Hyviä lounaita

Meillä on matkaa takana jonkun verran yli puolen vuoden ja suurinpiirtein saman verran on matkaa vielä edessä. Olemme tällä hetkellä Marokossa, Essaouirassa. Tätä kirjoittaessani istun sängyllä, pienessä riadissa Essaouiran vanhassa kaupungissa. Aurinko on juuri laskenut ja Ramadan on tältä päivältä ohi. Avoimesta ikkunasta kaikuu moskeijoiden rukouskutsu. Ihmiset suuntaavat koteihinsa syömään päivän ensimmäistä ateriaa.

Alhaalla kadulla kauppiaat myyvät erilaisia mausteita, leivoksia, lihaa ja kalastajat työntävät kärryjä joissa on juuri pyydystettyä kalaa. Kylmäketju ei ole katkeamaton mutta ei siltikään tule mieleeni alkaa epäilemään että kalat eivät olisi tuoreita. Monta asiaa on matkalla tullut mieleen mutta yksi lähes päivittäinen ihmetyksen aihe on ruoka. Ja varsinkin se että maailmalla näyttää olevan hyvin vaikeaa saada huonoa lounasruokaa. Huonot lounaat voimme laskea yhden käden sormin. Pienet tienvarsipaikat Costa Ricassa tarjosivat yksinkertaisia mutta hyviä aterioita. Portugalissa saimme syödä tuoreita mereneläviä joita kalastaja kantoi ämpärissä ravintolan läpi. Perussa loistavia cevichejä. Täällä Marokossa olemme syöneet loistavia tagineja. Lista on pitkä. Emme ole etsineet opaskirjojen avulla huikeita kulinaristisia kokemuksia vaan syöneet sitä mitä on eteen sattunut.

Olen syönyt kohta 20 vuoden ajan erilaisia työpaikkalounaita. Yhtä asiaa en ymmärrä, miksi lounasruoka on Suomessa pääsääntöisesti huonoa? Ruoka tarjoillaan isoista astioista vettyneenä ja mauttomana. Salaattiin tungetaan säilykehedelmiä tuomaan silleen kivasti väriä. Oikeasti ei taideta viitsiä kuoria ja leikata tuoreita hedelmiä. Vaikuttaa siltä että, hyvä lounas määritellään ruuan määrän mukaan, jos on paljon ruokaa saatavilla niin sitten se on varmaan hyvää, ei sillä maulla niin väliä.

Jos pahat lounaat maailmalla pystyn laskemaan yhden käden sormin niin hyvät lounaat Suomessa, 20 vuoden ajalta, pystyn myös laskemaan yhden käden sormin. En tiedä miten asiaan saataisiin muutos jos lounasruokalijat kerta suostuvat ostamaan näitä mauttomia lounaita? Mitä jos ensi kerralla kun kilpailutetaan työpaikkalounaan tarjoajia niin otettaisiin oikeasti ruuan maku yhdeksi kriteeriksi.

-Lee-

Essaouiran kalatori. Ensin kala valitaan tiskiltä. Ja sitten...

 ... sen voi viedä nurkan taakse rouvalle joka tekee siitä aterian tai...

...sitten kaverille joka grillaa sen.

Medinan ruokatori, souk. 

Torin tarjontaa. 

Tajine kefta.

Kamelinkakkaa ja surffausta

Essaouiran on tarkoitus olla toinen paikka, Bonairen jälkeen, jossa me purjalautailemme. Purjelautailu on valtavan hauskaa ja hienoa hommaa mutta valitettavan kallista. Kahden hengen parin viikon välinevuokraus maksaa helposti tonnin. Valitettavasti matkabudjetti ei salli moista törsäystä. Lainelautailu, jota olemme pääasiassa tehneet, on paljon edullisempi laji harrastaa.

Essouirasta löytyy muutamia kouluja jotka kaikki ovat sijoittuneet samalle rannalle. Päädyimme vuokraamaan kamat Club Mistralista. Club Mistralista löytyy mukava valikoima purjeita ja erilaisia lautoja. Sen lisäksi henkilökunta vaikuttaa mukavalta. Viime viikon maanantai oli ensimmäinen päivä kun lähdimme vesille. Rannalla puhalsi reipas tuuli, 12-16m/s ja sen lisäksi piti päästä isohkosta ranta-aallokosta läpi ennen kuin pääsee kunnolla liikkeelle. Mistralissa on käytössä hassu numerojärjestelmä- saat henkilökohtaisen numeron joka vastaa tiettyä sinulle nimettyä lautaa. Teoriassa ihan hyvä systeemi, käytännössä ei. Kun ilmoittaudut tiskillä että olisit lähdössä vesille alkaa ihmeellinen kaaos. Joku kysyy numeroasi, sitten todetaan keskustelun ohessa että ota pienempi lauta tuohon keliin, laudan koko ja malli kirjoitetaan lapulle joka ojennetaan jollekkin. Seuraavaksi sinua pyydetään siirtymään ulos odottamaan kun lauta ja purje haetaan varastosta. Hetken kuluttua ilmestyy lauta josta kysytään tuliko tämä sinulle? - ”Kyllä, silta se näyttää mistä oli puhe.” Sitten kaveri katoaa jonnekkin. Toinen kaveri nappaa laudan ja kuskaa sen jollekkin toiselle. Aikaisempi kaveri tulee paikalle ihmettelemään missä se lauta nyt on ja lähtee hakemaan toista. Se lauta jota ajattelit käyttäväsi ovatkin loppu joten saat toisen. Sillä välin kolmas kaveri alkaa rikaamaan purjettasi. Sitten purjeen rikaaja tulee ihmettelemään, että mikäs tämä lauta on, kun se on eri kuin hänen lapussaan. Lopputuloksena on se että lähdet ulos eri laudalla ja purjeella kuin alunperin oli puhe. Ei sillä niin väliä  mutta koko järjestelmä vaikuttaa erittäin sekavalta enkä ole ymmärtänyt mitä hyötyä siitä on.

Seuraavaksi alkaa kamojen raahaaminen jota on yllättävän paljon ottaen huomioon että olemme meren ääressä, Club Mistralilta on veteen on reilusti matkaa. Sen verran laudat ja purje yhdistelmä kuitenkin painaa, että niitä ei mielellään kanna yhtä aikaa. Ensin kannetaan purje rantaan ja sitten palataan takaisin koululle hakemaan lautaa. Mistralilla työskentelevät pojat ovat avuliaita ja kantavat kamoja kun ehtivät. Kamojen kantamista haittaa myös se että rannalla on paljon kamelivuokraajia. Eilen aamulla Mistralin edessä oli 37 kamelia + kymmenkunta hevosta + x määrä mönkijöitä. Tästä johtuen koulun edusta ja ranta on täynnä kamelin ja hevosen kakkaa. Käytännössä koko koulun ja rannan välinen alue on oikeasti täynnä tuhansia pääsiäismunan kokoisia kamelinkakkapalleroita. 

Lopulta kaiken turaamisen jälkeen pääsimme vesille. Valitettavasti meri oli kunnon perunapeltoa eikä siellä päässyt paljoakaan nauttimaan. Iltapäivällä tuuli nousi omaan taitotasooni (15m/s ->) nähden liian koviin lukemiin ja jäimme iltapäiväksi rannalle. Tiistaina keli oli edellistä päivää kovempi ja röykkyisempi joten ihmettelimme hiekkamyrskyä ja katselimme taitavempien kavereiden menoa.

Essaouiran eduksi on sanottava se että vaikka täällä olisi tuuletonta niin täällä on paljon muita harrastusmahdollisuuksia, esimerkiksi supia tai lainelautailua on mahdollisuus harrastaa jos ei satu tuulemaan. Hyvä näin koska loppu viikko on ollut täysin tuuletonta. Mutta se ei ole haitannut koska koko reissun, ainakin toistaiseksi, parhaat aallot ovat löytyneet täältä. Jopa hieman toivon että ei edes nousisi tuulta koska aallot ovat olleet sen verran hienoja! Ensin matkustat purjelautailemaan, vuokraat kamat viikoksi ja kuitenkin huomaat lainelautailevasi huikean hyvissä aalloissa. Ironista? 

Vuokra-aikamme loppui eilen sunnuntaina. Purjelautailemaan pääsimme maanantaina aamupäivästä ja Kaisa kävi eilen leikkimässä pienessä tuulessa. Eli 2,5 päivän vuokrauksen hinnaksi tuli vakuutuksineen n 500eur. Mitä opimme tästä? Ei todellakaan kannata varata kamoja etukäteen. Kannattaa katsoa tulevan viikon tuuliennuste paikanpäällä ja tehdä vasta siellä päätös siitä kuinka pitkäksi aikaa ottaa kamat. Tähän asti kaikissa vuokraamoissa joissa olemme käyneet käytännössä lautoja ja purjeita on riittänyt kaikille.

Tänään aamulla kun kävimme vuokraamossa oli keli mukavasti nousemassa ja vuokra-aikamme ohi. Paikan omistaja kuintenkin sääli huono-onnisia ja antoi ilmaiseksi vielä yhden lisäpäivän. Tuulta oli mukavasti,  ja olin ulkona 5.3m2 purjeella aamupäivästä ja iltapäivällä 4.5 m2 oli hieman liian iso. Mutta meri oli taas yhtä perhanan perunapeltoa. Kysäisin vuokraamon esimieheltä että onko täällä usein tälläistä choppia? Hän vastasi: This is as good as it gets. This is like this.

Lähtisinkö uudestaan tänne tähän aikaan vuodesta purjelautailemaan? En. Ei minua harmita tuulettomuus vaan tuo perunapelto jossa saa ryskiä menemään. Sen sijaan voisin lähteä tänne lainelautailemaan.

-Lee-

Itselleni kelit ovat olleet selkeästi liian kovia, jotta olisin päässyt purjelautailusta nauttimaan. Aallokko on sen verran isoa, että homma tuntuu enemmän selviytymiseltä. Välillä on kamat lentäneet aallon mukana sen verran kauas että olen kaivannut karkuremmiä purjelautaankin. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni siinä, että olen kuitenkin ollut ulkona kovimmassa kelissä ikinä, ja päässyt yli isoista aalloista. Ilman vesilähtöä täällä purjelautailusta ei tule mitään, jota sitä olenkin nyt treenaillut. Huomasin kuitenkin että Bonairen plaanailut auttoivat siinä, että kun tuona yhtenä rajakelipäivänä olin ulkona, plaanailin sen vähän mitä muutkin.

Muut purjelautailijat täällä tuntuvatkin olevan täällä todella taitavia, se kertonee jotakin paikan vaikeustasosta ainakin tähän aikaan vuodesta. Itsestäni tuntuu kuin päivän jälkeen olisin paininut itsensä Poseidonin kanssa ja kesyttänyt villihevosia.

Lainelautapäivät sen sijaan ovat olleet aivan huippuja. Helppoa, selkeätä, sopivan kokoista aaltoa. Lämmin ilma ja vesi, eikä muita surffareita juuri nimeksikään.

-Kaisa

We haven’t been that lucky with our windsurfing days. From seven days there was one too windy, three with no wind at all and one with some wind. Essaouira is not an easy spot as it gets quite choppy and the waves near to the beach are quite big, at least for what we are used to. 

We rented our equipment from Club Mistral. They are really helpful and fair and the great thing is that when there is no wind, you can use surfboards, SUP and canoes. So we surfed very nice waves for 3 days and were actually really happy about it.

Lots os camels on the beach…

Leellä on lainassa Mauri Pekkarisen tukka.

Kaikki eivät jaksa kulkea koulun ja rannan väliä, vain vahvat kestävät.

Se taitavampi.

Kuvassa olevat pienet mustat pallot ovat kamelinkakkaa

jota rannalta löytyy todella paljon.

Sopeutumista

Juuri kun olimme sitä mieltä, että viikko saattaa riittää Essaouirassa, alkoivat asiat muuttua. Törmäsimme muutamiin todella mukaviin ihmisiin. Ensin Club Mistralilla eli surffikoulullla työskentelevät pojat auttoivat meitä kämpän etsinnässä. Heidän kanssaan oli myös mukava keskustella kaikesta Ramadaniin liittyvästä ja saimme paljon vinkkejä muutenkin. Muutenkin Club Mistralilla tunnelma on todella miellyttävä. Seuraavaksi hotellimme respassa työskentelevä poika kutsui meidät syömään kanssaan ftouria, eli auringonlaskun jälkeen syötävää "aamupalaa". Pieniä juttuja, mutta koska aluksi ympäristö oli tuntunut jotenkin vihamieliseltä, ne vaikuttivat paljon tunnelmaan. 

 Selkeästi meille on tämän pitkään matkalla olon takia jotenkin tärkeää olla hyväksyttyjä siinä ympäristössä, jossa kulloinkin oleskelemme. Siinä mielessä suhtautumisemme on ehkä erilaista kuin viikoksi lomamatkalle tänne tulevalla matkailijalla. Usein matkalla vielä ollaan isommassa porukassa, jossa ympärillä on muita oman maan kansalaisia, eikä tarvitsekaan hakea hyväksyntää muilta. Me olemme kaksistaan, suomea olemme, konsulaattia ja puhelinta lukuunottamatta, puhuneet viimeksi Costa Ricassa helmikuussa ja usein tuntuu siltä, että haluaisi mielummin sosialisoida paikallisten ihmisten kanssa kuin muiden matkailijoiden. Sitä ikään kuin hakee omaa paikkaansa aina siitä ympäristöstä, jossa sattuu olemaan.

Löysimme kivan kämpän Ville Nouvellesta, läheltä surffirantaa. Loppujen lopuksi halvimman ja kivoimman kämpän löysimme HomeAwayn kautta. Vaikka Medinassa on oma viehätyksensä, täällä on paljon rauhallisempaa, eikä kaupustelijoita juuri ole. Lähellä on marokkolais-ranskalainen leipomo, josta saa ihania leivonnaisia ja pääkatua pitkin pääsee hevosvankkureilla jos on kiire. Parasta on se, että toisin kuin Medinassa, sinua ei aseteta heti ovesta astuessasi turistin rooliin ja turisteja näkyykin todella vähän. Tuntuu myös siltä, että mitä pidempään täällä on, sitä vähemmän sinulle yritetään myydä asioita. Rannan kamelityypitkin oppivat nopeasti, että kuulut siihen surffiporukkaan, joka ei kuitenkaan osta mitään ja joka aina vastaa vain: maybe later. Niinpä he nykyään saattavat kyllä vaihta pari sanaa, kysellä tuulesta tai aalloista, mutta eivät jää jankuttamaan. 

Yllättävää oli myös se, että kun ensimmäisen kerran ostimme ruokaa souqista, eli paikalliselta torilta, siellä ei nypitty hihasta, vaan sai suhteellisen rauhassa tehdä ostoksensa, vaikka tori olikin piukassa ihmisiä ja meno sen mukainen. Hedelmät ja vihannekset ovat loistavia täällä, eivätkä maksa mitään. Eilen tulimme ison kassin kansssa kotiin ( melooni, tomaatteja, paprikaa, sipulia, valkosipulia, chiliä…) ja koko lysti maksoi alle 2 euroa. Leipä maksaa yhden dirhamin, eli alle 10 senttiä. Tosin souqissa ostin pikkupojalta kaksi avokadoa, ja poika aikoi ensin sanoa toisen hinnan, mietti sitten hetken ja ilmoitti hinnaksi 10 dirhamia eli hieman allen euron. Kun suostuin maksamaan sen, poika hymyili leveästi ja huikkasi iloisesti Au revoir! eli luultavasti otti turistilta kaksin kertaisen hinnan, mutta eipä noissa summissa paljoa haittaa. Tinkiäkin torilla voisi, ehkä seuraavalla kerralla yritämme sitä, vaikka melkein hävettää kun muutenkin on niin halpaa. Laatu on huippua, kaikki tuntuu tulevan lähimaaseudulta.

Ja kaiken kaikkiaan souqissa asioiminen on aika hauskaa.  Sen sijaan marketista ruuoan osto ja varsinkin tuontitavara on kallista, joten varmasti tulemme syömään lähinnä vihanneksia, couscousia, hedelmiä ja kananmunia.

Minttutee on myös yksi niitä kivoja asioita. Alkoholiahan täällä ei luonnollisesti saa kuin turistiravintoloista ja se on turkasen kallista, joten olemme juoneet koko aikana yhdet oluet, hollanti-argentiina-matsia katsoessa. Sen sijaan teelle on mukava poiketa illalla. Minttutee valmistetaan vihreästä teestä, tuoreesta mintusta ja sokerista.

It hasn't been easy to settle in Morocco but little by little we've got to know some really nice people and we found a great small flat with our own terrace in Ville Nouvelle. It's much calmer here and almost no tourists at all plus we are really near to the beach.

We also have learn that it's worth buying fruits and vegetables from souk. They are very good and incredibly cheap. I guess we are going to eat just veggies and couscous. 

-Kaisa

Oma terde

Tyyliin sopiva olohuone

Marokko ei päästä helpolla

Kuten Leen edellisestä postauksesta saattoi huomata Marokko ei ole päästänyt helpolla. Itselleni tämä on ensimmäinen varsinainen törmäys islamilaisuuteen,  ja pakko myöntää että koko kuvio on aiheuttanut paljon päänvaivaa. Ensimmäinen asia luonnollisesti on pukeutuminen. Olen aika tarkka siitä, että yritän käyttäytyä maassa maan tavalla, enkä halua kuulua siihen piittaamattomien risteilyturistien joukkoon, joka Tangerissakin hilpeänä käveleskeli pikku shortseissa ja topeissa ympäriinsä ja toiset vielä syöden samalla. Yritinkin lukea ja ottaa selvää aiheesta aika tavalla etukäteen, ja itse tunsin mielyttävimmäksi pukeutua pitkiin housuihin ja hihoihin. Tangerissa liikkuessamme naisia näkyi muutenkin vähän, mutta se vähä oli suurin osa pukeutunut myös pitkiin vaatteisiin ja huiviin. Junassa Rabatin ja Casablancan kohdalla huomasi, että näkyi paljon enemmän länsimaisesti, todella tyylikäästikin, pukeutuneita naisia, mutta jalat ja olkapäät pysyivät piilossa. Itse näen tämän pukeutumisasian omalta kohdaltani kunnioituksena kulttuuria kohtaan, en niinkään uskonnollisena kannanottona. Essaouirassa meininki on hämmentävä. Paikassa on sen verran turisteja ja ranskalaisia expatteja, että paikalliset selkeästi ovat oppineet olemaan piittaamatta. Itse en silti edelleenkään mene kadulle lyhyissä vaatteissa, ei vain tunnu mukavalta. Samoin täällä monet ravintolat ja kahvilat ovat auki päivälläkin, ja turistit istuvat huoletta terasseilla syömässä ja juomassa. Meille se on ollut hankalaa, kun alussa opimme että niin ei voi tehdä. Surffikoulu puolestaan on sellaista ei kenenkään maata, jossa porukka hilluu uikkareissa.

Toinen asia johon on ollut vaikea suhtautua, ja josta Lee jo kirjoittikin, on ollut tietynlainen ilmassa leijuva agressiivisuus. Luin jostakin, että se lisääntyy Ramadanin aikaan, kun ihmisten pinna on kireällä nälän ja janon vuoksi. Jo Tangerin satamassa bussiin noustessa, tuntui oudolta kun yritin päästä bussiin Leen perässä ja miehet jyräsivät eteeni tönien ja tuuppien. Samoin on tuntunut ikävältä pahansuovat perään huutelut se jälkeen, kun joku ei ole saanut meille myytyä keksejä tai kameliratsastusta.

Oudolta on ensikertalaiselle tuntunut myös se, että monessa tilanteessa miehet puhuvat aina vain Leelle. Tuntuu, että miehen on parempi järjestää asiat, silloin joku kuuntelee. Esimerkiksi aamiasmunakokkelin saaminen voi naisena olla kiven alla.

Mielenkiintoista onkin nähdä miten tilanne ja fiilis kehittyy. Välillä on ärsyttänyt ja kiukuttanut todella paljon. Hetkittäin on jopa harkittu karkaamista Aasiaan aikaisemmin, mutta loppujen lopuksi aina tultu siihen tulokseen, että katsotaan ja yritetään päästä sisään. Ja kyllä niitä positiivisia asioita on sieltä alkanut tupsahdella. Niistä lisää seuraavassa.

Kamelitkin nauraa

Varjo löytyy aina lepoa varten

Taistelua hiekkaa vasten

Essaouiran kulmia

Matkan ensimmäinen epämiellyttävä maa?

Seuraavana aamuna lähdimme bussilla Marakeshista kohti Essaouiraa. Matka sujui mukavasti eikä kestänytkään kuin reilut pari tuntia. Bussiasemalla meitä oli vastassa sekalainen joukko erilaisia palveluita tarjoavia veijareita. Joku oli valmis kuljettamaan reppumme kärryillä majapaikkaamme, toinen oli sitä mieltä että meidän pitäisi ottaa taksi kolmas tarjosi opas palveluita jotta löytäisimme perille. Lähdimme reppujemme kanssa kävelemään kohti medinaa. Kaisa oli unohtanut bussiin hattunsa joten palasin takaisin linja-autoasemalle. Hattu löytyi kuljettajan hallusta. Hattua ei saanutkaan takaisin ilman että olisin maksanut löytöpalkkion kuskille. Kuski seisoi toinen käsi ojossa ja toisessa kädessä hattu. Minkäs teet, taskua oli kaivettava. Hotelli löytyi medinan keskeltä, pienen mutta vilkkaan kadun varrelta. Hotelli, tai paremminkin riad, oli erittäin kaunis ja viihtyisä. Ja huoneesta löytyi hämmästyttävän hyvät unet tarjoava sänky. En ymmärrä mikä siitä tekin niin erikoisen mutta en muista että olisin koskaan nukkunut yhtä hyvin kuin kyseissä sängyssä.

Essaouiran piti olla viehättävämpi ja ihmisten täällä ystävällisempiä kuin pohjoisessa. Pieni kaupunki on tavallaan ihan kivan näköinen mutta suurin ongelma kaupunkiin tutustumisessa on sen ihmiset. Mihinkään ei voi pysähtyä katsomaan nähtävyyksiä kun joku tulee selittämään jotain. Kaupungilla liikkuminen on muodostunut lähinnä välttämättömäksi pahaksi. Jatkuvasti saa kieltäytyä hasis kauppiaden tarjouksista, leivoksia tarjoavien miesten ehdotuksista tai kerjäläisten pyynnöistä. 

Rannalla saa toistuvasti tarjouksia kamelin tai hevosen kanssa ratsastamiesta.

Ja välillä perään tulee liuta solvauksia kun et jaksa vastata kymmenettä kertaa kysymykseen: 

Hello, where are you from? Hash? Smoke? Kaisa saa toistuvasti  väistellä miehiä jotka kävelevät suoraan päin tai tunkevat törkeästi eteen. Kävin katsomassa jalkapallo-ottelua kahvilassa, joissa on vain miehiä. Tilasin kokiksen. Herra Baarimestari karjui jotain. Ei mitään käsitystä mistä oli kyse.

Herra lähti tiskin takaa paukuttelemaan kylmäkaapin ovea josta minun olisi pitänyt tajuta mennä itse mennä ottamaan pullo. No, maksoin pyydetyn summan, herra pamautti kolikkoni tiskiin tuijotti äkäisesti. Edelleenkään en ymmärrä mistä oli kyse.

Paljon puhuttu marokolainen ystävällisyys saa edelleen odottaa. Tähän mennessä maasta on hyvin ristiriitainen kuva. Jotenkin ihan viehättävä mutta kovin vaikea tästä on löytää hyviä asioita.

Tänään on ensimmäinen päivä kun emme ole nähneet tappelua. Ainakaan vielä, onhan vasta iltapäivä. Yhden hyvän asian olen löytänyt: ruoka on hyvää.

-Lee-

 Riad valaistaan talon keskellä olevan kuilun avulla. Alhaalla voi nähdän Kaisan.

Näkymä riadin katolta. 

 Medina ja sen muurit.

Kalastajia. 

Kalastusveneitä.

Junassa on hauska matkustaa

Tangerista jatkoimme junalla ensin Marrakechiin, ja sieltä bussilla varsinaiseen päämääräämme Essaouiraan, Atlantin rannikolle. Junamatka alkoi hyvin, menimme asemalle toteamaan että juna, jolla olimme ajatelleet lähteä, ei kulkenutkaan. Ramadan vaikuttaa luonnollisesti myös aikatauluihin. Koska seuraava juna lähti vasta kolmen tunnin päästä, palasimme hotelliin ja pyysimme päästä takaisin huoneeseen, taisimme vielä ottaa toiset torkutkin. Kun juna sitten lähti oli myös epäselvyyttä siitä, mihin aikaan se on perillä. Asiasta oli kaksi eri versiota: lipunmyyjä sanoi kuudelta ja netissä luki että kahdeksalta. Tieto oli meille sinänsä tarpeellinen, että viimeinen bussi Marrakechista Essaouiraan lähti seitsemältä.

Juna oli aluksi aivan tyhjä sekä ilmastoitu, joten matkanteko tuntui todella luksukselta. Myöhemmin saimme kyllä matkaseuraa ja ilmastointikin lopetti toimintansa, homma alkoi tuntua vähän todellisemmalta.
Olimme varautuneet matkaan ostamalla mukaan pientä syötävää, koska emme tienneet myydäänkö junassa mitään. Sosiaalinen paine oli kuitenkin niin suuri, että syöminen ei tuntunut hyvältä paastoajien keskellä, juomaakin otimme koko päivän aikana vain pari huikkaa piilossa.

Vaihdoimme junaa Casablancassa ja maisemat matkan viimeisellä etapilla, sieltä Marrakechiin, olivat todella upeat auringonlaskuineen. Emme siis olleet perillä kuudelta, emmekä loppujen lopuksi kahdeksaltakaan. Jossain vaiheessa tiedustelimme asiaa konnarilta, ja saimme vastaukseksi jotakin, jonka molemmat kuulivat: "never". Sillä hetkellä aurinko oli värjännyt kivisen erämaan punaiseksi ja hetken tuntui siltä, että vaikka asia niin olisikin, ei haittaisi yhtään. Puolisen tuntia aikaisemmin olisimme varmasti vaipuneet epätoivoon, sillä Casablancasta lähdön jälkeen matkustimme tunnin verran osastojen välissä, vessan oven ja muiden yhtä epätoivoisten väliin kiilautuneena. Puolen metrin päässä olevaa junavaunun avonaista ovea olisi voinut muissa olosuhteissa pitää turvallisuusriskinä, mutta sillä hetkellä sisään tuleva ilmavirta tuntui todella miellyttävältä.

Kun aurinko laski, alkoivat älypuhelimien appsit piipata ja sen jälkeen eväspussit rapista. Tyypillisesti paasto lopetetaan syömällä ensimmäiseksi taateleita, mutta Kit Kat tuntui ajavan saman asian. Mekin ahmimme perunalastupussimme ja joimme litran vettä, pian myös ilmestyi nuori nainen jakaen shebakia- nimisiä huippumakeita leivonnaisia kaikille matkustajille. Ilmapiiri muuttui kuin taikaiskusta. Joka puolelta alkoi kuulua naurua ja iloista kälätystä. Ja vielä siis tarkennukseksi: ulkomaalaisen ja ei-muslimin ei oleteta paastoavan, mutta julkisella paikalla syömistä ja juomista ei katsota hyvällä, ja uskokaa pois, ei tee mielikään syödä.

Saavuimme yhdeksän maissa Marrakechiin jalat hieman huterina, ja koska tarkoitus oli aamulla varhain lähteä eteenpäin, kaaduimme lähimpään halpaan hotelliin nukkumaan. Ai niin, olimme niin kertakaikkisen katki ja poikki, että Lee taisi hakea meille lähimmästä ravintolasta, eli mäkkäristä, Ramadan Mealit. Marrakechiin on tarkoitus tutustua myöhemmin, tällä kertaa se jäi vain yöpymispaikaksi.


From Tanger we took the train to Marrakech. The timetables were again different for Ramadan, so it was a bit hard to understand when we would leave and what time to arrive. The last bus to Essaouira was supposed to leave at eight, so we didn't really know if it was possible to catch it or not. We took some snacks with us for the journey, but actually didn't eat or drink much the whole day. Foreigners or non-muslims are not expected to fast, but it's not good manners  to eat in public, and believe me, you really didn't feel like eating or drinking. 
In the end we arrived at nine, after enjoying a beautiful sunset from the train, and kind of participating in breaking the fast, as we also were offered  delicious shebakia pastries.
This time we only slept in Marrakech, we'll be back for more exploration once we'll get bored in Essaouira.

-Kaisa

Gibraltarin yli

Sevillasta lähdimme ensin bussilla Algecirasiin ja sieltä lautalla kohti uutta maanosaa. Lievästi Marokkolainen meininki alkoi jo Algecirasin satamassa, jossa oli monta eri lipputoimistoa, ja sitkeät kaupittelijat kulkivat perässä yrittäen myydä lippuja kuka mihinkin laivaan. Lauttoja menee yli tiiviiseen tahtiin ja me marssimme suoraan satamaan ostamaan liput. Ramadan, islaminuskoisten paastokuukausi alkoi samoihin aikoihin, joten söimme vielä varastoon ennen laivaan astumista. Laivamatka on lyhyt, etäisyys Euroopan ja Afrikan välillä on todella pieni, sitä harvoin tulee ajatelleeksi. Gibraltarin salmen toisella puolella alkaa kuitenkin toisenlainen maailma.

Laivalla oli meidän lisäksemme lähinnä Marokkolaisia perheitä. Kun saavuimme Tangerin uuteen Tanger Med -satamaan, meidät valtasi hämmennys. Vastassa oli täysin autio, valtava uusi satamarakennus. Missä olivat kaikki ne sadat hihasta nyppijät ja kaupustelijat? Ilmeisesti tyhjyys oli uuden sataman kaukaisen sijainnin ja Ramadanin yhteisvaikutusta. Seisoimme sitten yhdessä kolmen Etelä-Korealaisen opiskelijan ja unkarilaisen äiti-tytär kombon kanssa ihmettelemässä että millähän bussilla täältä pääsee Tangeriin. Taksikuskin mukaan tietysti seuraava bussi meni vasta tunnin päästä, mutta jääräpäisesti odotimme pysäkillä ja tulihan se bussi sieltä ja jostain se pamahti myös aivan täyteen porukkaa.

Tangeriin päästiin alle tunnissa ja saavuttaessa bussi pyähtyi jonnekkin keskeneräisten kerrostalojen keskelle, joten ei oikein ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa taksi hotelliin. Meille jäi vahvasti sellainen tunne että olimme jo valmiiksi lähellä hotellia ja taksi pyöritti meitä ympäri siinä lähistöllä, mutta mehän olimmekin täydellisiä huijattavia: juuri tulleet maahan ja hirveä hinku päästä hotelliin. Pakko myöntää että heti alusta asti tuli hieman sellainen olo, että ulkomaalaista pidetään tyhmänä, tyhjiin pumpattavana hyödykkeenä. 

Opimme nopeasti että Ramadanin aikaan kaikki on toisin, ravintolat ja suurin osa kaupoista on kiinni ja elämä alkaa vasta auringonlaskun jälkeen. Tavallaan aika mielenkiintoinen aika matkailla täällä, mutta en tiedä suosittelisinko sitä varsinaisesti. Toisaalta Tangerissa oli todella rauhallista, jopa autiota päivällä, mutta varmasti menettää myös jotakin tunnelmasta. Samoin ruokailujen järjestäminen on oikeasti hankalaa. Julkisella paikalla ei tee mieli syödä eikä juoda, eikä se oli kohteliastakaan, kun muut kärvistelevät. Kun aurinko laskee, tilanne muuttuu, ensin on hetken vieläkin autiompaa kun kaikki menevät kotiin syömään. Yhdentoista maissa porukka alkaa siirtyä kaduille ja hilluu siellä sitten pitkin yötä.

Tangerissa kävimme ensimmäisenä iltana suhteellisen pöllämystyneinä uudemman kaupungin,Ville Nouvellen, puolella syömässä mutta enempään eivät voimat riittäneet, vaikka tunnelma paranikin mitä myöhemmäksi ilta kääntyi.

Seuraavana päivänä kävelimme rantaa pitkin keskustaan ja palloilimme Medinassa, eli vanhassa kaupungissa. Sielläkin tunnelma oli todella vaisu, monet kaupat olivat päivällä kiinni ja kadut paikoittain autioita. Joimme minttuteet William Burrough'sin lempipaikassa Café Centralessa, eksyimme Kasbahissa, eli linnoituksen alueella ja löysimme sattumalta pienen, piilossa olevan, avonaisen ravintolan ja söimme erinomaisen lounaan: marokkolaista salaattia, harira-keittoa, kasvis- ja lihataginea, vesimeloonia ja minttuteetä.

Törmäsimme myös ensimmäiseen niin sanottuun valeoppaaseen, joista Marokko on kuuluisa. Herra lähestyi meitä Kasbahissa, ja kun emme sitkeän tyrkyttämisen jälkeen palkanneet häntä, hilpeä kommentti oli: How clever you finska people think you are? Rahat loppu forever!

From Sevilla we continued to Algeciras and took the ferry to Tangier. Ramadan had just begun, so we learnt pretty fast that it changes everything, It's hard to find food in daytime and anyway you would feel bad eating or drinking in public. The timetables are different and it's very calm everywhere. Life really begins  after sunset.

In Tangier even the Medina was really quiet. The second day we found a nice little restauran and had our so far best moroccan meal.

So actually there was much less harassing on the streets  than we expected. One faux guide wanted us to hire him in the Kasbah and when we said no, his quite hilarious comment was:

How clever you finska people think you are? Rahat loppu ( out of money) forever!

-Kaisa

Uusi ja vanha kohtaavat Tangerissa 

Tangerin medinan portilla 

Olen varma että jokainen Marokon matkaaja ottaa vähintään yhden kuvan minttuteestään. 

Kameleontti 

Tangerin sininen matkailija

Medina ammottaa päivisin tyhjyyttään Ramadanin aikaan. 

Kasbah. 

Kauniita laattoja löytyy joka paikasta. 

Matkalainen "kuuluisan" kaupan edessä. 

 Medinan asuntoja.