Hot in the city

Muutimme guesthousesta toiseen, kun luulimme säästävämme hieman. Todellisuudessa säästöä ei tullut, mutta huone oli hitusen tilavampi, siinä oli ikkuna ja paikassa muutenkin mukavampi tunnelma. Ilmaistoinnin meteli oli myös vähän pienempi, joten nukkuminen helpottui.

Uusi majapaikkamme oli Mongkokissa, joka on yksi maailman tiheiten asuttuja alueita ja sen kyllä huomaa. Aluksi valtava ihmismassa vaan naurattaa, sitten se alkaa tuntua tukahduttavalta ja lopulta  tulee vahva tunne että on päästävä johonkin väljempään paikkaan. Jokapäiväinen näytelmä oli hissiin jonotus, jota aulavahti aina ohjaili rautaisin ottein. Liikennettä riitti, sillä talon kuudessatoista kerroksessa oli jokaisessa monta guesthousea. 

Kuumuus rajoitti aika paljon tekemistä. Kävely otti koville ja aina välillä teki mieli pujahtaa johonkin ilmastoituun ostariin viilentymään. Tajusimme aika pian, että patikoinnista ei tähän vuoden aikaan tule mitään. Niinpä kävimme Victorias Peakilla ihailemassa näköaloja ja kiersimme muutaman temppelin ja tietysti istuskelimme rannassa katselemassa skylinea ja pilvenpiirtäjien valojen syttymistä sekä valoshowta. Söimme paljon ja halvalla: nuudelikeittoa, kantonilaista, macaolaista, vietnamilaista  ja kiinalaisia "tapaksia" eli Dim Sumeja. 

Saimme Eleonoralta, italialaiselta siskoltani, yhteystiedot Hong Kongilaiselle pariskunnalle. Wang ja Gladys olivat sohvasurffanneet hänen luonaan pariin kertaan. 

Sovimme treffit ja Wang lupasi näyttää meille hieman kotikaupunginosaansa. Kiertelimme siis Sheung Wanissa  katselemassa kiinalaisia apteekkeja, käärmeravintoloita ja monenlaista muuta jännittävää, jota emme olisi osanneet omin päin tutkia. Parhaillaan oli menossa myös Hungry Ghost festival, jonka aikana ihmiset polttavat katujen varsilla ja temppeleissä kuolleille omaisille suunnattuja lahjoja. Ehkä hauskin poikkeamamme paikka oli kauppa, jossa myytiin kaikkea mahdollista poltettavaa. Oli pahvisia Bic Mac-aterioita, iPadeja, Rolexeja, avo-Maserateja ja tietysti rahaa. Saattoi myös ostaa valmiin lajitelman kaikenlaista poltettavaa. Luonnollisesti poltettavat jutut valitaan sen perusteella mistä vainaja piti. 

Kierroksen päätteeksi seuraamme liittyi myös Wangin vaimo Gladys, ja he veivät meidät syömään perinteiseen kantonilaiseen ravintolaan. Ennen ravintolaan menoa meiltä kysyttiin onko jotakin mitä emme syö ja me vastasimme olevamme kaikkiruokaisia. Korjasin kuitenkin hetken mietittyäni että sisäelimet eivät ole ihan minun juttuni, mutta he rauhoittelivat että voimme tilata jotakin muuta, vaikka näyttivätkin hieman pettyneiltä.

Ruoka oli hyvää, eksoottisin juttu olivat sian verestä hyydytetyt kuutiot, jotka minulta jäivät väliin. Muita herkkuja olivat grillattu hanhi, osterimunakas ja ruotoineen syötävät paistetut kalat.

Isäntämme olivat myös pitäneet reissuvälivuoden ja olivat kaiken kaikkiaan mainio pariskunta, joten juttua riitti laidasta laitaan. 

Illan päätteeksi menimme vielä eri paikkaan nauttimaan paikallisista jälkiruuista. Maistelimme suhteellisen eksoottisia juttuja, kuten mantelikeittoa, teetä jossa oli kananmunia sekä jonkinlaista hyytelöityä munamaitoa.

-Kaisa

We changed the guesthouse and moved to Mongkok. It's a pretty busy part of Hong Kong, full of shops, restaurants and people 24/7. The weather was really hot and humid, so we understood quite soon that we wouldn't be able to do any trekking. So we concentrated on eating and sightseeing.
Eleonora, my italian sister, had given us a contact for Wang and Gladys, a couple from Hong Kong who had been couchsurfing with  her twice while in Italy. 
So we met and had great time with them! Wang took us to a walk in Sheung Wan and showed us lots of places we would never found by ourselves and introduced us to different parts of cantonese culture.
In the evening we had a meal with him and Gladys in a typical restaurant and got to try many local delicacies. 

Hong Kong nähtynä Victorias Peakilta.

Talo, jossa majapaikkamme sijaitsi

Lee  ja auton puskuri Oi Suen Guesthousen edustalla

Samassa rapussa...

Lee ja Wang kalatorilla

Seuraavaksi lihatorilla.

Kiinalainen hienompi apteekki

Herkkua monenlaista

Esi-isille voi uhrata oikeastaan mitä tahansa. Vaikka Maseratin ja Chanelin laukun.

Sivukadun näkymä.

 Hanhea ja possunverikuutioita.

Kuutiot ja hanhi ovat tehneet kauppansa.
Osterimunakas ja kala on vielä kesken.

Jälkiruokaa tarjoava ravintola.

Loistavat oppaamme Wang ja Gladys

Italiassa mamman keittiössä- osa 2

Yksi lempiruuistani joka on tullut tutuksi juuri Reggion reissulla on Vitello tonnato.
Tähän ruokaan liittyy myös yksi edelleen itseäni ärsyttävä tapahtuma. Isäni oli käymässä Helsingissä, ja päätimme mennä syömään lähelle avattuun uuteen italialaiseen ravintolaan. Ilokseni kyseinen ruokalaji oli heidän listallaan ja tietenkin menin suosittelemaan sitä isälleni. Lopputulos oli kaikkea muuta kuin hyvää. Korjatakseni tämän virheen päätin opetella tekemään Vitello tonnaton oikein.

Liha:
Naudan reisipala, 1kg
Sipulia
Porkkanaa
Selleriä
Valkoviiniä, pieni lasillinen
Oliiviöljyä sen verran että sitä tulee kattilaan n puoleen väliin lihaa
Suolaa

Kastike:
Kapriksia reilu ruokalusikallinen
Tonnikalaa öljyssä, tölkillinen
Anjovista 5-6 palaa
Majoneesia reilu töräys eli 2-4 rkl
Sirtuunan mehua maun oman mukaan
Lihan keitinlientä 2-3 rkl

Vaikka ruuan valmistaminen on melko yksinkertaista menee siihen aikaa vähintään 3 tuntia, mielummin 2 päivää. Sido liha. Pieneen kattilaan laitetaan Oliiviöljy, valkoviini, suolaa, lohkottu sipuli, porkkana ja selleri. Kuumenna liemi ja ruskista liha joka puolelta. Tämän jälkeen lihaa jätetaan miedolle lämmölle n. 2 kahdeksi tunniksi. Se saa kypsyä läpikotaisin. Ja kun liha on tarpeeksi kypsää ja jäähtymisen jälkeen se laitetaan vuorokaudeksi jääkaappiin.


Seuraavana  päivänä tehdään kastike.
Kastikkeen ainekset laitetaan tehosekoittimeen. Kastike saa jäädä hyvin paksuksi.

Seuraavaksi liha leikataan ohuiksi siivuiksi ja ladotaan kastikeen kanssa keroksittain. Alimmaiseksi ja päällimmäiseksi tulee kastiketta.

Kastikkeen kuuluu peittään lihat kokonaan. Joten sitä laitetaan reilusti. Lopuksi astian päälle kelmu ja vähintään 2 tunniksi jääkaappiin. Mielummin pidemmäksi aikaa. Omasta mielestäni  ruoka oli parhaan makuista seuraavana päivänä.

Lopullinen annos. Tällä kertaa kuvaaja oli sen verran tohkeissaan syömään pääsemisestä

että syvyysterävyyden kanssa tuli töhö.

-Lee-

Italialainen ruoka vs. matkailijat

Nyt on taas pyöritty Etelä-Eurooppaa pitkin poikin asiakkaiden kanssa parin viikon ajan. Sopivassa suhteessa patikkaa ja enogastronomiaa, eli viiniä ja ruokaa.
Patikkahommasta sitten oma juttunsa mutta nuo ruokailut...
Joskus tuntuu että oppaan hommassa on kaikkein raskain osa ruokapöydässä istuminen.
Otetaan esimerkkinä Italia, joka monestakin syystä on minulle se ikäänkuin toinen kotimaa.
Mottoni on aina se, että maassa syödään maan tavalla. Jos teen itse matkaohjelmia, tai saan valita ruokalistat, valitsen aina jotain tietylle alueelle tyypillistä, vaikka tietäisinkin että se ei kaikille suomalaisille uppoa.

On yllättävää miten italialaisesta ruuasta pidetään Suomessa kovasti, mutta sitten kun Italiassa saa oikeaa italialaista ruokaa, se ei  monen mielestä toimikaan. Seuraavat lauseet olen kuullut lukemattomia kertoja:
-Jaahas, riisipuuroako meille syötetään ( risotto)
-Miksei ole mitään kastiketta (liha tai kala), aika kuivaa
-Ei oikein maistu miltään ( italiaksi käytetään termiä delicato, kun ruuan maku on hienostunut, ei päälle tunkeva)
- Taas tätä makaroonia...
- eikö ole kunnon leipää ( lue: ruisleipää)

Makumieltymyksiä on monenlaisia ja usein yritän parhaani mukaan selittää, että kun täällä nyt on tapana että liha maustetaan vain oliiviöljyllä ja suolalla että se liha maistuu lihalta tai että maistelkaa nyt vähän rauhassa niin ne lempeätkin maut tulevat esiin.
Silti on vaikea käsittää että herkkuruokani, esimerkiksi Gattinara-viiniin tehdyn risoton, päälle joku ei millään ymmärrä.
Välillä tuntuu että meillä suomalaisilla on tapana ylimaustaa ruoka niin, että esimerkiksi se liha tai kala ei sieltä tule vahingossakaan esiin. Samoin tapana on jotenkin hotkia äkkiä ruoka pois, että päästään seuraavaan, ja jos maut eivät ole megavoimakkaita, niitä ei ehdi huomata. Mihin kummaan meillä on kiire?

No, itse en enää koskaan tilaa Suomessa ravintolassa risottoa (onneksi meillä on kotona loistava risottokokki, joka en ole minä) ja muutenkin vältän italialaisia ravintoloita viimeiseen asti.

Ongelma ei todellakaan ole vain suomalaisten, törmäsin siihen myös entisessä työssäni italialaisessa incoming-matkatoimistossa. Englantilaisen matkatoimiston asiakkaat valittivat erään hotellin ruuasta jatkuvasti, yleisin argumentti oli: se ei ole oikeaa italialaista ruokaa. Todellisuudessa se nimenomaan oli sitä eikä jotakin juusto- kerma- oregano mössöä, jota usein ulkomailla saa italialaisissa ravintoloissa.

Kyselin joskus Helsingissä asuvilta italialaisilta, mikä heidän mielestään olisi hyvä italialainen ravintola täällä. Suurin osa ei osannut mainita mitään, ja muutama, joka oli töissä paikallisessa italialaisessa, sanoi suoraan että " älä ainakaan meille tule".

Makuasioista ei sovi kiistellä mutta avarakatseisuutta voin aina peräänkuuluttaa.
-K

PS. Ja pakko myöntää, että ymmärrän välillä erästä iäkkäämpää, Italiassa paljon työskennellyttä kolleegaani, joka menettää hermonsa kun asiakkaat peräänkuuluttavat perunaa." pottuja vaan aina pitäisi saada, syökää niitä pottuja kotona"- hän kerran pauhasi...

PS2:Tiedän olevaani melkoinen puritaani ja nipottaja mitä tulee italialaiseen ruokaan mutta olisin todella tyytyväinen, jos suomessakin keskusteltaisiin pöytäkeskusteluissa vaikkapa siitä, millainen koostumus pitää olla karjalanpiirakassa tai mistä saadaan parhaat muikut.

Näkymä La Morrasta kohti Barolon viljelymaita