Synttärit huipulla - osa 1

Syötyämme yksinkertaisen ja erittäin maukkaan aamiaisen lähdimme kävelemään eteenpäin, kohti 3200 metrin korkeudessa odottavaa yöpaikkaa. Emme olleet päässeet montaa metriä eteenpäin, kun jouduimme pysähtymään ensimmäisen kerran. Aamiaisen tarjonnut veli halusi käydä hakemassa paikan omistajan hyvästelemään meidät. Yritimme estellä, olihan kello vasta hieman yli viisi aamulla. Estelyistä ei ollut apua, vaan kaveri haettiin toivottamaan meille hyvää matkaa. Olimme tyytyväisiä päätökseemme lähteä aikaisin kävelemään. Ilma oli mukavan viileä ja aurinko oli vasta kiipeämässä ylös valaisten vuoret vaalean oranssin värisiksi. Ihmettelimme sitä, että ihmisiä oli yllättävän paljon liikkeellä jo tähän aikaan aamusta. Tajusimme, että eihän viisi ole aikainen kellonaika maaseudulla. Koko kylä tuntui olevan työntouhussa, paimentamassa lehmiä, keräämässä ruohoa tai hoitamassa maapalaansa.

Olimme ottaneet selvää reitistä etukäteen ja ostaneet vuoristo-oppaiden toimistosta kartan. Siitä huolimatta reitin alkupää oli hieman sekavan oloinen. Sitä ei ollut merkitty mitenkään ja onnistuimme eksymään kuivassa joenuomassa. Sanonnan mukaan kysyvä ei tieltä eksy, joten pysäytimme kuokka olallaan kulkevan kaverin, joka osoitti kuokallaan meille oikean suunnan. Reitti kulki aluksi pitkin kivistä, leveää, kuivaa joenuomaa kunnes alkoi nousemaan vuorta ylöspäin. Aamun saimme kulkea käytännössä kahdestaan. Tapasimme ainoastaan kaksi nuorta kaveria oppaansa kanssa. Parin tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Sidi Chamharouchin kylään jossa sijaitsee Valkoisen kiven moskeija. Hieman ennen kylää, seuraamme ujuttautui nuori mies, joka oli matkalla töihin, pieneen kioskiinsa Sidi Chamharouchissa. Ensimmäinen ajatuksemme oli varmasti se, että kaveri yrittää myydä jotakin opaspalvelua. Tämä hiukan hävetti jälkeenpäin, sillä poika jutteli mukavia, näytteli kuvia Casablancan Marriott-hotellista  kännykästään ( valtava rakennus ulkoapäin oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen) ja kun saavuimme kylään hän toivotti meidän tervetulleeksi levähtämään kioskinsa vieressä oleville penkeille, korostaen vielä, ettei tarvitse ostaa mitään.

Pysähdyimme siis juomaan limsat joita viilennettiin luonnonjääkaapissa eli verkkohäkissä joka oli rakennettu kallion päälle jonka läpi virtasi kylmä vetinen vuoristopuro.
Nautittuamme virkistävät virvokkeet jatkoimme etenemistä ylöspäin. Aamun rauhallinen ja autio tunnelma muuttui ihmisten ja muulien väistelyksi. Aamulla huipulla käyneitä ihmisiä alkoi tulemaan vastaan, ja heitä seurasi reppuja ja laukkuja kantavia muuleja. Muulien askellus kivisellä polulla näytti uskomattoman varmalta. Siinä missä itse kompuroi tai jalka luisti liukkaalla kivellä meni muuli kantamuksineen varmasti eteenpäin. Olipa joku väsähtänyt kiipeilijä valinnut muulin selässä istumisen, sen sijaan että olisi itse kävellyt alas. Hieman ennen puolta päivää saavuimme yöpaikkaan. Saimme sängyt jättikokoisesta siskonpedistä jossa oli makuupaikat noin 20:lle ihmiselle.
Lounaaksi olimme varanneet leipää, tuorejuustoa, viikunahilloa ja taateleita. Onneksi majoituksen hintaan kuului illallinen joten meidän ei tarvinnut tyytyä pieneen lounaaseen.

Tutustuimme retkeilymajalla mukavaan saksalaiseen Jacobiin, nuoreen mieheen, joka oli myös päättänyt lähteä valloittamaan Toubkalia. Iltapäivä sujui iltaa odotellessa ja Jacobin kanssa jutellessa. Illallinen tarjoiltiin kuuden jälkeen. Pöydässämme istui sekalainen joukko ihmisiä, 4 espanjalaista rouvaa, 4 hollantilaista nuorta miestä, Jacob ja me. Ruoka ja päivän kävely alkoivat väsyttää joten suihkun jälkeen suuntasimme jättikokoiseen siskonpetiin. Yö sujui melko hyvin, Kaisa harmitteli korvatulppiensa unohtamista joille olisi ollut käyttöä.

Seuraavana aamuna meillä oli tiedossa herätys klo 04.00 ja kiipeäminen kohti Jebel Toubkalia.

-Lee-

First days program was climbing to refuge Toubkal.  We left very early and arrived at noon, so had lots of time to hang around in the base camp. Luckily there were bunch of nice people there and so the time flew waiting for the dinner.

Mzikin kylä aamuauringossa. 

Luonnon jääkaappi 

Vuoristokylä 

Varmajalkainen muuli ja nuori ohjaaja. 

Yöpaikka- Toubkalin vuoristomaja 

Kaisa odottaa illallista. 

Yösaapuu laaksoon

Gibraltarin yli

Sevillasta lähdimme ensin bussilla Algecirasiin ja sieltä lautalla kohti uutta maanosaa. Lievästi Marokkolainen meininki alkoi jo Algecirasin satamassa, jossa oli monta eri lipputoimistoa, ja sitkeät kaupittelijat kulkivat perässä yrittäen myydä lippuja kuka mihinkin laivaan. Lauttoja menee yli tiiviiseen tahtiin ja me marssimme suoraan satamaan ostamaan liput. Ramadan, islaminuskoisten paastokuukausi alkoi samoihin aikoihin, joten söimme vielä varastoon ennen laivaan astumista. Laivamatka on lyhyt, etäisyys Euroopan ja Afrikan välillä on todella pieni, sitä harvoin tulee ajatelleeksi. Gibraltarin salmen toisella puolella alkaa kuitenkin toisenlainen maailma.

Laivalla oli meidän lisäksemme lähinnä Marokkolaisia perheitä. Kun saavuimme Tangerin uuteen Tanger Med -satamaan, meidät valtasi hämmennys. Vastassa oli täysin autio, valtava uusi satamarakennus. Missä olivat kaikki ne sadat hihasta nyppijät ja kaupustelijat? Ilmeisesti tyhjyys oli uuden sataman kaukaisen sijainnin ja Ramadanin yhteisvaikutusta. Seisoimme sitten yhdessä kolmen Etelä-Korealaisen opiskelijan ja unkarilaisen äiti-tytär kombon kanssa ihmettelemässä että millähän bussilla täältä pääsee Tangeriin. Taksikuskin mukaan tietysti seuraava bussi meni vasta tunnin päästä, mutta jääräpäisesti odotimme pysäkillä ja tulihan se bussi sieltä ja jostain se pamahti myös aivan täyteen porukkaa.

Tangeriin päästiin alle tunnissa ja saavuttaessa bussi pyähtyi jonnekkin keskeneräisten kerrostalojen keskelle, joten ei oikein ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa taksi hotelliin. Meille jäi vahvasti sellainen tunne että olimme jo valmiiksi lähellä hotellia ja taksi pyöritti meitä ympäri siinä lähistöllä, mutta mehän olimmekin täydellisiä huijattavia: juuri tulleet maahan ja hirveä hinku päästä hotelliin. Pakko myöntää että heti alusta asti tuli hieman sellainen olo, että ulkomaalaista pidetään tyhmänä, tyhjiin pumpattavana hyödykkeenä. 

Opimme nopeasti että Ramadanin aikaan kaikki on toisin, ravintolat ja suurin osa kaupoista on kiinni ja elämä alkaa vasta auringonlaskun jälkeen. Tavallaan aika mielenkiintoinen aika matkailla täällä, mutta en tiedä suosittelisinko sitä varsinaisesti. Toisaalta Tangerissa oli todella rauhallista, jopa autiota päivällä, mutta varmasti menettää myös jotakin tunnelmasta. Samoin ruokailujen järjestäminen on oikeasti hankalaa. Julkisella paikalla ei tee mieli syödä eikä juoda, eikä se oli kohteliastakaan, kun muut kärvistelevät. Kun aurinko laskee, tilanne muuttuu, ensin on hetken vieläkin autiompaa kun kaikki menevät kotiin syömään. Yhdentoista maissa porukka alkaa siirtyä kaduille ja hilluu siellä sitten pitkin yötä.

Tangerissa kävimme ensimmäisenä iltana suhteellisen pöllämystyneinä uudemman kaupungin,Ville Nouvellen, puolella syömässä mutta enempään eivät voimat riittäneet, vaikka tunnelma paranikin mitä myöhemmäksi ilta kääntyi.

Seuraavana päivänä kävelimme rantaa pitkin keskustaan ja palloilimme Medinassa, eli vanhassa kaupungissa. Sielläkin tunnelma oli todella vaisu, monet kaupat olivat päivällä kiinni ja kadut paikoittain autioita. Joimme minttuteet William Burrough'sin lempipaikassa Café Centralessa, eksyimme Kasbahissa, eli linnoituksen alueella ja löysimme sattumalta pienen, piilossa olevan, avonaisen ravintolan ja söimme erinomaisen lounaan: marokkolaista salaattia, harira-keittoa, kasvis- ja lihataginea, vesimeloonia ja minttuteetä.

Törmäsimme myös ensimmäiseen niin sanottuun valeoppaaseen, joista Marokko on kuuluisa. Herra lähestyi meitä Kasbahissa, ja kun emme sitkeän tyrkyttämisen jälkeen palkanneet häntä, hilpeä kommentti oli: How clever you finska people think you are? Rahat loppu forever!

From Sevilla we continued to Algeciras and took the ferry to Tangier. Ramadan had just begun, so we learnt pretty fast that it changes everything, It's hard to find food in daytime and anyway you would feel bad eating or drinking in public. The timetables are different and it's very calm everywhere. Life really begins  after sunset.

In Tangier even the Medina was really quiet. The second day we found a nice little restauran and had our so far best moroccan meal.

So actually there was much less harassing on the streets  than we expected. One faux guide wanted us to hire him in the Kasbah and when we said no, his quite hilarious comment was:

How clever you finska people think you are? Rahat loppu ( out of money) forever!

-Kaisa

Uusi ja vanha kohtaavat Tangerissa 

Tangerin medinan portilla 

Olen varma että jokainen Marokon matkaaja ottaa vähintään yhden kuvan minttuteestään. 

Kameleontti 

Tangerin sininen matkailija

Medina ammottaa päivisin tyhjyyttään Ramadanin aikaan. 

Kasbah. 

Kauniita laattoja löytyy joka paikasta. 

Matkalainen "kuuluisan" kaupan edessä. 

 Medinan asuntoja.