Final countdown - melkein vähän paniikki

Tähän asti on aina ollut jotakin muuta mietittävää: seuraava duuni ja seuraava matka. Se on itse asiassa ollut helpottavaa, on voinut työntää lähtemisen ja sitä edeltävän härdellin johonkin tulevaisuuteen.

Nyt on viimeinen työmatka takana ja yhtäkkiä lähtöön onkin alle 20 päivää! Mitä hel…?
Paniikki ja kiire! Ja panikoitava on kaikki ne asiat parissa viikossa, joita olisi voinut jo pohtia ja murehtia tässä jo kuukauden päivät.
Joka puolelta tulee viestiä siitä kuinka mahtavaa on että lähdemme enkä itse edes tajua koko hommaa.

Onnistuin sairastumaan viimeisellä työmatkalla Riossa kuumeflunssaan joten kolme arvokasta päivää meni pelastusarmeijalle siinäkin suhteessa.

Suurimpia huolenaiheitani on kirjanpidon saaminen kuntoon ennen lähtöä niin, että kaikki on valmista tilinpäätöstä varten. Samoin pankki- ja vakuutusasiat sekä terveyteen liittyvät jutut. Toisaalta, kaikkia asioita voi hoitaa etänä, sitähän teen nytkin aika paljon ja minkä ihmeen takia kaikki terveyskontrollit pitäisi tehdä juuri nyt? Toisaalta yrittäjällä on aina pieni ahdistus siitä, että jotain on kumminkin jäänyt hoitamatta.

Yritän myös parhaani mukaan kieltäytyä töistä. Aika absurdi ongelma, mutta jotenkin pelkään että yhtäkkiä huomaan kevääni olevan täyteen buukattu keikkoja ja Portugalista nauttiminen ja kielen opiskelu jää haaveeksi.

Lopuksi vielä toteamus Etelä-Amerikasta…käytyäni viimeisellä työreissullani monissa paikoissa joissa en aikaisemmin ole ollut, tunsin kuitenkin että olin kokoajan kuin kotonani. Olen tiennyt sen aina, silti hullua että niin tosiaan oli. Toisaalta, perustuuhan kaikki siellä pitkälti espanjalaisten, portugalilaisten ja italialaisten perintöön.
K

Entä jos loukkaannun reissussa?

Ja monet muut asiat ovat mietityttäneet viime aikoina. Tai ennemminkin viime öinä.
Ensi viikolla on tarkoitus varata ensimmäiset lentoliput. Jossain välissä ne on kuitenkin pakko varata joten miksi ei sitten vaikka ensi viikolla. Auto on edelleen myymättä, asuntoon ei ole vielä löytynyt vuokralaista. Mutta kyllä niille ottaja löytyy kun hinta sopiva tai oikea ihminen osuu kohdalle.

Sen sijaan mieltä ovat alkaneet kiusaamaan kummalliset mitä jos-ajatukset.
Mitä jos katkaisen jalkani? Entä jos sairastun vakavasti? Entä jos pidä koko reissusta ja haluankin tulla takaisin jo puolen vuoden jälkeen? Mitä jos kameli sylkäisee silmääni ja saan silmätulehduksen? Minne me palaamme jos reissu syystä tai toisesta keskeytyy.
Asunto on vuokrattuna. Ei kotia.
Työpaikka on annettu pois. Ei töitä.
Auto myyty. Ei millä liikkua.
Jos nuo kamaluudet toteutuvat niin sitten varmaan täytyy vuokrata asunto, hakea töitä ja hankkia auto jos uudet mahdolliset työt sitä vaativat.
Ja jos taas terveyden kanssa tulee ongelmia niin hoidetaan itsemme kuntoon ja takaisin reissuun.
Mitä sitten jos vaikka koko kuukausi menisi parannellessa niin sitten menee. Ei sille voi mitään. Ja jos taas terveydelle tapahtuu jotain niin vakavaa että joudumme keskeyttämään reissun niin siinä kohtaa koko reissu aivan ja se sama.

Tähän on helppo sanoa että olisi kannattanut miettiä etukäteen. Tietenkin näitä asioita on mietitty mutta jotenkin nyt kun lähtö on lähestymässä ne alkavat realisoitumaan. Toisaalta- yllättävän moni kuolee kotiinsa.

Linnunradan käsikirja liftareille kirjan kannessa lukee ystävällisillä kirjaimilla: Don´t panic.

-L-