Final countdown - melkein vähän paniikki

Tähän asti on aina ollut jotakin muuta mietittävää: seuraava duuni ja seuraava matka. Se on itse asiassa ollut helpottavaa, on voinut työntää lähtemisen ja sitä edeltävän härdellin johonkin tulevaisuuteen.

Nyt on viimeinen työmatka takana ja yhtäkkiä lähtöön onkin alle 20 päivää! Mitä hel…?
Paniikki ja kiire! Ja panikoitava on kaikki ne asiat parissa viikossa, joita olisi voinut jo pohtia ja murehtia tässä jo kuukauden päivät.
Joka puolelta tulee viestiä siitä kuinka mahtavaa on että lähdemme enkä itse edes tajua koko hommaa.

Onnistuin sairastumaan viimeisellä työmatkalla Riossa kuumeflunssaan joten kolme arvokasta päivää meni pelastusarmeijalle siinäkin suhteessa.

Suurimpia huolenaiheitani on kirjanpidon saaminen kuntoon ennen lähtöä niin, että kaikki on valmista tilinpäätöstä varten. Samoin pankki- ja vakuutusasiat sekä terveyteen liittyvät jutut. Toisaalta, kaikkia asioita voi hoitaa etänä, sitähän teen nytkin aika paljon ja minkä ihmeen takia kaikki terveyskontrollit pitäisi tehdä juuri nyt? Toisaalta yrittäjällä on aina pieni ahdistus siitä, että jotain on kumminkin jäänyt hoitamatta.

Yritän myös parhaani mukaan kieltäytyä töistä. Aika absurdi ongelma, mutta jotenkin pelkään että yhtäkkiä huomaan kevääni olevan täyteen buukattu keikkoja ja Portugalista nauttiminen ja kielen opiskelu jää haaveeksi.

Lopuksi vielä toteamus Etelä-Amerikasta…käytyäni viimeisellä työreissullani monissa paikoissa joissa en aikaisemmin ole ollut, tunsin kuitenkin että olin kokoajan kuin kotonani. Olen tiennyt sen aina, silti hullua että niin tosiaan oli. Toisaalta, perustuuhan kaikki siellä pitkälti espanjalaisten, portugalilaisten ja italialaisten perintöön.
K

On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi. - Muumilaakson marraskuu-

Lähteminen on merkillinen juttu. Tämän blogin varsinainen clue on iso lähtö ja iso matka, mutta voisi sanoa että olen kyllä muutenkin lähtemisen asiantuntija.
Syksyn mittaan lähden taas matkalle ainakin seitsemän kertaa. Siis ENNEN the Matkaa.

Joskus tuntuu siltä, että en halua ajatellä lähtöä ennen kuin juuri edellisenä iltana. Pakkaus sujuu sen verran rutiinilla, että siitä kyllä selviää nopeasti ja tehokkaasti. Toinen puoliskoni kyllä huomaa, milloin lähtöahdistus alkaa. Se tulee usein varsinkin silloin jos on ollut pitkään ( lue: kuukauden tai yli) kotona, ja toisaalta myös silloin, kun edellisestä kotiinpalusta on kulunut liian vähän aikaa.
Lähtöahdistus alkaa pienenä kireytenä ja ajatuksina siitä mitä kaikkea olisi pitänyt tai pitäisi tehdä ennen lähtöä. Päivien käydessä vähiin lisääntyy usein hölmö epävarmuus siitä onko valmis kyseiseen työmatkaan...Joskus ihan ymmärrettävästi, jos edessä on uusi maa tai erityisen haastava ryhmä, useimmiten ihan turhaan kuitenkin. Sisäinen perfektionisti se siellä nostaa päätään ja miettiin mitä kaikkea olisi voinut tehdä enemmän kyseisen matkan eteen.
Esimerkiksi tällä kertaa tilanne on se, että jos ihan järjellä ajattelen, olen tehnyt juurikin sitä kaikkein tärkeintä, eli levännyt, yrittänyt aktiivisesti olla tekemättä mitään. Kuitenkin jossain korvan juuressa joku niistä monesta minästä nalkuttaa, että senkin ajan olisi voinut opiskella alppikasveja tai Laosin historiaa tai mitä niitä kaikkia tämän syksyn juttuja nyt sitten olikaan.

Mutta vaimennan äänet ja päätän että en stressaa enempää kuin on tarpeen, sillä enää muutama kuukausi ( ja muutama maa ja matka) ja hengaillaan Bonairella!
Sinällään jännää että the Matkalle lähtö ei ahdista yhtään vaikka ennen sitä on monenlaista puuhaa ja asiaa ratkottavana  ja vaikka kovin montaa päivää en ehdi Suomessa olla näitä asioita järjestämässä.
Ensi viikolla tulee Forenom katsastamaan kämpän ja siitä se lähtee! Tekisi jo mieli alkaa pistämään kotia pakettiin, minähän rakastan ylimääräisestä tavarasta luopumista!

-K