Penichestä suuntasimme etelään, takaisin Alentejoon, jossa pistäydyimme asuntoa Portugalista etsiessämme. Vaikka emme sinne liikkumisongelman takia voineet jäädä silloin huhtikuussa pidemmäksi aikaa, se kuitenkin jäi kaivelemaan.
Emme olleet sen ihmeemmin suunnitelleet mitään, ainostaan buukanneet majoituksen Vilanova de Milfontesista kahdeksi yöksi. Ilma oli lämmin, auringonlasku jo ensimmäisenä iltana upea ja muutenkin fiilis kohdallaan, joten aloimme miettiä mitä tehdä seuraavaksi seudulla pysytellen. Kun pari vuotta sitten olin alueella työn puolesta opintomatkalla, ajattelin jo silloin, että joskus vielä haluan kävellä rannikkoa pitkin kulkevan patikkareitin Fisherman's trailin. Ja kysymys olikin, miksi ei nyt?
Niinpä lähetimme rinkat edeltä kuljetuksella kolmen päivän patikkamatkan päähän Odeceixeen, heitimme päiväreput selkään ja lähdimme kävelemään.
Päätös osuittautui loistavaksi. Lee kertoo siitä seuraavassa lisää, olihan tämä hänelle ensimmäinen "majalta majalle" patikointimatka.
-Kaisa
Kävelyretki alkoi Vilanova de milfontesin kylästä kohti Almograven kylää. Edessä oli 15 kilometrin kävely jonka tarpomiseen piti opaskirjan mukaan mennä 5 tuntia aikaa. Ilmasta ei oikein osannut sanoa mitään- taivaalla roikkuvat pilvet olivat tummia ja taivas näytti muutenkin synkältä. Mutta toisaalta aurinko pilkisti pilvien välistä.
Alkumatka kuljettiin pitkin tienviertä mutta melko pian reitti kääntyi pois maantieltä, kohti merta. Polku oli merkitty selkeästi ja sitä oli helppo seurata, emme tainneet ensimmäisenä päivänä eksyä kertaakaan. Polku myötäili rannikkoa ja kulki pääsääntöisesti korkean rantatörmän päällä. 15 kilometriä ei kuulosta kovin pitkältä matkalta mutta reissuun tulee lisähaastetta jos sen kulkee pehmeässä hiekassa. Kengät ja sukat olivat täynnä hienoa hiekkaa. Aluksi kenkiä tuli tyhjennettyä usein mutta jonkin ajan kuluttua kilo hiekkaa kengässä ei enää haitannut. Pidimme reipasta tahtia yllä ja saavuimme perille tuntia aikaisemmin kuin mitä oppaan mukaan aikaa olisi pitänyt kulua. Ensimmäisenä päivänä tapasimme reitillä 2 pariskuntaa.
Almograven kylä ei ole koolla pilattu vaan koko kylän pystyy näkemään kerralla korkean hiekkadyyniin päältä. Kylän pienuus aiheutti myös sen että majapaikkoja ei ollut mitenkään liikaa tarjolla eli valitsimme kylän ainoan hostellin. Hostelli oli hauska tapaus siinä mielessä että se oli samalla aikamatka edesmenneeseen Neuvostoliittoon ja massiiviiseen betonirakentamisen historiaan. En muista että olisin nähnyt samanlaista Kose-Lükatin pioneerileirin reinkarnaatiota kuin tämä laitois oli. Kokemuksen autenttisuuden varmistamiseksi suihku oli säädetty hienosti kylmän ja haalean välimaastoon. Myös paikan asiakaspalvelu viety NL:n aikojen tasolle.
Hostellin vastaanotossa:
Me: Päivää, onko teillä vapaita huoneita ensi yöksi.
Hotellin täti: Kyllä on. Yhteismajoitus maksaa 28euroa ja kahdenhengen huone 30 euroa. Kumman otatte?
Me: Otetaan kahdenhengen huone.
Hotellin täti: Asia selvä. Nyt minulla alkoi lounastauko menkää odottamaan tuonne baariin (Baari oli kiinni). Tulen hakemaan teidät myöhemmin.
Yö saatiin nukuttua hyvin ja aamiaisen jälkeen (aamiaista valvoi tuima täti jonka tehtävänä oli tarkkailla että jokainen vieras otti ruokalan tiskistä lapussa imoitetun määrään aamaistarvikkeita eikä yhtään enempään) jatkoimme Zambujeira do Marin kylää. Päivän etappi oli pituudeltaan 22 kilometriä ja 7 tuntia. Ilma oli edellistä päivää kuumempi mutta mukava tuuli piti huolen jäähdytyksestä. Kävely jatkui pehmeässä hiekassa tarpoen. Maisemat muuttuivat edellistä päivää hienommiksi, jylhemmiksi ja näyttävimmiksi. Itse kävely alkoi muuttua myös mukavammaksi. Jollain tavalla aloin pitämään verkkaisesta tavasta matkustaa.
Kun kävelleen saapuu perille niin siitä on erilainen tunnelma kuin että olisimme tulleet bussilla. Nyt kylään saavuttin hiljalleen eikä siten että meidät olisi kipattu ulos, tavaroineen päivineen, linja-autoasemalle. En muista että olisin koskaan juonut yhtä hyvän makuista olutta kuin tämän tarpomisen jälkeen. Illalla menimme katsomaan jalkapalloa baariin, tiedossa oli Ghana- Portugal peli. Ottelun aikana tilasimme ruokaa joka oli iso tarjotin täynnä taskurapua eri muodoissa ja pullo valkoviiniä. Katsoimme peliä, vasaroimme rapuja palasiksi ja nautimme kylmää valkoviiniä. Koko komeus maksoi yhteensä 15 euroa. Valitettavasti Portugal putosi jatkosta.
Viimeinen osuus, Odeiceixen kylään, oli opaskirjan mukaan 18 kilometriä ja kestoltaan 7 tuntia. Tiedossa olisi hieman aikaisempaa enemmän nousua ja laskua. Viimeinen päivä oli maisemiltaan paras. Matkalla oli jyrkkien kallioiden päällä pesivia haikaroita, mahtavia kielekkeitä sekä lähes pienen autiomaan oloisia hiekkadyynejä. Tällä kertaa suurin osa matkasta sujui kova pohjaisella polulla eikä meidän tarvinnut tarpoa upottavassa hiekassa.
Tämä oli ensimmäinen kunnollinen patikkani. Kävely on mukavaa ja rauhallista etenemistä. Kävellessä ehtii huomata paljon pieniä asioista jotka jäisivät huomaamatta jos liikkuisi vaikka autolla. Hienointa patikoinnissa ei ole kävely vaan perille saapuminen. On hienoa kun tuntee ansainneensa oluen ja hyvän illallisen. Lähden erittäin mielelläni uudestaan patikoimaan. Ja saattaa olla että tiedossa on vielä muutama patikka ennen kuin reissu on ohi.
-Lee-
Vilanova de milfontes.
Laskuvesi.
Vilanova de milfontesin auringonlasku.
Almograven rantoja.
Hiekkaa hiekkaa.
Kulkija eläkeputkessa.
Lopussa odotti Odeixecen ranta.
Matkamittarin tuloksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti