Kohti orankien asuinsijoja

Eräs asia mitä todella halusimme tehdä Indonesiassa ollessamme, oli mennä moikkaamaan orankeja. Siihen on kaksi vaihtoehtoa Borneo tai Sumatra. Kun kuulimme Borneon Kalimantanilla sijaitsevasta Tanjung Putingin kansallispuistosta, ja siellä tehtävistä jokiristeilyistä, tulimme siihen tulokseen, että sinne haluamme ehdottomasti mennä. Paikka on Kalimantanin etelärannikolla, lähin lentokenttä on nimeltään Pangkalan Bun, ja paljon muuta siellä kovin lähellä ei sitten olekaan. Pangkalan Buniin lentää vain kaksi pientä lentoyhtiötä eikä, kummankaan lentoja ei saa varattua ulkomaalaisella luottokortilla, joten lennoissa oli pikkuisen värkkäämistä. Lombokilla saimme kutenkin erään keskeneräisen hotellin takahuoneessa olevassa matkatoimistossa buukattua menolennon, ja paluun päätimme jättää myöhempien aikojen päänsäryksi.

Lombokilta siis lensimme Surabayaan, joka on Jaavan toiseksi suurin kaupunki itäosassa saarta, ja siellä hätäisesti yövyttyämme jatkoimme Pangkalan Buniin.

Borneolla liikkuminen tapahtuu usein veneillä jokia pitkin ja kansallispuistoonkin pääsee ainoastaan vesiteitse. Olimme varanneet veneen etukäteen, ja kun saavuimme, meitä oli vastassa paikallisen matkatoimiston edustaja Wati, joka oli selkeästi huojentunut kun vihdoista viimein pääsimme tulemaan. Olimme vatvoneet ajankohdan kanssa aika tavalla, johtuen omista Euroopan kuvioistani sekä lentojen hankaluudesta.

Ajoimme ensin taksilla Kumaihin, pieneen rantakaupunkiin, joka elää pääskysenpesistä. Koko kaupunki on täynnä kerrostalon näköisiä rakennuksia, joissa ei ole ikkunoita. Niissä pesivät pääskyset, joiden pesät sitten myydään parempiin suihin. Kumaissa siirryimme jokiveneeseemme, eli klotokiin. Klotokit ovat asuntoveneitä, joissa on kajuutta sekä katettu kansi, josta yöksi tulee makuuhuone. Miehistössämme oli yksikätinen kapteeni, iloinen kokki, apupoika sekä oppaamme Asa. Asa on dayak-kansaan kuuluva iäkäs herra, joka puhui jonkin verran englantia, ja yritti meille kyllä opettaa indonesiaa myös ahkerasti. Hän oli opastanut puistossa kahdeksankymmentäluvulta asti ja turvallisuuden tunnetta lisäsi ritsa, jota hän kantoi mukanaan agressiivisen orangin hyökkäyksen varalta. Puiston alfauroshan painaa vain sellaiset 120 kiloa ja sen voimat ovat moninkertaiset ihmiseen verrattuna.

Laivalla meille tarjottiin ensin lounas, joka aloitti laivaolosuhteissa toinen toistaan hämmästyttävämpien ruokailujen ketjun. Joka aterialla oli monta ruokalajia ja hedelmät jälkiruuaksi. Olimme kuvitelleet syövämme kolme päivää pelkkää riisiä.

Laiva putputteli mukavan verkkaista tahtia jokea pitkin, eikä mennyt kauaakaan kun näimme ensimmäiset nenäapinat. Nämä ainoastaan Borneolla tavattavat veijarit istuskelivat joen varsilla koko reissun ajan ja tekivät huimia hyppyjä puusta toiseen. Paikalliset kutsuvat niitä hollantilaisiksi apinoiksi, koska kuulemma muistuttavat Indonesian entisiä siirtomaaisäntiä hollantilaisia.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Tanjung Harapanin kylä, jonka asukkaiden elinkeino liittyy ristiriitaisesti sekä orankeihin että palmuöljyn tuotantoon. Palmuöljy on eräs Indonesian suurimpia vientituotteita, ja palmujen tieltä hakataan jatkuvalla syötöllä metsiä, jotka ovat orankien selviytymisen avain. Kylässä meininki oli korostetun rauhaisa. Kylästä jatkoimme sitten tapaamaan ensimmäisiä orankejamme. Mutta siitä lisää ensi kerralla...

-Kaisa

Before leaving Indonesia we wanted to visit Tanjung Puting National Park in Southern Kalimantan.
We decide to make a tour with a river boat, klotok, as it's the best way to see the park and it's animals.
The highlight was of course visiting the orangutans, but there were also lots of other animals near to the river. Travelling by boat was itself an experience. We slept in the boat and ate in the boat. Our guide was an elderly gentleman Asa, who was himself a dayak, so he taught us lots of words in indonesian and dayak language. On the boat we also had a captain, assistant and very cheerful lady as a chef.

Kumain satama
Harbour of Kumai

Matka alkaa
Beginning of  the journey

Klotok

Sisäänpääsy
Entrance

Valkoinen lintu
White bird

Lentävä nenäapina
Flying proboscis monkey

Paikalliset kaahasivat jokea pitkin tälläisillä. Pitävät perhanan kovaa ääntä.
Locals used this kind of boats. They are very loud.

Taloja Tanjung Harapanissa
 Houses in Tanjung Harapan village

Kylän taloja
Villages houses

Kylän taloja
Villages houses

Ja vielä yksi
And one more

Kylän asukas
One of villagers

Dim Sum-aamiainen, kantonilaista kulinarismia

Olimme tutustuneet Dim Sumeihin jo itseksemme DimDimSum Dim Sum Speciality Storessa, jonka huippukokit olivat Newsweekissa valinneet yhdeksi 101 ravintolasta maailmassa, jossa pitää käydä. 

Paikka oli loistava ja edullinen, mutta kuten jälkeenpäin saimme kokea, aika kaukana autenttisesta Dim Sum-kokemuksesta.

Sovimme Gladysin ja Wangin kanssa menevämme aamiaiselle kahdeksalta ennen Macaoon lähtöä perinteiseen Dim Sum- ravintolaan. Olisimme olleet kohtalaisen hukassa ilman paikallisia oppaitamme, sillä ruokailuun kuului monenlaista kommervenkkia. Ravintola muistutti hieman rähjäistä koulun ruokalaa. Asiakaskunta oli suhteellisen iäkästä ja tyypillisesti keskenään vieraat ihmiset istutetaan samaan pöytään.

Koko ruokailu aloitettiin teen valinnalla. Monet asiakkaat kuulemma tuovat oman teensä, koska ravintoloissa ei koskaan tarjoilla sitä parasta. Teen purut laitettiin kippoihin, joita on yksi aina kahta syöjää kohti. Sen jälkeen iso kaljupäinen mies kaatoi valtavasta rautapannusta kiehuvan kuumaa vettä purujen päälle. Seuraavaksi juomakupit ja syömäpuikot pestiin teessä. Kun teekupin kannen jätti auki, se tarkoitti että haluaa lisää vettä teen purujen päälle.

Itse syötävät saapuvat kärryissä. Tarjoilijat tulevat kärryn kanssa pöydän viereen ja kysyvät mitä halutaan. Ruokalistaa ei ole olemassa ja valikoima vaihtuu päivittäin kokin mielialan ja raaka-aineiden mukaan.

Dim Sumit voivat olla monenlaisia: on höyrytettyjä täytettyjä taikinanyyttejä, lotuksen lehden sisässä valmistettua riisiä, erilaisia friteerattuja juttuja ja sitten…kananjalkoja.

Pelätyin ruokalaji meille oli todellakin ne kananjalat. Itse tiesin että en pysty, mutta Lee niitä urheasti pureskeli aamupalaksi. Kuulemma maistui ihan hyvältä kun ei ajatellut mitä syö, ainoastaan se tuntui hieman ilkeältä kun kynsi raapaisi hieman kitalakea.

Ainoa pettymys itselleni oli se, että kenelläkään ei ollut lintuhäkkiä mukana. Ennen vanhaan kuulemma oli tyypillistä ottaa lemmikkilintu mukaan aamiaiselle. Ravintolassa oli vielä koukutkin tallella, johon häkin voi kätsysti ripustaa. 
Kaiken kaikkiaan ruoka oli hyvää ja varsinkin vihreä tee maistui. Musta tee oli hieman liian tujua meidän makuumme. Nyt sitten jäämme odottelemaan että Hong Kongilaiset paljon matkustelevat ystävämme tulevaan Suomeen kokeilemaan paikallisia erikoisuuksia!

We had already had one dim sum-experience in a place called DimDimSum Dim Sum Speciality Storessa ( what a name!) that has been chosen as one of 101 restaurants in the world where you should eat by Newsweek. Food was good and price low but it was quite far from an authentic dim sum meal as we learnt later. Wang and Gladys took us to have a breakfast to a traditional place in Sheung Wan and that was a different story. We would have never understood by ourselves what to do and order but with them it was really nice to learn and the food was great. The only thing that was a bit too much for me were chicken feet. Lee of course tried them too.

Now we just wait our friends from Hong Kong to visit us in Finland, once we get back!

-Kaisa

Vielä hymyilyttää kananjalka kupissa

Nyt ilme jo vakavampi

Aamiaspöydän tarjontaa. 

Emme olleet ainoita ruokailijoita.

Aika sanoa näkemiin mutta ei hyvästi.

Hot in the city

Muutimme guesthousesta toiseen, kun luulimme säästävämme hieman. Todellisuudessa säästöä ei tullut, mutta huone oli hitusen tilavampi, siinä oli ikkuna ja paikassa muutenkin mukavampi tunnelma. Ilmaistoinnin meteli oli myös vähän pienempi, joten nukkuminen helpottui.

Uusi majapaikkamme oli Mongkokissa, joka on yksi maailman tiheiten asuttuja alueita ja sen kyllä huomaa. Aluksi valtava ihmismassa vaan naurattaa, sitten se alkaa tuntua tukahduttavalta ja lopulta  tulee vahva tunne että on päästävä johonkin väljempään paikkaan. Jokapäiväinen näytelmä oli hissiin jonotus, jota aulavahti aina ohjaili rautaisin ottein. Liikennettä riitti, sillä talon kuudessatoista kerroksessa oli jokaisessa monta guesthousea. 

Kuumuus rajoitti aika paljon tekemistä. Kävely otti koville ja aina välillä teki mieli pujahtaa johonkin ilmastoituun ostariin viilentymään. Tajusimme aika pian, että patikoinnista ei tähän vuoden aikaan tule mitään. Niinpä kävimme Victorias Peakilla ihailemassa näköaloja ja kiersimme muutaman temppelin ja tietysti istuskelimme rannassa katselemassa skylinea ja pilvenpiirtäjien valojen syttymistä sekä valoshowta. Söimme paljon ja halvalla: nuudelikeittoa, kantonilaista, macaolaista, vietnamilaista  ja kiinalaisia "tapaksia" eli Dim Sumeja. 

Saimme Eleonoralta, italialaiselta siskoltani, yhteystiedot Hong Kongilaiselle pariskunnalle. Wang ja Gladys olivat sohvasurffanneet hänen luonaan pariin kertaan. 

Sovimme treffit ja Wang lupasi näyttää meille hieman kotikaupunginosaansa. Kiertelimme siis Sheung Wanissa  katselemassa kiinalaisia apteekkeja, käärmeravintoloita ja monenlaista muuta jännittävää, jota emme olisi osanneet omin päin tutkia. Parhaillaan oli menossa myös Hungry Ghost festival, jonka aikana ihmiset polttavat katujen varsilla ja temppeleissä kuolleille omaisille suunnattuja lahjoja. Ehkä hauskin poikkeamamme paikka oli kauppa, jossa myytiin kaikkea mahdollista poltettavaa. Oli pahvisia Bic Mac-aterioita, iPadeja, Rolexeja, avo-Maserateja ja tietysti rahaa. Saattoi myös ostaa valmiin lajitelman kaikenlaista poltettavaa. Luonnollisesti poltettavat jutut valitaan sen perusteella mistä vainaja piti. 

Kierroksen päätteeksi seuraamme liittyi myös Wangin vaimo Gladys, ja he veivät meidät syömään perinteiseen kantonilaiseen ravintolaan. Ennen ravintolaan menoa meiltä kysyttiin onko jotakin mitä emme syö ja me vastasimme olevamme kaikkiruokaisia. Korjasin kuitenkin hetken mietittyäni että sisäelimet eivät ole ihan minun juttuni, mutta he rauhoittelivat että voimme tilata jotakin muuta, vaikka näyttivätkin hieman pettyneiltä.

Ruoka oli hyvää, eksoottisin juttu olivat sian verestä hyydytetyt kuutiot, jotka minulta jäivät väliin. Muita herkkuja olivat grillattu hanhi, osterimunakas ja ruotoineen syötävät paistetut kalat.

Isäntämme olivat myös pitäneet reissuvälivuoden ja olivat kaiken kaikkiaan mainio pariskunta, joten juttua riitti laidasta laitaan. 

Illan päätteeksi menimme vielä eri paikkaan nauttimaan paikallisista jälkiruuista. Maistelimme suhteellisen eksoottisia juttuja, kuten mantelikeittoa, teetä jossa oli kananmunia sekä jonkinlaista hyytelöityä munamaitoa.

-Kaisa

We changed the guesthouse and moved to Mongkok. It's a pretty busy part of Hong Kong, full of shops, restaurants and people 24/7. The weather was really hot and humid, so we understood quite soon that we wouldn't be able to do any trekking. So we concentrated on eating and sightseeing.
Eleonora, my italian sister, had given us a contact for Wang and Gladys, a couple from Hong Kong who had been couchsurfing with  her twice while in Italy. 
So we met and had great time with them! Wang took us to a walk in Sheung Wan and showed us lots of places we would never found by ourselves and introduced us to different parts of cantonese culture.
In the evening we had a meal with him and Gladys in a typical restaurant and got to try many local delicacies. 

Hong Kong nähtynä Victorias Peakilta.

Talo, jossa majapaikkamme sijaitsi

Lee  ja auton puskuri Oi Suen Guesthousen edustalla

Samassa rapussa...

Lee ja Wang kalatorilla

Seuraavaksi lihatorilla.

Kiinalainen hienompi apteekki

Herkkua monenlaista

Esi-isille voi uhrata oikeastaan mitä tahansa. Vaikka Maseratin ja Chanelin laukun.

Sivukadun näkymä.

 Hanhea ja possunverikuutioita.

Kuutiot ja hanhi ovat tehneet kauppansa.
Osterimunakas ja kala on vielä kesken.

Jälkiruokaa tarjoava ravintola.

Loistavat oppaamme Wang ja Gladys

Pikkuisen työkuvioita ja Sisilia

Italianreissun päätteeksi olin viikon töissä. Työssäni on se hyvä puoli, että sitä voin tehdä mistä käsin vaan. Alun perin piti mennä Andalusiaan tekemään vanha tuttu patikka, mutta viime hetkessä asiakas pyysi että lähtisinkin Sisiliaan paikkaamaan sairastunutta opasta. Päivämäärät olivat samat ja Sisilia on ollut ikuinen projektini joten eikun sinne. On hassua että kaikkien näiden italiavuosien aikana en ollut koskaan päässyt Sisiliaan asti, Liparisaaria lukuunottamatta. Aina tuntui siltä että pitäisi olla enemmän aikaa, että ehtisi sinne kunnolla.

Letkeiden ja huolettomien Reggio Emilia- päivien jälkeen Lee siis lähti Portugaliin ja minä Sisiliaan. Työnteko tuntui oikeastaan tosi kivalta. Huomasin tosin, että muutaman päivän jälkeen olin aivan puhki. Kun viikko oli ohi, tuntui siltä kuin kaikki voimat olisivat hävinneet. Eikä tällä viikolla edes sattunut mitään kummallista.Vähän nauratti moinen, mutta samalla tämä oli hyvä opetus itselleni. Normaalielämässä saatan tehdä samalla tavalla töitä kuukauden tai kaksi putkeen, aamusta iltaan ilman yhtään vapaa-aikaa. Kun työputki on päällä, asiaa ei edes mieti, paahtaa vaan ja ajattelee aina päivän tai kaksi kerrallaan eteenpäin. Vaikka olisi kuinka kipeä tai loppu niin kotiinjäämismahdollisuutta ei ole kuin todella extreme-tapauksissa. Jatkossa varmasti ainakin teoriassa yritän jaksottaa töitäni paremmin. Ja yritän myös muistaa, että jos on tehnyt vaikkapa kaksi viikkoa töitä ilman lepoa, palautumisaikaa olisi hyvä olla enemmän kuin päivä tai kaksi. 

Muutenkin on tullut mietittyä paljon työtä ja sen tärkeyttä itselle ja ennen kaikkea itsetunnolle. Olen myös tullut siihen tulokseen, että oma työ on varsin mielekästä, sillä se on jollakin tapaa mielessä suurimman osan ajasta, vaikka tätä lomaa on nyt jo pitkään jatkunutkin. Hyvällä tavalla siinä mielessä, että on tullut kaikenlaisia ideoita työhön liittyen, ja huonolla siksi, että työpainajaisista olen päässyt eroon vasta nyt kun ollaan kohta puolessa välissä. On myös liikuttavaa, miten hyvältä tuntuu se, kun taas tuntee itsensä tarpeelliseksi työn kautta.

Niin, ja se Sisilia, se on upea. Tällä reissulla ehkä ei, mutta pian varmaan pitää päästä sinne takaisin vähän syväluotaavammalle turneelle.

After those relaxing days in Reggio Emilia I flew to Sicily for work. It was actually really nice to be operative again. And Sicily, it was extremely beautiful and of course now I'm looking forward to go back! Maybe not on this trip but soon enough.

-Kaisa

Auringonlasku Capo d'Orlando
Sunset at Capo d'Orlando

Liparisaaret Vulcanolta katsottuna
Aeolian islands from Vulcano

Etnan rinteillä
Etna

Gran Cratere, Vulcano

Petralia Sottana

Random Orchidea