Erinnäisiä syntymäpäiviä ja tori

Viimeisenä päivänämme Pangandaranissa aallot loistivat poissaoloaan, vaikka ennusteen mukaan viikonlopuksi oltiin luvattu isompaa swelliä. Olimme käyneet aamulla rannalla toteamassa tilanteen, ja kun palasimme kämpille, emäntämme Tri kysyi haluammeko lähteä hänen kanssaan torille ostamaan tarvikkeita illan synttärijuhlia varten. Koska torit ovat aina mielenkiintoisia lähdimme innolla mukaan, varsinkin kun Tri erittäin mielellään kertoilee kaikesta ja on muutenkin hauskaa seuraa. Kävelimme riisipellon halki, jossa hän pienenä osallistui viljelytöihin, ja samalla esitteli kaikenlaisia kasveja, joita käytetään ruuanlaitossa. Torilla maistelimme erilaisia hedelmiä ja muita ruokajuttuja. Samalla saatiin ostoksetkin tehtyä.

Indonesiassa hedelmiä on valtava määrä, oikeastaan ainoat, mitä sieltä on vaikea saada, ovat omena, mansikka ja päärynä. Guesthousemme pihassa kasvoi luonnollisesti mango ja papaijapuu, mutta myös vesiomena eli jambu ja sirsak. Nyt ei ollut varsinainen hedelmäaika, mutta torilta oli helppo bongata  edellämainittujen lisäksi myös jakkihedelmä, salak ja rambutanit. Joukossa oli myös muutama vieläkin oudompi juttu, joiden nimeä emäntämmekään ei tiennyt kuin sundanesen kielellä, eli yhdellä Jaavan omalla kielellä.

Illalla oli sitten Trin kaksitoistavuotiaan pojan synttärikutsut, johon meidätkin kutsuttiin mukaan. Ai niin ja minäkin taisin vanheta siinä sivussa.
Upea ruokapöytä katettiin omistajien oman talon katokseen ja kun kynttilät oli puhallettu, meille alettiin lappamaan ruokaa lautasille. Kaikkea piti ehdottomasti maistaa. Pöydässä oli keltaisesta kookosriisistä koottu "vuori" erilaisia vihanneksia, grillattua kalaa ja kanaa, keitetteyjä ja paistettuja kananmunia ja sambalia sekä muita kastikkeita. Talo oli täynnä sukulaisia, suurin osa nuoria serkkuja, ja kännykkäkamerat räpsyivät. 
Hauska tilanne syntyi, kun meidät ohjattiin istumaan kaksistaan terassin perällä oleville penkeille ja hetken kuluttua huomasimme että kaikki muut istuvat lattialla. Me saimme myös haarukat käteen, vaikka indonesialaiset itse syövät käsin, ja itseasiassa monien ruokien syominen sujuikin käsin paljon kätevämmin. Myös me laskeuduimme lattialle, ja tunnelma oli heti paljon kotoisampi.

Hilpeätä oli myös huomata, että indonesialaiset eivät paljoa fiilistele ruuan kanssa, vaikka sitä olikin kokattu monta tuntia. Syöminen tapahtui mahdollisimman äkkiä, ja sitten kaikki liukenivat paikalta: nuoriso räpläämään puhelimiaan ja pienemmät leikkimään lahjaksi saaduilla leluilla. Myös paikallista riisiviiniä Arakia oli tarjolla.

-Kaisa

Before leaving Pangandaran we went to the local market with Tri. It was really interesting as there were so many strange fruits and foods and we got to taste many things. She also took us to the rice field nearby and showed us some eatable plants.
It was my birthday and in the evening we were invited to Tri's sons birthday dinner. We enjoyed wonderful food and nice company. That was a really nice farewell day in Pangandaran.

Tie to rille
Road to the market

Tri ja Kaisa

Kaisa ja Tri

Matkalla tuli vastaan koululaisia
Kids going to school

Torilla
On the market

Vihanneskauppias
Beautiful greens

Palkoja ja jakkihedelmä
Jackfruit and "giant beans"

Tofua ja Tempehiä
Tofu and Tempeh

Torin elämää
Day on the market

Kauppiaat ovat vieri vieressä.
Fruit and veggie stalls

Polkupyörätaksi
Becak

Mystisiä hedelmiä ja syötäviä kukkia
Some mystic fruits and flowers at the market

Birthday boy!

FOOD!!!

Indonesian delicacies

Pondok Mangga, Mango Guesthouse

With lovely sisters of Mango

Kalatoria ja hauskoja tuttavuuksia

Alkoi jo vaikuttaa siltä, että taisimme vahingossa jumittua Pangandaraniin. Tapasimme surffilla mukavan sveitsiläispariskunnan Sarahin ja Alexin, he muuttivat samaan guesthousiin ja oli pitkästä aikaa mukavaa olla porukalla liikenteessä. Olemme paljon puhuneet siitä, miten emme jaksa väkisin ystävystyä, ja miten muiden matkailijoiden kanssa keskustelu alkaa kyllästyttää heti kahden lauseen jälkeen: Missä olet ollut, mihin olet menossa, sinne sinun täytyy ehdottomasti mennä…

Joskus taas juttu alkaa heti luistaa, ja puheenaiheita löytyy mielin määrin muutakin, kuin paikkojen listausta.

Myös kylän asukkaat alkoivat tulla tutuksi. Surffilautoja vuokraava Yoga tuntui olevan joka paikassa. Aamulla hän vuokrasi meille laudat, lounaalla otti tilaukset ravintolassa ja illalla ilmestyi rantabaariin juttelemaan mukavia. Otin häneltä  yhden surffitunnin alussa, kun aallot vaikuttivat hieman pelottavilta ja se toimi hyvin. Lee antoi Yogalle myös hieman bisnesvinkkejä ( kuten: kannattaa laittaa kyltti rannalle, muuten kukaan ei tiedä että tässä on surffikoulu..) ja hän oli innoissaan, vaikka toisessa lauseessa sanoikin että ei halua enempää asiakkaita koska sitten ei ehdi surffata. Kaverilla oli varmasti kylän viileimmät aurinkolasit, ilman niitä häntä oli vaikea tunnistaa ja vaikka puhuimmekin aina "pojasta", kävi ilmi että hän oli meitä vain pari vuotta nuorempi. 

Guesthousemme emännistä paljastui ajan mittaan uusia puolia. Indonesian itsenäisyyspäivän yhteydessä pidetyissä leikkimielisissä kilpailuissa Tri niminen sisko voitti palkinnot syömällä nopeiten kaksi kananmunaa ja heiluttelemalla pallon maalin sukkahousulla lantiolle sidotulla munakoisolla ( sitä peliä pelattiin jossain koulussa tms. meilläkin..). Palkintona oli mm. pölyhuisku. Heillä myös tuntui olevan maaginen kyky saada mikä tahansa asia järjestymään.

Mukavasta olotilasta huolimatta päätimme kuitenkin lähteä muutaman päivän reissulle Batu Karasin helpolle aallolle. Ennen sitä söimme uusien ystäviemme kanssa loistavan jäähyväisaterian Pangandarin kalatorilla. Paikassa saat valita tuoreesta tavarasta (osittain elävästä) haluamasi kalat ja äyriäiset ja ne kokataan valmiiksi paikan päällä. Loistava ja erittäin runsas ateria sisälsi kahdenlaista kalaa, katkarapuja, taskurapuja ja pieniä seepioita, riisiä ja vihanneksia ja kustansi hirveät 5 euroa per naama. Se oli varmasti paras Indonesiassa syömämme ateria.

-Kaisa

It started to seem that we were a bit stuck in Pangandaran, in a positive way. Waves started to make sense a bit, our guesthouse was really cosy with nice owner sisters  and we met a great couple from Switzerland, Sarah and Alex. It was really nice to spend some time with them and we hope to see them again next year when they are coming to Helsinki for a gymnastic event.

However we decided to leave for Batu Karas for few days to experience the super gentle point break. Before leaving we had a superb meal with Sarah and Alex in the fish market. You could choose your fresh fish, shrimps, crabs, squids or whatever and they cooked them for you. I guess it was the best meal we have had in Indonesia so far.

Valitse ruokasi
Choose your food

Kylmäketju on katkeamaton
There is no problem with coldchain

Some shrimp maybe?

Aterian jälkeen kaikki olivat iloisia!
After the dinner everyone was so happy! 

Erityisesti Alex joka rakastaa kalaa
Specially Alex who loves fish

Kalatori
Fishmarket

Ravintolan pomo

The Boss

Ryhmäkuva
Group photo with Sarah and Alex in Mango Guesthouse

Kioski
Kiosk

Oleilua Pangandaranissa

Pikkuhiljaa elämä Pangandaranissa alkoikin maistua aika hyvälle. Ranta siivottiiin, aallot olivat mukavia, ruoka rantabaareissa hyvää ja halpaa ja tunnelma korostetun rauhallinen. Paikka on suosittu Jaavalaisten lomanviettopaikka, mutta sesonkien ulkopuolella siellä on hyvin hiljaista. Meidän lisäksemme näkyi muutamia länsimaisia matkailijoita, suurimmaksi osaksi entisestä siirtomaaisäntämaasta Hollannista ja satunnainen indoturisti, paitsi viikonloppuna, jolloin biitsille yhtäkkiä ilmeistyi valtava määrä paikallisia vapaapäivän viettoon.

Aika nopeasti omaksuimme päivärytmin: aamulla aikaisin ylös, rantaan ja surffille, lounas rantabaarissa, päiväunet, ehkä toinen surffi ja iltaruoka. Majapaikkamme Mango Guesthouse oli todella riemastuttava yllätys. Siistit kivat huoneet, puutarha, joka aamu banaanipannukakkuja ja omistajan suuri perhekunta, joka hengaili pihapiirissä ja jotka kaikki olivat huippuystävällisiä ja aina valmiita vaihtamaan pari sanaa. Ja rantaan oli matkaa reilut 50 m. Koko kylässä tunnelma oli todella miellyttävä. Lapsille me olimme suuri riemastus, varsinkin Leen kulkiessa ohi kaikki alkoivat heiluttaa ja huutaa: hello mister!

Varsinkin viikonloppuna paikalliseten saapuessa rannalle, saimme myös jatkuvasti poseerata ihmisten kanssa valokuvissa. Kaikki halusivat kuvauttaa itsensä vaaleiden jättiläisten kanssa. Eräskin ylpeä isä asetteli kaksi lastaan kuvaan kanssamme ja kiitteli sitten erittäin hartaasti kädestä pitäen. Elämöintiä aiheutti myös jonkinlaiset poliisien kokoontumisajot. Paikka oli yhtäkkiä täynnä poliiseja, joita tuli kaikilla mahdollisilla kulkuneuvoilla. Rannan paras ruokabaari sai pöytiinsä valkoiset liinat ja suljettiin muilta asiakkailta. Veden rajaan, aivan surffispotin viereen rakennettiin lava, josta luukutettiin musiikkia tymäkälllä bassolla.

Aallot ovat olleet hauskoja, mutta eivät mitenkään superhelppoja. Pari ensimmäistä päivää ne olivat melko isoja ja niitä on ollut hiukan hankala ymmärtää. Paikallisista harva surffaa, koska suurin osa ei halua ruskettua, mutta ne muutamat ovatkin sitten todella taitavia. Emme varmaan missään ole nähneet yhtä taitavia surffareita. Erona moneen muuhun paikkaan kaikki ovat myös todella ystävällisiä. Vedestä puuttuu täysin agressiivisuus, joka on niin yleistä line upissa.
Supertaitavat pikkupojat antavat sinulle aallon jos näkevät että yrität sille ja jos vahingossa törttöilet jonkun eteen he vain nauravat ja huutavat don't worry. Monet jopa kannustavat ja line upissa jutellaan iloisesti. Toisilla on hienot varusteet ja sponsorit, mutta joku surffaa  vanhalla purjelaudalla ja toinen pelastuskanootilla.

Muutenkin rannalla on iloinen meininki: musliminaiset uivat ( ja yksi jopa surffasi) pitkissä vaatteissaan ja huivissaan, hevosia talutellaan  ja joka päivä tärkeän näköinen mies patseeraa vyölaukkunsa kanssa vesirajassa. Meille ei selvinnyt vielä mikä herran funktio on. Eräs arvio oli tsunamivahti. Pangandaran kärsi pahoin 2006 tsunamissa ja muistot siitä ovat monen mielessä.

-Kaisa

After a while we started to feel really comfortable in Pangandaran. Out guesthouse was really cosy and the owners made you feel like home from the very beginning. Surf was nice if not very easy. The waves were quite big in the beginning and somewhat difficult to understand. There are not so many local surfers but all the guys in the water were really good and also very nice and helpful. There was no agression at all, the better surfers helped you and gave you waves.
The funny thing was that especially on weekend when there were lots of indonesian tourists, so many people wanted to take a photo with us. Many of them came from the countryside and didn't see big blond people so often. 

Yksi auringonlasku lisää

Välillä näin päin. Päädyimme taas kuvattavaksi joten nappasin itse kuvan kuvaajista.
Etualalla juniorit jotka halusivat kuvaan meidän kanssa. Huomaa pituus ero.

Kun oma surffi ei sujunut lähdin kamerani kanssa kuvaamaan paempia surffareita.

Pois kaupungista

Bussimatka sai tymäkän alun, sillä bussin etuosaan oli asennettu iso näyttö jossa alkoi pyörimään kyseisen bussiyhtiön esittelyvideo siivitettynä reippaalla kitara-rallilla. Mikäpä siinä esittelyvideota katsellessa mutta äänenvoimakkuus oli säädetty lähinnä kuurojen kevätjuhlaa silmälläpitäen. Sen lisäksi musiikkia terästettiin isoilla bassokaiuttimilla jotka oli asennettu bussin takaosaan matkustajien iloksi ja riemuksi. Lähes koko reilun 10 tuntia kestäneen matkan ajan saimme katsella ja kuunnella paikallisten artistien karaokevideoita.

Bussimatka sujui mukavasti ja ikkunasta pääsi näkemään tiheän, vehreän kasvillisuuden peittämiä kukkuloita, riisipeltoja ja kaupunkeja sekä kyliä jotka eivät oikeastaan missään vaiheessa ala tai lopu. Ainoastaan nimikyltti vaihtuu mutta taloja on tien vieressä käytännössä koko matkan ajan.

Saavuttuamme Banjariin meidät käytännössä kipattiin bussista ulos. Olimme ulkoa huutelevien miesten mukaan saapuneet perille. Mistäköhän he tiesivät minne me olimme menossa?

Edellinen mukava bussi vaihtui pimeään, ihmisten täyttämään pikkubussiin. Viimeiset kaksi tuntia matkasta sujui pitkin pimeää ja erittäin kuoppaista ja mutkaista pikkutietä. Pangandarin bussiasemalla vaihdoimme vielä kerran kulkuneuvoa, viimeinen etappi kuljettiin polkupyörätaksilla.

Seuraavana päivänä lähdimme katsomaan tulevan viikon surffipaikan aaltoja rantoja. Yllätys oli valtaisi sillä vastassa meitä odotti Sodoman ja Gomorran hävityksen jälkeinen ranta. En ole nähnyt koskaan aikaisemmin yhtä likaista rantaa kuin Pangandarin uimaranta. Koko ranta oli täynnä roskia ja rojua. Täälläkö pitäisi surffata koko viikko? Eihän täällä edes voi ottaa sandaaleita pois jalasta!

Järkyttyneinä rannan saastaisuudesta, päätimme seuraavana päivänä vuokrata skootterin ja ajaa seuraavaan kylään, Batu Karasiin, joka oli 32 kilometrin päässä. Siellä pitäisi olla seuraava surffiranta.

Indonesiassa on vasemmanpuoleinen liikenne. Sen lisäksi liikenne on, lievästi sanottuna luovempaa sorttia. Ei se ole aina niin justiinsa mistä kukin ajaa mistä mennään. Tuo luovuus ei niinkään haittaa mutta se että kuka joutuu milloinkin väistämään määräytyy sen mukaan kenellä on isoin ajoneuvo. Esimerkiksi jos pikkutiellä bussi lähtee ohittamaan niin kaikki 10 vastaan tulevaa skootteria joutuvat väistämään ojanpenkalle. Saimme kulumaan 32 kilometrin matkaan aikaa vajaat 1,5h. Aikaa lisäsi 20 minuutin  varikkopysähdys. Skootterin takarengas puhkesi riisipellon kupeessa. Päätimme ajaa loppumatkan hitaasti ja etsiä kylästä rengaskorjaamon. Emme ehtineet ajaa kuin muutama sata metriä niin nuoret kaverit viittelöivät meidät tienvarteen. Heillä oli sattui olemaan skootterikorjaamo pienen talon alakerrassa. Ilman minkäänlaisia erikoistyökaluja oli kumi korjattu alle 20 minuutissa. Huoltoon kuului myös ystävällistä asiakkaan kanssa keskustelua.  

Batu Karas osoittautui seesteiseksi pikku kyläksi jossa oli erikoinen surffiranta. Aallot tulivat siihen 90 asteen kulmassa. Eli surffarit kävelivät rannan toiseen päähän ja surffasivat sieltä toiseen päähän. Väsyttävää melomista ei tarvittu ollenkaan.

Poissa ollessamme Pangandarin rantaa oli siivottu paljon. Meille selvisikin että että sotkuisuus ei ole pysyvä tila vaan edellisellä viikon oli vietetty koko viikon kestänyttä Ramadanin päätösjuhlaa. Juhlijat eivät osanneet pitää huolta roskistaan vaan olivat heittäneet roskansa suoraan maahan. Aaltoennusteet näyttivät huonoa Batu Karasiin joten päätimme antaa Pandagarille toisen mahdollisuuden ja päätimme jäädä tänne vielä loppuviikoksi.

-Lee-

We took bus from Jakarta to Banjar. It took about 10 hrs. Bus was ok despite of very loud sound system. They played almost whole 10 hrs local karaoke videos. From Banjar we continued our trip to Pangandar. Rest of trip took 2 hrs with small, local bus, full of people.

Next day we went to the beach to see waves. We had big surprise because beach was very, very dirty. It was covered with plastic trash. It was dirty because they had had big Ramadan ending party here last week. Good that they have been cleaning this beach and it start to look like better.
We took a day trip next village, Batu Karas. It was nice small village and during the next week we are going to move there. 

Pangandarin kalasatama

Kuvassa sotkuista rantaa. Kuva ei tee oikeutta sotkuisuudelle.
Kuvan oikean reunan pisteet ovat kaikki pelkkää roskaa.

Tällä kertaa Kaisa jännittää renkaan korjausta.

Riisipelto

Riispelto ja rouva maanviljelijä

Batu Karas