* Surf ja Turf *: turisti

Vietimme pari päivää Hoi Anissa, lähellä Danangia. Vietnamilaiset tuttuni olivat sitä suositelleet, ja muutenkin paikkaa kehuttiin yhdeksi Vietnamin kauneimmista kaupungeista. En osannut kuitenkaan odottaa aivan sellaista, mikä tuli vastaan. Hoi Anin vanha keskusta on kaunis, se on Unescon suojelema ja tunnelmallisesti valaistu iltaisin. Ongelma onkin, että paikka on todella suosittu ja väkeä on pilvin pimein. Tuntuu että katukuvassa näkyy enemmän eurooppalaisia, kuin paikallisia. Ei sillä, kaikki on toteutettu tyylikkäästi, matkailijat kulkevat polkupyörillä ja yöpyvät homestay- tyyppisissä majataloissa. Tuntuu vaan, että moottoriliikenteeltä suljettu keskusta on kuin jonkinlainen Disneyland, josta on siivottu ulos kaikki tavallinen elämä. Ravintoloissa hinnat ovat huikeita. Jos hieman keskustan ulkopuolella syö katukeittiöstä aterian 30 000 dongilla, niin keskustan trendikuppiloissa pelkkä pääruoka saattaa maksaa yli 300 000. Kaupunki on kuuluisa räätäleistään, ja siellä onkin pilvin pimein kauppoja, joissa voi teettää vaatteita pilkkahintaan hyvistä kankaista. Pari päivää siinä meni ihan mukavasti, me asuimme hieman keskustan ulkopuolella, joten pääsimme välillä myös rauhaan turistihurlumheistä. Kävimme myös pyöräretkellä ( kuten kaikki muutkin turistit) läheisillä rannoilla, mutta olemme ehkä nähneet liikaa rantoja tämän vuoden aikana, joten ne eivät oikein sykähdyttäneet.
Valokuvaajalle paikka on huikea, ja olihan se kieltämättä mukava pitkästä aikaa istuskella viinilasillisella keskustassa, ilman että varpaiden yli ajaa kolmetoista skootteria.
Paras ateria Hoi Anissa oli myös halvin. Söimme katukeittiöstä aivan majapaikkamme lähellä, tietämättä mitä kaikki oikestaan oli. Jälkeenpäin selvisi että lautasella oli suolattua naudanlihaa, papaijaa sekä possun nahkaa, jota me olimme luulleet vihannekseksi.

-Kaisa

We spent two days in Hoi An. It's very beautiful and atmospheric but really packed with tourists. Two days was enough for us. We also cycled to the nearby beaches ( like everybody else) and ate some great food.

Souturetkeä tarjolla
Rowing boats on the river

Soutajanainen
Woman rowing

Kalastusverkko
Fishing net

Hoi An on kuuluisa silkkilyhdyistään
Hoi An is famous for the lanterns

Hääkuvausta
Wedding picture

Ruokaa joen rannassa
Food by the River

Ruokaa odotellessa
Waiting for the dinner

Lisää lyhtyjä
More lanterns

Kalastajat rannalla
Fishermen on the beach

Turistit pyöräilevät joella
Tourists cycling by the river

Veneitä silmineen
Boats with eyes

Mukava istumapaikka
Cozy sitting

taloja Hoi Anissa
Houses in Hoi An

Potretti 1
Potrait 1

Potretti 2
Potrait 2

Potretti 3
Potrait 3

Iltapalalla
Evening snack

Kaisan päivä:

Seuraava kohteemme oli Torres del Painen kansallispuisto. Tätä tituleerataan usein yhdeksi maailman hienoimmista trekkipaikoista joten odotukset olivat korkealla. Ensin matkasimme naurettavan lyhyen, kolmen tunnin, bussimatkan Puerto Natalekseen. Se on pikkukaupunki, joka hyvin paljon elää Torres del Paineen tulevista patikoitsijoista ja se näkyy. Hostaleja joka kulmalla ja ylihinnoiteltuja varustevuokraamoja sekä kauppoja oli pilvin pimein. Aika pian ilmeni, että Leen kipeytynyt polvi ei kestäisi kävelyä, joten aloimme miettiä vaihtoehtoja. Loppujenlopuksi lähdin sitten yksin tekemään päivätrekkiä, useamman päivän reissun sijasta. Ensimmäinen asia joka tulee selväksi aika pian on se, että kaikki maksaa suhteettoman paljon. Kansallispuiston pääsymaksu on 18 000 pesoa eli noin 36 taalaa. Bussi sinne melkein saman verran, joka muihin Chilen bussihintoihin verrattuna on todella paljon. Pelkkä peti refugiossa 46 taalaa ilman aterioita (high seasonilla vielä paljon enemmän) jne. Itseäni alkoi hieman ärsyttämään kaikki rahastus.

Päätin kävellä ylös Mirador Las Torresille, josta sitten nuo Painen kuuluisat tornit näkyvät. Nousu oli reipas, about 700m ylös ja maisemat kauniit. En tiedä onko ongelma se, että vietän normaalistikin paljon aikaa vuorilla, mutta kun pääsin perille niin minusta tuntui kuin olisin seissyt Dolomiiteilla, Tre Cime di Lavaredon edessä. Maisemat perillä voisi kiteyttää siihen, että tuntui kuin toisessa suunnassa olisi katsellut Dolomiitteja ja toisessa Norjaa. Polulla oli vähän liikaa väkeä minun makuuni, tuntui että koko ajan sai olla tervehtimässä tai väistämässä. Mitenköhän paljon ihmisiä onkaan korkeasesongin aikaan?

Tein alussa sen virheen, että lupasin kävellä Chileläissyntyisen Lisin kanssa. Hän oli kuitenkin melkoinen säätäjä, ja kesti tunnin ennenkuin päästiin liikkeelle. Paluubussi takaisin Puerto Natalekseen lähti puoli kahdeksalta, enkä ollut ihan varma reitin kestosta joten oli pakko hilpaista omille teilleni aika pian, kun huomasin että Lis halusi kuvata jokaista kukkaa, eikä muutenkaan ollut niitä kaikista hyväkuntoisimpia. Lopputulos oli siis se, että jouduin hieman juoksemaan polkua ylös, ja siitä iski pikkuisen liikaa työfiilikset. Alaspäin tullessa mietiskelin sitten, että ehkäpä patikoinnin voi nyt vapaa-ajalla jättää vähemmälle. Kun pääsin takaisin Puerto Natalekseen ja hostellille, siellä odotti Leen loihtima illallinen viineineen ja se tuntui taivaalliselta. Hassua oli se, että tämä oli ensimmäinen päivä kolmeen kuukauteen kun vietimme päivän erossa. Itse asiassa se tuntui vähän tylsältä, kun on tottunut hyvään seuraan.

Majoituspaikkamme Tin House oli pieni ja viihtyisä, ainoana miinuksena kylmyys, joka tässä vaiheessa alkoi tuntua hiipivänä ärsytyksenä. Rakentaminen koko Patagoniassa on melko ällistyttävää. Kylmää ja todella tuulista on ympäri vuoden, ja silti suurin osa taloista on todellakin pellillä päälystettyjä yksinkertaisine ikkunoineen ja kaasulämmittimineen. Seuraavaa majapaikkaa etsiessä ensimmäisenä kriiteerinä olikin lämmitys.

-Kaisa

Lähtö patikalle

Näkymiä noususta

Jokea seuraillen

Maali: Torres del Paine

Tre Cime di Lavaredo lähellä Cortinaa kesällä 2013. Eikä maksa mitään. See my point?

Leen päivä:

Punta Arenaksesta lähdimme kohti Puerto Natalesia joka on kolmen tunnin bussinmatkan päässä. Puerto Nataleksen vetovoima perustuu suosittuun luonnonpuistoon ja siellä oleviin kävelyreittiehin. Suosituin reitestä on W joka kestää 3-4 päivää. Meillä oli tarkoituksena käydä kävelemässä kyseinen reitti. Kaisa oli tehnyt paljon pohjatöitä ja selvittänyt tarkasti polut, teltta, makuupussi ym tavaroiden vuokraamisen, erilaiset pääsymaksut ja vaadittavat luvat jne. Samana päivänä kun lähdimme bussilla kohti Puerto Natalesta kipeytyi polveni. Oletin että vaiva on hetkellinen ja menee pian ohi. Bussimatkan jälkeisen päivän olimme tarkoittaneet varusteiden hankkimiseen joten polveni sai lepoa vielä seuraavanakin päivänä. Seuraavan aamuna totesin että Ushuaian vuorilla kävely on oli kuitenkin rasittanut jalkaa sen verran paljon että jouduin hylkäämään ajatuksen W:n kävelystä. Keskityin siis lekotteluun viileässä hostellihuoneesa.

Puerto Natales on sympaattinen pikkukaupunki jossa luonnonpuiston lisäksi ei oikeastaan ole mitään muuta. Muutaman päivän lepäämisen jälkeen päätimme lähteä tutustumaan luonnonpuistoon jota varten tänne alunperin tultiinkin. Kaisa halusi lähteä kävelemään vuorille ja niin halusin minäkin, mutta päätin kuitenkin säästää polveani turhalta rasitukselta joten menin bussikierrokselle. Itseäni harmitti että jouduin muiden setien ja tätien kanssa tylsälle bussikierrokselle kun taas Kaisa pääsee kiipeämään pitkin uljasta vuorta.

Sunnuntai aamuna klo 7.30 minua tuli hakemaan, yllätys yllätys, pikkubussi. Pikkubussi oli lastattu kahdella tanskalaisella tytöllä meidän hostellista, japanilaisella opettaja pariskunnalla jotka olivat 1 vuoden ja 10kk matkalla, hong kongilaisella joka asuu Kaliforniassa ja brasilialaisilla sisaruksilla. Matkanjohtajana ja autonkuljettajana toimi herra joka ei puhunut muuta kuin espanjaa. Kävimme aamulla lyhyen keskustelun jonka aikana tuli selväksi että emme tule päivän aikana juttelemaan enempää:

Kuljettaja: veöö aa juu from?

Minä: From Finland

Kuljetta: Angleterree? Loontoon?

Minä: No, from Finland

Kuljettaja: Iiiirland?

Minä: No, F i n l a n d

Kuljetta: Elsinki?

Minä: Si

Kuljettaja: ich sprech etwas Deutsch. (puhun vähän saksaa)

Minä: Si, ok. Gut.

Bussi suuntasi keulansa kohti Mylodonin luolaa. Kyseinen luola on saanut alkunsa jääkauden aikana ja sen jälkeen kasvanut tuuleen, jään ja hiekan yhdistelmän vaikutuksesta. Luola on yllättävän iso ja syvä. Luola on Amerikan mantereen merkittävin arkeologinen tutkimuspaikka, joten alueet jolla pääsi kävelemään oli rajattu tarkasti. Nimensä luola on saanut sieltä löydetyn nahanpalan mukaan. Palanen nahkaa kuului 5.000 vuotta sitten eläneelle jättiläslaiskiaiselle. Nahanpala löydettiin 1800-luvun lopulla ja sitä säilytettiin asianmukaisesti saksalaisen löytäjän äidin kaapissa. Tai näin ainakin Chatwin väitti.

Täältä matka jatkui erilaisten järvien ja jokien reunastamaa tietä pitkin kohti Torres del Painen luonnonpuistoa. Taas kerran luonto oli uskomattoman hienoa ja mahtavaa. Valitettavaa oli se että emme puhuneet kuljettajan kanssa mitään samaa kieltä edes auttavasti, olen varma että hänellä olisi ollut paljon mielenkiintoisia juttuja kerrottavana. Sen sijaan porukkana keskustelimme monenlaisista asioista, japanilaisesta koulujärjestelmästä, siitä muuttaako kalifornialainen eläkeläinen takaisin Hong Kongiin vai tuleeko opiskelemaan euroopan historiaa pohjoismaihin, miksi te syötte poroja, tanskalaisesta leivästä jne.

Torres del Painen luonnonpuiston sisäänpääsy maksu kirpaisi: 36 $ pelkästään siitä että ajamme autolla sen läpi. Mutta toisessa vaakakupissa painoivat mahtavat maisemat joita on turha yrittää hinnoitella. Paikka on uskomaton. En ole aikaisemmin nähnyt niin jylhiä maisemia yhdistettyinä uskomattomiin pilvimuodostelmiin, jäätikköä ja sen tasaiseksi jauhamaa isoa sorakenttää, isoja koskia, Guanaco-laumoja, isoja kotkia liitelemässä tasankojen yllä. Muutaman vuoden takaisen metsäpalon mustaamia puita jotka kasvoivat eriväristen järvien rannaoilla. Järvien väri olisi sinistä, harmaata, vihreää ja kellertävää. Valokuvani eivät todellakaan tee oikeutta näille luonnon ihmeille. Niiden mahtavuutta ei yksinkertaisesti pysty sovittamaan valokuvaan.

Retki kesti 12 tuntia jonka aikana ehdin tutustumaan parhaiten japanilaiseen pariskuntaan. He olivat kotoisin Hiroshimasta ja olivat lähteneet liikkeelle melkein reilu vuosi sitten. Meitä on odottamassa joulukuussa majapaikka Hiroshimassa ja retki Hokkaidon saarelle katsomaan lämpimässä lähteessä kylpeviä apinoita.

Odotan saavani vuoden 2014 kulttuurivienti palkinnon sillä kerroin heille menestyksekkäästi Hajosiko Toyotasi vitsin.

-Lee-

PS. Mitä opimme tällä kertaa: älä aliarvioi turisteille järjestettyjä bussiretkiä.

Ja jälkeenpäin ajatellen oli onni onnettomuudessa että polveni alkoi vihoittelemaan. Sillä W:n käveleminen olisi ollut helkutin hankalaa koska olimme loppujen lopuksi varustautuneet liian kevyesti teltassa yöpymiseen. Pelkkä pipo ja villahanskat eivät riitä lämmittämään jos yöllä vuorilla puhaltaa yli 100 km/h tuuli.