. Liian kova vauhti ja korkeus oli vienyt mehut kaverista ja hän oli päättänyt pitää taukoa ja odottaa meitä. Aurinko oli jo noussut hieman lämmittämään mutta samalla tuuli oli välillä todella kylmä ja puuskainen joten jouduin laittamaan lisää vaatetta päälle. 

Viimeiset sadat metrit nousua tekivät sen että en paljoa puhunut ylimääräisiä ja pysähtelin välillä hengittämään syvään. Kaisa sen sijaan oli valinnut taktiikakseen hitaan kiiruhtamisen- ei pysähtymistä vaan tasaista liikettä. He nousivat Jacobin kanssa edellä hyvää vauhtia ja ehtivät huipulle hieman ennen minua. Jebel Toubkalilta, 4167m, avautui mahtava näköala jonka vaikuttavuutta lisäsi aamuaurinko. Aikaisemmin vaivannut kova tuuli oli poissa ja ylhäällä sain ottaa vastaan synttärionnitteluita lämpimän auringon paistaessa. Ei ollenkaan huono paikka täyttää pyöreitä.

Lähdimme tulemaan alas samaa reittiä, mutta porukkaamme liittyi australialainen Jeff jonka kanssa keskusteltiin mm kriketin säännöistä, aboriginaalien tilanteesta, australialaisten auto mausta joka tuntuu olevan keskittynyt avolavoihin sekä siitä mitä muut tiesivät Suomesta. Alastulo sujui huimaa vauhtia verrattuna nousuun ja tuntui todella helpolta nousuun verrattuna. Päästyämme edellisen yöpaikkaan söimme pienen lounaan ja lepuutimme jalkoja. Samalla ihmettelimme, miten 4 hollantilaisen pojan porukka oli jo alhaalla lepäämässä, koska emme olleet nähneet heitä huipulla, eivätkä he olleet ohittaneet meitä missään vaiheessa. Kävi selväksi että veijarit olivat onnistuneet eksymään reitiltä ja kiipeämään väärälle, paljon matalammalle, huipulle.

Meillä oli vielä edessä 14,5 km alas meno. En olettanut että siinä olisi mitään kummallisempaa mutta viimeiset kilometrit olivat todella tuskaa varpaille ja pohkeille. Tuntui kuin kävely ei loppuisi koskaan. Kävimme hakemassa majapaikasta isot rinkkamme ja kävelimme alas kylään, josta olimme sopineet lähtevämme yhteistaksilla Jacobin ja Jeffin kanssa Marrakechiin. Kaisa väsähti totaalisesti hieman ennen kylää ja pidimme taatelitauon, jotta jaksaisimme loppumatkan. Jacob oli ehtinyt järjestämään taksin ja onnistunut hukkamaan Jeffin jonnekkin. Joku oli kuulemma vislannut Jeffille, hän oli lähtenyt ihmettelemään mistä on kyse, ja seuraavaksi oli ilmoittanut että lähtee hakemaan taksilla automaatilta rahaa. Lähin pankkiautomaatti oli seuraavassa kylässä. 

Lopulta olimme Marrakechissä ilta kuudelta. Päätimme mennä helpoimpaan majapaikkaan, josta löytyy kunnon suihku eli hotelli Ibikseen. Jacobin suunnitelma lähteä iltajunalla Fesiin oli sulanut matkalla ja hänkin kaipasi lähinnä suihkua ja päätti tähdätä vasta seuraavan aamun junalle.

Kaiken kaikkiaan reissu oli todella hieno. Ilman tätä itselleni olisi jäänyt paljon negatiivisempi kuva Marokosta. Vuoriston ihmiset olivat iloisia, mukavia ja aidosti avuliaita. Luonto oli karun jylhää ja maisemat jylhiä. Nyt reissusta on kulunut kaksi päivää ja edelleen pohkeet ja reidet ovat perkeleen kipeät. Matalienkin portaiden alaspäin kävely saa nousemaan vedet silmiin. Kuljemme Kaisan kanssa kaupungilla kuin vanhukset, jotka auttavat toisiaan kynnysten ja katukivetysten edessä.

-Lee-

 Aamu sarastaa

Huipulla, 4167m 

Pohjois-Afrikan korkein kohta on merkitty tarkkaan. 

Laaja näköala. 

Jacob, Kaisa ja Takatukka-Smurffi. 

Alastuloa ja naamioitunut Kaisa.

Synttärit huipulla - osa 1

Syötyämme yksinkertaisen ja erittäin maukkaan aamiaisen lähdimme kävelemään eteenpäin, kohti 3200 metrin korkeudessa odottavaa yöpaikkaa. Emme olleet päässeet montaa metriä eteenpäin, kun jouduimme pysähtymään ensimmäisen kerran. Aamiaisen tarjonnut veli halusi käydä hakemassa paikan omistajan hyvästelemään meidät. Yritimme estellä, olihan kello vasta hieman yli viisi aamulla. Estelyistä ei ollut apua, vaan kaveri haettiin toivottamaan meille hyvää matkaa. Olimme tyytyväisiä päätökseemme lähteä aikaisin kävelemään. Ilma oli mukavan viileä ja aurinko oli vasta kiipeämässä ylös valaisten vuoret vaalean oranssin värisiksi. Ihmettelimme sitä, että ihmisiä oli yllättävän paljon liikkeellä jo tähän aikaan aamusta. Tajusimme, että eihän viisi ole aikainen kellonaika maaseudulla. Koko kylä tuntui olevan työntouhussa, paimentamassa lehmiä, keräämässä ruohoa tai hoitamassa maapalaansa.

Olimme ottaneet selvää reitistä etukäteen ja ostaneet vuoristo-oppaiden toimistosta kartan. Siitä huolimatta reitin alkupää oli hieman sekavan oloinen. Sitä ei ollut merkitty mitenkään ja onnistuimme eksymään kuivassa joenuomassa. Sanonnan mukaan kysyvä ei tieltä eksy, joten pysäytimme kuokka olallaan kulkevan kaverin, joka osoitti kuokallaan meille oikean suunnan. Reitti kulki aluksi pitkin kivistä, leveää, kuivaa joenuomaa kunnes alkoi nousemaan vuorta ylöspäin. Aamun saimme kulkea käytännössä kahdestaan. Tapasimme ainoastaan kaksi nuorta kaveria oppaansa kanssa. Parin tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Sidi Chamharouchin kylään jossa sijaitsee Valkoisen kiven moskeija. Hieman ennen kylää, seuraamme ujuttautui nuori mies, joka oli matkalla töihin, pieneen kioskiinsa Sidi Chamharouchissa. Ensimmäinen ajatuksemme oli varmasti se, että kaveri yrittää myydä jotakin opaspalvelua. Tämä hiukan hävetti jälkeenpäin, sillä poika jutteli mukavia, näytteli kuvia Casablancan Marriott-hotellista  kännykästään ( valtava rakennus ulkoapäin oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen) ja kun saavuimme kylään hän toivotti meidän tervetulleeksi levähtämään kioskinsa vieressä oleville penkeille, korostaen vielä, ettei tarvitse ostaa mitään.

Pysähdyimme siis juomaan limsat joita viilennettiin luonnonjääkaapissa eli verkkohäkissä joka oli rakennettu kallion päälle jonka läpi virtasi kylmä vetinen vuoristopuro.
Nautittuamme virkistävät virvokkeet jatkoimme etenemistä ylöspäin. Aamun rauhallinen ja autio tunnelma muuttui ihmisten ja muulien väistelyksi. Aamulla huipulla käyneitä ihmisiä alkoi tulemaan vastaan, ja heitä seurasi reppuja ja laukkuja kantavia muuleja. Muulien askellus kivisellä polulla näytti uskomattoman varmalta. Siinä missä itse kompuroi tai jalka luisti liukkaalla kivellä meni muuli kantamuksineen varmasti eteenpäin. Olipa joku väsähtänyt kiipeilijä valinnut muulin selässä istumisen, sen sijaan että olisi itse kävellyt alas. Hieman ennen puolta päivää saavuimme yöpaikkaan. Saimme sängyt jättikokoisesta siskonpedistä jossa oli makuupaikat noin 20:lle ihmiselle.
Lounaaksi olimme varanneet leipää, tuorejuustoa, viikunahilloa ja taateleita. Onneksi majoituksen hintaan kuului illallinen joten meidän ei tarvinnut tyytyä pieneen lounaaseen.

Tutustuimme retkeilymajalla mukavaan saksalaiseen Jacobiin, nuoreen mieheen, joka oli myös päättänyt lähteä valloittamaan Toubkalia. Iltapäivä sujui iltaa odotellessa ja Jacobin kanssa jutellessa. Illallinen tarjoiltiin kuuden jälkeen. Pöydässämme istui sekalainen joukko ihmisiä, 4 espanjalaista rouvaa, 4 hollantilaista nuorta miestä, Jacob ja me. Ruoka ja päivän kävely alkoivat väsyttää joten suihkun jälkeen suuntasimme jättikokoiseen siskonpetiin. Yö sujui melko hyvin, Kaisa harmitteli korvatulppiensa unohtamista joille olisi ollut käyttöä.

Seuraavana aamuna meillä oli tiedossa herätys klo 04.00 ja kiipeäminen kohti Jebel Toubkalia.

-Lee-

First days program was climbing to refuge Toubkal.  We left very early and arrived at noon, so had lots of time to hang around in the base camp. Luckily there were bunch of nice people there and so the time flew waiting for the dinner.

Mzikin kylä aamuauringossa. 

Luonnon jääkaappi 

Vuoristokylä 

Varmajalkainen muuli ja nuori ohjaaja. 

Yöpaikka- Toubkalin vuoristomaja 

Kaisa odottaa illallista. 

Yösaapuu laaksoon