Synttärit huipulla - osa 2

Yö sujui yllättävän hyvin vaikka samassa tilassa nukkui toistakymmentä henkilöä. Onneksi en ollut ainoa joka kuorsasi. Enemmäin muiden yöunia taisi häiritä englantilainen kaveri joka puhui melko paljon unissaan. Ihmiset alkoivat heräilemään aamu neljältä ja pakkasivat reppujaan päivän tulevaa nousua varten. Aamiaisella oli hiljainen joukko joiden keskustelu oli keskittynyt lähinnä siihen mitä kukin aikoo laittaa päällensä. Aamiaisen aikana alkoi aamun kajo näkymään horisontissa mutta osa ihmisistä lähti liikkeelle otsalamppujen kanssa. Oli hieno seurata otsalamppujen täplittämän jonon etenemistä pimeydessä. Me sen sijaan odottelimme hetken jotta auringon valaisisi reittiä paremmin. Lähdimme nousemaan hämärässä pienten reppujen kanssa ylöspäin. Jacob, joka oli suunnitellut ehtivänsä illaksi Fesiin, ei malttanut pysyä meidän mukana vaan päätti lähteä nopeammin kohti huippua.

Huipulle oli tiedossa nousua reilu 900 metriä ja aikaa kuluisi noin 3-4 tuntia. Se ei kuulosta paljolta mutta reitti on hyvin jyrkkä ja välillä on melko hankalia irtokiviä ja liukasta hiekkaa. Ennen meitä oli lähtenyt ryhmä ranskalaisia ja nuoripari oppaan kanssa. Vaikka emme omasta mielestä kiiruhtaneet ylös niin saavutimme ranskalaiset melko pian. Nuoripari oli pysähtynyt 100 metrin jälkeen ja miettivät miten tästä jatkaisivat sillä tyttö ei jaksanut pidemmälle.

Itseni yllätti se, että kuinka suuri ero on olla 3000 metrin korkeudessa tai vajaan 4000 metrin korkeudessa. Oma vauhtini alkoi hidastumaan mitä ylemmäksi päästiin. Pientä lohtua omaan tuskaani toi se että Jacob istui puuskuttamassa kiven päällä. Olin varma että hän oli tulossa jo alas, sillä sen verran kovalla vauhdilla hyväkuntoinen nuori mies oli lähtenyt kapuamaan vuorta ylös. Liian kova vauhti ja korkeus oli vienyt mehut kaverista ja hän oli päättänyt pitää taukoa ja odottaa meitä. Aurinko oli jo noussut hieman lämmittämään mutta samalla tuuli oli välillä todella kylmä ja puuskainen joten jouduin laittamaan lisää vaatetta päälle. 

Viimeiset sadat metrit nousua tekivät sen että en paljoa puhunut ylimääräisiä ja pysähtelin välillä hengittämään syvään. Kaisa sen sijaan oli valinnut taktiikakseen hitaan kiiruhtamisen- ei pysähtymistä vaan tasaista liikettä. He nousivat Jacobin kanssa edellä hyvää vauhtia ja ehtivät huipulle hieman ennen minua. Jebel Toubkalilta, 4167m, avautui mahtava näköala jonka vaikuttavuutta lisäsi aamuaurinko. Aikaisemmin vaivannut kova tuuli oli poissa ja ylhäällä sain ottaa vastaan synttärionnitteluita lämpimän auringon paistaessa. Ei ollenkaan huono paikka täyttää pyöreitä.

Lähdimme tulemaan alas samaa reittiä, mutta porukkaamme liittyi australialainen Jeff jonka kanssa keskusteltiin mm kriketin säännöistä, aboriginaalien tilanteesta, australialaisten auto mausta joka tuntuu olevan keskittynyt avolavoihin sekä siitä mitä muut tiesivät Suomesta. Alastulo sujui huimaa vauhtia verrattuna nousuun ja tuntui todella helpolta nousuun verrattuna. Päästyämme edellisen yöpaikkaan söimme pienen lounaan ja lepuutimme jalkoja. Samalla ihmettelimme, miten 4 hollantilaisen pojan porukka oli jo alhaalla lepäämässä, koska emme olleet nähneet heitä huipulla, eivätkä he olleet ohittaneet meitä missään vaiheessa. Kävi selväksi että veijarit olivat onnistuneet eksymään reitiltä ja kiipeämään väärälle, paljon matalammalle, huipulle.

Meillä oli vielä edessä 14,5 km alas meno. En olettanut että siinä olisi mitään kummallisempaa mutta viimeiset kilometrit olivat todella tuskaa varpaille ja pohkeille. Tuntui kuin kävely ei loppuisi koskaan. Kävimme hakemassa majapaikasta isot rinkkamme ja kävelimme alas kylään, josta olimme sopineet lähtevämme yhteistaksilla Jacobin ja Jeffin kanssa Marrakechiin. Kaisa väsähti totaalisesti hieman ennen kylää ja pidimme taatelitauon, jotta jaksaisimme loppumatkan. Jacob oli ehtinyt järjestämään taksin ja onnistunut hukkamaan Jeffin jonnekkin. Joku oli kuulemma vislannut Jeffille, hän oli lähtenyt ihmettelemään mistä on kyse, ja seuraavaksi oli ilmoittanut että lähtee hakemaan taksilla automaatilta rahaa. Lähin pankkiautomaatti oli seuraavassa kylässä. 

Lopulta olimme Marrakechissä ilta kuudelta. Päätimme mennä helpoimpaan majapaikkaan, josta löytyy kunnon suihku eli hotelli Ibikseen. Jacobin suunnitelma lähteä iltajunalla Fesiin oli sulanut matkalla ja hänkin kaipasi lähinnä suihkua ja päätti tähdätä vasta seuraavan aamun junalle.

Kaiken kaikkiaan reissu oli todella hieno. Ilman tätä itselleni olisi jäänyt paljon negatiivisempi kuva Marokosta. Vuoriston ihmiset olivat iloisia, mukavia ja aidosti avuliaita. Luonto oli karun jylhää ja maisemat jylhiä. Nyt reissusta on kulunut kaksi päivää ja edelleen pohkeet ja reidet ovat perkeleen kipeät. Matalienkin portaiden alaspäin kävely saa nousemaan vedet silmiin. Kuljemme Kaisan kanssa kaupungilla kuin vanhukset, jotka auttavat toisiaan kynnysten ja katukivetysten edessä.

-Lee-

 Aamu sarastaa

Huipulla, 4167m 

Pohjois-Afrikan korkein kohta on merkitty tarkkaan. 

Laaja näköala. 

Jacob, Kaisa ja Takatukka-Smurffi. 

Alastuloa ja naamioitunut Kaisa.