* Surf ja Turf *: Tulimaata ja jäätä

Meille molemmille Patagonia oli yksi niistä kohteista, joita emme halunneet jättää väliin ja Chatwinilla on varmasti osansa asiassa. Jossakin vaiheessa, vielä Costa Ricassa ollessamme, olimme hetkellisesti sitä mieltä, että tulee liian kalliiksi ja hankalaksi matkustaa tänne asti tällä keikalla. Onneksi kuitenkin muutimme mielemme. Punta Arenasista matka jatkui kohti Ushuaiaa, Tulimaahan Argentiinan puolelle. Matkalle lähdimme tietysti bussilla, kuinkas muuten.

Bussimatka kesti 12 tuntia ja matkalla ylitimme Magalhaesin salmen sen kapeimmasta kohtaa. Meri oli peilityyni, matkan aikan näimme delfiinejä, emmekä tässä kohtaa vielä tienneet miten onnekkaita olimme lauttamatkan suhteen, sen opimme vasta paluumatkalla, johon palaamme myöhemmin. Bussilla matkustamisen upea puoli täällä on se, että todella tajuaa kuinka hurjia välimatkat ovat. Matkalla näkyi silmänkantamamattomiin kellertävää tasankoa, jossa laaman sukulaiset, guanacot, sekä nandut, emun näköiset isot linnut, laidunsivat. Lee näki myös monta kettua, mutta itse taisin nukkua niiden ohitse. Maisema oli oikeastaan yllättävän tasaista, sellaista venytettyä Pohjanmaata ilman latoja. Muutama farmi siellä täällä, mutta muuten asutusta nolla. Silti kaikki näytti jotenkin todella satumaiselta.

Väli-Amerikassa bussit aina pysähtyivät tietyin väliajoin ruoka- ja vessatauolle. Kantapään kautta opimme että täällä ei pysähdellä turhia ja rajamuodollisuudetkin hoidettiin nopeasti, joten hieman jouduimme kiristelemään nälkävyötä. Argentiinan rajalla olin jo melkein hot dog kädessä kioskin tiskillä, kun kuljettajan apumies viittilöi kiukkuisesti, että matka jatkuu. Onneksi sentään Pachego Bus tarjosi myslipatukkaa ja pillimehua.
Vaihdoimme Rio Grandessa isosta bussista toiseen pikkuvaniin ja sillä köröteltiin perille. Myös maisemat alkoivat muuttua. Aivan yhtäkkiä tulivat esiin lumihuiput ja sen jälkeen niiden välissä lepäävät vuonot ja järvet. Ushuaiaan saapuessamme nälkä ja väsymys kaikkosivat, kun aurinko laski ja värjäsi jo valmiiksi upean maiseman.

Seuraavana päivänä päätimme lähteä kävelemään Glaciar Martialin jäätikölle, joka sijaitsee kaupungin yläpuolella. Polulta kuulemma olisi upeat näköalat Ushuaiaan. Ja sieltä oli. Kävelimme suurimman osan matkasta kotoisasti lumella. Meillä oli myös kaikenlaista hauskaa kävelyseuraa. Ensin mukaamme lähti perinteisesti kaksi pörröistä koiraa, jotka seurasivat visusti meitä loppun saakka, vaikka toinen välillä kävikin tottuneesti poseeraamassa muidenkin kävelijöiden kainalossa.
Polun alkupäässä oli vaihtelevista Etelä-Amerikan maista kotoisin olevia hilpeitä turisteja, jotka selvästi eivät olleet koskaan aikaisemmin nähneet lunta. Heille riitti kävely lumirajalle asti, ja siellä he sitten antaumuksella möyrivät lumessa ja menivät lumisotaa. Muutama sisukas kaveri tuli ylös asti kangastossuilla ja collegepaidassa. Kun tulimme alaspäin, vastaan alkoi tulla joukoittain jonkinlaiseen laivastouniformuun pukeutuneita nuoria. Myöhemmin, kun saavuimme takaisin Ushuaiaan tälle löytyi selitys, satamassa oli suurehko purjelaivatapahtuma, johon oli saapunut useita koululaivoja eri puolilta Latinalaista Amerikkaa.

Koko päivän ulkoilun jälkeen hehkutimme kilpaa lämmintä huonettamme ja kuumaa suihkua. Siinä suhteessa hotelliamme ei voinut moittia, vaikka siellä olikin omituisia sääntöjä, kuten se, että hotellihuoneessa ei saa syödä. Leellä oli ollut edellisenä päivänä epämiellyttävä keskustelu asiasta hotellin omistajan kanssa. Luonnollisesti kapinoimme tätä älyttömyyttä vastaan syömällä kuitenkin ja vitsailemalla loputtomasti siitä, kuinka omistaja kuuntelee oven takana keksipaketin rapinaa ja ratsaa roskiksia. Pieni asia, mutta jotenkin tosi ärsyttävä. Ensiksikin, sääntöä ei mainittu missään, omistaja ilmoitti siitä Leelle, kun näki tämän kantavan ruokakassia. Toiseksi, itse asun hotelleissa vähintään yhtä paljon kuin kotona, ellen enemmänkin, enkä missään, koskaan, ole moiseen törmännyt. Omistaja halusi että eväitä syötäisiin yläkerran tyhjässä, kolkossa aamiaishuoneessa, mutta missä menee eväiden raja? Voiko syödä omenan, suklaapatukan jne.
Pöljä juttu kertakaikkiaan.

Opimme myös että siinä säässä kun suomalainen laittaa pipon tiiviisti päähän ja ja takin kaulukset tiukalle ( myös Lee!), patagonialainen hengailee t-paidassa ja shortseissa.

-Kaisa