* Surf ja Turf *: Synttärit huipulla

Syötyämme yksinkertaisen ja erittäin maukkaan aamiaisen lähdimme kävelemään eteenpäin, kohti 3200 metrin korkeudessa odottavaa yöpaikkaa. Emme olleet päässeet montaa metriä eteenpäin, kun jouduimme pysähtymään ensimmäisen kerran. Aamiaisen tarjonnut veli halusi käydä hakemassa paikan omistajan hyvästelemään meidät. Yritimme estellä, olihan kello vasta hieman yli viisi aamulla. Estelyistä ei ollut apua, vaan kaveri haettiin toivottamaan meille hyvää matkaa. Olimme tyytyväisiä päätökseemme lähteä aikaisin kävelemään. Ilma oli mukavan viileä ja aurinko oli vasta kiipeämässä ylös valaisten vuoret vaalean oranssin värisiksi. Ihmettelimme sitä, että ihmisiä oli yllättävän paljon liikkeellä jo tähän aikaan aamusta. Tajusimme, että eihän viisi ole aikainen kellonaika maaseudulla. Koko kylä tuntui olevan työntouhussa, paimentamassa lehmiä, keräämässä ruohoa tai hoitamassa maapalaansa.

Olimme ottaneet selvää reitistä etukäteen ja ostaneet vuoristo-oppaiden toimistosta kartan. Siitä huolimatta reitin alkupää oli hieman sekavan oloinen. Sitä ei ollut merkitty mitenkään ja onnistuimme eksymään kuivassa joenuomassa. Sanonnan mukaan kysyvä ei tieltä eksy, joten pysäytimme kuokka olallaan kulkevan kaverin, joka osoitti kuokallaan meille oikean suunnan. Reitti kulki aluksi pitkin kivistä, leveää, kuivaa joenuomaa kunnes alkoi nousemaan vuorta ylöspäin. Aamun saimme kulkea käytännössä kahdestaan. Tapasimme ainoastaan kaksi nuorta kaveria oppaansa kanssa. Parin tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Sidi Chamharouchin kylään jossa sijaitsee Valkoisen kiven moskeija. Hieman ennen kylää, seuraamme ujuttautui nuori mies, joka oli matkalla töihin, pieneen kioskiinsa Sidi Chamharouchissa. Ensimmäinen ajatuksemme oli varmasti se, että kaveri yrittää myydä jotakin opaspalvelua. Tämä hiukan hävetti jälkeenpäin, sillä poika jutteli mukavia, näytteli kuvia Casablancan Marriott-hotellista kännykästään ( valtava rakennus ulkoapäin oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen) ja kun saavuimme kylään hän toivotti meidän tervetulleeksi levähtämään kioskinsa vieressä oleville penkeille, korostaen vielä, ettei tarvitse ostaa mitään.

Pysähdyimme siis juomaan limsat joita viilennettiin luonnonjääkaapissa eli verkkohäkissä joka oli rakennettu kallion päälle jonka läpi virtasi kylmä vetinen vuoristopuro.
Nautittuamme virkistävät virvokkeet jatkoimme etenemistä ylöspäin. Aamun rauhallinen ja autio tunnelma muuttui ihmisten ja muulien väistelyksi. Aamulla huipulla käyneitä ihmisiä alkoi tulemaan vastaan, ja heitä seurasi reppuja ja laukkuja kantavia muuleja. Muulien askellus kivisellä polulla näytti uskomattoman varmalta. Siinä missä itse kompuroi tai jalka luisti liukkaalla kivellä meni muuli kantamuksineen varmasti eteenpäin. Olipa joku väsähtänyt kiipeilijä valinnut muulin selässä istumisen, sen sijaan että olisi itse kävellyt alas. Hieman ennen puolta päivää saavuimme yöpaikkaan. Saimme sängyt jättikokoisesta siskonpedistä jossa oli makuupaikat noin 20:lle ihmiselle.
Lounaaksi olimme varanneet leipää, tuorejuustoa, viikunahilloa ja taateleita. Onneksi majoituksen hintaan kuului illallinen joten meidän ei tarvinnut tyytyä pieneen lounaaseen.

Tutustuimme retkeilymajalla mukavaan saksalaiseen Jacobiin, nuoreen mieheen, joka oli myös päättänyt lähteä valloittamaan Toubkalia. Iltapäivä sujui iltaa odotellessa ja Jacobin kanssa jutellessa. Illallinen tarjoiltiin kuuden jälkeen. Pöydässämme istui sekalainen joukko ihmisiä, 4 espanjalaista rouvaa, 4 hollantilaista nuorta miestä, Jacob ja me. Ruoka ja päivän kävely alkoivat väsyttää joten suihkun jälkeen suuntasimme jättikokoiseen siskonpetiin. Yö sujui melko hyvin, Kaisa harmitteli korvatulppiensa unohtamista joille olisi ollut käyttöä.

Seuraavana aamuna meillä oli tiedossa herätys klo 04.00 ja kiipeäminen kohti Jebel Toubkalia.

-Lee-

First days program was climbing to refuge Toubkal. We left very early and arrived at noon, so had lots of time to hang around in the base camp. Luckily there were bunch of nice people there and so the time flew waiting for the dinner.