Ho Hoi An

Vietimme pari päivää Hoi Anissa, lähellä Danangia. Vietnamilaiset tuttuni olivat sitä suositelleet, ja muutenkin paikkaa kehuttiin yhdeksi Vietnamin kauneimmista kaupungeista. En osannut kuitenkaan odottaa aivan sellaista, mikä tuli vastaan. Hoi Anin vanha keskusta on kaunis, se on Unescon suojelema ja tunnelmallisesti valaistu iltaisin. Ongelma onkin, että paikka on todella suosittu ja väkeä on pilvin pimein. Tuntuu että katukuvassa näkyy enemmän eurooppalaisia, kuin paikallisia. Ei sillä, kaikki on toteutettu tyylikkäästi, matkailijat kulkevat polkupyörillä ja yöpyvät homestay- tyyppisissä majataloissa. Tuntuu vaan, että moottoriliikenteeltä suljettu keskusta on kuin jonkinlainen Disneyland, josta on siivottu ulos kaikki tavallinen elämä. Ravintoloissa hinnat ovat huikeita. Jos hieman keskustan ulkopuolella syö katukeittiöstä aterian 30 000 dongilla, niin keskustan trendikuppiloissa pelkkä pääruoka saattaa maksaa yli 300 000. Kaupunki on kuuluisa räätäleistään, ja siellä onkin pilvin pimein kauppoja, joissa voi teettää vaatteita pilkkahintaan hyvistä kankaista. Pari päivää siinä meni ihan mukavasti, me asuimme hieman keskustan ulkopuolella, joten pääsimme välillä myös rauhaan turistihurlumheistä. Kävimme myös pyöräretkellä ( kuten kaikki muutkin turistit) läheisillä rannoilla, mutta olemme ehkä nähneet liikaa rantoja tämän vuoden aikana, joten ne eivät oikein sykähdyttäneet.
Valokuvaajalle paikka on huikea, ja olihan se kieltämättä mukava pitkästä aikaa istuskella viinilasillisella keskustassa, ilman että varpaiden yli ajaa kolmetoista skootteria.
Paras ateria Hoi Anissa oli myös halvin. Söimme katukeittiöstä aivan majapaikkamme lähellä, tietämättä mitä kaikki oikestaan oli. Jälkeenpäin selvisi että lautasella oli suolattua naudanlihaa, papaijaa sekä possun nahkaa, jota me olimme luulleet vihannekseksi.

-Kaisa

We spent two days in Hoi An. It's very beautiful and atmospheric but really packed with tourists. Two days was enough for us. We also cycled to the nearby beaches ( like everybody else) and ate some great food.

Souturetkeä tarjolla
Rowing boats on the river

Soutajanainen
Woman rowing 

Kalastusverkko
Fishing net

Hoi An on kuuluisa silkkilyhdyistään
Hoi An is famous for the lanterns

Hääkuvausta
Wedding picture

Ruokaa joen rannassa
Food by the River

Ruokaa odotellessa
Waiting for the dinner

Lisää lyhtyjä
More lanterns

Kalastajat rannalla
Fishermen on the beach

Turistit pyöräilevät joella
Tourists cycling by the river

Veneitä silmineen
Boats with eyes

Mukava istumapaikka
Cozy sitting 

taloja Hoi Anissa
Houses in Hoi An

Potretti 1
Potrait 1

Potretti 2
Potrait 2

Potretti 3
Potrait 3

Iltapalalla
Evening snack

Italialainen ruoka vs. matkailijat

Nyt on taas pyöritty Etelä-Eurooppaa pitkin poikin asiakkaiden kanssa parin viikon ajan. Sopivassa suhteessa patikkaa ja enogastronomiaa, eli viiniä ja ruokaa.
Patikkahommasta sitten oma juttunsa mutta nuo ruokailut...
Joskus tuntuu että oppaan hommassa on kaikkein raskain osa ruokapöydässä istuminen.
Otetaan esimerkkinä Italia, joka monestakin syystä on minulle se ikäänkuin toinen kotimaa.
Mottoni on aina se, että maassa syödään maan tavalla. Jos teen itse matkaohjelmia, tai saan valita ruokalistat, valitsen aina jotain tietylle alueelle tyypillistä, vaikka tietäisinkin että se ei kaikille suomalaisille uppoa.

On yllättävää miten italialaisesta ruuasta pidetään Suomessa kovasti, mutta sitten kun Italiassa saa oikeaa italialaista ruokaa, se ei  monen mielestä toimikaan. Seuraavat lauseet olen kuullut lukemattomia kertoja:
-Jaahas, riisipuuroako meille syötetään ( risotto)
-Miksei ole mitään kastiketta (liha tai kala), aika kuivaa
-Ei oikein maistu miltään ( italiaksi käytetään termiä delicato, kun ruuan maku on hienostunut, ei päälle tunkeva)
- Taas tätä makaroonia...
- eikö ole kunnon leipää ( lue: ruisleipää)

Makumieltymyksiä on monenlaisia ja usein yritän parhaani mukaan selittää, että kun täällä nyt on tapana että liha maustetaan vain oliiviöljyllä ja suolalla että se liha maistuu lihalta tai että maistelkaa nyt vähän rauhassa niin ne lempeätkin maut tulevat esiin.
Silti on vaikea käsittää että herkkuruokani, esimerkiksi Gattinara-viiniin tehdyn risoton, päälle joku ei millään ymmärrä.
Välillä tuntuu että meillä suomalaisilla on tapana ylimaustaa ruoka niin, että esimerkiksi se liha tai kala ei sieltä tule vahingossakaan esiin. Samoin tapana on jotenkin hotkia äkkiä ruoka pois, että päästään seuraavaan, ja jos maut eivät ole megavoimakkaita, niitä ei ehdi huomata. Mihin kummaan meillä on kiire?

No, itse en enää koskaan tilaa Suomessa ravintolassa risottoa (onneksi meillä on kotona loistava risottokokki, joka en ole minä) ja muutenkin vältän italialaisia ravintoloita viimeiseen asti.

Ongelma ei todellakaan ole vain suomalaisten, törmäsin siihen myös entisessä työssäni italialaisessa incoming-matkatoimistossa. Englantilaisen matkatoimiston asiakkaat valittivat erään hotellin ruuasta jatkuvasti, yleisin argumentti oli: se ei ole oikeaa italialaista ruokaa. Todellisuudessa se nimenomaan oli sitä eikä jotakin juusto- kerma- oregano mössöä, jota usein ulkomailla saa italialaisissa ravintoloissa.

Kyselin joskus Helsingissä asuvilta italialaisilta, mikä heidän mielestään olisi hyvä italialainen ravintola täällä. Suurin osa ei osannut mainita mitään, ja muutama, joka oli töissä paikallisessa italialaisessa, sanoi suoraan että " älä ainakaan meille tule".

Makuasioista ei sovi kiistellä mutta avarakatseisuutta voin aina peräänkuuluttaa.
-K

PS. Ja pakko myöntää, että ymmärrän välillä erästä iäkkäämpää, Italiassa paljon työskennellyttä kolleegaani, joka menettää hermonsa kun asiakkaat peräänkuuluttavat perunaa." pottuja vaan aina pitäisi saada, syökää niitä pottuja kotona"- hän kerran pauhasi...

PS2:Tiedän olevaani melkoinen puritaani ja nipottaja mitä tulee italialaiseen ruokaan mutta olisin todella tyytyväinen, jos suomessakin keskusteltaisiin pöytäkeskusteluissa vaikkapa siitä, millainen koostumus pitää olla karjalanpiirakassa tai mistä saadaan parhaat muikut.

Näkymä La Morrasta kohti Barolon viljelymaita